Soininvaaran “Maapallon kestokyky, työllisyys ja hyvinvointi”

Soininvaara kirjoitti Hesarissa kiinnostavasti. Hän on yksi harvoja poliitikkoja, joka vaikuttaa kykenevän (ainakin aika ajoin) ajattelemaan laatikon ulkopuolella.

“Pitäisikö teollisuusmaiden hidastaa kasvuaan vai yrittää suunnata sitä vähemmän luonnonvaroja kuluttavaan suuntaan? On tehtävä molempia. Talouskasvu pitäisi saada kytketyksi irti luonnonvarojen kulutuksesta. Viime vuosikymmeninä luonnonvarojen kulutus on kasvanut talouskasvua hitaammin – jonkinlaista irtikytkentää on siis havaittavissa, mutta se ei riitä. Muutamassa vuosikymmenessä tuotannon keskimääräisen hiilijalanjäljen euroa kohden pitäisi laskea murto-osaan nykyisestä. Sama koskee raaka-ainepanoksia.

Ei olisi teollisuusmailta kohtuuton uhraus, vaikka elintaso ei tästä juuri nousisi. Lukuisten tutkimusten mukaan kasvava kulutustaso rikkaissa maissa parantaa tyytyväisyyttä elämään korkeintaan marginaalisesti. Kiireetön elämä ja lisääntyvä vapaa-aikaa sen sijaan parantaisi hyvinvointia selvästi.”

En ole tästä välttämättä kovin erimieltä, mutta minua häiritsee tässä kuten monessa muussa vastaavassa ulostulosssa se, että kulutusta käytetään muitta mutkitta mittarina ympäristövahingolle. Ne eivät ole yksi ja sama asia vaan minusta on tärkeää kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä ympäristövahinkoa kulutus todella aiheuttaa ja pienentää sitä. Kulutus kuin kulutus voi aiheuttaa ideologista päänsärkyä toisille, mutta eivät alhaisen kulutustason kehitysmaat ole mitään ympäristönsuojelun mallimaita vaan esim. Afrikassa “bioenergia” ja de facto paikallinen luomuviljely ovat suurimpia syitä metsien tuhoutumiseen. Jos tavoite on ympäristön suojelu, niin voitaisiinko siitä puhua suoraan ilman, että nivotaan tavoitteen kylkeen omia ideologisia mieltymyksiä, joilla voi olla tai voi olla olematta selvä yhteys itse asiaan? Itse en esimerkiksi ymmärrä miksi energiankulutus olisi itsessään ympäristöongelma. (Ymmärrän toki, että konventionaalisessa keskustelussa tämä hyväksytään lähes aina purematta, mutta näin ei pitäisi olla.) Monessa tilanteessa energiankulutuksen kasvaminen voi olla perusteltua sekä sosiaalisin- että ympäristöperustein, koska vaihtoehto voi olla vaikkapa metisä tuhoava omavaraismaatalous tai suurempi kemikaalien käyttö. Ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos aiheutuu kasvihuonekaasupäästöistä eikä energiankulutuksesta.

“Kuka maksaa verot, jos kansalaiset alkavat suosia vapaa-aikaa rahan sijasta? Peritäänhän melkein kaikki verot työnteosta tai kulutuksesta. On avuton ajatus, että elämän tarkoitus olisi tehdä mahdollisimman paljon työtä ja ostaa paljon krääsää vain, jotta tulisi siinä sivussa maksaneeksi veroja. Verotus on kitkettävä asteittain irti työnteosta.

Öljyn, metallien ja peltoalan käyminen vähiin tulee aikanaan nostamaan luonnonvarojen hintaa todella paljon. Tätä ei kannata jäädä odottamaan, koska äkkirysäyksellä olisi tuhoisat seuraukset. Korotettakoon näiden panosten hintaa pikkuhiljaa verottamalla enemmän raaka-aineiden ja energian käyttöä ja vähemmän työntekoa. Näin tulisi tehdä teollisuusmaiden yhteisellä sopimuksella. Veroista tulot jäävät kotimaahan, maailmanmarkkinahintojen noususta ne menevät tuottajamaihin. Kohdistamalla verotus luonnonvarojen käyttöön suojataan verotulot kansalaisten ahkeruuden hiipumiselta samalla kun ohjataan kulutusta pois raaka-aineita ja energiaa haaskaavista tuotteista. Tämä ei tekisi elämää kalliimmaksi, mutta muuttaisi tuotteiden suhteellisia hintoja voimakkaasti. Kertakäyttökrääsän suhteellinen hinta nousisi ja laatutuotteiden ja palvelujen hinta laskisi.”

