ThinkingTämä on hiukan henkilökohtaisempi kirjoitus poliittisista näkemyksistäni ja siitä miten ne ovat kehittyneet. Osin tämä on vähän sekavaa ajatuksen virtaa, mutta elämä on. Sori siitä.

En usko, että ilmaston lämpenemistä kyetään pysäyttämään kahteen asteeseen saati sitten Pariisin sopimuksen 1.5 asteeseen. Tämä on ollut selvää jo pitkään ja on yksi tärkeä syy miksi olen hiukan aktivoitunut politiikassa. Skenaariot, joissa vastuullisissa rajoissa pysytään, ovat suurelta osin aivokuolleita Excel-harjoituksia, joissa reaalimaailmassa havaitut rajoitteet lakaistaan maton alle. Ajatuksena skenaariotehtailussa ilmeisesti on, että älytön skenaario motivoi jotain poliitikkoa jossain toimiin ja jos tuuri käy, nämä toimet voisivat olla jopa hyödyllisiä. Sitten ihme tapahtuu ja ongelma ratkeaa…jotenkin. Toisilla skenaariot ovat osa opportunistista markkinointia. Kun ihmisillä on huoli ilmastosta, voidaan tämän huolen siivellä tehdä rahaa myymällä tuotteita tai konsulttipalveluja. Väliäkö sillä, että varsinaiseen ongelmaan ei puututa missään olennaisessa mielessä, kunhan ihmisillä on usko siihen, että puututaan. Älä kiinnitä huomiotasi siihen, että myymme sinulle maakaasua tai naudanlihaa tai sähköllä toimivan urheiluauton tai… Katso sen sijaan esitteemme kuvaa tuulivoimaloista, aurinkopaneeleista ja onnellisista lehmistä niityllä!

Me voisimme vähentää merkittävästi päästöjä ilman suuria vaikutuksia elintasoomme, mutta emme sitä tee. Moni ympäristökuormitusta pienentävä muutos (yksityisautoilun vähentäminen, kaupunkirakenteen tiivistäminen, kimppakyydit, pienemmät autot, kasvisruoka) säästäisi resursseja, mutta emme silti niitä tee kuin parhaimmillaankin etanan vauhdilla. Suuri osa ihmisistä elää elämänsä niiden oletusten ja tottumusten vallassa mitkä lapsena oppi eikä ole niitä valmis herkästi muuttamaan. Sähkön– ja lämmöntuotanto voitaisiin suurelta osin dekarbonisoida monin paikoin rahaa säästäen (lue esim tämä ja tämä). Olemme höpöttäneet vuosikymmeniä, mutta tehneet silti hyvin vähän. Suurelta osin sekin vähä mitä on tehty perustuu bioenergian ilmastovaikutusten sivuuttamiseen, koska tämä jaettu valhe on ollut poliittisesti vaivaton.

Voisimme vähentää eläintuotteiden kulutusta rajusti, mutta emme sitä tee. Emme viitsi. Mieluummin pihvi suussa kerromme tekevämme parhaillaan ekoteon tai kenties haaveilemme tulevaisuuden “keinolihasta”, joka ratkaisee pulman sen sijaan, että ottaisimme pakastealtaasta kasvispihvin. Mitään varsinaisia toimia keinolihan edistämiseksi emme oikeastaan tee, mutta “thoughts and prayers!” Mitään ei oikeastaan tarvitse tehdä, koska markkinatalouden innovaatio pelastaa ihan minä hetkenä hyvänsä vaikka painettaisiin kaasua rotkon reunan yli. Lentämistä voisimme vähentää rajusti, mutta oikeasti… fuck it…on helpompaa haaveilla sähkölentokoneesta, joka pelastaa meidät muutostarpeelta. Tärkeintä on toivo! Toivo siitä, että uusia teknologisia unelmia syntyy luomaan meille hyvää mieltä teoistamme, joita meidän ei oikeastaan pitäisi tehdä.

