You are currently browsing the monthly archive for April 2013.

Kaj Luukolla oli osuva kritiikki Leo Straniuksen huomioista Helsingin energiapolitiikasta. Lisäsin kirjoituksen perään muutaman kommentin ja kopioin ne nyt myös tänne. Tavallaan on hyväkin asia, että Helsingin “vaihtoehtojen” heikkous tuodaan näin konkreettisella tavalla julki. Tämä sama heikkous on toki olemassa myös laajemmassa mittakaavassa, mutta konkreettinen esimerkki on opettavaisempi kuin abstrakti keskustelu. Olemme siis tilanteessa, jossa ydinvoiman vastustus estää dekarbonisaatiota joka voisi tapahtua samalla, kun esitetty vaihtoehto on niin epärealistinen, ettei se koskaan voi tapahtua. Jäljelle jää status quo, kosmeettinen viherpesu ja paljon kuumaa ilmaa. 

Paperissa johon Leo viittasi ei puhuta muuten mitään kustannuksista. Jostain syystä kustannukset kiinnostavat monia vain ydinvoimaa kommentoitaessa.

Ideana paperissa olisi rakentaa merituulivoimaa noin 3 GW, sitten ylijäämällä kuumennettaisiin vettä ja varastoitaisiin se (seasonal storage) jonnekin. Tuollainen kasa merituulta maksaisi varmaan 10 miljardia tai jotain sinne päin ilman systeemitason kustannusten mukaan ottamista.

“In previous case this would increase the storage capacity requirement to 143 GW h (equivalent to 2.4 million m3 of water) which would require non-conventional thermal storage technologies such as large sub-surface caverns filled with water.”

Onko jollain käsitystä mitä tuollainen maksaa ja tehdäänkö sitä jossain? Äkkiseltään 100x100x240 metrinen onkalo maan sisässä kuulostaa aika isolta urakalta.

“…remaining auxiliary heat demand concentrates to the winter months only…” ja kuva 13. Ts. jos oikein ymmärrän niin fossiilisia polttoaineita polttavat laitokset ja niitä tukeva infra tarvitaan Lundin visiossa joka tapauksessa. Niitä vain käytettäisiin vähemmän.

….

Lisään vielä hiukan alleviivatakseni näiden visioiden utopistisuutta, 10 miljardia pelkistä turbiineista joiden käyttöikä on noin 20 vuotta tarkoittaa (unohdetaan korot yms.) Helsingin energialta noin 500 miljoonaa turbiini-investointeja vuodessa. Tuohon päälle ne kulut varastoinnista, verkkokulut ja kulut olemassasolevan kapasiteetin ylläpitämisestä. Helsingin energian investoinnit viime vuonna olivat reilut 70 miljoonaa eli investoinnit pitäisi noin kymmenkertaistaa. Liikevaihto oli vähän alle 800 miljoonaa ja voitto noin 200 miljoonaa ts. vuosittaiset investoinnit olisivat samaa suuruusluokkaa yhtiön liikevaihdon kanssa ja moninkertaiset voittoon nähden. Tämä ei tule tapahtumaan koskaan.

Sanotaan, että sähkön- ja lämmönyhteistuotanto tehdään ydinvoimalassa joka maksaa kaikkiaan noin 5 miljardia. Tuon käyttöikä on 60 vuotta ts. vuosikustannus olisi vähän alle 100 miljoonaa. Polttoainekulut likipitäen katoaisivat joten tuollainen investointi olisi mahdollisuuksien rajoissa kunhan keksitään joku järkevä viitekehitys rahoitukselle. Toinen vaihtoehto on ilmiselvästi mahdoton, toinen taas olisi tehtävissä. Ei lienee vaikeaa arvata kumman vaihtoehdon puolelle Stranius ja muut vastaavat asettuvat.

Minusta on aivan käsittämätöntä kuinka vähäinen älyllinen uteliaisuus toisilla keskustelun osapuolilla on. Eivät jaksa käyttää edes muutamaa sekunttia pohtimaan onko se oma kanta nyt ylipäätään puolustettavissa vaiko ei. Ilmeisesti tilanne on se, että heidän piireissään tällaisesta älyttömyydestä ei seuraa mitään uskottavuuden menetystä. Se mitä sielä odotetaan ovat vahvat uskonilmaisut eikä niinkään järkevää argumentointia.”

Päivitys 30.4.2013: Helsingin Energia käytti muuten polttoaineen ostamiseen vuonna 2012 noin 320 miljoonaa euroa.

