You are currently browsing the category archive for the ‘moraali’ category.

Jäin leikkimään netistä löytämälläni koronavirus-simulaattorilla. Minua ei niinkään kiinnostanut yksittäisen luvun löytäminen vaan ennenkaikkea tarkistaa kuinka suuria epävarmuuksia tämän tyyppisiin simulaatioihin liittyy. Tämä on keskeistä tilanteessa missä moni ihminen riitelee siitä miksi jossain skenaariossa on erilaiset luvut kuin jossain toisessa. Valehteeko joku? Tahtooko joku meille pahaa? Onko foliohattuni riittävän paksu?

On huomattavaa, että työkalun olettama perusuusiutumisluku R0=2.7 on korkeampi kuin mitä moni muu taho on arvioinut. Esimerkiksi melko tuoreessa julkaisussa Zhang et al. luvuksi arvoitiin n. 2.28. Kirjallisuudessa arvot ovat heittelehtineet 1.4:n ja 6.49:n välillä. Luku on siis selvästi epävarma. Mallien antamien tulosten kannalta tämä luku on kuitenkin täysin keskeinen ja siksi päätinkin testata miten suuri vaikutus sen muuttamisella on. Ajoin mallin 100 kertaa olettaen, että R0 on normaalijakautunut satunnaisluku 2.28 ympärillä (standardipoikkeama 0.5). Oletin myös, että Suomessa valitaan taudin torjumiseksi “moderate mitigation” (what ever that is). R0=2.28 antaa arvioksi noin 2500 kuolemantapausta. Jos taas käytämme työkalun oletusarvoa, saamme 28000 kuolemantapausta. Tulokset ovat siis ihan mitä sattuu ja uusiutumislukuun liittyvä epävarmuus on valtava.

death_scatter.png

Jos haluat pelottavan tarinan, valitse suuri R0. Jos haluat vähemmän pelottavan, valitse pieni. Molemmille valinnoille voit saada tukea tehdyistä julkaisuista. Olennaisempaa käytännössä on kuitenkin tämän epävarmuuden ymmärtäminen. Me emme tule tietämään mikä “R0” tarkkaan ottaen meillä on, koska luku riippuu monesta tekijästä (esimerkiksi yksi artikkeli ja toinen artikkeli) eikä esimerkiksi Kiinassa tehdyt arviot välttämättä ole valideja täällä. Tarttuvuuteen ja eri kontrollikeinojen toimivuuteen vaikuttaa kuitenkin ympäröivä yhteiskunta ja ihmisten tavat. Kuinka paljon käytetään junia ja kuinka paljon henkilöautoja? Ovatko lapset päiväkodeissa vaiko isovanhempien hoidettavana kotona? Kuinka tarkasti kädet pestään? Onko tapana kätellä vai ei? Mikä on yleinen hygienian taso ja kuinka lähellä ihmiset yleensä ovat toisiaan? Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja sen tarkoitus on lähinnä korostaa, että kyseessä on ilmiselvästi asia, joka vaatii ammattitaitoa mitä ei hetken googlaamisella voi hankkia.

Aikaisemmasta kuvasta voi muodostaa myös histogrammin kuolemantapausten määrästä. Se kuvaa mielestäni melko hyvin sitä epävarmuutta minkä keskellä tässä täytyy nyt elää. Histogrammissa on hyvin vahva piikki skenaarioille missä kuolemantapauksia on alle 1000 (mistä terveydenhuoltojärjestelmämme selviää varmasti helposti). Toisaalta jakaumassa on pitkä häntä useisiin kymmeniin tuhansiin. Mikään näistä ei ole ennuste eikä mikään näistä ei ole “oikea” tulos. Johtuen keskeisten parametrien epävarmuudesta, mallit voivat antaa hyvinkin erilaisia tuloksia pienillä parametrien muutoksilla.

