Ulkolinja: Tsernobylin samurait

Eilen televisiosta tuli dokumentti, joka olisi voinut olla mielenkiintoinen, mutta valitettavasti tekijät olivat onnistuneet sössimään sinänsä tärkeän aiheen (löytyy vielä areenasta jonkin aikaa). Dokumentissa kerrottiin lähinnä virolaisista miehistä, jotka komennettiin Tshernobylin pelastustöihin. Aika dokumentin alussa oikealle asiantuntijalle annetaan puheenvuoro ja hän huomauttaa etteivät miesten saamat annokset olleet terveyden kannalta kovin merkittäviä. Tämän ei kuitenkaan annettu häiritä pelottelun peruslinjaa. Dokumentissa kerrotaan kuinka 4800 virolaista lähetettiin pelastustöihin ja annetaan ymmärtää, että näistä (kohta 05:30) 750 on kuollut Tshernobyl komennuksen vuoksi. Ihanko totta? Kirjoitan googleen “adult male mortality estonia“. Nopeasti löydän hakemani tiedon mukavassa graafisessa muodossa. 15-60 vuotiaiden virolaismiesten kuolleisuus on muuttunut aika paljon neuvostoajoista, mutta 30% on oikea suuruusluokka. Koska 15-vuotiaita ei varmasti lähetetty pelastustöihin, on kuolleisuus dokumentin poppoolle ehkä vähän alhaisempi, sanotaan noin 20%. 4800*0.2=960. Toisin sanoen pelastustyöntekijöiden kuolleisuus näyttää olevan samanlaista kuin muilla virolaismiehillä. Miksi dokumentin tekijät eivät vaivaudu tarkistamaan tällaisia asioita? Ei tämä oikeasti ole niin vaikeaa.

Myöhemmin dokumentissa oikea asiantuntija saa taas puheenvuoron (40:50)  ja vahvistaa mitä arvioin itse ja lisää yksityiskohtia oikeista tutkimuksista. Ilmeisesti pelastustyöntekijöiden terveys on muita huonompaa vain itsemurhien ja alkoholin käytön osalta. Heitä vaivaa pelon aiheuttama psyykkinen stressi ei niinkään altistus ionisoivalle säteilylle. (Oikea asiantuntija muuten istuu sisällä näpräämässä ilmeisen pahaenteisesti koeputkia ja pipettejä. Muut ovat luonnossa keskustelemassa lupsakkaasti Tshernobyl mummojen kanssa.) No tällainen asiantuntijalausunto ei tietenkään käy päinsä ja se pitää reippaasti neutraloida. Se tehdään kertomalla New Yorkin tiedeakatemian julkaisemasta artikkelikokoelmasta. Ilmeisesti ajatus on, että tiedeakatemian nimen ilmaiseminen luo kokoelman ympärille asiantuntemuksen auraa (oikean asiantuntijan kohdalla ei vaivauduttu toteamaan, että hänen sanomisensa ovat yhteensopivia säteilysuojelun konsensuksen kanssa… se nyt vaan on joku pipettien kanssa söhläävä ukkeli). Kokoelman ovat tehneet Yablokov, Nesterenko ja Nesterenko ja dokumentissa haastatellaan nuorempaa Nesterenkoa asiantuntijana.

Nesterenko väittää (34:40), että Tshernobyl aiheutti melkein miljoona kuolemaa ja syy siihen, että säteilysuojelun asiantuntijat antavat PALJON pienempiä lukuja (pari kymmentä selvää tapausta, muita niin vähän ettei vaikutusta voida havaita terveystilastoista) on kuulemma siinä, että he eivät ole ottaneet huomioon säteilyn pitkäkestoisia vaikutuksia. Eivät vai? UNSCEAR on säteilysuojelun alalla suunnilleen vastaava taho kuin IPCC on ilmastonmuutoksen allalla. Suunnataan UNSCEAR:n sivuille ja imuroidaan raportti, joka kokoaa yhteen parhaan tutkitun tiedon Tshernobylin terveysvaikutuksista. Raportista leijonan osa keskustelee nimenomaan pitkäaikaisvaikutuksista. Niiden vaikutusta kuolleisuuteen ei vain ole havaittu! Eli Nesterenko puhui läpiä päähänsä. Eivätkö dokumentin tekijät voineet tarkistaa tätäkään? Oliko vaikeaa? Nesterenko myös pelottelee lasten geenimuutoksilla, jotka aiheuttaisivat syöpää seuraavassa sukupolvessa. Tätäkin on tutkittu. Japanissa atomipommiskusta selvinneet saivat paljon suurempia annoksia ja geenimuutosten mahdollisuutta pelättiin, mutta onneksi tämä pelko ei materialisoitunut.  Tästäkin voi lukea UNSCEAR:n raporteista.

Entä tuo Yablokov et al. raportti? Koska raporttia on markkinoitu nimenomaan tiedeakatemian nimen turvin, herätti sen julkaisu hämmennystä. Osoittautui, että raporttia ei oltu vertaisarvioitu. Julkaisu ilman vertaisarviointia oli kummallista etenkin, koska raportin sisältö oli rajussa ristiriidassa sen kanssa mitä säteilysuojelusta oli yli 100 vuoden aikana opittu. Kohun vuoksi tiedeakatemia järjesti vertaisarvioinnin julkaisun jälkeen. (Hyvin erikoinen toimintatapa!) Jos nyt yrittää hakea Yablokov raporttia tiedeakatemian sivuilta, ei sitä enää  sieltä löydä (edes pdf-tiedostona). Hyvin erikoisesti sieltä löytyy vain raportista tehty vertaisarviointi (yleensä vertaisarviointi ei ole julkinen).  Sen jälkeen, kun raportin puutteet on käyty huolella läpi vertaisarvioinnissa todetaan: “…The value of this review is not zero, but negative, as its bias is obvious only to specialists, while inexperienced readers may well be put into deep error.”

Kulisseissa Yablokov et al. raportin julkaisuun nähtävästi vaikutti herra nimeltä Timothy Mousseau. Häneen olemme törmänneet ennenkin. Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii! Tshernobylin onnettomuuden suurimmat terveysvaikutukset eivät liittyneet säteilyaltistukseen vaan siihen miten pelokkaat ihmiset onnettomuuteen reagoivat. Siksi seuraan Yablokov et al. raportin vertaisarviointia: “The value of this documentary is not zero, but negative, as its bias is obvious only to specialists, while inexperienced viewers may well be put into deep error”

Aiheeseen liittyen (täydennys 13.5.2012):

• Laajahko Balanovin artikkeli, joka käsittelee Yablokov et al. läpyskän puutteita on juuri ilmestynyt: On protecting the inexperienced reader from Chernobyl myths
• Yablokov et al. raportin julkaisemiseen on vaikuttanut myös  Janette Sherman, jonka tieteellisen integriteetin puutteeseen voi tutustua mm. täällä.