Advertisements

Jonkin aikaa sitten kehuin WWF:n raporttia Suomen uusiutuvan energian strategiasta. Raportti oli nimittäin silmiinpistävän tervejärkinen bioenergiaan liittyvistä ympäristöongelmista. Nyt selailin heidän Energia raporttinsa visoita vuodelle 2050. Siinä visioidaan ihmiskuntaa, joka tyydyttää energian tarpeensa (kuinkas muuten) täysin uusiutuvalla energialla. Täytyy ihmetellä kuinka saman talon sisältä voi tulla näin erilaisia ulostuloja. Tässä muutamia huomioita mitä raportti itsessäni herätti:

  • Ihmiskunnan energian loppukulutus on vuonna 2050 on vähemmän kuin tänään (noin 250EJ loppukulutusta, josta 127EJ sähköä): Anteeksi kuinka? Väkiluku kasvaa parilla parilla miljardilla ja skenaariossa talous kasvaa samalla tavalla kuin muissakin visioissa. Tästä huolimatta energiankulutus laskee. Joopa joo. Ongelma on tietenkin huomattavasti helpompaa “ratkaista”, kun vain sanotaan, että ongelmaa ei ole. Tällaista logiikkaa harjoitetaan, kun energiankulutuksen kasvu lakaistaan energiatehokkuuden paranemisen alle. Termiä “rebound” ei raportissa esiinny. Energiatehokkuus on parantunut koko teollistumisen historian ajan, mutta se ei ole tarkoittanut energiankulutuksen laskua. Suhteellisesti huokeampi hyödyllinen energia kannustaa energian ja koneiden käyttöön. Tämä nostaa tuottavuutta ja kasvattaa taloutta ja energiankulutusta. WWF:n (ja monen muu) kuvitelma siitä, että tämä talouden säännönmukaisuus kumoutuisi juuri nyt on uhkapeliä, jonka varaan ei kannata rakentaa mitään.
  • “Switching to renewable energy isn’t just the best choice. It’s our only option.” (s.13): Höpö höpö. Väitettä ei tietenkään perustella mitenkään, koska miten sitä voisi perustella? Totta ihmeessä vaihtoehtoja on.
  • Niille 1.4 miljardille, jolla ei ole lainkaan sähköä skenaariossa luvataan 50-100 kWh vuodessa (s. 51): Tämä on alle sadasosa suomalaisen sähkönkulutuksesta. Reilua? Raporttia lukiessa jää epäilys, että WWF:n ideana ei ole tämän väestönosan vetäminen teollisen yhteiskunnan suojaan. Kovin hiljaa tästä ainakin ollaan.
  • Ydinvoima on kuulemma kallista ja vaarallista (s. 19): Tuttuun tapaan tätä ei perustella mitenkään vaan luotetaan,että konventionaalinen viisaus tukahduttaa lukijan uteliaisuuden. Mitään tutkimusta ei siteerata, joka tukisi väitettä vaarallisuudesta tai vertaisi ydinvoiman riskejä esim. bioenergian riskeihin. Jos näin tekisi, voisi nopeasti todeta ydinvoiman riskien olevan rajusti pienempiä. Siksipä sitä ei tehdä. Puhe kustannuksista on löysää puhetta, koska mitään kustannusvertailua ei raportissa edes tehdä. Jos tehtäisiin, lopputulos olisi päinvastainen.
  • Kustannukset pelkkiä arvauksia: Raportissa postuloidaan eri energiavaihtoehtojen kustannuksia vuodelle 2050, mutta on sanomattakin selvää, että WWF (ja työn suurelta osin tehnyt konsulttiyritys ECOFYS) eivät omaa kristallipalloa, joka tekee näistä uskottavia. Systeemitason kustannuksista ja uusiutuvien integrointiongelmista suurilla penetraatioilla ollaan suurelta osin hiljaa, mikä on toki tälle genrelle tyypillistä. Uusiutuvien kustannukset vain piirretään paperille niin, että lopulta hinta on poliittisesti korrektin alhainen.
  • Skenaario nojaa hyvin vahvasti bioenergiaan ja varsinkin nestemäisten polttoaineiden tuottamiseen biomassasta (50.8 EJ nestemäisiä polttoaineita ja vastaava määrä muita s.231): Missä tätä biomassaa tuotettaisiin? WWF kertoo (s. 61), että “We have yet to identify where this land is, and how it is being used at the moment.” Eli tämä pikku detalji on “work in progress”. Tämä on ehkä raportin absurdein ominaisuus. Siinä keskustellaan itse asiassa laajasti kuinka biopolttoaineet voivat aiheuttaa nälänhätää ja ympäristötuhoja yms., mutta tällä keskustelulla ei tunnu olevan mitään vaikutusta itse tavoitteiseen. Lisää maata saadaan kuulemma myös siitä, että ihmiset syövät vähemmän lihaa. Tämä on totta, mutta ei kerro miksi biopolttoaineiden tuotanto on parempi idea kuin (kenties) vapautuvan maa-alan metsittäminen (tai muuta vastaavaa). Lisäksi mitä tapahtuu, jos seuraavien vuosien aikana tätä vegaaniherätystä ei laajasti tapahdukaan? Missä oli Plan-B?