death_histogram2.png

Aikaisempi liittyi epävarmuuksiin mallien keskeisissä parametreissä. Kokonaan toinen asia ovat epävarmuudet meidän reaktiossa pandemiaan. Simulaatiossa voimme vivusta vääntämällä määrittää sen kuinka paljon perusuusiutumislukua “R0”:aa efektiivisesti pienennetään meidän käyttäytymisen muutoksilla. Simulaatiossa tämä on helppoa, mutta kuinka tuo  kuvautuu harjoitettuun politiikkaan ja viranomaissuosituksiin onkin jo toinen asia. Mistä tiedämme kuinka paljon mikäkin toimi uusiutumislukua muuttaa? Mistä tiedämme kuinka moni ihminen pesee käset? Mistä tiedämme kuinka hyvin he pesevät kätensä? Mistä tiedämme etteivät he saa tartuntaa samantien vessan kahvasta? Mistä tiedämme seuraavatko ihmiset ohjeita tunnollisesti? Ehkä jotkut ryhmät seuraavat ja toiset eivät? Mitä edes tarkoittaa “keskinkertainen mitigaatio” verrattuna “vahvaan mitigaatioon”? Mitä uusia toimia jälkimmäisessä oikeasti oletettiin verrattuna ensimmäiseen? Emme tiedä.

Malleista ei seuraa yksinkertaista politiikkasuositusta, koska mallin yhteys reaalimaailmaan on heikko. Kaikki tämä tarkoittaa, ettei yhteiskunnan reaktiota voida redusoida siihen yksinkertaiseen differentiaaliyhtälöiden joukkoon mitä mallit ratkovat. On helppo vaatia “taudin pysäyttämistä”, mutta vaikeampaa tehdä ne toimet miten siihen päästään etenkin, kun otetaan huomioon toimien aiheuttamat haitat toisaalla. Malleihin ei ole sisällytetty vaikkapa niitä, jotka jättävät hoitoon hakeutumisen nyt  väliin ja joiden diagnoosi jostain toisesta vaivasta siksi viivästyy. Malleissa ei ole niitä, jotka alkoholisoituvat tai tekevät itsemurhan työttömyyden ja taloudellisen epävarmuuden vuoksi. Malleissa ei ole perheväkivallan uhreja tai mielenterveysongelmaisia. Rahan taas voi helpommin sivuuttaa sellainen, jolla sitä on paljon. Malleissa ei ole niitä, jotka lopulta päättävät antaa rajoituksille piutpaut, kun elämä käy liian hankalaksi niiden kanssa. Ammummeko heidät ja jos ammumme laskemmeko nämä kuolleet pandemian piikkiin? Mallit eivät tätä kerro.
Mitigation_strong.png

Moni selvästi kaipaa sellaista varmuutta mitä ei voi olla olemassa. Riidellään siitä kenen satunnaisluvut ovat parempia ilman ymmärrystä siitä, että näillä ei loppujen lopuksi ole suurtakaan väliä sille miten meidän tulisi nyt toimia. Vaikka “R0” ja erilaisten toimien vaikuttavuuden suuruus olisikin epävarmaa, on selvää, että käsien peseminen, sosiaalisen etäisyyden kasvattaminen, joukkotilaisuuksien välttäminen jne. siirtävät efektiivistä uusiutumislukua turvallisempaan suuntaan. Miksi emme siis näin toimisi? Epävarmuuden oloissa on tärkeää hyväksyä se, että päätökset tehdään ilman, että yhtä oikeaa käsikirjoitusta olisi käytössä. Se mitä tulee tapahtumaan tiedetään tarkasti vasta jälkikäteen. (Eittämättä tällöin putkahtaa monia julistamaan omaa oikeassa olemistaan.)

