You are currently browsing the category archive for the ‘vihreät’ category.

ThinkingTämä on hiukan henkilökohtaisempi kirjoitus poliittisista näkemyksistäni ja siitä miten ne ovat kehittyneet. Osin tämä on vähän sekavaa ajatuksen virtaa, mutta elämä on. Sori siitä.

En usko, että ilmaston lämpenemistä kyetään pysäyttämään kahteen asteeseen saati sitten Pariisin sopimuksen 1.5 asteeseen. Tämä on ollut selvää jo pitkään ja on yksi tärkeä syy miksi olen hiukan aktivoitunut politiikassa. Skenaariot, joissa vastuullisissa rajoissa pysytään, ovat suurelta osin aivokuolleita Excel-harjoituksia, joissa reaalimaailmassa havaitut rajoitteet lakaistaan maton alle. Ajatuksena skenaariotehtailussa ilmeisesti on, että älytön skenaario motivoi jotain poliitikkoa jossain toimiin ja jos tuuri käy, nämä toimet voisivat olla jopa hyödyllisiä. Sitten ihme tapahtuu ja ongelma ratkeaa…jotenkin. Toisilla skenaariot ovat osa opportunistista markkinointia. Kun ihmisillä on huoli ilmastosta, voidaan tämän huolen siivellä tehdä rahaa myymällä tuotteita tai konsulttipalveluja. Väliäkö sillä, että varsinaiseen ongelmaan ei puututa missään olennaisessa mielessä, kunhan ihmisillä on usko siihen, että puututaan. Älä kiinnitä huomiotasi siihen, että myymme sinulle maakaasua tai naudanlihaa tai sähköllä toimivan urheiluauton tai… Katso sen sijaan esitteemme kuvaa tuulivoimaloista, aurinkopaneeleista ja onnellisista lehmistä niityllä!

Me voisimme vähentää merkittävästi päästöjä ilman suuria vaikutuksia elintasoomme, mutta emme sitä tee. Moni ympäristökuormitusta pienentävä muutos (yksityisautoilun vähentäminen, kaupunkirakenteen tiivistäminen, kimppakyydit, pienemmät autot, kasvisruoka) säästäisi resursseja, mutta emme silti niitä tee kuin parhaimmillaankin etanan vauhdilla. Suuri osa ihmisistä elää elämänsä niiden oletusten ja tottumusten vallassa mitkä lapsena oppi eikä ole niitä valmis herkästi muuttamaan. Sähkön– ja lämmöntuotanto voitaisiin suurelta osin dekarbonisoida monin paikoin rahaa säästäen (lue esim tämä ja tämä). Olemme höpöttäneet vuosikymmeniä, mutta tehneet silti hyvin vähän. Suurelta osin sekin vähä mitä on tehty perustuu bioenergian ilmastovaikutusten sivuuttamiseen, koska tämä jaettu valhe on ollut poliittisesti vaivaton.

Voisimme vähentää eläintuotteiden kulutusta rajusti, mutta emme sitä tee. Emme viitsi. Mieluummin pihvi suussa kerromme tekevämme parhaillaan ekoteon tai kenties haaveilemme tulevaisuuden “keinolihasta”, joka ratkaisee pulman sen sijaan, että ottaisimme pakastealtaasta kasvispihvin. Mitään varsinaisia toimia keinolihan edistämiseksi emme oikeastaan tee, mutta “thoughts and prayers!” Mitään ei oikeastaan tarvitse tehdä, koska markkinatalouden innovaatio pelastaa ihan minä hetkenä hyvänsä vaikka painettaisiin kaasua rotkon reunan yli. Lentämistä voisimme vähentää rajusti, mutta oikeasti… fuck it…on helpompaa haaveilla sähkölentokoneesta, joka pelastaa meidät muutostarpeelta. Tärkeintä on toivo! Toivo siitä, että uusia teknologisia unelmia syntyy luomaan meille hyvää mieltä teoistamme, joita meidän ei oikeastaan pitäisi tehdä.

Köyhien maiden vaurastuminen on tarpeellista jo pelkästään sen takia, että se parantaa heidän mahdollisuuksiaan mukautua lämpenevään maailmaan. Tämä prosessi on kaikkialla tarkoittanut päästöjen kasvua, mutta sen sijaan, että rakentaisimme politiikkaa tämän haasteen mittakaavan ymmärtäen, lässytämme köyhille maille siitä kuinka heidän taloutensa saa kasvaa vain aurinko- ja tuulivoiman avulla. Itse asiassa tämä olisi kaikkein tehokkain tapa vaurastua!…olkoonkin, että väitettä tukevaa esimerkkiä ei maailmanhistoriasta löydy ja emme itse missään nimessä tee kuten puhumme. Sysäämme köyhimpien harteille vastuun kehittää täysin erilaiset talouskasvun rakenteet ja moottorit kuin mitä muu ihmiskunta on käyttänyt samalla, kun ilmastonmuutoksen riskit lähestyvät heitä kuin nopeasti tunnelissa vastaantuleva pikajuna. Sitten jeesustelemme tai etsimme salaliittoja, kun köyhät maat tekevät toisin kuin toivomme.

