Koronavirus ja epävarmuuden hyväksyminen

Jäin leikkimään netistä löytämälläni koronavirus-simulaattorilla. Minua ei niinkään kiinnostanut yksittäisen luvun löytäminen vaan ennenkaikkea tarkistaa kuinka suuria epävarmuuksia tämän tyyppisiin simulaatioihin liittyy. Tämä on keskeistä tilanteessa missä moni ihminen riitelee siitä miksi jossain skenaariossa on erilaiset luvut kuin jossain toisessa. Valehteeko joku? Tahtooko joku meille pahaa? Onko foliohattuni riittävän paksu?

On huomattavaa, että työkalun olettama perusuusiutumisluku R0=2.7 on korkeampi kuin mitä moni muu taho on arvioinut. Esimerkiksi melko tuoreessa julkaisussa Zhang et al. luvuksi arvoitiin n. 2.28. Kirjallisuudessa arvot ovat heittelehtineet 1.4:n ja 6.49:n välillä. Luku on siis selvästi epävarma. Mallien antamien tulosten kannalta tämä luku on kuitenkin täysin keskeinen ja siksi päätinkin testata miten suuri vaikutus sen muuttamisella on. Ajoin mallin 100 kertaa olettaen, että R0 on normaalijakautunut satunnaisluku 2.28 ympärillä (standardipoikkeama 0.5). Oletin myös, että Suomessa valitaan taudin torjumiseksi “moderate mitigation” (what ever that is). R0=2.28 antaa arvioksi noin 2500 kuolemantapausta. Jos taas käytämme työkalun oletusarvoa, saamme 28000 kuolemantapausta. Tulokset ovat siis ihan mitä sattuu ja uusiutumislukuun liittyvä epävarmuus on valtava.

Jos haluat pelottavan tarinan, valitse suuri R0. Jos haluat vähemmän pelottavan, valitse pieni. Molemmille valinnoille voit saada tukea tehdyistä julkaisuista. Olennaisempaa käytännössä on kuitenkin tämän epävarmuuden ymmärtäminen. Me emme tule tietämään mikä “R0” tarkkaan ottaen meillä on, koska luku riippuu monesta tekijästä (esimerkiksi yksi artikkeli ja toinen artikkeli) eikä esimerkiksi Kiinassa tehdyt arviot välttämättä ole valideja täällä. Tarttuvuuteen ja eri kontrollikeinojen toimivuuteen vaikuttaa kuitenkin ympäröivä yhteiskunta ja ihmisten tavat. Kuinka paljon käytetään junia ja kuinka paljon henkilöautoja? Ovatko lapset päiväkodeissa vaiko isovanhempien hoidettavana kotona? Kuinka tarkasti kädet pestään? Onko tapana kätellä vai ei? Mikä on yleinen hygienian taso ja kuinka lähellä ihmiset yleensä ovat toisiaan? Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja sen tarkoitus on lähinnä korostaa, että kyseessä on ilmiselvästi asia, joka vaatii ammattitaitoa mitä ei hetken googlaamisella voi hankkia.

Aikaisemmasta kuvasta voi muodostaa myös histogrammin kuolemantapausten määrästä. Se kuvaa mielestäni melko hyvin sitä epävarmuutta minkä keskellä tässä täytyy nyt elää. Histogrammissa on hyvin vahva piikki skenaarioille missä kuolemantapauksia on alle 1000 (mistä terveydenhuoltojärjestelmämme selviää varmasti helposti). Toisaalta jakaumassa on pitkä häntä useisiin kymmeniin tuhansiin. Mikään näistä ei ole ennuste eikä mikään näistä ei ole “oikea” tulos. Johtuen keskeisten parametrien epävarmuudesta, mallit voivat antaa hyvinkin erilaisia tuloksia pienillä parametrien muutoksilla.

Aikaisempi liittyi epävarmuuksiin mallien keskeisissä parametreissä. Kokonaan toinen asia ovat epävarmuudet meidän reaktiossa pandemiaan. Simulaatiossa voimme vivusta vääntämällä määrittää sen kuinka paljon perusuusiutumislukua “R0”:aa efektiivisesti pienennetään meidän käyttäytymisen muutoksilla. Simulaatiossa tämä on helppoa, mutta kuinka tuo  kuvautuu harjoitettuun politiikkaan ja viranomaissuosituksiin onkin jo toinen asia. Mistä tiedämme kuinka paljon mikäkin toimi uusiutumislukua muuttaa? Mistä tiedämme kuinka moni ihminen pesee käset? Mistä tiedämme kuinka hyvin he pesevät kätensä? Mistä tiedämme etteivät he saa tartuntaa samantien vessan kahvasta? Mistä tiedämme seuraavatko ihmiset ohjeita tunnollisesti? Ehkä jotkut ryhmät seuraavat ja toiset eivät? Mitä edes tarkoittaa “keskinkertainen mitigaatio” verrattuna “vahvaan mitigaatioon”? Mitä uusia toimia jälkimmäisessä oikeasti oletettiin verrattuna ensimmäiseen? Emme tiedä.

