You are currently browsing the monthly archive for January 2011.

Tuomas Enbuske kirjoitti äsken blogissaan sen puolesta, että tuloerojen on kasvettava. Minusta hänen analyysinsä oli monin paikoin aivan liian sinisilmäisen simplistinen. (Lähihistoriaa tarkastellassa voi välittömästi epäillä, että ovatko esim. Enbusken mainitsemien investointipankkiirien astronomiset tulot johtuneet siitä, että he ovat tehneet työnsä erityisen hyvin.) Siitä olen samaa mieltä, että paremmin työnsä tekevälle kuuluu maksaa korkeampaa palkkaa. Se koskee niitä opettajia, kätilöitä kuin myös investointipankkkiireja, mutta mutta…

Ensinnäkin ihmiset eivät arvioi hyvinvointiaan käyttäen jotain absoluuttista hyvinvoinnin mittaria. He eivät pohdi, että voin hyvin koska minulla on leipää, vettä ja lämpöä. Me arvioimme hyvinvointiamme ennen kaikkea suhteessa ympäristöömme joten sillä mikä elintaso on ollut vaikkapa vuosikymmeniä sitten ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa miten hyvinvoivaksi ihmiset itsensä nyt kokevat. Jos ihmiset ympärillä rikastuvat ja sinä et, sinusta tuntuu kehnolta, koska olet matkalla yhteisön luuseriksi. Koska olemme sosiaalisia eläimiä, tällä on konkreettisia vaikutuksia myös ihmisten terveyteen. Korkean statuksen omaavat yksilöt elävät terveemmin kuin nokkimisjärjestyksessä alemmalla olevat. Se minkälaiset tuloerot yhteiskunnassa on ei siis ole yhdentekevää. Jos tavoitteena on maksimoida pienen vähemmistön hyvinvointi, niin se voidaan varmasti aikaansaada kasaamalla yhä suurempi ja suurempi osa yhteiskunnan resursseista heille, mutta mikäli tavoitteena on edes jossain määrin tyytyväinen elämä melkein kaikille, niin tuloeroihin voi olla syytä puuttua.

Toiseksi, kaikki tuloerot eivät suinkaan ole merkkejä siitä kuinka hyvin tai huonosti työt on tehty. Esimerkiksi perinnöt ovat täysin “ansaitsematonta” tuloa, joka sopii huonosti meritokratian ihanteeseen. Itse voisin hyvinkin kannattaa vaikkapa perintöveron nostamista 99 prosenttiin ja palkkaverotuksen alentamista uusia tuloja vastaavalla summalla. Lisäksi korkeat tulot voivat johtua puhtaasti henkilön asemasta. Jos olet vaikkapa suureen eläkesijoitusfirman johdossa, istut miljardien päällä. Jos sitten saat sijoitusten vuosituotosta, tietyn prosenttiosuuden tulosi ovat nopeasti valtavia huolimatta siitä, että työsi ei olennaisilta osin poikkea sellaisen sijoittajan työstä joka istuu vain miljoonan päällä. Itse asiassa suuremmalla toimijalla voi olla jopa helpompaa, koska se mielletään turvallisemmaksi valtion implisiittisen takuun vuoksi ja koska suuret yritykset tai julkinen sektori hakevat mieluummin palvelun yhdeltä tiskiltä kuluja säästääkseen.

Jonkun on istuttava eläkefirman johdossa, mutta niitä jotka tämän työn voivat tehdä on varmasti enemmän kuin on yrityksiä. Sattumallakin on suuri rooli siinä ketkä päätyvät sellaiseen asemaan, että voivat kaapia miljardeista oman mukavan kokoisen siivunsa. Suurituloinen ei tätä tosin itse helposti hyväksy, koska luonnollisesti kaikki hyvät asiat mitä hänelle on tapahtunut ovat tapahtuneet hänen ansiostaan, kun taas pahat asiat ovat tapahtuneet sattumalta. (Muiden kohdalla tilanne on toisin päin.) Kukaan ei oikeasti tee työtään esim. 10000 kertaa toista paremmin. Asemasta johtuvia tuloeroja ei ole minusta pakko sietää.

