You are currently browsing the monthly archive for June 2017.

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen ilmasto- ja energiastrategian. Strategia nojaa vahvasti bioenergiaan ja sen sepittämiseen ilmastoteoksi riippumatta siitä, että väite ei pääsääntöisesti kestä kriittistä tarkastelua. Talousvaliokunnan asiasta tekemään mietintöön voi tutustua täällä. Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset saivat sekoiluunsa taustatukea eduskunnassa demareilta.

File_000

Vihreät ovat kansallisella tasolla alkaneet kääntää takkiaan bioenergian suhteen. Näin on hyvä.

Talousvaliokunnassa mietintöön esitti vastalauseen vain yksi kansanedustaja…Vihreiden Antero Vartia. Nostan hänelle hattua siitä, että hän on käyttänyt kansanedusta-aikaansa perehtymällä teemaan tarkemmin ja hänen huomionsa bioenergian ongelmista ovat hyvin harkittuja. Mutta…(tiesit varmasti, että tämä on tulossa) vielä keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi:

  • Vartia aivan oikein muistuttaa, että esim. Sitran raportin mukaan hallituksen suunnitelmat ovat riittämättömiä. Toisaalta samainen raportti myös ehdotti järkyttävän korkeita metsänpolttotavoitteita. Voisiko olla mahdollista, että lähde joka keskittyy lähinnä vain uusiutuvien edistämiseen, olisi puutteellinen? (Tästä lisää aikaisemmissa kirjoituksissani osa1 ja osa 2.)
  • Pienimuotoinen ja hajautettu energiantuotanto on nähtävästi jotenkin tärkeää ja keskeistä, mutta missä tämä kanta on perusteltu esimerkiksi osoittamalla, että tämä on erityisen tehokas tapa vähentää päästöjä? Ovatko energiantuotannon ympäristövaikutukset todella pienimmät tässä vaihtoehdossa ja jos ovat — miksi? Tiedän toki, että väite on osa perinteistä liturgiaa, mutta väitteen toistaminen ei tässä asiassa ole yhtään vakuuttavampaa kuin  bioenergian väittäminen ilmastoteoksi ilman substanssia.
  • Missä voimme tutustua biokaasun potentiaalista, kustannuksista ja ympäristövaikutuksesta tehtyihin selvityksiin? Tämä näyttää asialta, jossa on hypätty johtopäätökseen ilman riittävää harkintaa. (Lähes kaikki teemaan liittyvä hypetys perustuu arvioihin, joissa esim. ympäristövaikutuksia ei analysoida, joissa vältetylle CO2 tonnille ei arvioida hintaa ja joissa potentiaali arvioidaan räikeästi yläkanttiin.)
  • Milloin Helsingin Vihreät toteavat, että hanke Helenin pellettikattiloista, ei ollut loppuun asti harkittu ja olisi ehkä syytä avata? Miksi tästä ollaan niin hiljaa? On erikoista kritisoida hallitusta kansallisella tasolla energialinjauksista, joille itse hurrataan kunnallisella tasolla. Entä kotikaupunkini Espoo, jossa Vihreät ovat myös merkittävä puolue? Alla Fortumin käsitys tulevaisuuden Espoon kaukolämmöstä. File_002 Biomassaa, biomassaa ja sitten lisää biomassaa…tosin hurskas toive on, että geotermiselläkin energialla voisi olla joku rooli, mutta tätä ei pidetty todennäköisimpänä vaihtoehtona. Fortum ja Espoon kaupunki ovat tälle pohjalle tekemässä suorastaan “yhteisen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta”. Söpöä.kdMyE_s-200x150 Jos meillä vain olisi joku hiilivapaa energianlähde, joka voisi tuottaa suuret määrät lämpöä (sekä kesällä ja talvella) jo olemassa olevaan kaukolämpöverkkoon. Silloin voisimme luopua fossiilisista eikä biomassaa tarvita…win-win. (“Viime vuosina on tapahtunut paljon hyvää kehitystä, ja polku tulevaan on alkanut hahmottua. Kivihiilen korvaamisessa tullaan varmasti onnistumaan, mutta keskustelu edistyksen tahdista ja käytännön ratkaisuista jatkuu sitä mukaa, kun edistysaskeleita otetaan ja uusien ratkaisujen, kuten geotermisen energian kanssa päästään eteenpäin….”: Hiilivapaa Suomi. Anteeksi vain, mutta minusta tämä on merkki korviketoiminnasta, jota tehdään, kun järjellistä dekarbonisaatiovaihtoehtoa ei ole pöydällä. Jos fossiiliset korvataan bioenergialla, miksi tämä olisi “hyvää kehitystä”? Tarvitsemme myös vaihtoehdon, joka ei nojaa sen enempää biomassaan kuin toiveeseen geotermisen energian läpimurrosta.)

Vaatimus “kunnianhimoisista” päästövähennyksistä on sanahelinää niin kauan kun, työkalupakki on puutteellinen. Naturopaatti voi hyvinkin olla syöpää vastaan, mutta mitä se edes tarkoittaa, jos hän samalla kieltää kemoterapian ja säteilyhoidon ja hyväksyy vain puolukkamehun?

Follow me on Twitter

Goodreads

Amnesty international

Punainen risti

Unicef