No mitä sitten mielestäni pitäisi tehdä?

Koska olen monessa kirjoituksessa kritisoinut nykyisen ilmastopolitiikan myooppisuutta, riittämättömyyttä ja toimimattomuutta, on ehkä parasta kirjoittaa myös siitä mitä mielestäni pitäisi tehdä. Nykyinen meno ei turhauta minua vain siksi, että se on niin riittämätöntä pokkurointia vaan myös siksi, että ilmastonmuutos on ongelma, jonka ihmiskunta voi halutessaan ratkaista. Ideologiset estot, pintapuolinen ajattelu ja numerotaidottomuus ovat vähintään yhtä suuria ongelmia kuin hiilivoimaloiden savupiiput. Käyn nyt läpi päästöjen kannalta keskeisimmät sektorit ja sen missä oma kantani tällä hetkellä on:

1. Lämmitys: Lämmityksessä on paljon säästettävää. Kaupunkilaisena en tajua miksi esimerkiksi rappukäytäviä lämmitetään? Miksi lämmityksestä ei veloiteta huoneistokohtaisesti? Miksi lämmitystä ei voi säätää huonekohtaisesti? Miksi niitä huoneita missä kukaan ei ole lämmitetään? Tämä rakennustapa on varmaan säästänyt jollekin rahaa, mutta tuhlaa törkeästi energiaa. Parempaankin varmaan pystyttäisiin. Toisaalta rakennuskannan uusiminen on sadan vuoden urakka ja merkittäviä päästövähennyksiä on tehtävä nopeammin. Ensi alkuun on siis syytä korvata fossiiliset sähkön ja lämmön yhteistuotantoon rakennetuilla ydinvoimaloilla. Helsingin seutu muuttuisi tällä tempulla hiilivapaaksi sähkön ja lämmön tuotannossa nykyisellä rakennuskannalla. Puunpoltto on ekologisesti typerä idea eikä myöskään alenna päästöjä riittävästi. Sillä voi olla oma roolinsa syrjäseuduilla, mutta minun planeetallani suurin osa ihmisistä asuu kaupungeissa. Kaukolämpöverkon ulkopuolella sähkölämmitys ja lämpöpumput voivat myös tarjota hiilivapaata lämmitystä.Realismi: Ehkä suhteellisen realistista. Radiofobia jarruttaa nopeiden päästövähennysten aikaansaamista, mutta ennemmin tai myöhemmin tämä on todennäköisesti tehtävä mikäli päästöt aiotaan todella painaa nollaan. Mitään uskottavaa vaihtoehtoa tälle en ole nähnyt. CCS on huono vitsi ja näpertely 10-20% päästövähennysten kanssa on riittämätöntä.
2. Liikenne: Öljyn korvaaminen liikenteessä on vaikeaa. Kirjoitin aikaisemmin siitä kuinka vaikeaa sähkönvarastointi on ja tämä varmasti rajoittaa sähköautojen markkinaosuutta. Tom Blees hehkutti kirjassaan “Prescription for the planet”  boorilla toimivia moottoreita. Näissä booria poltettaisiin puhtaassa hapessa, tuloksena saatu oksidi muutettaisiin (energian käyttämällä) takaisin booriksi, joka palautetaan auton tankkiin. Ideaan varmasti liittyy paljon teknisiä hankaluuksia, mutta tämän tyyppisiä ratkaisuja on syytä kehitellä pidemmälle. Boori ei ole järin yleinen (tai halpa) alkuaine, mutta materiaalivaatimukset eivät näytä olevan aivan niin ongelmallisia kuin sähköautoilla. Biopolttoaineet ovat ekologisesti vielä typerämpi idea kuin puun polttaminen lämmöksi ja toivottavasti ne kuopataan pian ideoiden hautausmaalle.Koska tekniset ratkaisut antavat odottaa itseään, jäljelle jää muutokset kysynnässä. Suurin osa autoilusta on elämäntapa-autoilua, josta voimme luopua ilman suuria ongelmia. Yhteiskuntarakenteen tiivistäminen, toimiva julkinen liikenne (varsinkin sähköllä toimivat junat ja metrot), pienemmät autot ja autojen jakaminen voivat varmasti leikata kulutusta merkittävästi. Onko niitä tavaroita myöskään syytä aina kuljettaa paikasta toiseen kuorma-autoissa? Itse olen ollut autoton suurimman osan elämästäni enkä ole kokenut tätä mitenkään ahdistavana.Realismi:Ehkä suhteellisen realistista Suomessa, koska nuoremman sukupolven asenteet eivät ole samoja kuin vanhempien. Aikaa tässä kuitenkin menee vuosikymmeniä. Kehittyvissä maissa ihmiset sen sijaan saattavat toivoa omaa autoa elintason merkiksi joten toive yksityisautoilun vähenemisestä globaalilla tasolla voi olla haihattelua. (Toisaalta öljyhuippu voi pakottaa moniin näistä toimista riippumatta siitä halutaanko ilmastonmuutokselle tehdä jotain.)
3. Ruoka:Tarvittaviin päästövähennyksiin tuskin päästään mikäli ruokatottumuksille ei tehdä mitään. Kehitysmaissa kasvisruokaa on tähän asti syöty paljon osin sen vuoksi, ettei lihaan ole ollut varaa. Lihan kulutuksessa on siis rajuja kasvupaineita ja tämän kasvun aiheuttamat päästöt mm. maankäytön kautta ovat suuria. Meillä taas lihaa kulutetaan tarpeettoman paljon ja kulutusta voisi leikata merkittävästi. Itse olen vähentänyt viimeisen vuoden aikana lihan kulutukseni ehkä alle puoleen aikaisemmasta vaihtamalla lounaan kasvisvaihtoehtoon (paitsi, jos vaihtoehto on kukkakaalia…jotain rajaa sentään). Sinänsä pidän vegaanisuutta hyvänä ajatuksena, mutta saa nähdä onko minulla koskaan riittävää selkärankaa sen vaatimaan elämäntapamuutokseen. On varmaan jo selvää, että minusta ruuan muuttaminen biopolttoaineeksi ei ole viisasta.Realismi: Ruokatottumusten muuttaminen on todella vaikeaa. Monet eivät ole ympäristöasioista niin kiinnostuneita, että sietäisivät näin lähellä olevaan asiaan puuttumista. Valtion on kuitenkin hyvä kannustaa muutosta oikeaan suuntaan ja ainakin lopettaa lihantuotannon tukeminen.