Lisäksi on tuttu fakta, että usein yritysjohtajien tuloilla on melko vähän tekemistä heidän johtamansa yrityksen tuloksen kanssa. Viimeisten vuosikymmenien aikana yritysten johtajien tulot ovat nousseet rajusti yritysten työntekijöiden palkkoja nopeammin ja tämä ei ole heijastellut niinkään johtajien parantanutta suoritusta suhteessa muihin työntekijöihin vaan heidän parantunutta neuvotteluasemaansa suhteessa muihin. Tämä on taas johtunut monista syistä osin aktiivisista muutoksista harjoitetussa politiikassa ja osin esimerkiksi Kiinan noususta. Huomattavaa kuitenkin on, että tästä parantuneesta neuvotteluasemasta hyötyvät KAIKKI johtajat pätevyydestä riippumatta. Mikäli keskitymme vain palkkaeroihin saman työn tekijöiden välillä, jää tämä suurempi tuloeroja ajanut tekijä huomaamatta.

Kolmanneksi, palkitsemisjärjestelmistä puhuttaessa on hyvin likinäköistä puhua vain rahatuloista. Kuvitelma siitä, että suurin osa ihmisistä arvioi rahallisen korvauksen merkityksen yhtä suureksi kuin vaikka se investointipankkiiri, on varmasti väärä. Palkalla on merkitystä, mutta kun perustoimeentulo suhteessa ympäristöön on riittävä niin muut motivaatiotekijät vaikuttamaan yhä enemmän. Tämä ei KUITENKAAN tarkoita sitä, että vain rahasta kiinnostunut investointipankkiiri on oikeutettu haalimaan kaikki rahat itselleen.Muu kansa on minusta oikeutettu verottamaan näitä tuloja mielensä mukaan pyrkiessään rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, joka paremmin vastaa heidän toiveitaan. Esim. paremmat perhe-etuudet, enemmän vapaata kaikille, parannukset terveydenhuollossa yms. Suurin osa ihmisistä ei ole pelkästään omaan napaan tuijottavia tulojen maksimoijia ja he voivat aivan järkevin perustein päätyä verottamaan niitä, jotka ovat. Muut voivat olla (ainakin välillä) toisilleen mukavia ihan muuten vain, mutta superitsekkään sosiaalinen hyöty lähestyy nollaa mikäli edes hänen tulojaan ei veroteta.

Summa summarum, tuloerot ovat paikallaan, kunhan niistä on korjattu pois rakenteista johtuvat tekijät, jotka eivät liity siihen kuinka hyvin henkilö työnsä tekee.

Tiedemaailmassa on muuten ilmiöitä, jotka ovat samalla tavalla todellista hyötyä vääristäviä kuin esim. pankkiirien valtavat palkat. Esimerkiksi:

  1. Rahaa haettaessa vaikkapa julkaisuluettelolla on usein merkitystä, mutta se kuinka monta julkaisua sinulla on voi riippua ei vain omista ominaisuuksistasi vaan siitä kuinka monta jatko-opiskelijaa tai postdocia alaisuudessasi on aikaisemmin työskennellyt, koska pomon nimi päätyy yleensä tekijäluetteloon. Se kuinka paljon alaisia on ollut taas riippuu siitä kuinka hyvin olet pärjännyt aikaisemmissa hauissa. (On toki poikkeuksia ja joskus jatko-opiskelijasta voi olla tutkimuksessa enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta korrelaatio lienee silti olemassa.) Joskushan tämä tarkoittaa sitä, että aikaisemmin pärjänneen tutkijan rahoitus on ehkä hiukan jatkuvampaa kuin muiden ja tämä ei ole pelkästään huono asia. Toisaalta, olisiko syytä erottaa pitkäjänteinen tutkimusrahoitus muutaman vuoden välein toistuvasta arpapelistä mikäli nopat ovat kovin eri tavalla painotetut?
  2. Suuri osa viittauksista ei perustu paperin todelliseen merkitykeen. En usko olevani ainut, joka usein lisää viitaukset vasta paperia kirjoitettaessa ja silloin ajatuksena on viitata mahdollisemman moneen sellaiseen, jonka työ nyt jossain määrin liittyy työn alla olevaan tutkimukseen. Usein olen lukenut viittaamistani papereista vain pienen osan kunnolla ja ne ovat niitä, jotka olivat minulle “oikeasti” tärkeitä. Muut viittaukset voivat usein löytyä sen seuraksena, että joku toinen paperi viittaa niihin. Näin ollen aikaisemmat viittaukset paperiin ruokkivat uusia viittauksia ja helposti saatavilla oleviin julkaisuihin viitataan herkemmin kuin muihin. Lisäksi toiset kalastelevat viittauksia röyhkeämmin kuin muut lähettämällä esim. kerjuu sähköposteja. On ikävää, jos järjestelmä ehdoin tahdoin palkitsee röyhkeydestä, koska röyhkeimmät eivät suinkaan ole yleensä niitä organisaation arvokkaimpia yksilöitä.

