You are currently browsing the monthly archive for May 2010.

Voikohan muuten olla sattumaa, että esim. lapsityövoima tuli moraalittomaksi samoihin aikoihin, kun siitä tuli taloudellisesti kannattamatonta varakkaamman väestönosan keskuudessa? Ts. silloin kun koulutuksen arvo nousi suhteessa ylimääräisten käsien arvoon pelloilla. En pysty uskomaan, että samanaikaisuus oli sattumaa. Se kuinka (kyyniset) taloudelliset intressit sekoittuvat moraalisten kantojen kanssa on kiinnostavampi kysymys. Harvassa ovat sellaiset ihmiset, jotka oikeasti ajattelevat kuin klassisen talousteorian itsekkäät toimijat ja varmasti kaikki meistä tuntevat sydämmessään arvojensa aitouden. Mutta siitä huolimatta lähes kaikki päätyvät lähes aina kantoihin, jotka nyt vain sattuvat edistämään selkeimmin juuri heidän omaa tai lähipiirinsä hyvinvointia.

Yksi mekanismi jolla taloudellinen intressi saattoi vaikuttaa uuden normiin syntymiseen vaikkapa suhtautumisessa lapsityövoimaan oli se, että yhteiskunnan menestyvät ovat niitä joiden mielipiteillä on suhteettoman suuri arvo normeja määritettäessä. Toisaalta teollistumisen muuttamassa ympäristössä juuri niillä perheillä, jotka kouluttivat lapsensa, oli taipumus menestyä. Koska oma käytös selitetään aina moraalisesti parhain päin (muiden ei niinkään), tästä varmasti helposti syntyi moraalinen närkästys lapsityövoiman käyttöä kohtaan ja tämä levisi ajan myötä eliitistä koko kansan uudeksi normiksi.

Olisi hienoa, jos voisin sanoa, että olisin esimerkiksi 400 vuotta sitten pitänyt lapsityövoimaa samalla tavalla moraalittomana kuin nykyään, mutta en ole varma, että näin on. Ehkä siinä ympäristössä olisin löytänyt toinen toistaan vakuuttavampia argumentteja tukemaan lapsityövoimaa. (Läheisemmät suhteet vanhempiin, lapsi oppii vastuullisuutta, läheisempi luontosuhde…) Tapaamme kuitenkin aliarvioida kykymme itsepetokseen silloin, kun se on omien etujemme mukaista.

Olenko nyt sitä mieltä, että tällaiset moraalikysymykset ovat täysin suhteellisia? Itse asiassa en… olen kuitenkin tätä idealistisempi ja uskon, että on moraalikantoja joita on helpompi järkevästi puolustaa kuin toisia. Toisaalta näiden kantojen tunnistaminen voi olla paljon hankalampaa kuin haluamme uskoa. Se voi edellyttää kykyä nousta oman itsepetokseen taipuvaisen sydämmemme ulkopuolelle ja tarkkailla itseämme ja motiivejamme ulkopuolisen silmin. En usko, että voimme näitä kantoja luotettavasti paikantaa seuraamalla vain omaa “sydäntämme”, koska siihen evoluutio on suunnitellut myös taidon vakuuttaa itsensä ja muut omasta erinomaisuudestaan oli tälle uskomukselle sitten pohjaa tai ei.