Meidän on kyettävä vastaamaan valtavaan infrastruktuurihaasteeseen missä suurta osaa päästöistä ei luultavasti voida eliminoida kannattavasti nykyisten markkinarakenteiden puitteissa.  Suurelta osin emme edes tunne vaadittuja teknologioita tai niiden hintoja järkevällä tarkkuudella. Osasta meillä voi olla epämääräisiä powerpoint-kalvoja tai excel-taulukoita, mutta ei ratkaisuja joita voitaisiin alkaa saman tien rakentamaan…etenkään nykyisessä viitekehyksessä. Vaaditun muutoksen mittakaava ei sovi hyvin yhteen perinteisen “pieni ja hajautettu on kaunista”, “pitää vapauttaa ihmiset suurten energiayhtiöiden vallasta” eetokseen. Tämä eetos on helpompaa liittää startup-pöhinään ja luottamukseen siitä, että Piilaakso ratkaisee ongelmat, koska matkapuhelin…katsokaa nyt…matkapuhelin!

Haasteen mittakaava tarkoittaa huutavaa tarvetta nykyisten rakenteiden kyseenalaistamiseen ja valtion roolin vahvistamiseen. Sen sijaan, että ryhtyisimme töihin, juhlimme jonkun suuryrityksen ties kuinka monennetta inspiroivaa kestävän kehityksen suunnitelmaa. Tarve monien nykyrakenteiden muuttamiseen on minusta itsestään selvää, mutta silti näen monen ilmastoaktivistin ajavan tukiaisia esimerkiksi rikkaiden tai ylemmän keskiluokan aurinkopaneeleille tai sähköautoille. Kestävää tulevaisuutta rakennetaan sen varaan, että varakkaille annetaan mahdollisuus maksaa vähemmän veroja, jos vain ostavat sopivaa teknologiaa. Ilmastotoimia edistetään osin yhteisvastuun ja hyvinvointivaltion kustannuksella vaikka valtio voisi, jos niin halutaan, rakentaa samoja teknologioita halvemmalla nostamalla vaikkapa rikkaamman väestönosan veroja.

Tulemme siis ajautumaan merkittävästi lämpimämpään maailmaan. Kun ihmiskunta ajautuu vaaralliselle vyöhykkeelle, on sielläkin kyettävä elämään ihmisiksi. Vaikka teknologia on tärkeä osa mukautumista, siinä ympäristössä tärkeintä on sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja globaali yhteisvastuu. Yhteisöjen sinnikkyys ja joustavuus (resilience) muutosten edessä voi merkittävästi vaikuttaa siihen miten vakavia lämpenemisen seuraukset ovat. Lämpötilan noustessa keskeisimmäksi kysymykseksi nousee ihmiskunnan reaktio siihen ei niinkään riitely teknologioista. Teknologiat ovat edelleen tärkeitä, koska ongelman lopullinen ratkaiseminen niitä edellyttää, mutta prioriteettina ilmastonmuutokseen mukautumisen merkitys korostuu.

Monomaaninen fokus lämpötilarajoihin on tukahduttanut keskustelua vaaditusta adaptaatiosta. Lämpötilarajojen ylitys esitetään maailmanloppuna ja jos aiheutettu vahinko on “ääretön” niin miksi keskustella erilaisista tavoista mukautua? Se on ajanhukkaa, kun pitäisi puhua mitigaatiosta. Tämä on haitallista. Ihmisten reaktio voi olla ongelmia pienentävä tai niitä pahentava. Onko sinun tapasi reagoida positiivinen takaisinkytkentä, joka kasvattaa inhimillistä vahinkoa entisestään vai negatiivinen, joka sitä pienentää? Oletko kuin lämpenemistä vahvistava vesihöyry hiilidioksidin rinnalla? Onko sillä, että kannatat ydinvoimaa mitään väliä, jos muuten olet kuin Tshernobylin voimalan polttoainesauvan grafiittikärki? Muut toimintatapasi ja ideologiasi aiheuttavat enemmän vahinkoa kuin sattumalta järkevä kanta yhdessä asiassa tuottaa hyötyä. Jos maat käpertyvät sisäänpäin ksenofobiseen kyräilyyn, ei pientäkään toivoa globaalista reaktiosta ilmastonmuutoksen torjumiseksi ole. Sen sijaan meidän tulisi kyetä laajentamaan horisonttejamme ja tähdätä esimerkiksi maailmaan missä on globaali perustulo. Maailma, joka tähän kykenee, kykenee myös varmemmin koherentteihin toimiin lämpenemisen pysäyttämiseksi kuten myös muihin hyvinvointia parantaviin hankkeisiin.

