Ilmastonsuojelun loppu?

(Tämä postaus on kopio aikaisemmasta, jonka epähuomiossa deletoin.)  

Pasi Toiviainen sohaisi herhiläispesää kertomalla miksi ilmastoskenaariot alle kahden asteen alla pysymisestä ovat järkyttävän epärealistisia ja kuinka “2 asteen tavoitteen nimiin vannomisesta on tullut pelkkää poliittista jargonia, jota kuulee yhtä lailla sinisiltä, punaisilta kuin vihreiltäkin. Tyhjää puhetta vailla sisältöä.” Kun Osmo Soinivaara totesi saman, myös häntä sätittiin. Miksi ihmeessä?

Ympäristöjärjestöjen “konsensus” on dominoinut keskustelua tavoista reagoida ilmastonmuutokseen. Tämä johtuu varmasti suurelta osin historiallisista syistä, koska ympäristöjärjestöt olivat ensimmäisiä suurelle yleisölle näkyviä tahoja, jotka alkoivat näistä asioista puhumaan.(Tutkijat olivat tietenkin keskustelleet ilmastonmuutoksesta jo paljon aikaisemmin.) Keskustelu on ollut hyvin vaihtoehdotonta ja yksituumaista ehkä osin sen vuoksi, että aktivistit suurelta osin jakavat samat poliittiset mieltymykset ja tulevat poliittisen kartan samasta nurkasta. Kärjistäen tämän keskustelun runko on nojautunut kahteen tukipilariin:

1. Pelottele ilmastonmuutoksella, sen seurauksilla ja saa näin ihmiset hakemaan pelastusta.
2. Tarjoa pelastuksen ilosanomaa pelästyneille myymällä omat ideologiset mieltymyksesi ainoana lääkkeenä uhkaan.

Johtuen varsinkin tuosta kohdasta 2, tämä tapa reagoida ilmastonmuutokseen on osoittautunut täysin hampaattomaksi ja päästöt ovat nousseet jatkuvasti. Se “ilosanoma” mitä myydään on usein räikeässä ristiriidassa muiden monelle tärkeiden asioiden kanssa (esim. vauraus ja sen mahdollistamat asiat, yksilön valinnanvapaus tai markkinatalous poliitikkojohtoisen säännöstelyn sijaan tai hyvinvointivaltion ylläpitäminen energiantuottajille maksettavien tukiaisten sijaan…). Lopputulos on ollut se, että joko mitään ei tehdä tai toimet ovat täysin riittämättömiä suhteessa siihen mitä tarvitaan.

Ihan kohta pelastus tulee.

Tätä on yritetty kompensoida markkinointipuheella, jossa “vaihtoehto” yritetään puhua
esimerkiksi taloudellisesti viisaaksi, mutta eivät ihmiset ole tyhmiä. On ihmisiä, jotka osaavat laskea kustannuksia ja jotka ymmärtävät esimerkiksi luotettavien ja huokeiden energiapalvelujen roolin hyvinvoinnin mahdollistajina. On ihmisiä, jotka eivät näe kuinka pääsääntöisesti kannattamaton tukiasten varaan rakennettu yritystoiminta voisi olla tulevaisuuden hyvinvoinnin perusta tai kuinka köyhyys olisi parempi vaihtoehto kuin vauraus. Keskeinen syy politiikan hampaattomuuten on siinä, että tarjottu kosher-vaihtoehto ON ristiriidassa ei vain joidenkin yksilöiden tai yritysten vaan myös kokonaisten yhteiskuntien intressien kanssa.

Joskus tämä ongelma huomataan, mutta sen sijaan, että ihmisten intressejä yritettäisiin sovittaa reilusti yhteen, reaktio on joko käyttäytyä ikäänkuin kaikkeen kivaan olisi varaa tai kieltää toisten intressien olemassaolon oikeutus. Ihmiset, jotka haluavat korkeampaa taloudellista hyvinvointia ovat vastuuttomia ja epäeettisiä. Hyvät ihmiset haluavat vähemmän pahat enemmän. Köyhien pitäisi tyytyä osaansa, koska planeetta…Älä kysy mitä ideologiamme voi tehdä sinulle vaan mitä sinä voit tehdä ideologiallemme! Jos keskustelu on näin rakentavaa, onko mikään ihme, että ilmastopolitiikassa ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista edistystä huolimatta vuosikymmenien lässytyksestä?

