var gaJsHost = ((“https:” == document.location.protocol) ? “https://ssl.” : “http://www.”);
document.write(unescape(“%3Cscript src='” + gaJsHost + “google-analytics.com/ga.js’ type=’text/javascript’%3E%3C/script%3E”));

try {
var pageTracker = _gat._getTracker(“UA-11430981-4”);
pageTracker._trackPageview();
} catch(err) {}Ilmastoneuvotteluissa yhtenä neuvottelun aiheena on ns. REDD eli “reduction of emissions from deforestation and degradation”. Economist lehden mukaan keskusteluissa hintahaarukka tonnille vältettyjä CO2 päästöjä on 3-10$. Idea on minusta kannatettava, mutta hinnat aivan liian alhaisia. Kummalliseksi tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun huomaa monien rikkaiden maiden samalla maksavan tai ainakin valmistelevan mittavia tukiaisia omien ekosysteemiensä polttamisesta. Näin on myös nähtävästi Suomessa. Esimerkiksi jos maksamme “bioenergia”-tukiaisia 5 senttiä/kWh ja 1000kg puuta tuottaa noin 4000kWh, olisi tukiaisen arvo suunnilleen 100$/tCO2. Tällainen rikkaan maan tukiainen omien ekosysteemien sotkemiselle on siis helposti rajusti korkeampaa kuin ne resurssit mitä ollaan valmiita laittamaan itse metsien suojeluun. Moni näitä asioita kannattavista tahoista kuitenkin onnistuu pyhittämään itsensä peittämällä tekonsa kauniilta kalskahtavien taikasanojen taakse. (“Bio” etuliite sopii ihan mihin vain, “uusi Nokia”, “kotimainen”, “innovatiivinen”, “uusiutuva”, “metsänhoito”, “kestävä” yms. yms.)

Retorisia kysymyksiä: Miksi ylläoleva olisi järkevää sen enempää ekologisesti kuin taloudellisestikaan? Jos haluamme käyttää julkisiavaroja metsien- ja ilmastonsuojeluun, eikö ne resurssit kannattaisi käyttää täysin eteläisten metsien suojeluun sen sijaan, että tuemme pohjoisten metsien polttamista rajusti suuremmilla summilla kuin mitä eteläisten metsien suojeluun käytetään?

Ilman tukiaisia suomalainen puu on nykyään niin kallista ettei sitä kannata juurikaan käyttää energian tuotannossa metsäteollisuuden ulkopuolella. Ilman tällaisia tukiaisia Suomen metsät olisivat huomattavia hiilinieluja pitkälle tulevaisuuteen hakeutuessaan siihen hiilitasapainoon mikä vastaa vanhoja metsiä. Jos taas tämän tasapainon löydyttyä, välttämättä haluamme puuttua metsiimme niin niiden muuttaminen puuhiileksi ja puuhiilen upottaminen maahan voi olla “järkevämpää” kuin puuhiilen poltto. Tämä nimittäin poistaa hiiltä ilmakehästä eikä ole nollasumma peliä (käytännössä huonompaa) kuten puunpoltto. (Uudessa liturgiassahan puuhiiltä muuten kutsutaan biohiileksi. En ole huomannut järkevää syytä tähän kielimuutokseen). Toisaalta ekologisesta ja sosiaalisesta perspektiivistä katsoen tämä on lähes yhtä arvelluttavaa kuin bioenergia ylipäätään. Guardian lehden kolumnisti George Monbiot kirjoitti asiasta ja sen sosiaalisesta ulottuvuudesta totutun terävästi.

Taloudellisesti taas näen hyvin harvoin tilanteita jolloin suorat tukiaiset ovat perusteltuja. Yleensä aina ne resurssit voisi käyttää järkevämmin jossain muualla ja tukiaiset ovat pois sellaisesta toiminnasta, joka tulee toimeen omillaan ja joka osallistuu hyvinvointivaltion kustannusten maksamiseen. Paperin käytön väheneminen on lienee väistämätöntä ja se tarkoittaa Suomen metsäteollisuuden volyymien alenemista pysyvästi mikäli paperia korvaavaa tuotantoa ei keksitä. Ekologisesti tämä on sinänsä hyvä uutinen, mutta taloudellisesti tietenkin Suomelle ongelmallinen, koska riippuvuutemme metsäteollisuudesta on edelleen niin suurta. En ole toistaiseksi nähnyt mikä olisi se paperin korvaava tuote, jota on järkevämpää tuottaa Suomen metsistä kuin etelämpänä. Siksi epäilen metsäteollisuuden volyymien lasku on pysyvää. Tukiaiset metsien hakkaamisen pitämiseksi ennallaan eivät ole perusteltuja. Ne resurssit tarvitaan luomaan taloudellista aktiviteettia, joka pystyy elämään ilman tukiaisia. Puun käyttö rakentamiseen voi varmaankin lisääntyä (ja se voi olla jopa jotenkuten perusteltua hiilen sitomisen kannalta), mutta nouseeko se niin paljon, että paperiteollisuuden volyymien lasku tulee kompensoitua? Nähtäväksi jää.