Siitä, että verotusta on syytä ohjata pois työnteosta olen samaa mieltä, mutta hiukan minun on vaikeaa tätä logiikkaa täysin ymmärtää. Ensinnäkin Soininvaara antaa ymmärtää, että halvan öljyn loppuminen nostaa väistämättä energian hintaa ja siksi energian hintaa olisi syytä alkaa nostaa jo nyt. Öljy on vain yksi energian muoto, eikä sen loppuminen tarkoita kaiken energian vääjäämätöntä kallistumista. Esim. ydinvoima on liki riippumaton fossiilisista jo nyt (dieseliä palaa jonkin verran kaivoksissa) ja voi olla täysin riippumatonta, jos niin halutaan. Jos uraanin riittävyys tai kaivostoiminta huolestuttaa, voimme siirtyä hyötyreaktoreihin. Tämä tekniikka tunnetaan jo ja laitoksia rakennetaan “utility” skaalassa Venäjällä, Kiinassa ja Intiassa. Englannissakin hyötyreaktoria harkitaan polttamaan nurkissa lojuva plutonium energiaksi. Vähittäinen siirtymä hyötyreaktoreihin poistaa kaiken huolen polttoaineen riittävyydestä (katso esim. täältä ja täältä) joten, jos haluamme maksaa energiasta tätä enemmän on se aktiivinen valinta, joka tulisi perustella. Piilottelu vääjäämättömyyden ja vaihtoehdottomuuden takana ei kuulu järkevään keskusteluun.Ydinvoiman hinta asettaa lattian energian hinnalle tapahtui fossiilisille ihan mitä tahansa. Minun on vaikeaa löytää perustelua miksi yhteiskunnan tulisi ohjata suurempi osa resursseistaan energiaan kuin nyt. Sikäli kun asiasta kysytään minulta, niin laitan nuo resurssit mieluummin esim. terveydenhuoltoon, koulutukseen, kulttuuriin, ympäristönsuojeluun, sosiaaliturvaan jne.

Soininvaara antaa myös ymmärtää, että paljon energiaa vaativat asiat ovat haaskausta. Tämä vaikuttaa hiukan simplistiseltä. On varmasti tilanteita joissa energiaa tuhlataan (esim. ihmisten ihralla toimiva ekovene, joka upposi törmättyään japanilainen valaanpyyntialukseen), mutta on liioittelua väittää kaiken energiaintensiivisen tuotannon olevan haaskausta. Pienellä pohtimisella mieleen tulee aika paljon energiaa paljon vaativia tuotteita ja materiaaleja, jotka ovat hyvinkin tarpeellisia. Miksi kannustimia ei kohdisteta suoraan niihin asioihin, jotka ovat haaskaavia (lista kiitos…)? Miksi vaikeuttaa myös niiden hyödyllisten ja tarpeellisten asioiden tekemistä?

Soininvaara jätti muuten mainitsematta mikä metalli hänen mielestään on kohta loppumassa. Vihreissä piireissä näillä ennusteilla on pitkä epäonnistumisen historia ja jäin kaipaamaan tarkempaa perustelua. Maapallon biomassa ei varmaan muodosta kovinkaan monen millin kerrosta maanpinnalle, mutta kiveä riittää alaspäin yli 6000 km. Se kuinka suuri osa mineraaliresursseista on meidän käytössä realistisesti riippuu paljon tehdyistä valinnoista ja etenkin siitä kuinka paljon ja minkä hintaista energiaa on käytössä. Elävät asiat täältä kuitenkin varmasti loppuvat paljon ennen kuin kuolleet asiat. Elävien asioiden hyväksikäytön ja haaskaamisen kustannuksia Soininvaara ei kertonut haluavansa nostaa, mutta siitä päästä on varmastikin parasta lähteä liikkeelle.

Ehkä se syvällisin epävarmuus minkä tuo Soininvaaran kirjoitus minussa herättää on epäilys siitä onko toive “leppoistamisesta” ja alhaisesta energiankulutuksesta ylipäätään konsistentti. Teollistumisen historia on ollut työntuottavuuden kasvun historiaa ja tämä noussut tuottavuus on pitkälti rakentunut koneiden ja niiden tarvitseman energian käyttöön. Noussut tuottavuus on mahdollistanut elintason nousun ja sen, että vain suhteellisen pieni joukko väestöstä tuottaa yhteiskunnan kulutuksen tarvitseman materiaalisen pohjan. Tämä on luonut mahdollisuuden sille, että yhä suurempi osa työvoimasta tekee “hyödytöntä” työtä sen sijaan, että ovat pellolla talikoimassa esiteollisen ajan esi-isiensä tapaan. Jos kannustimia muutetaan energiankulutusta rankaisevaksi, eikö tässä samalla herkästi pyllistetä työntuottavuudelle ja sen mahdollistamalle hyvinvoinnille? Jos työntuottavuus laskee, yhä suurempi osa väestöstä tarvitaan perusasioiden tuottamiseen ja tuottaakseen saman määrän kuin ennen heidän on työskenneltävä pidempää päivää.Tämä nimenomaan ei ole leppoistamista. Soininvaaran argumentti voi siis nähdäkseni toimia vain mikäli yhteyttä energiankulutuksen ja tuottavan sektorin tuottavuuden välillä ei ole. Olisi hauska tietää kuinka asia on…varmasti tuosta on paljon tutkimuksia.

Jos muuten ekstrapoloimme äärimmäisyyksiin, leppoisin yhteiskunta olisi varmaan se missä me kaikki voisimme tehdä mitä huvittaa samalla, kun koneet hoitavat kaikkien perusasioiden tuottamisen. Minun on todella vaikeaa nähdä kuinka tuon yhteiskunnan energiankulutus voisi olla mitään muuta kuin nykyistä suurempi. Tuottamiseen menee vähintään sama energia kuin ennenkin ja siihen päälle tulevat ne meidän hauskojen harrasteiden ja töiden vaatima energia. Jos taas leppoisa elämä on tavoitteena, eikö meidän pitäisi verottaa ylitöitä? Tai nostaa veroprosenttia työtuntien mukana? Eikö tämä kannustaisi toisaalta hyvin korkeaan tuottavuuteen työaikana ja siihen, että aikaa riittää enemmän niille oikeasti hauskoille asioille ja tärkeille ihmisille?