Rauli Partanen, Harri Paloheimo ja Heikki Waris ovat kirjoittaneet hienon tietopaketin “Suomi öljyn jälkeen”, jossa käsitellään lähestyvää öljyhuippua. Kirja käsittelee hyvin monipuolisesti öljyn roolia yhteiskuntien pyörittäjänä, sen tuotantoa ja sitä millaisten vaikeuksien edessä yhteiskunnat ovat yrittäessään korvata sitä (erityisesti liikenteessä) jollain muulla energianlähteellä öljyn hintojen karatessa käsistä ja suistaessa yhteiskunnat lamaan.

Koska energiajärjestelmien muuttaminen vie vuosikymmeniä, pitäisi halvan öljyn loppumiseen varautua vuosikymmeniä etukäteen, mutta juuri mitään ei ole tehty. Yhteiskunnat unissakävelevät kuilunreunalle ja luultavasti siitä yli.  Kirjassa käsitellään laajasti, tarkkanäköisesti ja osin masentavan realistisesti sitä politikointia mikä tekee ongelmista pahempia kuin mitä niiden muuten pitäisi ehkä olla. Olin tyytyväinen myös laajaan keskusteluun vaihtoehtoisten polttoaineiden (erityisesti biopolttoaineet) rajoituksista ja tehottomuudesta.  Kirjassa käsiteltiin myös laajasti eri tapoja sopeutua tilanteeseen ja monista näistä suosituksista ei voi olla muuta kuin samaa mieltä.

Partanen, Paloheimo ja Waris paneutuivat myös huolella öljyhuipun ja ilmastonsuojelun väliseen suhteeseen. Jotain analyysin syvällisyydestä kertoo se, että he eivät juhli öljyhuippua ilmastosyin (mikä varmaan olisi oletusasetus monelle aktivistille) vaan ymmärtävät talouden kriisiytymisen syövän pohjan ympäristönsuojelulta. Lyhyen tähtäimen päästövähennykset kumoutuvat sillä, että kestävää energiainfrastruktuurin irrottautumista fosiillisista polttoaineista ei voida lamataloudessa tehdä.

Jos nyt väkisin haen kirjasta jotain negatiivista, niin itseäni välillä häiritsi puun takaa ikään kuin ohimennen ilmestynyt kiinnostava tiedonjyvänen, josta kuitenkin siirryttiin heti eteenpäin. Olisin mieleläni lukenut joistain asioista tarkemminkin. Lisäksi en muuten usko, että Saudi-Arabian väestönkasvulla on juuri mitään tekemistä öljyn mahdollistaman halvan ruuan kanssa (s.64). Naisten kurja asema selittänee väestötrendejä paremmin. Samoin väestönkasvuprosentti Saudi-Arabiassa ei ainakaan Wikipedian mukaan ole 8%, vaan pikemminkin noin 2%. 8% olisi valtava luku ja sellaiseen päästiin esim. Ruandassa heti kansanmurhan jälkeen. Kirjoittajilla on myös minua pehmeämpi sydän luomutuotantoa kohtaan. Itse en ole vakuuttunut sen järkevyydestä sen enempää sosiaalisin kuin ympäristösyinkään (katso uuista tutkimuksista esim. tämä ja sen lähde.). Meidän tulee käyttää parhaita työkaluja riippumatta siitä sopivatko he kuluttujan ennakko-oletuksiin.

Nämä pienet asiat eivät kuitenkaan menoa haitanneet ja kokonaisuudessaan minulle jäi olo, että laskin kirjan kädestäni hiukan viisaampana ihmisenä kuin mitä olin aloittaessani sen lukemisen. Hienoa, että tällaista kirjallisuutta joku jaksaa tehdä myös suomen kielellä.