4. Maankäyttö: Maankäyttö ja ihmisten omaan käyttöön ohjaama luonnon primäärituotanto ovat keskeisimpiä sukupuuttojen aiheuttajia ja lisäksi aiheuttavat merkittäviä kasvihuonekaasupäästöjä. Tämän vuoksi politiikan tulisi kannustaa mahdollisimman tehokkaaseen maankäyttöön. Ehkä meillä pitäisi olla maankäyttöön liittyvä haittamaksu, joka olisi esimerkiksi verrannollinen maan primäärituotantoon koskemattomana. Tämä ohjaisi ihmisten toimintaa enemmän biosfäärin ulkopuolelle.Realismi: Ei kovin realistista. Maanomistajat varmasti vastustavat eikä asia ole kuin ehkä joidenkin ekologien kartalla. Osa ympäristöliikkeen lemmikkiprojekteista on myös tämän tavoitteen kanssa melkoisessa ristiriidassa.
5. Sähkö: Säästin suurimman kysymyksen viimeiseksi. Sähköntuotannon ja liikenteen dekarbonisaatio ja energiankulutuksen kasvu, implikoivat rajua ihmiskunnan sähkönkulutuksen lisäystä. Jos ihmiskunta kuluttaa nyt primäärienergiaa noin 16000GW teholla, niin hiiletöntä sähköntuotantoa tarvittaisiin tulevaisuudessa ehkä 10000-20000GWe. Tuollaisen määrän ihmiskunta tulee joka tapauksessa rakentamaan. Kyse on siitä onko tuo kapasiteetti fossiilista vai ei. Minusta on ilmeistä, että (mikäli ihmiskunta ei romahda) tuosta kapasiteetista suurin osa tulee ennemmin tai myöhemmin olemaan ydinvoimaa.Ydinvoiman näin suuri laajentaminen on massiivinen urakka ja meidän on tehtävä paljon töitä vähentääksemme turhaa työtä ja kouluttaaksemme riittävästi työvoimaa. 10000GWe 50 vuodessa tarkoittaa 200GWe vuodessa eli noin 10 kertaa nopeammin kuin mitä ydinvoimaa rakennettiin 80-luvulla. Maailman BKT on nykyään korkeampi kuin 80-luvulla, mutta ei nyt sentään 10 kertainen. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että kukin maailman ihminen rakentaisi omaan tarpeeseensa elämänsä aikana noin 1000 W tehoa. Kevysvesireaktoreilla tuo tarkoittaa noin 40 kiloa terästä, reilut 100 litraa betonia ja polttoaineeksi alle maitomukillinen luonnonuraania eliniäksi. (Tuulivoimalla teräksen ja betonin tarve on noin 10 kertainen ja kapasiteetti olisi rakennettava useita kertoja ihmisen eliniän aikana. Hiilivoimalla polttoainetta vaadittaisiin noin 2 tonnia/vuosi.) Keskeinen syy miksi kehittyvät maat nojaavat fossiilisiin on se, että he tarvitsevat luotettavaa energiaa pian ja pääomia ei ole paljon.  Ydinvoiman korkeat pääomakustannukset, pitkä rakennusaika ja vaatimukset työvoimalle ovat suuria haasteita.Pääomakustannuksia, riskejä ja rakennusaikoja voidaan pienentää merkittävästi sarjatuotannolla, standardoinnilla, kenties pienemmillä reaktoreilla, hyötyreaktoreilla (eivät tarvitse massiivista painekattilaa), sääntelyn virtaviivaistamisella ja reaktoreiden passiivisilla turvajärjestelmillä. Nyt reaktoreita on rakennettu niin harvakseltaan, että pyörää keksitään jatkuvasti uudestaan. Kun ydinvoiman kustannukset saadaan pudotettua hiilen alapuolelle ja poliittiset esteet poistetaan, on ydinvoima helposti ensimmäinen valinta voimalaa harkitsevalle. Silloin CO₂ päästöt alkavat häviämään markkinaehtoisesti. Nykyisessä jatkuviin tukiaisiin perustuvassa politiikassa, järjestelmä tulee poliittisesti sitä hankalammaksi ylläpitää mitä enemmän hiiletöntä energiaa tuotetaan. Jos haemme hiilivapautta, on hiilivapaata kapasiteettia rakennettava vuosikymmenestä toiseen riippumatta siitä onko hallituksessa Vihreät, Perus-Suomalaiset vai Kristilliset. Minusta on selvää, että tämä edellyttää hiilivapaan tuotannon aitoa kilpailukykyä fossiilisten kanssa.Ikävä kyllä minun on vaikea nähdä kuinka tuuli- ja aurinkovoima olisivat tässä kuviossa muuta kuin marginaalisia tekijöitä. Niiden kapasiteetin lisäykset ovat olleet täysin riittämättömiä suhteessa siihen mitä dekarbonisaatiossa tarvitaan, mutta jo tällä tasolla maat ovat alkaneet leikkaamaan tukiaisiaan. Lisäksi se kapasiteetti mitä on rakennettu on rakennettu toimimaan fossiilisen kapasiteetin varassa eikä siitä irrallaan. Kun näin on, on kehittyvien maiden väistämättä rakennettava ensin fossiilinen kapasiteetti, jonka  jälkeen (jos intoa löytyy) he voivat alentaa tuotantonsa CO₂ intensiteettiä hiukan tuulivoimalla. Tämän vision CO₂ päästöt ovat mahdottomia. Lisäksi mikäli tuulivoiman penetraatio nousee merkittäväksi, kustannukset paisuvat. Tarvitsemme reitin, joka tulee helpommaksi mitä pidemmälle sitä kuljetaan. Tuuli- ja aurinkovoiman kohdalla tilanne on päinvastainen ja tämä ei riipu niiden oppimiskäyristä tms. vaan nimenomaan niiden tarvitsemista fossiilisista voimalaitoksista, jotka pakotettaisiin käymään yhä alhaisimmilla kapasiteettikertoimilla. Tämä ei tule muuttumaan ilman massiivista sähkön varastointia ja sitä taas on turha odottaa. (Tuulivoimaan liittyvä maankäyttö on myös massiivista eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan pitää ekologisesti merkityksettömänä. Lue vaikka David MacKay:n loistavaa kirjaa “Sustainable energy- without the hot air” tai kurkista kuvaajaa täällä.) Sanoinko muuten jo kuinka viisaasta elävien asioiden polttaminen energiaksi minusta on? Realismi: Lyhyellä tähtäimellä epärealistista. Konventionaalinen viisaus ajaa meidät luultavasti ensin umpikujaan, ja kun olennaiset muutokset tapahtuvat ne luultavasti lähtevät liikkeelle Aasiasta tai USA:sta. Pitkällä tähtäimellä tämä on realistista ja luultavasti väistämätöntä. Tulevaisuudessa ydinvoimavastaisuus nähdään yhtenä fossiilisten polttoaineiden mahdollistamana ylellisyytenä.