Päätöksentekijöiden on silti punnittava eri riskejä, eri vahinkoja ja erilaisia mahdollisuuksia toisiinsa ja jotenkin tehtävä parhaansa. Heidän on rakennettava järjestelmää, joka kykenee reagoimaan viisaasti erilaisiin vaihtoehtoihin. Samalla on oltava joustava ja kyettävä reagoimaan muuttuvaan tilanteeseen silloin, kun näin käy. Tämä kokonaiskuvan ymmärtäminen vaatii viisautta ja ammattitaitoa mitä Google yliopiston some-opiskelijoilla ei ole. Mitä me muut siis voimme tehdä? Joitain ehdotuksia:Calm.gif

  • Pysyä rauhallisena ja seurata viranomaisten ja terveydenhuollon ohjeita
  • Auttaa ja tukea ammattilaisia siinä, että heillä on tarvittavat resurssit tehdä työnsä. Yritetään olla poissa tieltä. He ovat päteviä, hyviä tyyppejä, jotka tekevät parhaansa.
  • Levittää luottamusta ja rauhallisuutta ympäristöömme. Jos et siihen kykene, ole hiljaa.
  • Kantaa oma vastuumme ja hoitaa oma tonttimme kunnialla.
  • Pidättäytyä pelon, epäluottamuksen, huhujen ja valeuutisten levittämisestä.
  • Tukea ja auttaa muita, erityisesti riskiryhmiä ja vaikeammassa asemassa olevia.

Tämän ei pitäisi olla niin vaikeaa. Meidän pitäisi pystyä tähän.
yougotthis.gif

Norman Borlaug, vihreän vallankumouksen isä, syntyi satavuotta sitten. Kun Malthuksen seuralaiset varoittivat väestönkasvun seurauksista ja kannattivat jopa maahanmuuton pysäyttämistä ja avun katkaisemista maille joita pitivät toivottomina, Borlaugin kaltaiset ihmiset jättivät lässyttämisen vähemmälle, käärivät hihat ja ruokkivat ihmiskunnan. Kontrasti esimerkiksi Paul Ehrlichin kaltaisiin ihmisiin on jyrkkä.

” The battle to feed all of humanity is over. In the 1970s hundreds of millions of people will starve to death in spite of any crash programs embarked upon now. At this late date nothing can prevent a substantial increase in the world death rate …” P. Ehrlich.

Siinä missä Ehrlich et al. tuntuivat pitävän miljoonien nääntymistä kenties traagisena, mutta vääjäämättömänä, Borlaug teki jotain tilanteen parantamiseksi.  Onko kaikki nyt kuin Strömsössä? Ei tietenkään, mutta ihmiset ovat tällä hetkellä paremmin ruokittuja kuin ennen vihreää vallankumousta. Ihmiskunnan ruokkiminen tulevaisuudessa on edelleen haasteellista, mutta jos toimimme järkevästi tämä on mahdollista. Tästä kannattaa lukea esimerkiksi Gordon Conway:n erinomaisesta kirjasta One billion hungry: can we feed the world?. Kiitos Norman! Jatketaan hänen viitoittamallaan tiellä eteenpäin.

Don’t tell me what can’t be done. Tell me what needs to be done – and let me do it. “: Norman Borlaug

 

“An economist is an expert who will know tomorrow why the things he predicted yesterday didn’t happen today.”Laurence J. Peter

Tuon tuosta meitä pommitetaan milloin milläkin ennusteella tulevaisuuden yhteiskunnasta, mutta harvemmin ennusteiden tekijät vaivautuvat antamaan ennusteilleen virherajoja tai kertomaan kuinka tarkkoja heidän tähänastiset ennusteensa ovat olleet. IEA:n raportteja käytetään laajalti energiakeskustelun pohjana, mutta aika pihalla sielläkin ollaan. Katsaus nykytilanteeseen ja historiaan voi olla kohdallaan, mutta tulevaisuutta ennustetaan vähän niin ja näin. IEA:n vuoden 2000 “World energy oulook” ennusti esimerkiksi globaalit CO2 päästöt noin 10% pienemmiksi kuin mitä ne kymmenen vuoden päästä oikeasti olivat. Tuo on suunnilleen yhden EU:n verran virhettä kymmenessä vuodessa. Öljyn kysyntä arvioitiin noin 10% liian korkeaksi. Öljyn hinnaksi lotottiin noin 30$/tynnyri ja todellisuudessa se oli noin 80$. IEA on systemaattisesti aliarvioinut kehittyvien maiden kasvupotentiaalia ja CO2 päästöjä. Kun projektioiden virheet jopa asiantuntijoilta ovat näin suuria, ei niihin voi juurikaan luottaa edes kymmenen vuoden päähän.

