You are currently browsing the monthly archive for November 2012.
Ihmettelimme kollegojen kanssa miten paljon energiaa tarvitaan raaka-aineiden tuottamiseen esim. kaivoksista. Jos jätämme nyt reaalimaailman taakse, niin yksi tapa arvioida pienin vaadittava energiamäärä voisi olla tämä. Otetaan kilon murikka kiveä. Sanotaan, että tyypillinen kivessä olevien atomien moolimassa on noin 50 g/mol. Eli murikassa olisi noin 20 moolia. Aletaan sitten käydä kiven atomeja läpi. Irroitetaan atomi kivestä ja siirretään se omaan kasaansa. Kemiallisen sidoksen energiaskaala on elektronivoltti. Jos lajittelemme näin kaikki kiven atomit, energiaa kuluu noin 2 MJ/kg. Tämä prosessi olisi siis lajitellut kaikki aineet omiin kasoihinsa. Iso kasa happea, piitä aika tavalla, alumiinia ehkä melkein 100 g, rautaa joitain kymmeniä grammoja jne….Tuo luku on minusta yllättävän alhainen ja esim. on vähemmän energiaa kuin mitä astianpesukoneellisen ajaminen vaatii. Todellinen tekniikka ei ole tietenkään lähelläkään tuota arviota, mutta se antaa ymmärtää, että parantamisen varaa voi olla periaatteessa paljon. Helppoa se ei varmastikaan ole ja jotain energiaa sen fantasiakoneen osien liikuttelukin vaatii.
En mahda sille mitään, että minusta Greenpeacen omaksuma tapa toimia yhdessä teollisuuden lobbausjärjestöjen kanssa haisee. Heidän Energy [R]evolution-opuksensa on kirjoitettu yhdessä eurooppalaisten lobbareiden kanssa ja nyt huomasin, että globaalilla tasolla he kirjoittavat raportteja yhdessä GWEC:n (Global Wind Energy Council) kanssa.
Eivätkö he itse näe tässä mitään kummallista? Onko heidän mielestään itsestään selvää, että teollisuuden intressit ovat samoja kuin muun yhteiskunnan? Ovatko nämä intressit itsestään selvästi sopusoinnussa sen kannalta mikä on ympäristölle parasta? Ymmärtääkseni mm. tuulivoima-alan osakeyhtiöitä koskee sama osakeyhtiölaki kuin muitakin. Suomen laissa todetaan suoraan “Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin….Yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua.” Ei ainakaan minulle ole selvää miksi hajurakoa ei tarvittaisi?
Kritiikitöntä “progressiivista” uutisointia aiheesta löytyy mm. seuraavien linkkien takaa. Kuinka voi olla mahdollista, että esim. melko laadukkaassa Guardian-lehdessä juttu on tehty siteeraamalla suoraan teollisuuden lobbareita? Eivät lobbareiden tiedot aina ole väärin, mutta on kummallista mikäli niitä ei edes vaivauduta tarkistamaan.
Luin Dieter Helm:n kirjan “The Carbon Crunch” ja tässä hiukan sen herättämiä ajatuksia. Helm on ekonomisti ja asiantuntija esim. sääntelyn käytöstä ohjauskeinona. Tämä tausta näkyy ja tuntuu kirjassa selvästi. Hän selittää hyvin selkeästi ja jopa melko brutaalisti miksi nykyinen ilmastopolitiikka on kaikkialla maailmassa tehotonta.
Hän säästää erityisen paljon verbaalista tykitystä eurooppalaisille joiden hurskastelu ei ole hänestä ainoastaan naurettavaa vaan myös tuhoisaa sekä ilmastolle, että Euroopan taloudelle. Hänen mielestään törkeä yleissivistyksen puute taloustieteistä on ajanut Euroopan polulle, joka ei ole ainoastaan kallis vaan edesauttaa Euroopan teollisuustuotannon siirtymistä Kiinaan. Tämä puolestaan aiheuttaa suurempia päästöjä globaalilla tasolla kuin mitä olisi tapahtunut, jos emme olisi tehneet mitään. Hänen mielestään tarvitaan ennustettava ja nouseva hiilivero ja hiilimaksut kauppa-alueiden rajoilla niiden maiden tuotteille, jotka eivät veroja peri. Tästä osuudesta minun on vaikeaa olla eri mieltä.