Lopuksi: Ottaen huomioon että ihmiskunnalla on väärä suunta kaikissa ylläolevista kategorioista, olen pessimistinen ilmastonmuutoksen suhteen. Jos yritän olla optimistinen, voin kuvitella seuraavan skenaarion ehkä olevan mahdollisuuksien rajoissa:

1.  Päästöjen kasvu 2010-2030 putoaa noin puoleen siitä mitä se oli 2000-2010. (Tämä voi tapahtua esim. sen seurauksena, että talouskasvu jää vaatimattomammaksi.)
2.  Todelliset päästövähennykset alkavat 2030, jonka jälkeen päästöt painetaan nollaan 60 vuoden aikana.

Mitä tämä voisi tarkoittaa. Summailin tämän implikoimia päästöjä yhteen ja sain kuvassa esitetyn arvion. (Näistä kannattaa tietenkin lukea ammattilaisilta enemmän. Minusta on vain hauska tehdä näitä arvioita itse, koska se antaa osviittaa siitä kuinka hyvin jonkin asian ymmärrän ja lisäksi helpottaa minua sisäistämään asioiden mittaluokat.) Oletin, että ilmakehän CO₂ konsentraatio seuraa kumulatiivisia päästöjä (mikä ei pidä tarkaan ottaen varmaan paikkaansa, mutta tuskin on liian väärin tähän tarkoitukseen) ja käytin yhtä “fudge factor” tekijää saadakseni oman arvioni vastaamaan todellista dataa melko hyvin 1990-2010.

Sininen viiva katkoviivan alle esittää todellisia lukuarvoja. Katkoviiva on oma fantasiani.

Merkitsin kuvaajaan rajan missä kumulatiiviset päästöt ylittävät 1000 Gt rajan. Tämä on esitetty arviona kokonaispäätöistä 2000-2050 mikäli lämpeneminen halutaan pitää kohtuullisella todennäköisyydellä alle 2 asteen. Oma “optimistinen” arvioni ampuu rajusti tämän ylitse ja CO₂ konsentraatio saturoituu 550 ppm tasolle. Tällä tasolla lämpeneminen on suurella todennäköisyydellä yli 3 astetta ja aiheuttaa vakavia ongelmia. Jonkinlainen poliittinen raja-arvo on ollut 450ppm ja sen ylitse porhalletaan noin vuonna 2030. James Hansen et al. ovat esittäneet, että meidän pitäisi pyrkiä 350ppm tasolle ja tämä jää seuraavan vuosisadan aikana pelkäksi haaveeksi.

Koska riittäviä päästövähennyksiä ei ole näköpiirissä ja ilmastopolitiikka on lähinnä täynnä kuumaa ilmaa, olen kallellaan siihen suuntaan, että erilaisia “geoengineering” ratkaisuja on alettava pohtimaan ja kehittämään, jotta voimme ostaa lisää aikaa. Näissä on omat riskinsä, mutta niitä riskejä on punnittava lämpenemisen aiheuttamiin riskeihin. Mm. otsonikadon tutkimuksesta kemian Nobel palkinnon saanut Paul Crutzen on alkanut puhumaan tämän vaihtoehdon puolesta naurettavan riittämättömän poliittisen tahtotilan vuoksi.

Aiheeseen liittyen:

• James Hansen: Why I must speak out about climate change(ted.com)
• James Hansen:Why America Needs Nuclear Energy (bigthink.com)

• David MacKay :How the Laws of Physics Constrain Our Sustainable Energy Options (TEDxWarwick)

• Paul J. Crutzen: Albedo Enhancement by Stratospheric Sulfur Injections: A Contribution to Resolve a Policy Dilemma?

No mitä mielestäni sitten pitäisi tehdä?

Koska olen monessa kirjoituksessa kritisoinut nykyisen ilmastopolitiikan myooppisuutta, riittämättömyyttä ja toimimattomuutta, on ehkä parasta kirjoittaa myös siitä mitä mielestäni pitäisi tehdä. Nykyinen meno ei turhauta minua vain siksi, että se on niin riittämätöntä pokkurointia vaan myös siksi, että ilmastonmuutos on ongelma, jonka ihmiskunta voi halutessaan ratkaista. Ideologiset estot, pintapuolinen ajattelu ja numerotaidottomuus ovat vähintään yhtä suuria ongelmia kuin hiilivoimaloiden savupiiput. Käyn nyt läpi päästöjen kannalta keskeisimmät sektorit ja sen missä oma kantani tällä hetkellä on:

