Voikohan muuten olla sattumaa, että esim. lapsityövoima tuli moraalittomaksi samoihin aikoihin, kun siitä tuli taloudellisesti kannattamatonta varakkaamman väestönosan keskuudessa? Ts. silloin kun koulutuksen arvo nousi suhteessa ylimääräisten käsien arvoon pelloilla. En pysty uskomaan, että samanaikaisuus oli sattumaa. Se kuinka (kyyniset) taloudelliset intressit sekoittuvat moraalisten kantojen kanssa on kiinnostavampi kysymys. Harvassa ovat sellaiset ihmiset, jotka oikeasti ajattelevat kuin klassisen talousteorian itsekkäät toimijat ja varmasti kaikki meistä tuntevat sydämmessään arvojensa aitouden. Mutta siitä huolimatta lähes kaikki päätyvät lähes aina kantoihin, jotka nyt vain sattuvat edistämään selkeimmin juuri heidän omaa tai lähipiirinsä hyvinvointia.

Yksi mekanismi jolla taloudellinen intressi saattoi vaikuttaa uuden normiin syntymiseen vaikkapa suhtautumisessa lapsityövoimaan oli se, että yhteiskunnan menestyvät ovat niitä joiden mielipiteillä on suhteettoman suuri arvo normeja määritettäessä. Toisaalta teollistumisen muuttamassa ympäristössä juuri niillä perheillä, jotka kouluttivat lapsensa, oli taipumus menestyä. Koska oma käytös selitetään aina moraalisesti parhain päin (muiden ei niinkään), tästä varmasti helposti syntyi moraalinen närkästys lapsityövoiman käyttöä kohtaan ja tämä levisi ajan myötä eliitistä koko kansan uudeksi normiksi.

Olisi hienoa, jos voisin sanoa, että olisin esimerkiksi 400 vuotta sitten pitänyt lapsityövoimaa samalla tavalla moraalittomana kuin nykyään, mutta en ole varma, että näin on. Ehkä siinä ympäristössä olisin löytänyt toinen toistaan vakuuttavampia argumentteja tukemaan lapsityövoimaa. (Läheisemmät suhteet vanhempiin, lapsi oppii vastuullisuutta, läheisempi luontosuhde…) Tapaamme kuitenkin aliarvioida kykymme itsepetokseen silloin, kun se on omien etujemme mukaista.

Olenko nyt sitä mieltä, että tällaiset moraalikysymykset ovat täysin suhteellisia? Itse asiassa en… olen kuitenkin tätä idealistisempi ja uskon, että on moraalikantoja joita on helpompi järkevästi puolustaa kuin toisia. Toisaalta näiden kantojen tunnistaminen voi olla paljon hankalampaa kuin haluamme uskoa. Se voi edellyttää kykyä nousta oman itsepetokseen taipuvaisen sydämmemme ulkopuolelle ja tarkkailla itseämme ja motiivejamme ulkopuolisen silmin. En usko, että voimme näitä kantoja luotettavasti paikantaa seuraamalla vain omaa “sydäntämme”, koska siihen evoluutio on suunnitellut myös taidon vakuuttaa itsensä ja muut omasta erinomaisuudestaan oli tälle uskomukselle sitten pohjaa tai ei.

Advertisements