Köyhien maiden vaurastuminen on tarpeellista jo pelkästään sen takia, että se parantaa heidän mahdollisuuksiaan mukautua lämpenevään maailmaan. Tämä prosessi on kaikkialla tarkoittanut päästöjen kasvua, mutta sen sijaan, että rakentaisimme politiikkaa tämän haasteen mittakaavan ymmärtäen, lässytämme köyhille maille siitä kuinka heidän taloutensa saa kasvaa vain aurinko- ja tuulivoiman avulla. Itse asiassa tämä olisi kaikkein tehokkain tapa vaurastua!…olkoonkin, että väitettä tukevaa esimerkkiä ei maailmanhistoriasta löydy ja emme itse missään nimessä tee kuten puhumme. Sysäämme köyhimpien harteille vastuun kehittää täysin erilaiset talouskasvun rakenteet ja moottorit kuin mitä muu ihmiskunta on käyttänyt samalla, kun ilmastonmuutoksen riskit lähestyvät heitä kuin nopeasti tunnelissa vastaantuleva pikajuna. Sitten jeesustelemme tai etsimme salaliittoja, kun köyhät maat tekevät toisin kuin toivomme.

Meidän on kyettävä vastaamaan valtavaan infrastruktuurihaasteeseen missä suurta osaa päästöistä ei luultavasti voida eliminoida kannattavasti nykyisten markkinarakenteiden puitteissa.  Suurelta osin emme edes tunne vaadittuja teknologioita tai niiden hintoja järkevällä tarkkuudella. Osasta meillä voi olla epämääräisiä powerpoint-kalvoja tai excel-taulukoita, mutta ei ratkaisuja joita voitaisiin alkaa saman tien rakentamaan…etenkään nykyisessä viitekehyksessä. Vaaditun muutoksen mittakaava ei sovi hyvin yhteen perinteisen “pieni ja hajautettu on kaunista”, “pitää vapauttaa ihmiset suurten energiayhtiöiden vallasta” eetokseen. Tämä eetos on helpompaa liittää startup-pöhinään ja luottamukseen siitä, että Piilaakso ratkaisee ongelmat, koska matkapuhelin…katsokaa nyt…matkapuhelin!

Haasteen mittakaava tarkoittaa huutavaa tarvetta nykyisten rakenteiden kyseenalaistamiseen ja valtion roolin vahvistamiseen. Sen sijaan, että ryhtyisimme töihin, juhlimme jonkun suuryrityksen ties kuinka monennetta inspiroivaa kestävän kehityksen suunnitelmaa. Tarve monien nykyrakenteiden muuttamiseen on minusta itsestään selvää, mutta silti näen monen ilmastoaktivistin ajavan tukiaisia esimerkiksi rikkaiden tai ylemmän keskiluokan aurinkopaneeleille tai sähköautoille. Kestävää tulevaisuutta rakennetaan sen varaan, että varakkaille annetaan mahdollisuus maksaa vähemmän veroja, jos vain ostavat sopivaa teknologiaa. Ilmastotoimia edistetään osin yhteisvastuun ja hyvinvointivaltion kustannuksella vaikka valtio voisi, jos niin halutaan, rakentaa samoja teknologioita halvemmalla nostamalla vaikkapa rikkaamman väestönosan veroja.

Tulemme siis ajautumaan merkittävästi lämpimämpään maailmaan. Kun ihmiskunta ajautuu vaaralliselle vyöhykkeelle, on sielläkin kyettävä elämään ihmisiksi. Vaikka teknologia on tärkeä osa mukautumista, siinä ympäristössä tärkeintä on sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja globaali yhteisvastuu. Yhteisöjen sinnikkyys ja joustavuus (resilience) muutosten edessä voi merkittävästi vaikuttaa siihen miten vakavia lämpenemisen seuraukset ovat. Lämpötilan noustessa keskeisimmäksi kysymykseksi nousee ihmiskunnan reaktio siihen ei niinkään riitely teknologioista. Teknologiat ovat edelleen tärkeitä, koska ongelman lopullinen ratkaiseminen niitä edellyttää, mutta prioriteettina ilmastonmuutokseen mukautumisen merkitys korostuu.