  • Bioenergian kasvihuonekaasupäästöistä WWF ei juurikaan puhu: Bioenergia on kaikkea muuta kuin nollapäästöistä (tässä yksi uusi tutkimus ja tässä toinen). Bioenergian väitetään WWF:n raportissa tuottavan noin 50-60g CO2/kWh (s.191). Tämä on melko optimistista. Moni uusi tutkimus antaa ymmärtää, että bioenergian päästöt ovat seuraavien vuosikymmenien aikajänteellä fossiilisten veroisia. (“For 2050, we have calculated that the GHG emissions associated with bioenergy are 12–18 gCO2eq/MJ final energy use.” Mitään viitettä julkaistuun tutkimukseen tai laskua ei kuitenkaan esitetä joten tämän tarkistaminen on vaikeaa.) Raportissa sanotaan, että maankäytön muutosten aiheuttamat päästöt on otettu huomioon päästökertoimilla joita IPCC:n vuoden 2006 raportissa on käytetty, mutta koska paikkaa biopolttoaineplantaaseille ei ole annettu, kuinka maankäytön muutokset on voitu ylipäätään laskea? Esimerkiksi palmuöljystä ei ole mitään ilmastohyötyä, kun maankäytön päästöt on otettu huomioon.
  • “Jäte”-biomassaa, joka muuten jäisi pelloille tai metsiin kohdellaan ikään kuin sillä ei olisi ekologista roolia esim. maaperän rakenteen ylläpitäjänä tai ravinteiden lähteenä. Not true.
  • Siitä kuinka paljon nettoenergiaa kustakin vaihtoehdosta saadaan ollaan raportissa hiljaa: EROEI (energy return on energy invested) suhdeluku kertoo siitä kuinka paljon energiasektorin pyörittäminen syö energiaa suhteessa sen muille tuottamaan energiaan. Nestemäisillä biopolttoaineilla se on tyypillisesti alhainen, jonka vuoksi WWF:n visioiman biopolttoaine määrän tuottaminen vaatii hurjasti korkeamman energiankulutuksen. Tässä visiossa ollaan hyvin helposti lähellä tilannetta, jossa energiasektori syö suurimman osan koko ihmiskunnan energiankulutuksesta. Tämä on hyvä idea miksi?
  • Biomassan tuotannon vaatima maa-ala on arvioitu luultavasti rajusti alakanttiin: Väittävät vaaditun alan olevan 250 miljoonaa hehtaaria viljelysmaata ja siihen päälle vielä 4.5 miljardia kuutiota biomassaa metsistä. Esimerkiksi vehnää maailmassa tuotetaan noin 650 miljoonaa tonnia vuodessa ja se vaatii noin 240 miljoonaa hehtaaria viljelysmaata. Vaadittu maa-ala on siis likipitäen sama kuin WWF:n biopolttoaineille varaama alue. Jos tuo vehnäkasa poltettaisiin, energiaa vapautuu noin 10EJ (keskimääräinen tehotiheys n. 0.1W/m^2.). Nestemäisiä biopolttoaineita piti tuosta alueesta siis saada 50.8EJ. Jos valitsemme verrokiksi palmuöljyn, voidaan hyvin tuottavalta hehtaarilta saada ehkä 5 tonnia öljyä vuodessa mikä vastaa noin 0.6W/m^2 tehotiheyttä. Koko maailman bioöljyjen ja rasvojen tuotanto on noin 160 miljoonaa tonnia eli 6EJ. WWF:n visiossa siis öljyjen tuotanto noin 10 kertaistetaan ja niin, että tuotto vastaa palmuöljyn tuottoa. Korjatkaa mikäli olen väärässä, mutta idea on siis löytää tropiikista 250 miljoonaa hehtaaria maata, joka tuottaa niin heikosti, että ei se kelpaa maanviljelykseen, on ekologisesti arvotonta ja jota paikalliset ihmiset eivät tarvitse. Tästä huolimatta maasta revitään irti vuodessa öljyä saman verran kuin hyvin tuottavista palmuöljyplantaaseista ja mikä kaikkein parasta ilman suuria maankäytön muutoksia tai energiasyötteitä, jotka sössisivät saadut päästövähennykset. Good luck with that!
  • Maanviljelyn kohdalla raportissa puhutaan ravinnekierron sulkemisesta (s.178): Tämä voi olla hyväkin idea, mutta jätevirtojen kierrättäminen ja käsitteleminen peltoja varten syö varmasti paljon energiaa eikä raportissa tästä puhuta mitään.
  • Leväöljyn mahdollisuuksista puhutaan ja kerrotaan potentiaalin olevan 6000EJ. Luku on suurempi kuin koko planeetan primäärituotannon energiasisältö (meret+manneralueet). Konservatiivisemmin he arvioivat maalla päästävän 90EJ tekniseen potentiaaliin (s.187), josta 21EJ olisi valjastettu 2050 (avoimissa suolavesilätäköissä kuulemma). Näitä leväviljelmiä lannoitettaisiin typellä ja hiilidioksidilla ja hiilidioksidia saataisiin biomassan poltosta. Eli tässä olisi valtavat hyvin tuottoisat viljelykset alueilla, joilla nyt ei tehdä mitään siksi, koska kasvit eivät kasva siellä hyvin. Yksityiskohtia siitä miten viljelysten hiilidioksidin tarve katettiin ei kerrota. Se ei toisaalta minua yllätä.
  • Sähköntuotannossa merkittävin lähiajan muutos skenaariossa olisi muuten massiivinen lisäys maakaasun käytössä (s. 146). Tämä avannee uusia innostavia ympäristönsuojelumahdollisuuksia WWF:lle.