1. Lämmitys:Kaupunkilaisena en tajua miksi esimerkiksi rappukäytäviä lämmitetään?Miksi lämmityksestä ei veloiteta
   huoneisto kohtaisesti? Miksi lämmitystä ei voi säätää huonekohtaisesti?
   Miksi niitä huoneita missä kukaan ei ole lämmitetään? Tämä
   rakennustapa on varmaan säästänyt jollekin rahaa, mutta tuhlaa
   törkeästi energiaa. Parempaankin varmaan pystyytäisiin. Toisaalta
   rakennuskannan uusiminen on sadan vuoden urakka ja merkittäviä
   päästövähennyksiä on tehtävä nopeammin. Ensi alkuun on siis syytä
   korvata fossiiliset sähkön ja lämmön yhteistuotantoon rakennetuilla ydinvoimaloilla. Helsingin seutu muuttuisi tällä tempulla hiilivapaaksi
   sähkön ja lämmön tuotannossa nykyisellä rakennuskannalla. Puunpoltto on ekologisesti typerä idea eikä myöskään alenna päästöjä riittävästi. Sillä voi olla oma roolinsa syrjäseuduilla, mutta minun planeetallani suurin osa ihmisistä asuu kaupungeissa. Kaukolämpöverkon ulkopuolella
   sähkölämmitys ja lämpöpumput voivat myös tarjota hiilivapaata lämmitystä.Realismi: Ehkä suhteellisen realistista. Radiofobia jarruttaa nopeiden
   päästövähennysten aikaansaamista, mutta ennemmin tai myöhemmin tämä
   on todennäköisesti tehtävä mikäli päästöt aiotaan todella painaa
   nollaan. Mitään uskottavaa vaihtoehtoa tälle en ole nähnyt. CCS on
   huono vitsi ja näpertely 10-20% päästövähennysten kanssa on
   riittämätöntä.
2. Liikenne: Öljyn korvaaminen liikenteessä on vaikeaa. Kirjoitin aikaisemmin siitä kuinka vaikeaa sähkönvarastointi on ja tämä varmasti rajoittaa sähköautojen markkinaosuutta. Tom Blees hehkutti kirjassaan “Prescription for the planet”  boorilla toimivia moottoreita. Näissä booria poltettaisiin puhtaassa hapessa, tuloksena saatu oksidi muutettaisiin energian käytöllä takaisin booriksi, joka palautetaan auton tankkiin. Ideaan varmasti liittyy paljon teknisiä hankaluuksia, mutta tämän tyyppisiä ratkaisuja on syytä kehitellä pidemmälle. Boori ei ole järin yleinen (tai halpa) alkuaine, mutta materiaalivaatimukset eivät näytä olevan aivan niin ongelmallisia kuin sähköautoilla. Biopolttoaineet ovat ekologisesti vielä typerämpi idea kuin puun polttaminen lämmöksi ja toivottavasti ne kuopataan pian ideoiden hautausmaalle.Koska tekniset ratkaisut antavat odottaa itseään, jäljelle jää muutokset kysynnässä. Suurin osa autoilusta on elämäntapa autoilua, josta voimme luopua ilman suuria ongelmia. Yhteiskuntarakenteen tiivistäminen, toimiva julkinen liikenne
   (varsinkin sähköllä toimivat junat ja metrot), pienemmät autot
   ja autojen jakaminen voivat varmasti leikata kulutusta merkittävästi.
   Onko niitä tavaroita myöskään syytä aina kuljettaa paikasta toiseen
   kuorma-autoissa? Itse olen ollut autoton suurimman osan elämästäni
   enkä ole kokenut tätä mitenkään ahdistavana.Realismi:suhteellisen realistista Suomessa, koska nuoremman sukupolven asenteet eivät ole samoja kuin vanhempien. Aikaa tässä kuitenkin menee vuosikymmeniä. Kehittyvissä maissa ihmiset sen sijaan saattavat toivoa omaa autoa elintason merkiksi joten toive yksityisautoilun vähenemisestä globaalilla tasolla voi olla haihattelua. (Toisaalta öljyhuippu voi pakottaa moniin näistä toimista riippumatta siitä halutaanko ilmastonmuutokselle tehdä jotain.)
3. Ruoka:Tarvittaviin päästövähennyksiin tuskin päästään mikäli ruokatottumuksille ei tehdä mitään. Kehitysmaissa kasvisruokaa on tähän asti syöty paljon osin sen vuoksi, ettei lihaan ole ollut varaa. Lihan kulutuksessa on siis rajuja kasvupaineita ja tämän kasvun aiheuttamat päästöt mm. maankäytön kautta ovat suuria. Meillä taas lihaa kulutettaan tarpeettoman paljon ja kulutusta voisi leikata merkittävästi. Itse olen vähentänyt viimeisen vuoden aikana lihan kulutukseni ehkä alle puoleen aikaisemmasta vaihtamalla lounaan kasvisvaihtoehtoon (paitsi, jos vaihtoehto on kukkakaalia…jotain rajaa sentään). Sinänsä pidän vegaanisuutta hyvänä ajatuksena, mutta saa nähdä onko minulla koskaan riittävääselkärankaa sen vaatimaan elämäntapa muutokseen. On varmaan jo selvää, että minusta ruuan muuttaminen biopolttoaineeksi ei ole viisasta.  Realismi: Ruokatottumusten muuttaminen on todella vaikeaa. Monet eivät ole ympäristöasioista niin kiinnostuneita, että sietäisivät näin lähellä olevaan asiaan puuttumista. Valtion on kuitenkin hyvä kannustaa muutosta oikeaan suuntaan ja ainakin lopettaa lihan tuotannon tukeminen.
4. Sähkö: Säästin suurimman kysymyksen viimeiseksi. Sähköntuotannon ja liikenteen dekarbonisaatio ja energiankulutuksen kasvu, implikoivat rajua ihmiskunnan sähkönkulutuksen lisäystä. Jos ihmiskunta kuluttaa nyt primäärienergiaa noin 16000GW teholla, niin hiiletöntä sähköntuotantoa tarvittaisiin tulevaisuudessa ehkä 10000-20000GWe. (Tuollaisen määrän ihmiskunta tulee joka tapauksessa rakentamaan. Kyse on siitä onko tuo kapasiteetti fossiilista vai ei.) Minusta on ilmeistä, että (mikäli ihmiskunta ei romahda) tuosta kapasiteetista suurin osa tulee ennemmin tai myöhemmin olemaan ydinvoimaa. Ydinvoiman näin suuri laajentaminen on massiivinen urakka ja meidän on tehtävä paljon töitä vähentääksemme turhaa työtä ja kouluttaaksemme riittävästi työvoimaa. (10000GWe 50 vuodessa tarkoittaa 200GWe vuodessa eli noin 10 kertaa nopeammin kuin mitä ydinvoimaa rakennettiin 80-luvulla.) Keskeinen syy miksi kehittyvät maat nojaavat fossiilisiin on se, että he tarvitsevat luotettavaa energiaa pian ja pääomia ei ole paljon.  Ydinvoiman korkeat pääomakustannukset, pitkä rakennusaika ja ehkä myös vaatimukset työvoimalle ovat haasteita. Pääomakustannuksia, riskejä ja rakennusaikoja voidaan pienentää merkittävästi sarjatuotannolla, standardoinnilla, kenties pienikokoisemmilla reaktoreilla, hyötyreaktoreilla (eivät tarvitse massiivista painekattilaa), sääntelyn virtaviivaistamisella ja reaktoreiden passiivisilla turvajärjestelmillä. Nyt reaktoreita on rakennettu niin harvakseltaan, että pyörää keksitään jatkuvasti uudestaan. Kun ydinvoiman kustannukset saadaan pudotettua hiilen alapuolelle ja poliittiset esteet poistetaan, on ydinvoima helposti ensimmäinen valinta voimalaa harkitsevalle. Silloin CO2 päästöt alkavat häviämään markkinaehtoisesti. Nykyisessä tuotantotukiaisiin perustuvassa politiikassa, järjestelmä tulee poliittisesti sitä hankalammaksi ylläpitää mitä enemmän hiiletöntä energiaa tuotetaan. Jos haemme hiilivapautta, on hiilivapaata kapasiteettia rakennettava vuosikymmenestä toiseen riippumatta siitä onko hallituksessa Vihreät, Perus-Suomalaiset vai Kristilliset. Minusta on selvä, että tämä edellyttää hiilivapaan tuotannon aitoa kilpailukykyä fossiilisten kanssa.  Minun on vaikea nähdä kuinka tuuli- ja aurinkovoima olisivat tässä kuviossa muuta kuin marginaalisia. Niiden kapasiteetin lisäykset ovat olleet täysin riittämättömiä suhteessa siihen mitä dekarbonisaatiossa tarvitaan ja jo tällä tasolla maat ovat alkaneet leikkaamaan tukiaisiaan. Lisäksi se kapasiteetti mitä on rakennettu on rakennettu toimimaan fossiilisen kapasiteetin varassa eikä siitä irrallaan. Kun näin on, on kehittyvien maiden väistämättä rakennettava ensin fossiilinen kapasiteetti, jonka  jälkeen (jos intoa löytyy) he voivat alentaa tuotantonsa CO2 intensitettiä hiukan tuulivoimalla. Tämän vision CO2 päästöt ovat mahdottomia. Lisäksi mikäli tuulivoiman penetraatio nousee merkittäväksi, kustannukset paisuvat. Tarvitsemme dekarbonisaatio reitin, joka tulee helpommaksi mitä enemmän sitä tehdään. Tuuli- ja aunrinkovoiman kohdalla tilanne on päinvastainen ja tämä ei riipu niiden oppimiskäyristä tms. vaan nimenomaan niiden tarvitsemista fossiilisista voimalaitoksista, jotka pakotettaisiin käymään yhä  alhaisimmilla kapasiteettikertoimilla. Tämä ei tule muuttumaan ilman massiivista sähkön varastointia ja sitä taas on turha odottaa. (Tuulivoimaan liittyvä maankäyttö on myös massiivista eikä sitä voi hyvällä tahdollakaan pitää ekologisesti merkityksettömänä. Lue vaikka David MacKay:n loistavaa kirjaa “Sustainable energy- without the hot air”) Realismi: Lyhyellä tähtäimellä epärealistista. Konventionaalinen viisaus ajaa meidät luultavasti ensin umpikujaan, ja kun olennaiset muutokset tapahtuvat ne luultavasti lähtevät liikkeelle Aasiasta tai USA:sta. Pitkällä tähtäimellä realistista ja luultavasti väistämätöntä. Tulevaisuudessa ydinvoimavastaisuus nähdään yhtenä fossiilisten polttoaineiden mahdollistamana ylellisyytenä.