Ilmastonmuutokseen mukautuminen ei myöskään voi pysyä selvästi rajatussa lokerossa, koska monin paikoin ongelmia varmasti ilmestyy, joita ei ole helppoa eikä edes tarkoituksenmukaista asettaa ilmastonmuutoskeskustelun viitekehykseen. Mukautuminen on osa laajempaa poliittista muutosprosessia missä yhteisöjen on jo ennalta kyettävä muuttumaan sellaisiksi, että kykenevät ongelmien ilmaantuessa reagoimaan rakentavalla tavalla. Jos tapanasi on potkia alaspäin ja olet valmis sivuuttamaan vaikkapa seksuaalivähemmistöjen, rodullistettujen tai naisten oikeudet nykyisen turvallisuuden ja yltäkylläisyyden keskellä, tuskin sinulla on paljoa annettavaa maailmassa missä ilmastoriskejä tulisi jakaa ja missä lämpenevän maailman aiheuttamien ongelmien paineita tulisi kyetä hallitusti purkamaan. Identiteettimme ahtaiden roolimallien maailmassa esimerkiksi miehenä voi hyvinkin olla osa ongelmaa.Patriarchy

Mukautumisen haastetta ei voi rajata joihinkin kapeisiin teemoihin vaan se pureutuu poliittisen kulttuurin juurin — tapaan lähestyä ongelmia, tapaan keskustella niistä, tapaan osallistaa ihmisiä, moraalisten horisonttien laajuuteen, käsitykseen yksilön ja yhteisön vastuista. Kaikissa näissä lähestymistapamme voi tehdä muutokseen mukautumisen helpommaksi tai se voi tehdä ongelmista entistäkin suurempia. Näiden asioiden tulee olla osa keskustelua ja tähän asti usein piilossa pidetyt arvovalinnat on tuotava esiin kriittiseen tarkasteluun. Osa on valmis heittämään muut yli laidan omaa etuoikeutettua asemaansa puolustaakseen ja muiden on pidettävä huolta siitä, ettei näin pääse tapahtumaan.

Suomen politiikassa Vihreiden visio sosiaalisista ja globaaleista kysymyksistä on ollut johdonmukaisimmin sellainen, että sen edistyminen tekee myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen helpommaksi (…ja muussakin tapauksessa se tekee maailmaa paremmaksi). Se korostaa ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta, yhteisvastuuta, globaalia vastuuta ja on vahvasti EU myönteinen. Se asettuu selkeästi tympeää nationalismia ja siellä täällä nousevaa fasismia vastaan. Visio ei myöskään perustu dystooppiseen nollasumma-ajatteluun missä ihmiset ovat lähtökohtaisesti toisilleen pahoja ja ainut toivomme on olla pahoja muille ennen kuin he ehtivät olla pahoja meille. Ihmisten tavoitteena tulee olla kasvaa paremmiksi eikä kutistua pienemmiksi. Tulevaisuudessa meidän tulee olla vähemmän kusipäisiä kuin tänään ja se vaatii, ei ainoastaan itsereflektiota ja kehitystä, vaan myös yhteiskunnan normien muuttamista parempaan suuntaan.

Itselleni kyse oli pitkään joko aktivoitumisesta Vihreissä tai passiivisempi kommentointi ulkopuolelta. Itselleni ilmastonmuutos- ympäristökysymykset ovat aina olleet tärkeitä. Vihreissä on esiintynyt näistä teemoista ajan patinoimia tieteen heikosti tukemia ennakkoasenteita esimerkiksi bioenergian erinomaisuudesta tai ydinvoiman ja geenimuuntelun kamaluudesta. Mikäli ilmastonmuutos ja ympäristö ovat aidosti keskeisiä teemoja, tällaisen sekoilun pitää loppua. Tämän vuoksi suhteeni Vihreisiin oli pitkään ambivalentti. Jaoin liberaalin sosiaalisen maailmankatsomuksen monien vihreiden kanssa (“syväekologinen fasistisiipihän” on aikoja sitten siirtynyt pettyneenä muualle) ja koin, että Vihreillä oli aitoa pyrkimystä luomaan kunnianhimoisia pidemmän tähtäimen positiivisia visioita. Jaoin myös näkemykset kaupunkien kehittämisestä, sosiaaliturvan kehittämisestä, liikenteestä ja tarpeesta muuttaa elintapoja esimerkiksi ruokavalion suhteen. Toisaalta ihmettelin, että mikäli puolue on itselleni keskeisissä ilmastoasioissa lukkiutunut asemiin, jotka eivät kykene vastaamaan tämän vuosisadan haasteisiin, onko parempi vain tukea ympäristöstä kiinnostuneita fiksuja tyyppejä missä heitä nyt milloinkin sattuu olemaan?