Rakentavaa palautetta WWF:n energiavisioihin.

Ei varmasti ole helppoa tehdä visiota, joka olisi utopistisempi kuin Greenpeace:n Energy [R]evolution skenaario, mutta WWF:ssä on siis vastattu tähän haasteeseen asiaan kuuluvalla kunnianhimolla. IPCC:n melko tuoreessa SRREN raportissa keskityttiin pelkästään uusiutuvien rooliin ilmastonmuutoksen torjumisessa. Raporttiin valittiin suuri joukko (164) erilaisia “skenaarioita” ja varmastikin näiden tekijöiden ennakkoasenteet ovat pikemminkin kallellaan uusiutuvien suuntaan. Suurin osa skenaarioista päättyi siihen, että uusiutuvien osuus vuonna 2050 on alle 30%. (Lue lisää esim. Janne Korhosen blogista.)

Täytyy vain ihmetellä sitä kuinka ympäristöjärjestöjen “konsensus” ilmastonmuutoksen torjunnassa asettuu vahvasti “outlier” kategoriaan jopa SSREN:n viitekehyksessä. Tämä on mielestäni varsinaista teknouskovaisuutta. Mikä ihme näiden skenaarioiden tarkoitus ylipäätään on? Ne eivät selvästikään edusta missään määrin toteuttamiskelpoista tiekarttaa ja samoin kuin scifissä, niiden pointtia on varmaan syytä etsiä ei niinkään siitä kuvaavatko ne tulevaisuutta oikein vaan siitä mitä ne kertovat maailmasta tässä ja nyt.

Skenaariotehtailun ideana on varmastikin pitää uskoa yllä. Ikävä kyllä mitään mainitsemisen arvoista ilmastohyötyä valitusta linjasta ei voida osoittaa vuosikymmenien hypetyksestä huolimatta ja jossain vaiheessa ajattelevasta ihmisestä voi alkaa tuntua typerältä hehkuttaa milloin mitäkin kasvuprosenttia tai investointien määrää, kun samalla päästöt vain nousevat. Toisaalta kun usko alkaa horjua, niin voi avata hienon skenaarion, jonka avulla pettymykset unohtuvat. Voi fantasioida ihan kohta käsillä olevasta vallankumouksesta. Sitä saattoi tehdä 70-luvulla, 80-luvulla, 90-luvulla…. ja varmasti sama kikka toimii 2020-luvulla aivan yhtä hienosti. Syytä kantojen uudelleen tarkistukseen ei ole, aivot voidaan kytkeä autopilotille ja voimme laulaa ilosanomaa entistäkin äänekkäämmin. Ja jos lehmät eivät opikaan lentämään? Mikä on plan-B sille kuinka ongelmat ratkotaan reaalimaailmassa? No, sitä ei ole. We are all going to hell and I am driving the bus! Pahoin pelkään, että vuosikymmenien päästä näitä skenaarioita tehtailevat ovat ansainneet paikkansa ilmastonsuojelun jarrumiehinä ilmastodenialistien rinnalla. Sääli.

