Energia, työpaikat ja tuottavuus

“Tärkein kasvun moottori oli aina 1980-luvulle saakka maa- ja metsätaloudessa työskentelevien vapautuminen teollisuuteen ja palveluihin. Samalla maataloustuotannon määrä on kasvanut ja puuta pannaan nurin enemmän kuin vuosikymmeniä sitten. Työn tuottavuus maa- ja metsätaloudessa on monikymmenkertaistunut. Liikaväestön vapautuminen maataloudesta on kasvun moottori muuallakin. Intiassa maataloudesta saa elantonsa yhä 60% väestöstä, eli Intia on kehityksessä siinä pisteessä, jossa Suomi oli noin vuonna 1930, joten Intialla on paljon kasvua edessään.” Osmo Soininvaara

Paljon työtä ja vähän tuotosta = köyhyys

“Tuottavuus on hyvin yksinkertainen yhtälö: työn tulos jaettuna työn määrällä. Tuottavuutta voi siis nostaa joko työn tulosta kasvattamalla tai työn määrää vähentämällä. Käytännössä tuottavuuden nousu tarkoittaa, että samalla määrällä työtä tehdään entistä enemmän tuotetta tai palvelua. Esimerkiksi moottorisahan korvaaminen harvesterilla moninkertaistaa metsurin samassa ajassa tuottamien tukkien määrän. Tuottavuuden parantaminen ei kuitenkaan välttämättä aina paranna työn kannattavuutta. Esimerkiksi harvesteri voi olla niin kallis, ettei siihen kannata investoida, vaan jatkaa sahalla. ” Jyrki Kasvi

“Miksi tuottavuutta sitten pitäisi parantaa? Siksi, että monet hyvät tavoitteet edellyttävät vahvaa taloutta. Ihmisten tarpeisiin on vaikea vastata ja esimerkiksi terveydenhuoltoa kehittää, jos talous on retuperällä.Tuottavuus taas on kasvun tärkein tekijä.” Oras Tynkkynen

Moni tulkitsee “työpaikan” tarkoittavan hyvinvointia vaikka hyvinvoinnin juurena on pikemminkin työn tuottavuus. Tästä ei ymmärtääkseni ole suurta erimielisyyttä. On toki arvokkaita asioita joiden tuottavuutta on vaikeaa (tai mahdotonta) mitata, mutta tyypillisesti tuottavuuden kasvu muualla on tehnyt nämä askareet  mahdollisiksi. Eivät köyhät maat ole köyhiä siksi, että ihmiset siellä eivät tekisi töitä vaan siksi, koska se työ mitä he tekevät on niin heikosti tuottavaa. Pakkomielle työpaikoista johtaa keskustelun pois itse perusasiasta, eli siitä kuinka tuottavuuden kasvun tuomat lisäresurssit jaetaan reilusti. (Lue lisää vaikka tästä Suomen kuvalehden jutusta.)

Koska Ville Niinistö kertoi twitterissä uusiutuvien tuottavuuskehityksen olevan huimaa, kysyin häneltä tarkempia tietoja energiasektorin tuottavuudesta. En kuitenkaan saanut viitettä kiireiseltä ministeriltä (tai Oras Tynkkyseltä) joten päädyin harrastamaan hiukan itseopiskelua. Seuraava taulukko antaa osviittaa siitä kuinka paljon (primääri) energiaa yksi työpaikka jonkin energianlähteen parissa tuottaa vuodessa.

Energianlähde	Primäärienergiaa (mtoe)	Työpaikkoja (miljoonaa)	Energiaa/työpaikka (miljoonaa kWh/työpaikka)
Hiili	3730	7	6.2
Öljy ja kaasu	7118	5.1	16
Ydinvoima	560	0.5	13
Uusiutuvat (ilman “suurta” vesivoimaa)	237	6.5	0.4
Biopolttoaineet (nestemäiset)	60	1.45	0.5

Tässä vertailussa minua yllättää hiilen suhteellisen heikko keskimääräinen tuottavuus, mutta se ehkä selittyy joidenkin kehittyvien maiden (Kiina?) heikommalla tuottavuudella. Australiassa hiiliteollisuudessa on nähtävästi töissä 200000 ihmistä ja he tuottavat melkein 500 miljoonaa tonnia hiiltä. Energiaksi muutettuna tämä vastaa noin 17 miljoonaa kWh primäärienergiaa/työpaikka mikä on selvästi globaalin keskiarvon yläpuolella. (Itse asiassa tästä voisi tehdä myös jonkinlaisia arvioita EROEI:lle. Kukin työläinen vastaa tiettyä kulutustasoa ja sitä voisi verrata heidän töissään tuottamaan energian määrään. Saldoon tulee toki lisätä myös koneiden yms. energiakustannukset.  En nyt  kuitenkaan seuraa tätä ajatusta pidemmälle.)