Monomaaninen fokus lämpötilarajoihin on tukahduttanut keskustelua vaaditusta adaptaatiosta. Lämpötilarajojen ylitys esitetään maailmanloppuna ja jos aiheutettu vahinko on “ääretön” niin miksi keskustella erilaisista tavoista mukautua? Se on ajanhukkaa, kun pitäisi puhua mitigaatiosta. Tämä on haitallista. Ihmisten reaktio voi olla ongelmia pienentävä tai niitä pahentava. Onko sinun tapasi reagoida positiivinen takaisinkytkentä, joka kasvattaa inhimillistä vahinkoa entisestään vai negatiivinen, joka sitä pienentää? Oletko kuin lämpenemistä vahvistava vesihöyry hiilidioksidin rinnalla? Onko sillä, että kannatat ydinvoimaa mitään väliä, jos muuten olet kuin Tshernobylin voimalan polttoainesauvan grafiittikärki? Muut toimintatapasi ja ideologiasi aiheuttavat enemmän vahinkoa kuin sattumalta järkevä kanta yhdessä asiassa tuottaa hyötyä. Jos maat käpertyvät sisäänpäin ksenofobiseen kyräilyyn, ei pientäkään toivoa globaalista reaktiosta ilmastonmuutoksen torjumiseksi ole. Sen sijaan meidän tulisi kyetä laajentamaan horisonttejamme ja tähdätä esimerkiksi maailmaan missä on globaali perustulo. Maailma, joka tähän kykenee, kykenee myös varmemmin koherentteihin toimiin lämpenemisen pysäyttämiseksi kuten myös muihin hyvinvointia parantaviin hankkeisiin.

Ilmastonmuutokseen mukautuminen ei myöskään voi pysyä selvästi rajatussa lokerossa, koska monin paikoin ongelmia varmasti ilmestyy, joita ei ole helppoa eikä edes tarkoituksenmukaista asettaa ilmastonmuutoskeskustelun viitekehykseen. Mukautuminen on osa laajempaa poliittista muutosprosessia missä yhteisöjen on jo ennalta kyettävä muuttumaan sellaisiksi, että kykenevät ongelmien ilmaantuessa reagoimaan rakentavalla tavalla. Jos tapanasi on potkia alaspäin ja olet valmis sivuuttamaan vaikkapa seksuaalivähemmistöjen, rodullistettujen tai naisten oikeudet nykyisen turvallisuuden ja yltäkylläisyyden keskellä, tuskin sinulla on paljoa annettavaa maailmassa missä ilmastoriskejä tulisi jakaa ja missä lämpenevän maailman aiheuttamien ongelmien paineita tulisi kyetä hallitusti purkamaan. Identiteettimme ahtaiden roolimallien maailmassa esimerkiksi miehenä voi hyvinkin olla osa ongelmaa.Patriarchy

Mukautumisen haastetta ei voi rajata joihinkin kapeisiin teemoihin vaan se pureutuu poliittisen kulttuurin juurin — tapaan lähestyä ongelmia, tapaan keskustella niistä, tapaan osallistaa ihmisiä, moraalisten horisonttien laajuuteen, käsitykseen yksilön ja yhteisön vastuista. Kaikissa näissä lähestymistapamme voi tehdä muutokseen mukautumisen helpommaksi tai se voi tehdä ongelmista entistäkin suurempia. Näiden asioiden tulee olla osa keskustelua ja tähän asti usein piilossa pidetyt arvovalinnat on tuotava esiin kriittiseen tarkasteluun. Osa on valmis heittämään muut yli laidan omaa etuoikeutettua asemaansa puolustaakseen ja muiden on pidettävä huolta siitä, ettei näin pääse tapahtumaan.

Suomen politiikassa Vihreiden visio sosiaalisista ja globaaleista kysymyksistä on ollut johdonmukaisimmin sellainen, että sen edistyminen tekee myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen helpommaksi (…ja muussakin tapauksessa se tekee maailmaa paremmaksi). Se korostaa ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta, yhteisvastuuta, globaalia vastuuta ja on vahvasti EU myönteinen. Se asettuu selkeästi tympeää nationalismia ja siellä täällä nousevaa fasismia vastaan. Visio ei myöskään perustu dystooppiseen nollasumma-ajatteluun missä ihmiset ovat lähtökohtaisesti toisilleen pahoja ja ainut toivomme on olla pahoja muille ennen kuin he ehtivät olla pahoja meille. Ihmisten tavoitteena tulee olla kasvaa paremmiksi eikä kutistua pienemmiksi. Tulevaisuudessa meidän tulee olla vähemmän kusipäisiä kuin tänään ja se vaatii, ei ainoastaan itsereflektiota ja kehitystä, vaan myös yhteiskunnan normien muuttamista parempaan suuntaan.