Jos näet skenaarioita, jotka ulottuvat 50-vuoden päähän, niin pystyt luultavasti piirtämään yhtä luotettavan ennusteen käsivaralta. 10% virhe kymmenessä vuodessa antaa ymmärtää, että noin 30% virheraja on hyvä lisätä 50 vuoden ennusteisiin MIKÄLI oletamme optimistisesti, ettei virhe ole systemaattisesti aina samaan suuntaan. Kaikenlaiset kustannusarviot 50 vuoden päähän ovat tämän ja teknologian kehityksen vuoksi liki hyödyttömiä. Voimme tehdä jonkinlaisia arvioita siitä mikä tilanne on nyt ja ehkä 10 vuoden päästä, mutta sitten olemme samojen ongelmien edessä kuin ennustaessamme säätä vaikka 10 päivän päähän. Paras mitä voimme ehkä tehdä on olettaa, että tulevaisuus on suunnilleen samanlainen kuin nykytilanne. Mitä vähemmän teemme ylimääräisiä oletuksia sitä parempi. IEA:n vahvuus on toisaalta se, että he ovat ennusteita tehdessään konservatiivisia. He katsovat nykytilannetta (kustannukset, poliittinen ympäristö jne. ) ja projisioivat sen pohjalta tulevaisuuteen. Vallankumouksellisille tämä ei ole vaihtoehto vaan he luonnollisesti ennustavat tulevaisuuteen vallankumouksia. Tässä ennustevirheet eivät ainoastaan ole massiivisia vaan myös trendi on suurella todennäköisyydellä pielessä.

IEA:n varaama rooli maailman köyhimmille ihmisille ei muuten ole kovin mieltäylentävä. He olettavat nimittäin vuoteen 2030 asti Afrikaan niin alhaisen talouskasvun, että suhteessa eurooppalaisiin afrikkalaiset ovat 20 vuoden päästä yhtä köyhiä kuin nyt. Parinkymmenen vuoden päästä IEA:n lukujen mukaan Afrikassa on enemmän ihmisiä vailla sähköä kuin nyt (…suurin osa siis.). Jotenkin toivoisin, että raporttien tekijät vaivautuisivat edes kommentoimaan kuinka hanurista nämä visiot ovat ja kuinka muutoksiin on syytä, jotta pystyisimme parempaan. IEA:n kirjaamat trendit on kopioitu mm. myös Greenpeacen ja EREC:n Energy [R]evolution  skenaarioiden pohjaksi paitsi, että he postuloivat Afrikkaan tämän masentavan alhaisen talouskasvun aina vuoteen 2050 asti. Koska E[R]:n peruslähtökohta on ottaa IEA:n luvut ja sitten leikata sieltä energiankulutusta ja lisätä uusiutuvia, implikaatiot afrikkalaisten taloudelliselle kehitykselle ovat vain vielä masentavampia. (Otan esimerkiksi E[R]:n, koska sen olen lukenut ja se on ollut näkyvästi esillä. Samaa sisältöä tulee monesta muustakin tuutista.)

Et kai oikeasti luullut, että sinun lapsillesi on luvassa jotain parempaa? Itse asiassa…eikö olisi meille kaikille parasta, että unohdat ne perhehaaveet kokonaan?