Tieteellisen maailmankatsomuksen läpeensä kyllästämänä ihmisenä minun on aina ollut vaikeaa hyväksyä uskomuspohjaista politiikkaa etenkin silloin, kun relevanttia hyvää tutkittua tietoa on runsaasti käytössä. Mikäli et viitsi perehtyä asiaan, ei se asia voi olla sinulle kovin tärkeä. Retoriikka ei voi tätä muuttaa. Se, että pyrkii perustamaan politiikkansa parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon (sen epävarmuudet ymmärtäen), on episteminen hyve. Koska kyseessä on keskeinen arvo, en voi nähdä siitä joustamista osana poliittista kaupankäyntiä. Huuhaa ei ole vain asiallisesti vaan myös moraalisesti väärin.

sydacc88n_twitterTieteen ja teknologian vihreistä, Viitteestä, löysin itselleni sen kombinaation ihmismyönteisiä ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta korostavia arvoja sekä tiedemyönteisyyttä mitä kaipasin. Samaan aikaan Vihreiden kriittisyys puunpolttoa kohtaan on kasvanut ja ydinvoimakanta on lieventynyt ilmastonmuutoksen torjumisen tullessa ykkösprioriteetiksi. Puolue ei näyttäydy dogmaattisena monoliittinä vaan kykenevänä muuttumaan keskeisissä kysymyksissä. Koska omassa ajattelussani sosiaalisten kysymysten tärkeys on samaan aikaan kasvanut, päätös tulla mukaan oli helppo.

Vihreiden sisällä Viite on rohkeasti vetänyt välillä muusta puolueesta jonkin verran poikkeavaa linjaa ja lähtenyt omalta osaltaan rakentamaan yhteiseltä arvopohjalta Vihreistä sellaista puoluetta, joka kykenee tehokkaasti vastaamaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin vailla menneisyyden painolastia. Se on luonteva kanava tulla Vihreisiin mukaan ilman tarvetta itsesensuuriin vaikkapa ydinvoimasta tai GMO:sta. Se antaa mahdollisuuden edistää niitä arvoja mitkä vihreät jakavat ilman, että kokee sosiaalista painetta pysyä ”kaapissa” niissä asioissa, jotka ovat puolueen sisällä hiukan ristiriitaisempia. Siksi Viite!

Anni Sinnemäki kysyi blogikirjoituksessaan mitä ydinvoiman kannattaja sanoo valintojensa seurauksista. Vastasin mielelläni kysymykseen oheisen kuvan mukaisesti.

20140524-200416-72256478.jpg

Valitettavasti kommentti ei läpäissyt kaikukammion vartijan seulaa.

Lisäys: Koska blogissa ei ole muitakaan kommentteja, ehkä Sinnemäki onkin ottanut mallia Onion-jutusta ja tehnyt ovelan ansan, johon minunkaltaiseni hölmöt tuhlaavat ainakin muutaman minuutin elämästään.

Hetkellisen englanninkielisen bloggailun jälkeen palaan takaisin suomen kieleen.Vihreät levittävät oheista kuvaa. Pieni kuva, mutta niin pahasti pielessä. Vihreat_2014graph Let me count the ways:

  1. Puhuvat ikäänkuin sähkön hinta tulevaisuudessa tunnettaisiin varmuudella
  2. Antavat ymmärtää, että vuosikymmeniä tai ydinvoimalan kohdalla kenties yli 60-vuotta kestävät infrastruktuurihankkeet tulisi perustella 10-vuoden päähän ulottuvin kvartaalikapitalistisin argumentein. Eikö meillä ollut myös se ilmastonmuutos, joka edellyttää huomattavasti pidempää aikajännettä päätöksenteolle?
  3. Antavat ymmärtää, että hankkeiden kannattavuuslaskelmat kuuluvat poliitikoille. Siis oikeasti. Sielläkö se paras ymmärrys ja laskutaito on? Eikö ole luontevampaa mikäli omistajat itse tekevät tällaiset laskelmat?
  4. Kauhistelevat 50 euroa/MWh hintaa. Tässä viestitään, että Vihreistä on sietämätöntä mikäli nollapäästöinen sähkö maksaa esim. 2 senttiä/kWh enemmän. Tuo tarkoittaa, että Vihreistä hiilivero ei saisi ilmeisesti olla missään nimessä esim. 40 euroa/tCO2 mitä tuo hintaero suunnilleen implikoisi.  Onkohan viesti ihan loppuun asti harkittu? Jos bensalitran hinnasta euro on veroja, tämä implikoi usean sadan euron veroa per CO2 tonni. Pitäisikö polttoainevero poistaa, kun se tulee noin kalliiksi? Itse asiassa luo luvut nimenomaan korostavat sitä kuinka helppoa sähkön dekarbonisointi on mikäli sen vain annetaan tapahtua. Järkevää olisi käyttää tätä hyväksi ja käyttää sähköä alentamaan päästöjä siellä missä se muuten olisi vaikeampaa.
  5. Jättävät vertailukohdan mainitsematta. Tämä tehdään aina ja se on tietenkin nokkela idea, koska se heidän suosimansa vaihtoehdot maksavat rajusti enemmän kuin mitä heidän kipurajansa (mukamas) oli. Täydennän nyt pikaisesti sen puuttuvan tiedon kuvaan. Ydinvoima on halvin hiilivapaa sähkönlähde kuten voi helposti todeta lukemalla mm. IPCC WGIII:n tuoretta raporttia (ks. myös tämä aikaisempi kirjoitukseni). Tämän siis myös Vihreät tunnustavat, koska siteeraavat ydinvoiman kustannukseksi 50 euroa/MWh.
Lisäsin palkin tuulivoiman syöttötariffista