Joskus tuntuu siltä, että suuri osa aktivisteista tuntuu vielä olevan ensisijaisesti kiinnostunut profiloitumaan ilmastosankarina omiensa keskuudessa ja näissä kaikukammioissa tämä tapahtuu vaatimalla muilta yhä päättäväisempiä toimia ilman minkäänlaista keskustelua toimien toteuttamiskelpoisuudesta, järkevyydestä tai siitä kuinka nämä toimet sovitetaan yhteen oman kuplan ulkopuolisten ihmisten toiveiden kanssa. Ilmaston vuoksi minä olen valmis ampumaan jalkaan! Minä polveen! No minäpä olen valmis ampumaan molempiin polviin! Naurettava piiri pieni pyörii toisiaan selkään taputellen samalla, kun päästöt nousevat gigatonni gigatonnilta.

Ryhmäajattelun tyypilliset oireet. Tunnistatko näitä ympäristössäsi?

Miksi siis kärkevä reaktio niitä kohtaan, jotka lipeävät ilosanoman viestistä ja huomauttavat sen olevan ristiriidassa todellisuuden kanssa? Spekuloidaan hiukan…Niille, jotka eivät näe kuin yhden vaihtoehdon, sen kyseenalaistaminen on uhka. Heille tilanne on se, että jos ainoaa vaihtoehtoa ei seurata, sitten ei tehdä mitään. Ilosanoman mureneminen on riski myös niille, jotka ovat rakentaneet esimerkiksi oman uransa sen ainoan totuuden julistamisen varaan. Monelle heistä on varmasti mieluisampaa jatkaa ilosanoman julistamista kuin myöntää, että Jeesus ei tulekaan. (Yhdysvalloissa on muuten yhteisö papeille, jotka eivät enää usko. Yhteisössä he voivat suljetussa piirissä keskustella niistä vaikeuksista mitä uuden elämän aloittaminen voi aiheuttaa, kun elämä, asuntovelat yms. on rakennettu papin uran varaan.) Myös uusiutuvia energianlähteitä valmistava teollisuus voi kokea ilosanoman kyseenalaistamisen uhkaavana, koska heidän tukiaisiin perustuva liiketoimintaideansa nojaa siihen, että ihmiset uskovat näiden aneiden päästävän heidät pahasta. Jos usko murenee, murenee myös näiden yritysten taloudellinen pohja. (Itse asiassa ilosanomasta on hyötynyt myös fossiilisia  polttoaineita tuottava teollisuus, koska harjoitetun politiikan hampaattomuus on taannut heidän tuotteilleen yhä kasvavat markkinat.)

Nämä taloudelliset ja inhimilliset motiivit ovat lisäksi sekoittuneet osin groteskilla tavalla, koska nykyään monen “ilmastoaktivistin” viestiä on liki mahdotonta erottaa teollisuuden lobbareiden viestistä. Kuten olen huomauttanut aikaisemmin esimerkiksi Greenpeace kirjoittaa raporttejaan yhdessä lobbausjärjestöjen EREC, GWEC, ja EPIA kanssa. Jos taas selaa vaikkapa Vihreiden Ilmasto- ja energiaohjelmaa huomaa, että kosher-vaihtoehtojen tiedonlähteenä ovat teollisuuden lobbausjärjestöt ja niissä työskentelevät.

Se elää…ihan oikeasti! (Credit: Scott Beale)

Harjoitettu ilmastopolitiikka on kuollut, mutta ylläolevien syiden takia sitä ei voida tunnustaa. Ruumista on retuutettava ympäriinsä, sille on laitettava meikkiä ja jos se turpoaa, on tämä merkki lupaavasta kasvusta. Puhutaan investoinneista, kasvusta, asennetusta kapasiteetista eikä niinkään kasvihuonekaasupäästöistä, kustannuksista tai kuluttajalle toimitetuista energiapalveluista. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että ilosanoman kyseenalaistaminen EI tarkoita sitä, että mitään ei voisi tehdä. Päästöjä on vähennettävä myös tässä maailmassa missä lämpötila nousee yli kaksi astetta. Yhdessä päästövähennysten kanssa on pyrittävä sopeutumaan muutoksiin ja pyrittävä lieventämään niiden vaikutuksia. Hyvät teot eivät seuraa uskosta eivätkä pahat uskon puutteesta. Fundamentalisteilla uskosta usein seuraa sisällyksetön puhe arvoista yms. (ja varsinkin niiden puutteesta väärin uskovilla), mutta jos tavoitteena on asioiden parantaminen oikeasti, niin lässytystä on syytä vähentää ja substanssia lisätä.

Järkevään ilmastopolitiikkaan tulee ja voi tähdätä myös siinä maailmassa missä ihmiset tiedostavat aikaisempien toimien ja aikaisemman politiikan riittämättömyyden. Itse asiassa realistinen kuva edessä olevien haasteiden valtavuudesta on ennakkoehto järkevän lähestymistavan rakentamiselle. Vaihtoehtoja on, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Vaihtoehdottomuus on johtunut mielikuvituksen puutteesta.