Ottaen huomioon ettei ihmiskunnalla on väärä suunta kaikissa ylläolevista kategorioista, olen pessimistinen ilmastonmuutoksen

suhteen. Jos yritän olla optimistinen, voin kuvitella seuraavan
skenaarion ehkä olevan mahdollisuuksien rajoissa:
1) päästöjen kasvu 2010-2030 putoaa noin puoleen siitä mitä se oli 2000-2010. (Tämä voi tapahtua esim. sen saurauksena, että talouskasvu jää vaatimattomammaksi.)
2) Todelliset päästövähennykset alkavat 2030, jonka jälkeen päästöt painetaan nollaan 60 vuoden aikana.

Mitä tämä voisi tarkoittaa? Summailin tämän implikoimia päästöjä yhteen ja sain kuvassa esitetyn arvion. (Näistä kannattaa tietenkin lukea ammattilaisilta enemmän. Minusta
on vain hauska tehdä näitä arvioita itse, koska se antaa osviittaa siitä kuinka hyvin jonkin asian ymmärrän.) Oletin, että ilmakehän co2 konsentraatio seuraa kumulatiivisia päästöjä ja käytin yhtä “fudge factor” tekijää saadakseni oman arvioni vastaamaan todellista dataa melko hyvin 1990-2000. Merkitsin kuvaajaan rajan missä kumulatiiviset päästöt ylittävät 1000 Gt rajan. Tämä on esitetty arviona kokonaispäätöistä 2000-2050 mikäli lämpeneminen halutaan pitää kohtuullisella todennäköisyydellä alle 2 asteen. Oma “optimistinen” arvioni ampuu rajusti tämän ylitse ja CO2 konsentraatio saturoituu 550 ppm tasolle. Tällä tasolla lämpeneminen on suurella todennäköisyydellä yli 3 astetta ja aiheuttaa vakavia ongelmia. Jonkinlainen poliittinen raja-arvo on ollut 450ppm ja sen ylitse porhalletaan noin vuonna 2030.

James Hansen et al. ovat esittäneet, että meidän pitäisi pyrkiä 350ppm tasolle ja tämä jää seuraavn vuosisadan aikana pelkäksi haaveeksi.

Koska riittäviä päästövähennyksiä ei ole näköpiirissä ja ilmastopolitiikka on lähinnä täynnä kuumaa ilmaa, olen kallellaan siihen suuntaan, että erilaisia geoengineering ratkaisuja on alettava pohtimaan ja kehittämään. Näissä on omat riskinsä, mutta niitä riskejä on punnittava lämpenemisen aiheuttamiin riskeihin. Mm. otsonireiän löytymisestä kemian Nobel palkittu Paul Crutzen on alkanut puhumaan tämän vaihtoehdon puolesta, naurettavan riittämättömän poliittisen reaktion vuoksi.

Aiheeseen liittyen:

• James Hansen: Why I must speak out about climate change.(ted.com)
• James Hansen:Why America Needs Nuclear Energy (bigthink.com)
• Paul J. Crutzen: Albedo Enhancement by Stratospheric Sulfur Injections: A Contribution to Resolve a Policy Dilemma?

Kuka voittaa puhtaan energian kilpajuoksun?

The Pew Charitable Trust on julkaissut raportin “Who’s winning the clean energy race” missä hehkutetaan uusiutuviin energianlähteisiin tehtyjä investointeja vuonna 2011. Jotta saan näppituntuman raporttien painopisteisiin lukematta riviäkään, olen ottanut tavakseni laskea kuinka monta kertaa jotkin avainsanat raporteissa esiintyvät. Tässä reilun 50 sivun läpyskässä esiintyvät sanat:

1. Ilmastonmuutos (climate change) nolla kertaa
2. CO₂ nolla kertaa
3. Capacity factor tai load factor nolla kertaa
4. kWh tai Twh nolla kertaa
5. Growth yli 100 kertaa
6. Investment paljon yli 100 kertaa

Tuosta jo käynee ilmi, että primääritarkoitus ei tekijöillä ole ilmastonmuutoksen torjuminen vaan tietyn teollisuudenalan edistäminen. (He voivat toki elää siinä uskossa, että nämä ovat yksi ja sama asia.) Vuonna 2011 investointeja tehtiin siis 263 miljardin dollarin edestä ja tällä ostettiin 83.5GWe kapasiteettia. Tuosta kapasiteetista 43GW oli tuulivoimaa,  29.7 GW aurinkosähköä ja 10.8GW muita. Jos tuulivoiman kapasiteettikerroin on 25%, aurinkosähkön 15% ja muilla 50%, niin satunnaista sähköä tuolla kapasiteetilla tuotetaan ehkä keskimäärin noin 20GWe teholla noin 25 vuoden ajan. Yhdestä gigawatista on siis maksettu noin 13 miljardia. (Maakaasuvoimala maksaa ehkä noin miljardin/GW, hiilivoimala 2 miljardia ja ydinvoimala lännessä 4 miljardia. Elinikä näillä laitoksilla voi olla yli kaksinkertainen tuulivoimaloihin verrattuna.)