Lisäsin palkin tuulivoiman syöttötariffista

Eli viesti on seuraavanlainen.  Me olemme huolestuneita tulevista sukupolvista… paitsi silloin, kun emme ole. Päästöjä pitää vähentää… paitsi silloin, kun ei pidä. Kustannuksista pitää välittää… paitsi silloin, kun ei pidä. Denialismi on paheksuttavaa…paitsi silloin, kun harrastamme sitä itse. Viesti uppoaa varmaan oikein mainiosti jossain kaikukammiossa, mutta en ihmettele mikäli kaikukammion ulkopuolella päädytään lopputulokseen, että tämä porukka ei ole tosissaan. Jos joku haluaa rakentaa tuulivoimaloita, niin mikäs siinä. Jos tätä kuitenkin halutaan tehdä yhteisillä varoilla, minä odotan järkeviä argumentteja aivopierujen sijaan. (Itse asiassa olen huomannut, että kysyessäni syiden perään, hyvin usein todetaan, että EU:n uusiutuvan energian tavoitteet vaativat tätä. Tämähän ei ole mikään oikea argumentti ja muuttuu kehäpäätelmäksi, kun samat tahot vaativat EU:lle uusia sitovia uusiutuvien tavoitteita. Jos tällaiset saataisiin, niin eittämättä Suomen tulisi taas tehdä sitä ja tätä siksi, koska EU.)

(Tämä postaus on kopio aikaisemmasta, jonka epähuomiossa deletoin.)  

Pasi Toiviainen sohaisi herhiläispesää kertomalla miksi ilmastoskenaariot alle kahden asteen alla pysymisestä ovat järkyttävän epärealistisia ja kuinka “2 asteen tavoitteen nimiin vannomisesta on tullut pelkkää poliittista jargonia, jota kuulee yhtä lailla sinisiltä, punaisilta kuin vihreiltäkin. Tyhjää puhetta vailla sisältöä.” Kun Osmo Soinivaara totesi saman, myös häntä sätittiin. Miksi ihmeessä?

Ympäristöjärjestöjen “konsensus” on dominoinut keskustelua tavoista reagoida ilmastonmuutokseen. Tämä johtuu varmasti suurelta osin historiallisista syistä, koska ympäristöjärjestöt olivat ensimmäisiä suurelle yleisölle näkyviä tahoja, jotka alkoivat näistä asioista puhumaan.(Tutkijat olivat tietenkin keskustelleet ilmastonmuutoksesta jo paljon aikaisemmin.) Keskustelu on ollut hyvin vaihtoehdotonta ja yksituumaista ehkä osin sen vuoksi, että aktivistit suurelta osin jakavat samat poliittiset mieltymykset ja tulevat poliittisen kartan samasta nurkasta. Kärjistäen tämän keskustelun runko on nojautunut kahteen tukipilariin:

  1. Pelottele ilmastonmuutoksella, sen seurauksilla ja saa näin ihmiset hakemaan pelastusta.
  2. Tarjoa pelastuksen ilosanomaa pelästyneille myymällä omat ideologiset mieltymyksesi ainoana lääkkeenä uhkaan.

Johtuen varsinkin tuosta kohdasta 2, tämä tapa reagoida ilmastonmuutokseen on osoittautunut täysin hampaattomaksi ja päästöt ovat nousseet jatkuvasti. Se “ilosanoma” mitä myydään on usein räikeässä ristiriidassa muiden monelle tärkeiden asioiden kanssa (esim. vauraus ja sen mahdollistamat asiat, yksilön valinnanvapaus tai markkinatalous poliitikkojohtoisen säännöstelyn sijaan tai hyvinvointivaltion ylläpitäminen energiantuottajille maksettavien tukiaisten sijaan…). Lopputulos on ollut se, että joko mitään ei tehdä tai toimet ovat täysin riittämättömiä suhteessa siihen mitä tarvitaan.

Ihan kohta pelastus tulee.

Tätä on yritetty kompensoida markkinointipuheella, jossa “vaihtoehto” yritetään puhua
esimerkiksi taloudellisesti viisaaksi, mutta eivät ihmiset ole tyhmiä. On ihmisiä, jotka osaavat laskea kustannuksia ja jotka ymmärtävät esimerkiksi luotettavien ja huokeiden energiapalvelujen roolin hyvinvoinnin mahdollistajina. On ihmisiä, jotka eivät näe kuinka pääsääntöisesti kannattamaton tukiasten varaan rakennettu yritystoiminta voisi olla tulevaisuuden hyvinvoinnin perusta tai kuinka köyhyys olisi parempi vaihtoehto kuin vauraus. Keskeinen syy politiikan hampaattomuuten on siinä, että tarjottu kosher-vaihtoehto ON ristiriidassa ei vain joidenkin yksilöiden tai yritysten vaan myös kokonaisten yhteiskuntien intressien kanssa.