Eilen Helsingin Sanomissa otsikoitiin pelottavasti “Geenimuunneltu puuvilla teki luteesta ison tuholaisen”. Kun itse jutun luki, niin kävi ilmeiseksi ettei kyseessä ollut geenimuuntelun aiheuttama ongelma vaan se, että torjunta-aineiden käytöstä luovuttiin, kun puuvilla oli geenimuunneltu vastustuskykyiseksi toiselle tuholaiselle. Koska molempia tuholaisia ei enää tapettu, toisen populaatio saattoi kasvaa. Tuollaiset prosessit eivät varmasti ole mitenkään poikkeuksellisia luonnossa ja ilmiön otsikoiminen geenimuuntelusta johtuvaksi on hölmöä. Sama asia olisi tapahtunut myös esimerkiksi mikäli toinen laji olisi kehittänyt immuniteetin aikaisemmalle torjunta-aineelle tai mikäli torjunta-aine olisi vaihdettu vähemmän myrkylliseen, joka tappaa vain toisen tuholaisen. Ongelma on siis yhteinen kaikelle maanviljelykselle eikä GM spesifinen. Evoluutiota tapahtuu, ympäristö muuttuu ja siihen on ihmisten sopeuduttava. Kyse on nähdäkseni enemmänkin siitä mitä työkaluja käyttäen ihmisten on helpompaa ja nopeampaa sopeutua muutoksiin. Jos esimerkiksi kuivuus tai korkeammat lämpötilat uhkaavat, onko helpompaa ja nopeampaa kehittää paremmin kuivuutta ja kuumuutta kestäviä lajikkeita geenimuuntelulla vaiko perinteisellä jalostuksella? Alan asiantuntijat näyttävät asettuvan melko vahvasti GM myönteiselle puolelle ja heitä seuraten asetan sinne myös itseni. Luddiitit voisivat jarruttelun ja vastustuksen sijaan alkaa itse jalostaa kasveja omalla tavallaan ja osoittaa, että he voivat näin tehokkaasti vastata ihmiskunnan tarpeisiin. Ei tämän osoittaminen ole kenenkään muun tehtävä.

Tuholaisiin ja muihin uhkatekijöihin sopeutuminen on joka tapauksessa ikuisesti jatkuva prosessi. En usko, että tulemme saavuttamaan sellaista teknologiaa tai yhteiskuntaa, jonka saavutettuamme voisimme nostaa jalat pöydälle ja rehellisesti kuvitella, ettei mihinkään muutoksiin tule enää koskaan olemaan tarvetta. Tästä olen kiitollinen. Muuttuva, mukautuva ja monisyinen maailma on ongelmistaan huolimatta paljon hauskempi paikka elää kuin staattinen utopia.

Ymmärrän tarpeen estää Kreikan velkaongelmien leviäminen ja mahdollisen pankkituen sellaisille tärkeille laitoksille, jotka kärsivät tässä rytäkässä pahoja tappioita. Sitä mitä en ymmärrä on miksi muiden euromaiden ja IMF:n antama rahoitus on tällä kertaa nähtävästi junioria. Yleensä IMF:n lainat ymmärtääkseni maksetaan ennen kuin muut velkojat voivat karhuta saataviaan, mutta nyt julkinen sektori Kreikan ulkopuolella asetetaan nokkimisjärjestyksessä viimeiseksi ts. sen asemaan, jolle kaikki tappiot kaatuvat. Jos pankit ovat huolimattomasti lainanneet rahaa Kreikalle, heidän osakkeenomistajiensa kuuluu olla niitä, jotka kärsivät ensin. Mikäli pankkijärjestelmän vakaus kärsii jonkun laitoksen pääomien huvetessa, tälle laitokselle voidaan antaa suoraa pankkitukea ja vastineeksi tästä laitos siirtyy valtion haltuun samassa suhteessa, kuin mitä tukea myönnetään. Tällöin veronmaksajilla on ainakin mahdollisuus hyötyä heidän anteliaisuutensa hedelmistä tulevaisuudessa. Nyt valtiot ovat (taas) pelastamassa osakkeenomistajia ja näin ollen kannustamassa heitä entistäkin holtittomampaan riskinottoon. Lisäksi kätkemällä töppäilyt tällainen tuki estää markkinoitakin tunnistamasta huonosti johdettuja pankkeja. Ilmeisesti tätä hulluutta jatketaan siihen saakka kunnes riskinotto paisuu niin suureksi, että valtioidenkin selkä lopulta katkeaa. Loppukevennyksenä sitä mitä uskon saavamme Kreikalta vastineeksi vielä pitkällä tulevaisuussa…huonoa musiikkia .

Follow me on Twitter

Goodreads

Amnesty international

Punainen risti

Unicef