Esimerkiksi näissä skenaarioissa afrikkalainen käyttää vuonna 2050 primäärienergiaa noin 30% vähemmän kuin nyt. Energiainvestoinnit ovat myös E[R]-skenaariossa paljon suurempia kuin IEA:n olettamat vaikka käyttäisimme GP:n omia hyvin optimistisia oletuksia uusiutuvien kustannuksista. IEA sanoo, että Afrikassa energiainfrastruktuuriin pitää investoida 3.3% BKT:sta (0.8% OECD maissa) ja koska talouskasvu on oletettu samaksi, täytyy E[R]:n olettamat lisämenot kattaa muun kehityksen kustannuksella. Jäynän hauskuutta osaa arvostaa eri tavalla, kun huomaa, että vuonna 2050 nämä maailman köyhimmät ihmiset maksavat sähköstään enemmän kuin eurooppalaiset! Ei kannata uskoa minun sanomisia vaan lukea itse raportista (sivu 20 esim.). E[R]-skenaariossa Afrikan sähköntuotanto on vahvasti aurinkoenergian varassa (CSP:n osuus 41%) ja CSP:n pääomakustannukset ovat raportin mukaan merkittävästi korkeampia kuin esim. tuulivoiman tai aurinkopaneelien. Siitä vain laskemaan mitä tyypillinen kWh maksaa Euroopassa ja Afrikassa. (E[R] kertoo muuten aurinkoenergialle pääomakustannuksen 7250 $/kW vuonna 2007. Andasol käynnistyi 2009 , maksoi noin 7800 $/kW ja toimii noin 40% kapasiteettikertoimella. Andasolin laitoksessa on 7.5 tunnin energianvarastointi. Viime vuonna käynnistyi Gemasolar, jossa varasto riittää 15 tunniksi ja kapasiteettikerroin on noin 63%. Kustannus oli nähtävästi n. 21000 $/kW. E[R]-skenaarion mukaan afrikkalaisen aurinkoenergian kapasiteettikertoimen pitäisi olla hulppeat 86%. Haluaisin oikeasti nähdä kuinka tuo tehdään, kun ottaa huomioon insolaation vuodenaikavaihtelun. Se nimittäin näyttää rajoittavan kapasiteettikertoimen 75% alle. Ainut tapa kiertää tuo on varastoida energiaa vuodenajasta toiseen. Mitenköhän se on ajateltu tehdä? Vaikka käytettyä tekniikkaa ei kerrota, vuonna 2050 tämä laitos maksaa kuulemma 4160 $/kW. Luku on huvittava ja ei pelkästään sen merkitsevien numeroiden määrän vuoksi.)

Mikään maa ei ole vaurastunut omavaraismaataloudella ja sen jatkaminen on resepti jatkuvaan kurjuuteen. Jos afrikkalaiset siirtyvät (toivottavasti ja luultavasti) omavaraismaataloudesta kaupunkeihin, on maaseudulle jäävien työntuottavuuden noustava rajusti, koska ruokaa ei ainoastaan tarvita enemmän vaan kunkin maanviljelijän on tuotettava riittävästi ruokaa myös niille, jotka saavat elantonsa muusta kuin maanviljelystä. Tämä tarkoittaa lannotteita, traktoreita, kuljetuskapasiteettia, pakastimia, vesipumppuja jne. ja tämä kaikki syö energiaa. Kaupunkiin muuttavat tarvitsevat palvelunsa ja siihen menee lisää energiaa. He tarvitsevat jotain järkevää tekemistä ja se syö vielä lisää energiaa. Tarve veden desalinaatiolle luultavasti kasvaa rajusti (IEA mainitsee saman asian) ja se vaatii paljon energiaa. Puhtaan veden hankkiminen ylipäätään vaatii energiaa kuten myös jätevesien puhdistaminen. Terveydenhuolto tai pelkän infrastruktuurin rakentaminen vaatii energiaa. Listaa voi jatkaa paljon pidemmäksi. Raju energiankulutuksen kasvu köyhissä maissa on minusta inhimillisen perustein toivottavaa, koska se on ennakkoedellytys monien perustarpeiden täyttämiselle. Sille pitäisi jättää visioissa riittävästi tilaa. Ei niin, että köyhien pitäisi sinänsä piittata eliitin visioista. Heidän energiankulutuksensa varmasti kasvaa heti, kun heillä on siihen mahdollisuus. Eliitti voi tämän estää vain mahdollisuuksia tukahduttamalla, esimerkiksi pitämällä energianhinnan korkeammalla kuin mihin köyhillä on varaa tai estämällä infrastruktuurihankkeet, jotka voisivat luoda mahdollisuuksia köyhien kulutuksen kasvuun.