Joskus tämä ongelma huomataan, mutta sen sijaan, että ihmisten intressejä yritettäisiin sovittaa reilusti yhteen, reaktio on joko käyttäytyä ikäänkuin kaikkeen kivaan olisi varaa tai kieltää toisten intressien olemassaolon oikeutus. Ihmiset, jotka haluavat korkeampaa taloudellista hyvinvointia ovat vastuuttomia ja epäeettisiä. Hyvät ihmiset haluavat vähemmän pahat enemmän. Köyhien pitäisi tyytyä osaansa, koska planeetta…Älä kysy mitä ideologiamme voi tehdä sinulle vaan mitä sinä voit tehdä ideologiallemme! Jos keskustelu on näin rakentavaa, onko mikään ihme, että ilmastopolitiikassa ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista edistystä huolimatta vuosikymmenien lässytyksestä?

Joskus tuntuu siltä, että suuri osa aktivisteista tuntuu vielä olevan ensisijaisesti kiinnostunut profiloitumaan ilmastosankarina omiensa keskuudessa ja näissä kaikukammioissa tämä tapahtuu vaatimalla muilta yhä päättäväisempiä toimia ilman minkäänlaista keskustelua toimien toteuttamiskelpoisuudesta, järkevyydestä tai siitä kuinka nämä toimet sovitetaan yhteen oman kuplan ulkopuolisten ihmisten toiveiden kanssa. Ilmaston vuoksi minä olen valmis ampumaan jalkaan! Minä polveen! No minäpä olen valmis ampumaan molempiin polviin! Naurettava piiri pieni pyörii toisiaan selkään taputellen samalla, kun päästöt nousevat gigatonni gigatonnilta.

Ryhmäajattelun tyypilliset oireet. Tunnistatko näitä ympäristössäsi?

Miksi siis kärkevä reaktio niitä kohtaan, jotka lipeävät ilosanoman viestistä ja huomauttavat sen olevan ristiriidassa todellisuuden kanssa? Spekuloidaan hiukan…Niille, jotka eivät näe kuin yhden vaihtoehdon, sen kyseenalaistaminen on uhka. Heille tilanne on se, että jos ainoaa vaihtoehtoa ei seurata, sitten ei tehdä mitään. Ilosanoman mureneminen on riski myös niille, jotka ovat rakentaneet esimerkiksi oman uransa sen ainoan totuuden julistamisen varaan. Monelle heistä on varmasti mieluisampaa jatkaa ilosanoman julistamista kuin myöntää, että Jeesus ei tulekaan. (Yhdysvalloissa on muuten yhteisö papeille, jotka eivät enää usko. Yhteisössä he voivat suljetussa piirissä keskustella niistä vaikeuksista mitä uuden elämän aloittaminen voi aiheuttaa, kun elämä, asuntovelat yms. on rakennettu papin uran varaan.) Myös uusiutuvia energianlähteitä valmistava teollisuus voi kokea ilosanoman kyseenalaistamisen uhkaavana, koska heidän tukiaisiin perustuva liiketoimintaideansa nojaa siihen, että ihmiset uskovat näiden aneiden päästävän heidät pahasta. Jos usko murenee, murenee myös näiden yritysten taloudellinen pohja. (Itse asiassa ilosanomasta on hyötynyt myös fossiilisia  polttoaineita tuottava teollisuus, koska harjoitetun politiikan hampaattomuus on taannut heidän tuotteilleen yhä kasvavat markkinat.)

Nämä taloudelliset ja inhimilliset motiivit ovat lisäksi sekoittuneet osin groteskilla tavalla, koska nykyään monen “ilmastoaktivistin” viestiä on liki mahdotonta erottaa teollisuuden lobbareiden viestistä. Kuten olen huomauttanut aikaisemmin esimerkiksi Greenpeace kirjoittaa raporttejaan yhdessä lobbausjärjestöjen EREC, GWEC, ja EPIA kanssa. Jos taas selaa vaikkapa Vihreiden Ilmasto- ja energiaohjelmaa huomaa, että kosher-vaihtoehtojen tiedonlähteenä ovat teollisuuden lobbausjärjestöt ja niissä työskentelevät.

Se elää…ihan oikeasti! (Credit: Scott Beale)

Harjoitettu ilmastopolitiikka on kuollut, mutta ylläolevien syiden takia sitä ei voida tunnustaa. Ruumista on retuutettava ympäriinsä, sille on laitettava meikkiä ja jos se turpoaa, on tämä merkki lupaavasta kasvusta. Puhutaan investoinneista, kasvusta, asennetusta kapasiteetista eikä niinkään kasvihuonekaasupäästöistä, kustannuksista tai kuluttajalle toimitetuista energiapalveluista. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että ilosanoman kyseenalaistaminen EI tarkoita sitä, että mitään ei voisi tehdä. Päästöjä on vähennettävä myös tässä maailmassa missä lämpötila nousee yli kaksi astetta. Yhdessä päästövähennysten kanssa on pyrittävä sopeutumaan muutoksiin ja pyrittävä lieventämään niiden vaikutuksia. Hyvät teot eivät seuraa uskosta eivätkä pahat uskon puutteesta. Fundamentalisteilla uskosta usein seuraa sisällyksetön puhe arvoista yms. (ja varsinkin niiden puutteesta väärin uskovilla), mutta jos tavoitteena on asioiden parantaminen oikeasti, niin lässytystä on syytä vähentää ja substanssia lisätä.