Toisaalta joko hänen tietonsa ydinvoimasta ovat hataria tai hän on asenteellinen. Luultavasti kyse on molemmista. Hän antaa mm. ymmärtää, ettei oppimiskäyriä ydinvoimassa olisi, mutta jättää sopivasti käsittelemättä esim. Etelä-Korean esimerkin , joka on harvoja maita joissa ydinvoimaa on merkittävästi viime aikoina lisätty. Hän poimii kirsikoita kertomalla ongelmista EPR:n prototyypin rakentamisessa ja esittää tämän tyypillisenä tapauksena. Hän ei käsittele syitä sille miksi ydinvoima on toisissa maissa melko kallista. Hän puhuu Fukushiman onnettomuudesta käyttäen termiä “nuclear explosion”, joka on asiatonta mielikuvilla temppuilua. Hän tuntui olevan pihalla siitä missä suurimmat proliferaatio haasteet ovat ja siitä, että suurin osa ihmiskunnan energiasta joka tapauksessa kulutetaan ydinasevalloissa. Hän jopa parhaansa mukaan heitti savua ilmaan ydinvoiman elinkaaripäästöistä. Kuinka meidän täytyy selvittää mm. kaivostoiminnan päästöt yms. ikään kuin tällaisia tutkimuksia ei olisi tehty vaikka kuinka monta. (Tässä yksi. Tässä toinen. Lisää löytyy hakemalla.) Näistä päästöistä löytyy yhteenvetoja myös mm. IPCC:n raporteista joita Helm muissa yhteyksissä siteeraa.
Helm on myös kaasukauppias. Tämä kaasun myyminen on niin räikeää, että jäin toistuvasti ihmettelemään onko hänellä jotain omia taloudellisia intressejä siihen suuntaan. Hänen verkkosivuillaan ei tällaisesta mainita. Hän (aivan oikein) kritisoi eurooppalaisen vihreän konsensuksen nojaavan siihen, että toisaalta fossiilisten polttoaineiden hinnat jatkuvasti kohoavat ja toisaalta siihen, että uusiutuvien hinnat jatkuvasti laskevat. Puhuessaan kaasusta hän kuitenkin puhuu ikään kuin viime vuosien alhaiset kaasun hinnat USA:ssa ovat pysyviä ja heijastelevat globaaleja kaasumarkkinoita. Hän puhuu hiilen korvaamisesta kaasulla ilman pienintäkään keskustelua niistä kaasuvoluumeista mitä tällainen polttoaineen vaihto edellyttäisi. Liuskekaasu on nostanut USA:n kaasuntuotantoa ja laskenut jonkin verran hiilenpolttoa, mutta mikäli kaasun kysyntä nostettaisiin oikeasti tasolle, jossa hiili korvattaisiin, niin miksi kaasun hinta pysyisi alhaalla? Ekonomistin luulisi keskustelevan tästä. Hän ehdotti myös öljyn korvaamista kaasulla mikä asettaisi entistäkin suurempia vaatimuksia vaaditulle kaasun määrälle. Hän myöskin olettaa liuskekaasun olevan liki itsestään selvästi ilmastolle merkittävästi parempi (“No regrets policy”) vaihtoehto vaikka asiasta on paljon epäselvyyttä (lue lisää täältä).
Helm keskustelee myös uusien teknologioiden roolista ja osa tästä keskustelusta menee omassa mielessäni scifin ja toiveajatellun rajamaille. Olen toki samaa mieltä, että esim. kommunikaatiotekniikoita parantamalla raiteille mahtuu enemmän junia ja sähkönkulutuspiikkejä voidaan pienentää, jos laitteita voidaan automaattisesti sammuttaa. Toisaalta kuvitelma merkittävästä sähkönvarastoinnista ei tunnu uskottavalta. Autoliikenteen sähköistys on myös vaikeaa ja auton akkujen käyttö sähköverkon tukena on suurella todennäköisyydellä kallista ja hölmöä. Helm ei tästäkään puhuessa maininnut kustannuksia lainkaan.
Yhteenvetona totean, että kirja on antoisa lähinnä silloin, kun Helm keskustelee politiikan, sääntelyn ja talouden yhtymäkohdista. Toisin sanoen se on parhaimmillaan, kun Helm puhuu niistä asioista joita hän parhaiten ymmärtää. Muilta osin kirja oli enemmän tai vähemmän höttöä. On ehkä sanomattakin selvää, että hänen kaasuvisioidensa päästöjä ei verrattu päästökehitykseen mitä meidän tulisi nähdä vastuullisessa ilmastopolitiikassa.
PassiiviIdentiteetti 