Elintarvikkeiden markkinointi ekologisina epäillyttää

Kuluttujana suosisin mieluusti ekologisempia elintarvikeita, mutta huomaan suhtautuvani suurin varauksin tuotteiden markkinointiin ekologisin perustein. Yhteys markkinoinnin ja tuotteen aiheuttaman tosiasiallisen ekologisen vahingon kanssa on tyypillisesti aivan liian heikko. Tuotteiden pakkausmerkinnät ovat olennaisia, mutta minulle esimerkiksi “luomumerkki” ei kerro minulle tuotteen ekologisuudesta juuri mitään sen vakuuttavampaa kuin muutkaan tuotemerkit. Tämä sen vuoksi, koska useat merkin pohjalla olevista kriteereistä ovat nähdäkseni ekologisuuden kannalta osin yhdentekeviä ja osin jättävät täysin huomioonottamatta maatalouden aiheuttamat keskeisimmät ympäristöongelmat. Saan kriteereistä tunteen, että ne on muokattu vastaamaan monien kuluttajien luonnollisuuden tunteen ohjaamia oletuksia ekologisuudesta aidon ekologisen vahingon analysoinnin sijaan. Tämä on järkevää markkinoinnin kannalta, mutta haitallista mikäli tavoitteena on maatalouden ympäristöhaittojen minimointi. Asoita joita itse haluan nähdä tuoteen pakkausmerkinnöissä ovat esimerkiksi

• Kuinka suuri pinta-ala on kulunut tuotteen tuottamiseen? Keskeisimpiä maatalouden ympäristöhaittoja on sen aiheuttama elinympäristön kapeneminen. Tämän vuoksi ei ole yhdentekevää kuinka paljon pellon hehtaarikohtainen sato on. Pellon perustaminen itsessään on se suurin ekologinen vahinko mitä maanviljelijä aiheuttaa. Sen lisäksi, että sillä on ilmeisen tuhoisat vaikutukset biodiversiteetille se on haitallista myös ilmaston muutoksen kannalta. Pellon paikalla olleeseen metsään sitoutui draamaattisesti suurempi määrä hiiltä kuin peltoon. Tämä hiili on vapautettu kiertoon peltoa perustettaessa ja sen rinnalla maanviljelyksen muut hiilipäästöt ovat suhteellisen pieniä. Tuhlaavan maankäyttön aiheuttamaa vahinkoa on hankalaa kompensoida millään. Ei valtavasta parkkipaikastakaan ei tule pientä parkkipaikkaa ekologisempaa sillä, että sen keskelle istutetaan koristepensas.
• Kuinka paljon ravinteita on levinnyt pellon ulkopuolelle tuotetta tuotettaessa? Maatalouden aiheuttama rehevöityminen on ympäristöhaitta, joka on syytä minimoida. Tällä ei kuitenkaan ole paljoakaan tekemistä itse käytetyn lannoitteen kanssa. Typpi lehmänlannassa rehevöittää aivan samalla tavalla kuin “teollisten” typpilannoitteiden typpi. Olennaisempaa on varmasti asiaankuuluvat esteet lannoitteiden leviämiselle, liiallisen lannoituksen välttäminen ja lannoituksen oikea ajoitus kasvukauteen. Nämä asiat voidaan tehdä oikein ja väärin riippumatta minkätyyppistä maanviljelystä harjoitetaan. Tosin viimeksi mainittu asia voi olla helpompaa lannoitteilla, jotka siirtyvät tehokkaammin ja nopeammin kasveihin maassa lojumisen sijaan.
• Kuinka paljon uusiutumatonta fosfaattia on käytetty tuotteen valmistukseen? On esitetty arvioita, että helpot ja halvat fosfaatin lähteet ovat loppumassa yllättävänkin pian (sadan vuoden kuluessa), joten fosfaattien tehokkaaseen käyttöön on syytä kiinnittää huomiota. Tälläkään ei kuitenkaaan ole paljonkaan tekemistä “teollisten” fosfaattilannoitteiden käytön kanssa, koska esimerkiksi luomussa “teollisten” fosfaattilannoitteiden raaka-aine, uusiutumaton fosfaattikivi, on ymmärtääkseni hyväksytty lannoite. Fosfaattilannoitteen valmistuksessa fosfaattikivi uitetaan rikkihapossa, jonka seurauksena suurempi osa kiven fosfaatista päätyy sellaiseen muotoon, että kasvit voivat käyttää sitä hyväksi. Lähtökohtaisesti tämä vaikuttaa tehokkaammalta fosfaattikiven käytöltä kuin sen levittäminen pelloille sellaisenaan. Joku paremmin asian ymmärtävä voi korjata mikäli olen väärässä.
• Varsinkin alueilla, joissa veden riittävyys on ongelma, kuluttujan on saatava tietää kuinka paljon vettä on kulunut tuotteen tuottamiseen.

Varmasti on vielä paljon muitakin asioita joihin on hyvä kiinnittää huomiota, mutta nuo yllä olevat asiat ovat mielessäni keskeisiä ja mihinkään niistä en saa vastauksia nykyisistä pakkausmerkinnöistä. Parempia merkintöjä odotellessa…