Järkevään ilmastopolitiikkaan tulee ja voi tähdätä myös siinä maailmassa missä ihmiset tiedostavat aikaisempien toimien ja aikaisemman politiikan riittämättömyyden. Itse asiassa realistinen kuva edessä olevien haasteiden valtavuudesta on ennakkoehto järkevän lähestymistavan rakentamiselle. Vaihtoehtoja on, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Vaihtoehdottomuus on johtunut mielikuvituksen puutteesta.

Vihreiden suunnitelma Suomelle ilman uutta ydinvoimaa sisältää ne jo kuluneet väitteet, joiden vuoksi en voi vihreiden energia- ja ilmastopoliittisia linjauksia suurelta osin allekirjoittaa. Ydinvoimaa vastustetaan kyseenalaistaen sähkönkulutuksen tarve tulevaisuudessa ja vaihtoehdot ovat näpertelyä nykyisen kaltaisen energiainfrastruktuurin laidoilla. Suomen primäärienergian tuotannosta suurin osa kuitenkin nojaa fossiilisiin polttoaineisiin ja jos huoli ilmastonmuutoksesta on aito, pitää realiteetiksi hyväksyä se, että suurin osa nykyisestä energiantuotannosta pitää korvata hiilettömillä vaihtoehdoilla aivan riippumatta siitä mitä energian kulutukselle tapahtuu. Vihreiden uutta ydinvoimaa vastustava suunnitelma on tästä suuremmasta kuviosta hiljaa ja eikä ydinvoiman roolia hiilipäästöjen vähentäjänä edes mainita. Niissä maissa missä ydinvoimaa on kuitenkin merkittävästi rakennettu, CO2 päästöt putosivat merkittävästi lyhyessä ajassa ilman, että ihmisten piti tinkiä elintasostaan. (80-luvun alussa Suomen päästöt taisivat pudota yli 20% samaan aikaan, kun ensimmäiset ydinvoimalat käynnistyivät, Ruotsin päästöt putosivat 80-luvulla noin 30% ja Ranskan suunnilleen saman verran. Kaikissa näissä esimerkeissä vähennys vastaa hyvin sitä osuutta mihin ydinvoiman osuus primäärienergian tuotannosta näissä maissa nousi. Nämä tiedot on helppo tarkistaa vaikka suurin osa netissä esitettävistä päästötiedoista alkaakin vuodesta 1990 eli sen jälkeen kun suurin osa nykyisestä ydinvoimakapasiteetista oli jo rakennettu.)

Entä ne vihreiden suunnitelman vaihtoehdot? Säästöt ovat toki tieyissä tilanteissa järkeviä, mutta sen esittäminen patenttiratkaisuna kaikkiin tilanteisiin on hölmöä. Investoinnit säästöihinkin maksavat rahaa ja jossain vaiheessa on halvempaa ja helpompaa rakentaa uutta hiiletöntä tuotantokapasiteettia kuin väkipakolla ajaa säästöjä. Suunnitelma sisältää myös tukiaisia sähkölämmitteisten pientalojen omistajille, joka vaikuttaa regressiiviseltä tulonsiirrolta rikkaammalle väestönosalle. Miksi ihmeessä muiden pitää maksaa omakotitalojen omistajille investoinneista, jotka pienentävät heidän sähkölaskuaan ja nostavat heidän asuntonsa arvoa? Lisäksi ihmisten kontribuutio ilmastonmuutokseen aiheutuu kasvihuonekaasuista eikä sähkön- tai energiankulutuksesta sinänsä. Se mitä nyt tarvitaan on riittävän korkea ja tasasuuri hiilivero, joka koskee kaikkea energiantuotantoa (ja muita hiilipäästöjä aiheuttavia toimintoja) ei vain sähköntuotantoa. Jos energiantuotanto on hiilivapaata, on pyrkimyksillä energiankäytön vähentämiseen enään hyvin vähän tekemistä ilmastonmuutoksen hillitsemisen kanssa. Jos olen esim. sähkölämmitteisen pientalon omistaja, joka päättää ostaa vain ydin- ja vesisähköä, mitä ilmastohyötyä saavutetaan minulle annettavilla valtion tukiaisilla sähkönsäästöön?

Sähkön kulutuspiikkien tasaaminen on myös aika ajoin viisasta ja jo olemassa olevat markkinamekanismit kannustavat tähän hinnoittelemalla esimerkiksi yösähkön muuta sähköä halvemmaksi. Tässäkin rajat tulevat kuitenkin nopeasti vastaan. Ihmisillä on kuitenkin päivärytminsä ja tämän vuoksi energiankulutus vaihtelee vuorokauden aikana. Hellaa ei käytetä yöllä, saunassa ei luultavasti käydä keskellä päivää, työpaikoilla tehdään suurin osa töistä virka-aikaan jne. jne. Energiantuotannon on palveltava ihmisten tarpeita eikä ihmisten energiantuotannon. Ei ole viisasta olettaa, että toimistoissa sammutetaan virka-aikaan valot ja tietokoneet tai että tehtaissa sammutettaisiin koneet riippuen siitä mitä hetkittäinen sähkön markkinahinta on.