Aiheeseen liittyen:

Voikohan muuten olla sattumaa, että esim. lapsityövoima tuli moraalittomaksi samoihin aikoihin, kun siitä tuli taloudellisesti kannattamatonta varakkaamman väestönosan keskuudessa? Ts. silloin kun koulutuksen arvo nousi suhteessa ylimääräisten käsien arvoon pelloilla. En pysty uskomaan, että samanaikaisuus oli sattumaa. Se kuinka (kyyniset) taloudelliset intressit sekoittuvat moraalisten kantojen kanssa on kiinnostavampi kysymys. Harvassa ovat sellaiset ihmiset, jotka oikeasti ajattelevat kuin klassisen talousteorian itsekkäät toimijat ja varmasti kaikki meistä tuntevat sydämmessään arvojensa aitouden. Mutta siitä huolimatta lähes kaikki päätyvät lähes aina kantoihin, jotka nyt vain sattuvat edistämään selkeimmin juuri heidän omaa tai lähipiirinsä hyvinvointia.

Yksi mekanismi jolla taloudellinen intressi saattoi vaikuttaa uuden normiin syntymiseen vaikkapa suhtautumisessa lapsityövoimaan oli se, että yhteiskunnan menestyvät ovat niitä joiden mielipiteillä on suhteettoman suuri arvo normeja määritettäessä. Toisaalta teollistumisen muuttamassa ympäristössä juuri niillä perheillä, jotka kouluttivat lapsensa, oli taipumus menestyä. Koska oma käytös selitetään aina moraalisesti parhain päin (muiden ei niinkään), tästä varmasti helposti syntyi moraalinen närkästys lapsityövoiman käyttöä kohtaan ja tämä levisi ajan myötä eliitistä koko kansan uudeksi normiksi.

Olisi hienoa, jos voisin sanoa, että olisin esimerkiksi 400 vuotta sitten pitänyt lapsityövoimaa samalla tavalla moraalittomana kuin nykyään, mutta en ole varma, että näin on. Ehkä siinä ympäristössä olisin löytänyt toinen toistaan vakuuttavampia argumentteja tukemaan lapsityövoimaa. (Läheisemmät suhteet vanhempiin, lapsi oppii vastuullisuutta, läheisempi luontosuhde…) Tapaamme kuitenkin aliarvioida kykymme itsepetokseen silloin, kun se on omien etujemme mukaista.

Olenko nyt sitä mieltä, että tällaiset moraalikysymykset ovat täysin suhteellisia? Itse asiassa en… olen kuitenkin tätä idealistisempi ja uskon, että on moraalikantoja joita on helpompi järkevästi puolustaa kuin toisia. Toisaalta näiden kantojen tunnistaminen voi olla paljon hankalampaa kuin haluamme uskoa. Se voi edellyttää kykyä nousta oman itsepetokseen taipuvaisen sydämmemme ulkopuolelle ja tarkkailla itseämme ja motiivejamme ulkopuolisen silmin. En usko, että voimme näitä kantoja luotettavasti paikantaa seuraamalla vain omaa “sydäntämme”, koska siihen evoluutio on suunnitellut myös taidon vakuuttaa itsensä ja muut omasta erinomaisuudestaan oli tälle uskomukselle sitten pohjaa tai ei.

Follow me on Twitter

Goodreads

Punainen risti

Unicef