You are currently browsing the monthly archive for February 2012.

WWF antoi äskettäin vinkkejä suomalaisten hiilijalanjäljen pienentämiseksi. He vertaavat meitä  Ruotsiin, jossa jalanjälki on puolta pienempi ja toteavat, että sen vuoksi tarvitsemme myös “kuluttajatekoja”. Osa yhdeksästä teesistä on ihan järkeviä, mutta olisiko kuitenkin ollut älyllisesti rehellisempää mainita syy siihen miksi ruotsalaisten päästöt ovat alhaisempia? Ruotsin sähköntuotanto on melkein hiilivapaata, koska melkein puolet heidän sähköstään tuotetaan vesivoimalla (mihin Suomessa ei ole maantieteen takia mahdollisuuksia) ja noin 40% ydinvoimalla. Ruotsalaisten alhainen hiilijalanjälki ei siis ole seurausta “tuulisähkösopimuksesta” (mitä WWF ehdottaa samalla, kun vastustaa ydinvoimaa) vaan suuresta määrästä luotettavia ja hiilettömiä voimalaitoksia.

Jotenkin osa vinkeistä tuntui myös kovin kummallisilta. Etätyöpäivä voi varmasti vähentää liikenteen päästöjä, mutta kuinka monella on tähän järkevä mahdollisuus? Vihje maalämpöpumpuista tuntuu taas vähän kummalliselta kerrostaloasukin korvissa.

Vihje: “Korvaa neljäsosa ruoastasi kasvukaudella itse kerätyllä, kalastetulla ja kasvatetulla ruoalla.” Tuo saa minut näkemään punaista. Meidän siis pitäisi siirtyä takaisin kohti esiteollista aikaa jolloin elettiin omavaraismaataloudessa? Epäselväksi jää miksi tämä olisi a) hyvä asia b) perusteltu Ruotsin toimien takia? Pieni numeerinen harjoitus. Arvoidaan, että tuo 25% tarkoittaa suunnilleen 400 kg ruokaa 4 hengen perheessä. Suomalaisilla tiloilla viljellään keskimäärin hiukan alle 4000kg vehnää/ha vuodessa eli 4 hengen perheen pitäisi viljellä (muiden toimien ohessa) vähintään noin 1000 neliömetrin maatilaa! Ilmeisesti vilja pitäisi myös jauhaa jauhoiksi. Tehdäänkö sekin kotona? Jos tehdään mitä se maksaa ja paljonko se kuluttaa energiaa? Jos ei, kuinka ruoka kuljetetaan toisaalla käsiteltäväksi?

Kenelle nämä ohjeet on oikein tarkoitettu? Jos WWF:n feissari joskus ihmettelee miksi en liitty jäseneksi, niin tällaisissa asioissa on syy. Missä on ympäristöjärjestö jolle älyllinen rehellisyys on toiminnan perusta? Missä on järjestö, joka on lähtökohtaisesti tiede- ja teknologiamyönteinen ja joka pohjaa kantansa ja toimintansa huolelliseen todellisten vaikutusten arviointiin? (Siis sen sijaan, että ensin määrittelee ideologiansa ja sitten valikoi niitä argumentteja, jotka tukevat ideologiaa ja sysäävät syrjään kaikki siihen sopimattomat argumentit.) Olen ymäristönystävä, mutta en halua kustantaa megafonia luddiiteille, jotka (ainakin tämän ulostulon perusteella) ovat enemmän kiinnostuneita varakkaiden omakotitaloasukkaiden omantunnon pönkittämisestä kuin todellisista ratkaisuista.

Advertisements

Luin Giampietron ja Mayumin kirjoittaman kirjan “Biofuel delusion:The fallacy of large scale agro-biofuels production”. Kirjan kirjoittajat eivät ilmeisesti puhu englantia äidinkielenään mikä varmasti vaikuttaa hieman kömpelöön kieliasuun. Ottaen huomioon, että kirja on ilmeisesti tarkoitettu laajemmalle yleisölle, he myös harhautuvat välillä nähdäkseni täysin tarpeettomasti takaisin norsunluutorniin teknisellä ja osin sekavalla (ainakin minulle) kielenkäytöllä. Suosittelen kirjaa joka tapauksessa, koska sisällössä on paljon hyvää asiaa. Olen toki ollut tietoinen monien biopolttoaineiden marginaalisista ilmastohyödyistä ja siitä kuinka kyseenalaista ruuan muuttaminen polttoaineeksi on, mutta tässä kirjassa keskusteltiin laajasti itseltäni pääosin huomaamatta jääneistä yhteiskuntarakenteisiin liittyvistä tekijöistä.