Kapasiteetista puhuminen ilman kapasiteettikertoimen mainitsemista on hyvin harhaanjohtavaa ja olisi suotavaa, että siitä luovuttaisiin (,ja että lehmät oppivat lentämään). Jos ympäröimme käämin räjähteillä ja sytytämme sytytyslangan, voimme tuottaa energiaa teholla, joka ylittää ihmiskunnan tehonkulutuksen. Tämä lysti ei vain kestä kovin kauaa. Jos tuo energia tuotettiin uusiutuvilla, niin voisimme hehkuttaa kuinka asensimme juuri uusiutuvaa kapasiteettia enemmän kuin mitä on kaikissa maailman fossiilisissa voimalaitoksissa yhteensä. Asiallisesti tämä pitäisi paikkaansa, mutta olisi silti epärehellistä.

Jos haluamme siirtyä hiilivapaasen maailmaan, on hiiletöntä (keskimääräistä) tehoa asennettava paljon enemmän kuin 5000GWe. Mikäli laitokset eivät koskaan vanhenisi, tällä viime vuoden tahdilla se kestää vain noin 250 vuotta.  Jos poistuma otetaan huomioon, riittää viimevuotinen rakennustahti ylläpitämään noin 500GWe keskimääräistä tehoa. Anteeksi nyt vain mikäli en ole vaikuttunut. Vastassa on panssarivaunu ja aseenamme on ritsa. On ylipäätään hölmöä käyttää rahankulutuksen määrää tai kasvuprosentin suuruutta menestyksen mittarina. Jos tiedustelemme esim. terveydenhuollon laadun perään, niin oikea mittari on ihmisten terveys eikä se kuinka paljon rahaa käytetään. Jos haluamme tietää kuinka onnistunut ilmastopolitiikka on, pitää katsoa sitä millaisia päästövähennyksiä on saavutettu.

Pelkästään vuonna 2010 fossiilisten käytön lisäys vastasi suuruusluokaltaan noin 350GW jatkuvasti päällä olevaa primäärienergiatehoa eli tuo juhlittu uusiutuvien kapasiteetin lisäys ei ole riittävä edes päästöjen kasvun pysäyttämiseen.  Katsomalla pelkkää energian määrää ja unohtamalla tehon vaihteluiden aiheuttamat hankaluudet, kapasiteetin lisäyksen täytyisi olla vähintään kymmenkertainen. Investoinnit söisivät tällöin ehkä noin 4% globaalista bruttokansantuotteesta. (OECD maissa energiainvestoinnit ovat olleet alle 1% BKT:sta.) Kukin voi itse arvioida onko tämä tehtävissä. Euroopassa yksi jos toinen maa on alkanut reivaamaan tukiaisiaan alaspäin pienentääkseen rakentamistahtia, jonka aiheuttamat  kustannukset koetaan liian korkeiksi. Tällaiset raportit maalaavat aivan liian ruusuisen kuvan siitä kuinka massiivisen urakan edessä ihmiskunta on.

Erinomainen blogikirjoitus talouskasvun rajoista

Tom Murphyn “Do the Math” blogi on yksi suosikeistani ja hän on kirjoittanut mielestäni erinomaisesti talouskasvun rajoista. Kannattaa siis käydä lukemassa hänen “Exponential Economist Meets Finite Physicist” ja sitä seuraavat kommentit.

Sähkönvarastoinnin vaikeudesta

Olen aikaisemmin viitannut siihen, etten usko sähkönvarastoinnin olevan lähitulevaisuudessa missään määrin realistinen vaihtoehto esimerkiksi tuulivoimatuotannon tasoittamiseen kulutusta vastaavaksi.  En kuitenkaan perustellut tätä sen laajemmin, koska pidin asiaa melko itsestäänselvänä. Olen kuitenkin huomannut, että monelle tämä EI ole itsestäänselvyys joten päätin kirjoittaa asiasta hiukan tarkemmin.

Tekemättä mitään kummallisia oletuksia saan tuulivoiman kustannukseksi noin 10 senttiä/kWh. Kapasiteettikertoimen oletin kuitenkin optimistisesti olevan 30%. Tähän lisäsin rinnalle akun, johon voidaan varastoida 10% vuosituotannosta. Tämä on taso mitä vaaditaan rajusti hajautetun tuulivoimatuotannon tasoittamiseen kulutusta vastaavaksi. Totesin sen itse täällä raportoiduissa leikeissäni, mutta saman suuntaiseen (hiukan korkeampaan tosin) lukuun on päädytty myös oikeissa julkaisuissa (Heide et al.). Oletan optimistisesti, ettei mistään hukkaprosesseista tarvitse välittää, ja että akun elinikä on vähintään 20 vuotta. Saan näin laskettua arvion sähkön hinnalle varastoinnin kanssa ja esitän sen oheisessa kuvassa.

Kuva 1: Sähkön hinta tuulivoimalla ilman varastointia (sininen) ja varastoinnin kanssa (punainen) varaston kustannusten funktiona. (Oletin 20 vuoden takaisinmaksuajan ja 7.5% diskonttokoron.)

Tällä hetkellä maksamme sähköstä joitain prosenttiyksiköitä BKT:sta ja jos asetamme kipurajan 10% tasolle niin uusiutuviin nojaavan verkon sähkövarasto ei saisi maksaa enempää kuin noin 10$/kWh. (En sano, että 10% taso olisi mitenkään suotavaa. Koska sähkö on niin keskeisessä roolissa lähes kaikkialla, on sen merkitys taloudessa paljon suurempi kuin sen osuus BKT:sta. 10% taso tarkoittaisi taloudellista katastrofia.) Kuten kuvasta käy ilmi mahdollisten varastointiratkaisujen kustannukset ovat rajusti tätä tasoa korkeampia.  En merkinnyt kuvaan paineilmavarastoinnin kustannuksia, mutta ne ovat ilmeisesti korkeampia kuin veden pumppaamisen kustannukset ja lisäksi järjestelmät toimivat maakaasulla mikä on ilmastosyin ikävämpi asia. Samoin energian varastoiminen elektrolyysillä tuotettavaan vetyyn ei muuta mitään olennaista. Sähkönvarastointi on vanha ongelma ja jos se olisi helppoa ja halpaa, laajamittaista sähkönvarastointia harrastettaisiin jo nyt.