Malleista ei seuraa yksinkertaista politiikkasuositusta, koska mallin yhteys reaalimaailmaan on heikko. Kaikki tämä tarkoittaa, ettei yhteiskunnan reaktiota voida redusoida siihen yksinkertaiseen differentiaaliyhtälöiden joukkoon mitä mallit ratkovat. On helppo vaatia “taudin pysäyttämistä”, mutta vaikeampaa tehdä ne toimet miten siihen päästään etenkin, kun otetaan huomioon toimien aiheuttamat haitat toisaalla. Malleihin ei ole sisällytetty vaikkapa niitä, jotka jättävät hoitoon hakeutumisen nyt  väliin ja joiden diagnoosi jostain toisesta vaivasta siksi viivästyy. Malleissa ei ole niitä, jotka alkoholisoituvat tai tekevät itsemurhan työttömyyden ja taloudellisen epävarmuuden vuoksi. Malleissa ei ole perheväkivallan uhreja tai mielenterveysongelmaisia. Rahan taas voi helpommin sivuuttaa sellainen, jolla sitä on paljon. Malleissa ei ole niitä, jotka lopulta päättävät antaa rajoituksille piutpaut, kun elämä käy liian hankalaksi niiden kanssa. Ammummeko heidät ja jos ammumme laskemmeko nämä kuolleet pandemian piikkiin? Mallit eivät tätä kerro.

Moni selvästi kaipaa sellaista varmuutta mitä ei voi olla olemassa. Riidellään siitä kenen satunnaisluvut ovat parempia ilman ymmärrystä siitä, että näillä ei loppujen lopuksi ole suurtakaan väliä sille miten meidän tulisi nyt toimia. Vaikka “R0” ja erilaisten toimien vaikuttavuuden suuruus olisikin epävarmaa, on selvää, että käsien peseminen, sosiaalisen etäisyyden kasvattaminen, joukkotilaisuuksien välttäminen jne. siirtävät efektiivistä uusiutumislukua turvallisempaan suuntaan. Miksi emme siis näin toimisi? Epävarmuuden oloissa on tärkeää hyväksyä se, että päätökset tehdään ilman, että yhtä oikeaa käsikirjoitusta olisi käytössä. Se mitä tulee tapahtumaan tiedetään tarkasti vasta jälkikäteen. (Eittämättä tällöin putkahtaa monia julistamaan omaa oikeassa olemistaan.)

Päätöksentekijöiden on silti punnittava eri riskejä, eri vahinkoja ja erilaisia mahdollisuuksia toisiinsa ja jotenkin tehtävä parhaansa. Heidän on rakennettava järjestelmää, joka kykenee reagoimaan viisaasti erilaisiin vaihtoehtoihin. Samalla on oltava joustava ja kyettävä reagoimaan muuttuvaan tilanteeseen silloin, kun näin käy. Tämä kokonaiskuvan ymmärtäminen vaatii viisautta ja ammattitaitoa mitä Google yliopiston some-opiskelijoilla ei ole. Mitä me muut siis voimme tehdä? Joitain ehdotuksia:

• Pysyä rauhallisena ja seurata viranomaisten ja terveydenhuollon ohjeita
• Auttaa ja tukea ammattilaisia siinä, että heillä on tarvittavat resurssit tehdä työnsä. Yritetään olla poissa tieltä. He ovat päteviä, hyviä tyyppejä, jotka tekevät parhaansa.
• Levittää luottamusta ja rauhallisuutta ympäristöömme. Jos et siihen kykene, ole hiljaa.
• Kantaa oma vastuumme ja hoitaa oma tonttimme kunnialla.
• Pidättäytyä pelon, epäluottamuksen, huhujen ja valeuutisten levittämisestä.
• Tukea ja auttaa muita, erityisesti riskiryhmiä ja vaikeammassa asemassa olevia.

Tämän ei pitäisi olla niin vaikeaa. Meidän pitäisi pystyä tähän.