Kaikki palava ei ole sopivaa polttoainetta edes silloin, kun sen “EROEI” (energy return on energy invested ) on suurempi kuin yksi. Polttoaineen on myös sovittava ympäröivän yhteiskunnan metabolismiin. Ennen teollistumista kaupungit eivät voineet kasvaa suuremmiksi osin sen vuoksi, koska ne olivat riippuvaisia sekä ympäröivän maaseudun tuottamista elintarvikkeista että energiasta. Fossiilisen energian käyttöönotto rikkoi tämän rajoitteen ja mahdollisti urbaanisation. Samalla se mahdollisti työntuottavuuden hurjan nousun ja tämä taas tarkoitti, ettei kaikkia käsiä tarvittu enää pelloilla. Siinä missä aikaisemmin massat tuottivat vaatimattoman ylijäämän, jonka hyvin kapea eliitti sitten rosvosi itselleen, nyt tie aukesi koulutukselle ja laajan keskiluokan syntymiselle. Tällaiset energiankäytön yhteiskunnalliset seurannaisvaikutukset tahtovat usein unohtua.

Teollistuminen ei ainoastaan kasvattanut energiankulutusta rajusti vaan myös muutti yhteiskunnan “metabolismia”. (Tämä on ehkä melkein itsestään selvää, koska myös termodynamiikassa suuremman järjestyksen aikaansaaminen vaatii korkeampaa energiankulutusta. Monimutkaisemman yhteiskunnan ylläpitäminen vaatii suuremman energiavuon kuin yksinkertaisen yhteiskunnan ylläpitäminen.) Aivan samalla tavalla kuin esim. meidän aivomme kuluttavat paljon suuremman osan elimistön energiavaroista kuin sen paino antaisi ymmärtää, niin myös yhteiskunnan energiankulutus on jakautunut hyvin epätasaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että ei riitä laskea yhteen kilowattitunteja ja todeta niiden riittävän. Myös tehotason (energian kulutus/aikayksikkö) täytyy eri sektoreilla olla riittävä ja vastata ympäröivän yhteiskunnan metabolismia.

Me elämme yhteiskunnassa missä lapset ja nuoret ovat koulussa, vanhukset eläkkeellä ja suuri osa työikäisestä väestöstä ei tee järin “tuottavaa” työtä. Nekin, jotka tekevät “tuottavaa” työtä ovat suuren osan ajastaan vapaalla. Tämä tarkoittaa sitä, että siinä segmenttissä väestöstä, joka tekee “tuottavaa” työtä työn tuottavuuden täytyy olla hyvin korkea, jotta se kykenee ylläpitämään kulutusta myös niissä osissa yhteiskuntaa, jotka ovat tuottavan sektorin ulkopuolella. Energiaa tuottava sektori taas pyörittää kaikkia muita, joten siinä sektorissa tuottavuuden ja “metabolismin” täytyy olla sitäkin rajumpaa. Nähtävästi teollisuusmaissa energiasektorin metabolismi  asettuu välille 20000-40000MJ/työtunti. Tuottavuus on taas noussut nimenomaan energiaa kuluttavien koneiden vuoksi. Tämä tekijä on mahdollistanut sen, että elämme melko mukavassa yhteiskunnassa missä kaikkia käsiä ei tarvita pelloille talikoimaan.

Giampietron ja Mayumin keskustelevat tästä laajasti ja havainnollistavat tätä hauskalla esimerkillä. He kysyvät ovatko kasvijätteet sopiva ruoka karjalle? Vastaus: Se riippuu ympäröivästä yhteiskunnasta. Kehitysmaassa työntuottavuus on niin alhainen, että kasvijätteet voivat olla karjalle sopiva ravinnonlähde. Karjan kasvattajan ei tarvitse tuottaa suurta ylijäämää, koska melkein kaikki elävät omavaraismaataloudesta. Sen sijaan teollistuneessa maailmassa tarvitaan tiiviimpiä rehuja. Maanviljelijöitä on vähän ja heidän työn tuottavuuden täytyy olla hyvin korkea, jotta he pystyvät tuottamaan elintarvikkeet muulle yhteiskunnalle. Yhdessä työtunnissa heidän täytyy saada aikaiseksi paljon enemmän kuin mitä kehitysmaiden maatalousvaltaisissa talouksissa vaaditaan (muistaakseni USA:ssa n. 100 kg viljaa/työtunti). Biopolttoaineissa on monia ongelmia, mutta yksi on siinä, että niillä on hyvin vaikeaa aikaansaada sellaista metabolismia mitä teollisuusmaiden energiasektorilta vaaditaan. Tukiaisilla kannattomatonta toimintaa voi tietenkin osin ylläpitää, mutta se puolestaan tarkoittaa, että jonkun muun työn pitää yhteiskunnassa olla sitäkin tuottavampaa kompensoidakseen alhaisen tuottavuuden  biopolttoainesektorilla…ja se taas vaatii lisää energiaa. Kiinnostava ja tärkeä pointti!

Follow me on Twitter

Goodreads

Amnesty international

Punainen risti

Unicef