Usein törmään ihmisiin, jotka hehkuttavat milloin mitäkin varastointiteknologiaa ja perustelevat intoaan sillä, että tavalla x varastoinnin hinta on vain tämä kolminumeroinen luku eikä suinkaan tämä vaihtoehtoinen kolminumeroinen luku. Mikäli varastoinnilla voisi olla olennaista roolia poistamaan satunnaisten uusiutuvien riippuvuuden fossiilisista polttoaineista täytyy sen kustannuksen olla YKSInumeroinen luku. Mikään esitetty vaihtoehto ei pääse tätä edes lähelle. Pelkät akkujen  materiaalikustannukset ovat merkittävästi korkeampia kuin yllä esitetty kipukynnys. Ei siis vaadi suuria ennustajanlahjoja nähdä, että näitä ratkaisuja ei tulla tekemään muuten kuin suurin kustannuksin pienessä mittakaavassa. Olen kuitenkin melko varma, että näitä yhdentekevyyksiä tullaan hehkuttamaan paljon. Niille on ideologiaan sopiva tilaus ja siksi moni mieluummin sulkee silmänsä niiden yhdentekevyydelle ja fantasoi niille maailman missä ne ovat merkittävämpiä.

On myös hyvä huomata mitä nuo materiaalivaatimukset voivat käytännössä tarkoittaa. Jos maailma tuottaa satunnaisilla uusiutuvilla keskimääräisen 5000GWe tehon ja varastoimme siitä 10%, on akkujen kyettävä varastoimaan reilut 4 petawattituntia. Nopea (ja kenties huolimaton) googlaus antaa ymmärtää, että lyijyä vaadittaisiin ehkä noin 800 kertaa maailman lyijyreservien verran, litiumia ehkä 140 kertaa reservien verran ja vanadiumia noin 500 kertaa enemmän kuin reservien koko….ja tämä siis omana elinaikanani. Akkujen olisi kyettävä tuottamaan koko yhteiskunnan kuluttuma sähköteho mikä tarkoittaa, että esimerkiksi kaikki vesivoimalat eivät missään nimessä voi riittää, koska niiden kapasiteetti on riittämätön.

Liikenteen kohdalla sähkönvarastointi ei ole aivan näin epärealistista (aika epärealistista kuitenkin nykytilanteessa). Liikenteessä riittää noin 1% varasto, joten varastoidun kWh:n hinta voi olla korkeampi ennen kuin kipukynnys ylittyy. (Jos tankkaat auton pari kertaa viikossa, niin tankki vastaa noin 1% vuotuisesta kulutuksesta.) Tämä mittakaavaero myös indikoi, että (toisin kuin jotkut hypettävät) sähköverkon tarvitsemaa varastointia ei voi rakentaa järkevästi auton akkujen varaan. Jos liikenne sähköistyy, niin auton akkujen sisältämä energiamäärä on pieni osa siitä sähkövaraston määrästä mitä esimerkiksi tuuleen pohjaava verkko tarvitsisi. Monien muiden hankaluuksien lisäksi nuo aiemmin jo mainitut materiaalivaatimukset ovat selvänä esteenä, kuten myös se, että autojen akut luultavimmin ladattaisiin yöllä ja ne eivät ole samalla tavalla käytettävissä päivällä, kun sähkönkulutus on korkeampaa. Liikenteen sähköistys nostaisi sähkönkulutusta nimenomaan yöllä eli se pienentäisi kulutushuipun ja -minimin välistä eroa. Sen seurauksena verkkoon mahtuu enemmän aina päällä olevaa perusvoimaa ja maailmassa missä fossiilisia polttoaineita ei enää hyväksytä, se perusvoima on, piti siitä tai ei,  ydinvoimaa. Laajamittaisen sähkönvarastoinnin hankaluus ja kustannukset pitävät tästä huolta. On tavallaan hauskaa huomata kuinka vaikeaa tämän itsestäänselvyyden toteaminen voi olla silloin, kun vastaus on määritelty vääräksi ennen kysymystä.

Aiheeseen liittyen:

• “Pumped up storage” : Do the Math
• “Got storage? How hard can it be?”: Do the Math
• “A Nation-sized battery”: Do the Math

“Earth hour” jupinaa

“Earth hour” tuli ja meni. Pystyykö kukaan näkemään sitä kuvassa esitetystä Suomen sähkön kulutuksesta? En minäkään. Helsingin energia kertoo kuinka tapahtuma säästi sähköä 1MWh verran.

Kuva 1: Suomen sähkönkulutus viimeisen kuukauden aikana

1MW on suuruusluokaltaan yksi tuhannesosa
Helsingin energian kapasiteetista. Tämän verran siis säästettiin yhden tunnin ajan…vuodessa on tunteja 8760. Toivottavasti muina tunteina tehdään jotain millä on suurempi vaikutus. Moni varmasti sammutti sähkövalojaan ja korvasi ne tunnelmallisesti kynttilöillä. Jos kotona palaa tunnin ajan pari energiansäästölamppua teholla 20W ja päästöt ovat noin 500g CO₂/kWh, niin päästöjä syntyy noin 10g. Jos samana aikana polttaa 20g kynttilöitä (olisiko 2 tuikkukynttilää?), niin päästöjä syntyy enemmän. (20 g parafiinia sisältää ehkä noin 17g hiiltä, josta vapautuu poltettaessa noin 60g hiilidioksidia.)

Myönnän, että oma symboliikan tajuni on puutteellinen ja siinä missä muut näkevät tärkeän symbolin minä näen hurskastelua ja homeopaattisia ympäristötekoja. Pahoin pelkään, että keskeisimmät Earth Hour-tapahtuman lähettämät viestit ovat:

•  ludditismi on varteenotettava tapa torjua ilmastonmuutosta
• “Earth Hour” on se kiva tunti jolloin poltetaan kynttilöitä ja koetaan hyvää omaatuntoa.

WWF:ssä varmasti moni tietää sen kuinka älytöntä tuo kynttilöiden poltto on. (Tosin tapahtuman sivulla väitetään pokkana, että mehiläisvahasta tehty kynttilä on päästötön. Se ei pidä sen enempää paikkaansa kuin muidenkaan biopolttoaineiden kohdalla.) Voisivatko he kompensoida epäonnistunutta viestintäänsä perustamalla uuden “Earth hour”-tapahtuman jouluksi? Sen aikana kaikki korvaisivat kynttilänsä moderneilla LED valoilla. Tätä odotellessa…

Lisäys 3.4.2012: Mehiläisvahan kulutus EU:ssa on nähtävästi noin 10000 tonnia ja EU:n osuus mehiläistuotteiden kulutuksesta on sen suuntainen, että globaali tuotanto on suuruusluokaltaan 50000 tonnia/vuosi. Jos tuosta valmistetaan kynttilöitä niin, että kukin kynttilä kuluttaa 20 g vahaa (suunnilleen tuikkukynttilä) niin kaikille maailman asukkaille riittää noin 0.3 mehiläisvahakynttilää koko vuoden ajalle.