Tapoja informoida enemmän…tai sitten vähemmän.

Ihmisiä voi informoida asioista monella eri tavalla. Äskettäin USA:ssa levitykseen lähtenyt dokumentti-elokuva Pandora’s Promise on valinnut asiallisen ja tosiasioihin pohjaavan tavan. Tässä esimerkki siitä kuinka “Pandora’s promise” elokuvassa on lähestytty säteilysuojelua. Annosnopeus Tshernobylin reaktorin nurkalta näytetään (viimeinen kuva), mutta se laitetaan oikeaan kontekstiin kertomalla siitä minkälaisia annosnopeuksia maailmassa voi normaalisti esiintyä.

Lisään vielä muutaman googlaamalla löydetyn kuvan antamaan lisää kontekstia. Ensimmäinen kuva on Guaraparin rannalta, jossa annosnopeus oli yli 30 mikrosievertiä tunnissa (huomatkaa Brasiliaistyyliset kevyehköt hazmat-asut).

Toinen kuva on Ytterbyn hylätyn kaivoksen luota Tukholman nurkalla.

Sitten samasta teemasta tyylilajissa “Greenpeace”…

Kumpi valituista tyylilajeista informoi katsojaa ja kumpi pyrki pelottelemaan nimenomaan välttämällä informaation välittämistä? Kumpi käy keskustelua valossa ja kumpi lymyilee pimeässä? Kiinnittäkää erityisesti huomiota tuohon Greenpeacen jälkimmäiseen kuvaan. Voiko kontrasti “Pandora’s promise”-dokumentin kanssa olla jyrkempi? Kaverit matkustavat (vaaroja kaihtamatta) maan ääriin, pistävät pellehaalarit päälle, kaivavat taskustaan säteilymittarin ja juuri kriittisellä hetkellä mittari pimenee! Olipa huono tuuri. (Tietenkin mittarin lukema on voitu photoshopata myöhemmin pois, mutta se olisi toki epäeettistä.) Kuvaa katsovan kannalta tyyppi voisi yhtä hyvin pidellä kädessään banaania.

Helsingin Energia ja aurinkopaneelit

Helsingin Energia kauppaa aurinkopaneeleita. 3kW edestä paneeleita saa 9500 euron hintaan. Saksassa aurinkosähkö tuottaa aurinkoisina päivinä sähköä niin, että kapasiteettikerroin on noin 10%. Suomessa kerroin jäänee alhaisemmaksi, mutta ollaan optimisteja ja käytetään tuota arviota. Ts. HELEN:n toimittama paketti maksaa noin 32000 toimitettua keskimääräistä kilowattia kohden. Vastaava arvio myöhästyneestä Olkiluodon voimalasta on noin 5300 euroa ja se tuottaa sähköä ilman säävarausta. Suurin osa tästä aurinkosähköstä tuotetaan kesällä ja jos tarkistamme pohjoismaisen voimajärjestelmän tilan, huomaamme, että päällä on noin 40GW sähkötehoa, josta fossiilista on ehkä 6-7 GW eli alle 20%.

Tästä tupruttelusta suuri osa on lämmön ja sähkön yhteistuotantoa jota aurinkosähkö ei helposti korvaa. Jos nyt kuitenkin fantasioidaan, että se korvaa fossiilista, jonka päästöt ovat 500 g CO₂/kWh ja paneelien omat elinkaaripäästöt olivat (Suomessa) 100 g CO₂/kWh paneelit voivat välttää noin 25 tonnia CO₂ päästöjä noin 25 vuoden aikana.  Hiilidioksidi tonnin hinta on siis helposti yli 400 euroa. (Tämä on kustannus, jolla joku toinen ostaa samaan aikaan kasan hiiltä, jonka polttaminen tuottaa noin 20 tonnia hiilidioksia.)  Sähkön päästöintensiteettí pohjoismaissa on muuten kesällä lienee jossain 150 g CO₂/kWh nurkilla eli jos aurinkosähkö korvaa keskimääräistä töpselisähköä, päästövähennystä kertyy ehkä joitain kymmeniä grammoja kilowattituntia kohden jolloin hillidioksiditonnin hinta nousee tuhansiin euroihin.

Tässä on siis mitä suurimmassa määrin kyse ilmaston kannalta täysin marginaalisesta asiasta, jolla HELEN rahastaa hyväntahtoisia, mutta laskutaidottomia asiakkaita. Toki osa näistä asiakkaista voi hakea imagon kohennusta johon kallis, mutta jokseenkin hyödytön paneeli sopii yhtä hyvin kuin mikä tahansa muukin statussymboli. Taloudellisesti tuo investointi ei maksa itseään koskaan takaisin.