Lisäksi, kuinka moni tutkija tekee vaikkapa 25% enemmän tutkimusta (mitä se edes tarkoittaa?), jos palkka nousee vaikka 20%? Palkan suuruus ei ole aivan yhdentekevää, mutta kyllä sen motivaation on tultava muualta. On kummallista seurata keskustelua, jossa väitetään etteivät esim. huippututkijat halua tulla Suomeen huonojen palkkojen takia. Voihan se olla yksi syy, mutta luultavasti vielä suurempi syy on työympäristö. Terävä pää haluaa olla ennen kaikkea siellä missä on muita teräviä päitä ja missä saa tehdä päätä kiinnostavia töitä. (Tietenkin kannatan tutkijoiden palkkojen nostoa ja jos suomalaisten tutkijoiden palkkoja nostetaan sillä argumentilla, että tämä parantaa mahdollisuuksia houkutella uusia tutkijoita tänne, niin mikäs siinä.)

Gaia-blogissa kommentoitiin äsken Englannin tuulivoiman puuttuvia tehoja viime vuoden lopun pakkasten aikaan. Tästä motivoituneena päätin tarkistaa millainen tuulivoiman tuotanto oli vuonna 2010 Tanskassa ja Irlannissa joiden tiedot pystyin helposti onkimaan esille. Irlannin tapauksessa löysin 15 minuutin välein päivitetyt tuotantotiedot sekä vastaavat ennusteet, kun taas Tanskan tapauksessa tuulivoiman tuotantotiedot olivat ilmeisesti tunnin yli keskiarvoistettuja ja ennustetiedot puuttuivat.


Tanska:
Tanskassa oli vuoden 2010 lopussa asennettua tuulitehoa 3733MW. Kuvassa 1 näytän näiden turbiinien kokonaistuotannon vuoden ajalta. Keskimääräinen kapasiteettitekijä oli noin 24% ts. keskimääräinen tuulivoimateho oli 890MW. Tuulivoiman teho kuitenkin vaihteli voimakkaasti niin, että sen standardi poikkeama oli 740MW eli melkein saman verran kuin keskimääräinen teho. Kuvassa 1 näytän myös Tanskan sähkön kokonaiskulutuksen vuodelta 2010. Kuvaajasta näkyy kesän alhaisempi sähkönkulutus kuten myös sähköntarpeen vaihtelu viikon sykleissä (sunnuntaina tarve on alhaisempi kuin arkena). Zoomaamalla voisimme havaita myös normaalin päivävaihtelun, mutta se jääköön nyt tässä esittämättä.

Kuvassa 2 analysoin raakadataa hieman pidemmälle laskemalle todennäköisyysjakauman tuuliteholle sekä jakauman tuulitehon muutoksista tunnin välein. Tehojakauma on leveä ja piikittynyt pienille tehoille. Todennäköisyys sille, että teho jää alle 10% asennetusta kapasiteetista on noin 1/3. Kuvan 2 alaosa näyttää kuinka tuulitehon muutokset tunnista tuntiin eivät ole kovin hyvin kuvattavissa normaalijakaumalla (katkoviiva), jonka keskiarvo ja varianssi ovat samoja kuin oikeassa datassa. Todellisessa jakaumassa “hännät” ulottuvat pidemmälle.