Tuulivoiman mainitseminen ydinvoiman vaihtoehtona on minusta hölmöä ja harhaanjohtavaa. Mm. aikaisemin blogissani esitin tältä planeetalta peräisin olevia oikeita tietoja tuulivoiman tuotantojakaumista. (Monista muista paremmin asiaa tuntevista lähteistä voi löytää vastaavia tietoja. Eon Netz:n tuuliraportti mm.) Se tapa millä tuulivoimaa nykyään (ja lähitulevaisuudessa) rakennetaan on sellainen, ettei tuulivoiman tuottaman tehon olemassaoloon voi koskaan luottaa ja systeemi on mitoitettava sillä oletuksella ettei verkossa ole tuulivoimaa. Vihreiden suunitelmassa tämä tuulivoiman epäluotettavuus sivuutetaan ja siteerataan (hyvin optimistisella kapasiteettioletuksella muuten!) vuosittain keskimäärin tuotettavia kilowattitunteja. Tämä on kätevä harhautus. Jos sinulla on joku ominaisuus, jossa on liikaa kohinaa, integroi se ja yritä ohjata keskustelu integroituihin suureisiin joiden kohina on paljon alhaisempi. Jos ominaisuus on taas retorisiin tarpeisiisi nähden liian pieni tai luotettava, ota siitä derivaatta, koska se voimistaa kohinaa tai antaa suuren kasvuprosentin. Jos haluat kuitenkin keskustella oikeista asioista, sinun on parasta jättää nämä temput väliin.

Bioenergiaa vihreiden suunnitelmassa tuputetaan totuttuun tapaan ilman pienintäkään analyysiä tehtävästä ekologisesta vahingosta. (Vihreiden ilmasto- ja energiaohjelma käsitteli asiaa muutaman lauseen verran ja näistä tuli ilmi käsitys, että metsien ekologinen arvo on keskittynyt niiden lahopuihin. Vaikka epävarmuuksien olemassa olo tunnustettiin, luottamus oli suuri, että “ei hakkuutähteen käyttö välttämättä ole ongelma luonnon monimuotoisuudelle”.) Vahvana uskona ilmeisesti on oikeasti, että Suomen metsien vuosikasvusta voidaan polttaa merkittävä osa ilman ekologista vahinkoa tai CO2 päästöjä. Kumpikin oletus on puutaheinää. Metsien polton lähtökohtainen epäekologisuus on ilmeistä, kun sen rinnalle asetetaan metsä, jonka annetaan olla rauhassa. Tosin tämäkään asia ei ole nähtävästi ilmeistä kaikille. Suomen metsät ovat nuoria ja jos niiden vain annetaan vanheta, ne rikastuvat ekologisesti ja toimivat hiilinieluina pitkälle tulevaisuuteen. Bioenergian kutsuminen päästöttömäksi on taas sopimusteknistä sanahelinää. Kioton sopimuksessa metsienpoltto on kait määritelty hiilivapaaksi, mutta tämä ei pidä sen enempää paikkaansa kuin vaikkapa turpeen kutsuminen uusiutuvaksi luonnonvaraksi. (Tästäkin olen kirjoittanut aiemmin.).

Suunnitelman vaikutukset työllisyyteen ovat myös epäuskottavia, koska ainoat työpaikat joista siinä ollaan kiinnostuneita ovat tukiaisten varassa luotuja työpaikkoja. Mitään yritystä arvioida menetettyjä työpaikkoja energiaa käyttävissä yrityksissä on turha etsiä. Lisäksi jos valtio maksaa esim. metsän poltosta tukiaisia, niin nämä rahat ovat pois muusta valtion kulutuksesta. Kuinka monta apurahatutkijaa esim. menettää apurahansa tai moniko virkamies jää palkkaamatta, kun valtio ohjaa resursseja enemmän energian tuotannon tukiaisiin? Vastauksia on turha hakea tästä suunnitelmasta.

Lopuksi minulle jäi vielä sellainen vaikutelma etteivät suunnitelman laatijat pitäneet yhdistetyn sähkön ja lämmöntuotannon päästöjä erityisen kiireellisenä ongelmana. Suomen muuttaminen hiilivapaaksi kuitenkin edellyttää myös puuttumista lämmityksen hiilipäästöhin ja sen tekemistä ekologisesti kestävällä tavalla. Tätä ei voida tehdä bioenergialla, joka taitaa olla säästöjen ohella ainut vihreiden markkinoima konsti vähentää lämmityksen päästöjä. Ydinvoima voi kuitenkin niin halutessamme tuottaa sekä sähköä, että lämpöä. (Lämpöähän se itseasiassa ensisijaisesti tuottaa.) Minusta olisi hienoa mikäli vihreät (ja muut) lopettaisivat ideologisen ydinvoimavastaisuutensa ja keskittyisivät siihen, että maahan rakennetaan turvallista ydinvoimaa tavalla, joka pienentää hiilipäästöjä mahdollisimman tehokkaasti.

Follow me on Twitter

Goodreads

Punainen risti

Unicef