Itselleni kyse oli pitkään joko aktivoitumisesta Vihreissä tai passiivisempi kommentointi ulkopuolelta. Itselleni ilmastonmuutos- ympäristökysymykset ovat aina olleet tärkeitä. Vihreissä on esiintynyt näistä teemoista ajan patinoimia tieteen heikosti tukemia ennakkoasenteita esimerkiksi bioenergian erinomaisuudesta tai ydinvoiman ja geenimuuntelun kamaluudesta. Mikäli ilmastonmuutos ja ympäristö ovat aidosti keskeisiä teemoja, tällaisen sekoilun pitää loppua. Tämän vuoksi suhteeni Vihreisiin oli pitkään ambivalentti. Jaoin liberaalin sosiaalisen maailmankatsomuksen monien vihreiden kanssa (“syväekologinen fasistisiipihän” on aikoja sitten siirtynyt pettyneenä muualle) ja koin, että Vihreillä oli aitoa pyrkimystä luomaan kunnianhimoisia pidemmän tähtäimen positiivisia visioita. Jaoin myös näkemykset kaupunkien kehittämisestä, sosiaaliturvan kehittämisestä, liikenteestä ja tarpeesta muuttaa elintapoja esimerkiksi ruokavalion suhteen. Toisaalta ihmettelin, että mikäli puolue on itselleni keskeisissä ilmastoasioissa lukkiutunut asemiin, jotka eivät kykene vastaamaan tämän vuosisadan haasteisiin, onko parempi vain tukea ympäristöstä kiinnostuneita fiksuja tyyppejä missä heitä nyt milloinkin sattuu olemaan?

Tieteellisen maailmankatsomuksen läpeensä kyllästämänä ihmisenä minun on aina ollut vaikeaa hyväksyä uskomuspohjaista politiikkaa etenkin silloin, kun relevanttia hyvää tutkittua tietoa on runsaasti käytössä. Mikäli et viitsi perehtyä asiaan, ei se asia voi olla sinulle kovin tärkeä. Retoriikka ei voi tätä muuttaa. Se, että pyrkii perustamaan politiikkansa parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon (sen epävarmuudet ymmärtäen), on episteminen hyve. Koska kyseessä on keskeinen arvo, en voi nähdä siitä joustamista osana poliittista kaupankäyntiä. Huuhaa ei ole vain asiallisesti vaan myös moraalisesti väärin.

sydacc88n_twitterTieteen ja teknologian vihreistä, Viitteestä, löysin itselleni sen kombinaation ihmismyönteisiä ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta korostavia arvoja sekä tiedemyönteisyyttä mitä kaipasin. Samaan aikaan Vihreiden kriittisyys puunpolttoa kohtaan on kasvanut ja ydinvoimakanta on lieventynyt ilmastonmuutoksen torjumisen tullessa ykkösprioriteetiksi. Puolue ei näyttäydy dogmaattisena monoliittinä vaan kykenevänä muuttumaan keskeisissä kysymyksissä. Koska omassa ajattelussani sosiaalisten kysymysten tärkeys on samaan aikaan kasvanut, päätös tulla mukaan oli helppo.

Vihreiden sisällä Viite on rohkeasti vetänyt välillä muusta puolueesta jonkin verran poikkeavaa linjaa ja lähtenyt omalta osaltaan rakentamaan yhteiseltä arvopohjalta Vihreistä sellaista puoluetta, joka kykenee tehokkaasti vastaamaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin vailla menneisyyden painolastia. Se on luonteva kanava tulla Vihreisiin mukaan ilman tarvetta itsesensuuriin vaikkapa ydinvoimasta tai GMO:sta. Se antaa mahdollisuuden edistää niitä arvoja mitkä vihreät jakavat ilman, että kokee sosiaalista painetta pysyä ”kaapissa” niissä asioissa, jotka ovat puolueen sisällä hiukan ristiriitaisempia. Siksi Viite!