Irlanti:
Irlannissa oli vuonna 2010 asennettua tuulitehoa 1260 MW edestä. Kapasiteettitekijä oli 23% ja tuulitehon standardi poikkeama oli taas melkein yhtä suuri kuin keskimääräinen teho. Kuvassa 3 näytän tuulitehon jakauman kuten myös jakauman ennusteen virheelle. Todennäköisyys sille, että teho jäi alle 10% asennetusta tehosta, oli noin 30% eli likipitäen saman suuruinen kuin Tanskassa. On silmiinpistävää, että ennusteen virhe ei ole normaalijakautunut (katkoviiva). Irlannissa siis toistuu sama kuin mistä olen kirjoittanut aikaisemmin kokemuksista USA:ssa. Jos siis joku puhuu tuulivoiman vaihteluista olettaen normaalijakauman jota karakterisoi vain keskiarvo ja varianssi, on aika poistaa varmistin ja tarkistaa että henkilö oikeasti tietää mistä puhuu.

Seuraavassa kuvassa näytän miksi tämä on tärkeää. Kuva näyttää sen todennäköisyyden, että ennustevirhe on suurempi kuin joku kynnysarvo. x-akselilla arvot alkavat tuulivoiman keskitehosta ja päättyvät 80% asennetusta tehosta. Sininen käyrä näyttää oikeasta datasta lasketun todennäköisyyden, kun taas katkoviiva näyttää tuloksen joka perustuu oletukseen ennustevirheen normaalijakaumasta. Näemme esimerkiksi, että ennuste poikkesi enemmän kuin keskitehon verran noin 160h/vuosi, kun taas oletus normaalijakaumasta olisi antanut arvion 53 tuntia/vuosi. Ero on siis noin kolminkertainen. Jos siirrymme vähän suurempiin poikkeamiin, ero räjähtää käsiin. Ennuste poikkesi enemmän kuin 40% kapasitettista 30 tuntia/vuosi, mutta normaalioletus antaa yli tuhat kertaa pienemmän todennäköisyyden (alle 2min/vuosi). Mikäli normaalioletusta käytetään tällaisten todennäköisyyksien arvioimiseen, tehdään helposti samanluonteisia virheitä kuin mihinkä Wall Streetin talous “nerot” syyllistyivät arvioidessaan (normaalijakaumia käyttäen) erilaisten intrumenttien riskit hurjasti todellisuutta pienemmiksi.

Tanska+Irlanti:
Tehdään lopuksi vielä pieni leikki ja katsotaan millainen tuulitehon jakauma olisi mikäli Irlannin ja Tanskan tuulitehot lyötäisiin yhteen. Skaalaan Irlannin tuuli kapasiteetin yhtä suureksi kuin Tanskan ja lasken Irlannin tuulitehon tunnista tuntiin ottamalla keskiarvon 15 minuutin välein annetusta datasta. Viimeinen kuva näyttää tuloksen. Nyt jakauman maksimi ei ainakaan ole enää nollassa, mutta todennäköisyys sille, että teho olisi jäänyt alle 10% asennetusta tehosta on vieläkin noin 18%. Ts. kaksi toisistaan likipitäen riippumatonta (tämä pitäisi muuten vielä osoittaa) massiivista turbiinirypästä joiden välillä on reilut 1000km, parantaisi tuulivoiman tilastollisia ominaisuuksia hiukan, mutta ei edes tekijällä 2.

Jos muuten oletamme, että Tanskan ja Irlannin tuulivoimalat kytkettäisiin yhteen noin 3GW HVDC kaapeleilla, niin kustannus voisi ilmeisesti olla suuruusluokaltaan yli 10 miljardia. (Tämä arvio perustuu 2GW 64 km kaapelin hintaan Ranskan ja Espanjan välillä, olettamalla kustannusten skaalautuvan lineaarisesti etäisyyden mukana ja olettamalla hatusta noin 40% hinnan alennus nykytilanteeseen verrattuna.) Tuolla hinnalla molempiin maihin rakennettaisiin ydinvoimalat, jotka tuottaísivat enemmän energiaa kuin tuulivoimalat ja tuottaisivat energiaa silloin, kun sitä tarvitaan. Joku asiaa paremmin hallitseva, voi vapaasti korjata tässä esitettyjä suuruusluokka-arvioita.

Follow me on Twitter

Goodreads

Amnesty international

Punainen risti

Unicef