Rauli Partanen, Harri Paloheimo ja Heikki Waris ovat kirjoittaneet hienon tietopaketin “Suomi öljyn jälkeen”, jossa käsitellään lähestyvää öljyhuippua. Kirja käsittelee hyvin monipuolisesti öljyn roolia yhteiskuntien pyörittäjänä, sen tuotantoa ja sitä millaisten vaikeuksien edessä yhteiskunnat ovat yrittäessään korvata sitä (erityisesti liikenteessä) jollain muulla energianlähteellä öljyn hintojen karatessa käsistä ja suistaessa yhteiskunnat lamaan.

Koska energiajärjestelmien muuttaminen vie vuosikymmeniä, pitäisi halvan öljyn loppumiseen varautua vuosikymmeniä etukäteen, mutta juuri mitään ei ole tehty. Yhteiskunnat unissakävelevät kuilunreunalle ja luultavasti siitä yli.  Kirjassa käsitellään laajasti, tarkkanäköisesti ja osin masentavan realistisesti sitä politikointia mikä tekee ongelmista pahempia kuin mitä niiden muuten pitäisi ehkä olla. Olin tyytyväinen myös laajaan keskusteluun vaihtoehtoisten polttoaineiden (erityisesti biopolttoaineet) rajoituksista ja tehottomuudesta.  Kirjassa käsiteltiin myös laajasti eri tapoja sopeutua tilanteeseen ja monista näistä suosituksista ei voi olla muuta kuin samaa mieltä.

Partanen, Paloheimo ja Waris paneutuivat myös huolella öljyhuipun ja ilmastonsuojelun väliseen suhteeseen. Jotain analyysin syvällisyydestä kertoo se, että he eivät juhli öljyhuippua ilmastosyin (mikä varmaan olisi oletusasetus monelle aktivistille) vaan ymmärtävät talouden kriisiytymisen syövän pohjan ympäristönsuojelulta. Lyhyen tähtäimen päästövähennykset kumoutuvat sillä, että kestävää energiainfrastruktuurin irrottautumista fosiillisista polttoaineista ei voida lamataloudessa tehdä.

Jos nyt väkisin haen kirjasta jotain negatiivista, niin itseäni välillä häiritsi puun takaa ikään kuin ohimennen ilmestynyt kiinnostava tiedonjyvänen, josta kuitenkin siirryttiin heti eteenpäin. Olisin mieleläni lukenut joistain asioista tarkemminkin. Lisäksi en muuten usko, että Saudi-Arabian väestönkasvulla on juuri mitään tekemistä öljyn mahdollistaman halvan ruuan kanssa (s.64). Naisten kurja asema selittänee väestötrendejä paremmin. Samoin väestönkasvuprosentti Saudi-Arabiassa ei ainakaan Wikipedian mukaan ole 8%, vaan pikemminkin noin 2%. 8% olisi valtava luku ja sellaiseen päästiin esim. Ruandassa heti kansanmurhan jälkeen. Kirjoittajilla on myös minua pehmeämpi sydän luomutuotantoa kohtaan. Itse en ole vakuuttunut sen järkevyydestä sen enempää sosiaalisin kuin ympäristösyinkään (katso uuista tutkimuksista esim. tämä ja sen lähde.). Meidän tulee käyttää parhaita työkaluja riippumatta siitä sopivatko he kuluttujan ennakko-oletuksiin.

Nämä pienet asiat eivät kuitenkaan menoa haitanneet ja kokonaisuudessaan minulle jäi olo, että laskin kirjan kädestäni hiukan viisaampana ihmisenä kuin mitä olin aloittaessani sen lukemisen. Hienoa, että tällaista kirjallisuutta joku jaksaa tehdä myös suomen kielellä.

Follow me on Twitter

Goodreads

Amnesty international

Punainen risti

Unicef