Yllä oleva vertailu ei ole kuitenkaan aivan reilu, koska esimerkiksi aurinkosähkön tapauksessa nykyinen työvoima kasvattaa asennettua kapasiteettia ja siis myös vuosituotantoa, kun taas fossiilisten kohdalla suurin työ on pyörittää jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Arvioidaan siis myös tuottavuus sillä kapasiteetin tasolla mitä nykyinen työvoima voi ylläpitää. Aurinkosähkön tapauksessa vuosittain rakennetaan n. 40GW kapasiteettia. Jos kapasiteettikerroin on keskimäärin 15% ja paneelien elinikä 25 vuotta, saturoituu vuosituotanto n. 1300 TWh tasolle. Työvoimaa tähän tarvittiin 2.27 miljoonaa joten kukin työ tuottaa noin 0.6 miljoonaa kWh sähköä vuodessa. Vastaava arvio tuulisähkölle on korkeampi eli n. 2 miljoonaa kWh/työpaikka. Oli miten oli vaikuttaa selvältä, että valitettavasti tuottavuus uusiutuvilla on selvästi alhaisempi kuin konventionaalisilla energianlähteillä.

Voimme tarkastella lukuja myös konkreettisten esimerkkien kautta. Helsingin energia myy n. 7.5 TWh tuntia sähköä ja 6.4 TWh kaukolämpöä samalla, kun työllistää n. 1600 ihmistä. Kukin työpaikka siis tuottaa keskimäärin 4.7 miljoonaa kWh sähköä ja 4 miljoonaa kWh kaukolämpöä. Jos sähkö myydään 4 senttiä/kWh hintaan,  sen myynti tuottaa liki 200000 euroa per työpaikka ja vaikuttaa vähintäänkin mahdolliselta, että palkka tehdystä työstä voi olla sellainen mitä täällä odotetaan ilman tulonsiirtoja muilta. Primäärienergiana ilmaistuna kukin HELEN:n työpaikka vastaa selvästi yli 10 miljoonaa kWh vuodessa.

Tämä on minusta tärkeä asia. Maatalouden ja energiantuotannon tuottavuuden nousu oli ennakkoehto taloudelliselle kasvulle ja niiden talouden sektorien kehitykselle joissa suurin osa ihmisistä on nykyään töissä. Julkisen sektorin tuottavuus on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on ylläpitää (ja nostaa) tuottavuutta talouden juurissa. Ilman sitä muut sektorit näivettyvät pois oli niiden tuottavuuskehitys mitä tahansa. Tuottavuuden heikentyminen talouden juurissa ei näy vain esim. maataloudessa ja energiasektorilla vaan sen vaikutus kumuloituu kustannusten noustessa ja tuottavuuden heikentyessä muilla sektoreilla. Sektorit, jotka ovat historiallisesti olleet keskeisiä kasvun moottoreita voivat kehityksen taantuessa muuttua kasvun jarruiksi.

Loppuhuomatus: Tuoreimpana esimerkkinä huuhaa-argumentoinnista voin esittää tuoreen kannanoton tuulivoimateollisuuden lobbaajilta Turun-sanomissa 8.6.2014: “Tuulivoima työllistää tänään noin 3 500 suomalaista. Vastaava luku Euroopan tasolla on 250 000 työpaikkaa, jonka kaksinkertaistamista vuoteen 2020 mennessä tavoitellaan. Voimme varmasti menettää nuo nykyisetkin työpaikat, mutta kotimarkkinan käynnistyminen antaa hyvän lähtökohdan suomalaisille yrityksille ottaa alan työpaikoista ja kasvusta oma osuutensa. Esimerkiksi yksi työpaikka tarkoittaa jopa 1,2 miljoonan euron palkkakustannuksia…”  Huomatkaa kuinka “kustannus” taiotaan kirjoituksessa maksajan taloudelliseksi hyödyksi. Sääli, että kustannukset eivät ole vielä tuotakin korkeampia, koska silloin hyvinvointia tulisi vielä enemmän! Sitä ei kerrota mistä 1,2 miljoonaa/työpaikka ilmestyy. Satanee taivaalta.

Soininvaaran “Maapallon kestokyky, työllisyys ja hyvinvointi”

Soininvaara kirjoitti Hesarissa kiinnostavasti. Hän on yksi harvoja poliitikkoja, joka vaikuttaa kykenevän (ainakin aika ajoin) ajattelemaan laatikon ulkopuolella.

“Pitäisikö teollisuusmaiden hidastaa kasvuaan vai yrittää suunnata sitä vähemmän luonnonvaroja kuluttavaan suuntaan? On tehtävä molempia. Talouskasvu pitäisi saada kytketyksi irti luonnonvarojen kulutuksesta. Viime vuosikymmeninä luonnonvarojen kulutus on kasvanut talouskasvua hitaammin – jonkinlaista irtikytkentää on siis havaittavissa, mutta se ei riitä. Muutamassa vuosikymmenessä tuotannon keskimääräisen hiilijalanjäljen euroa kohden pitäisi laskea murto-osaan nykyisestä. Sama koskee raaka-ainepanoksia.

Ei olisi teollisuusmailta kohtuuton uhraus, vaikka elintaso ei tästä juuri nousisi. Lukuisten tutkimusten mukaan kasvava kulutustaso rikkaissa maissa parantaa tyytyväisyyttä elämään korkeintaan marginaalisesti. Kiireetön elämä ja lisääntyvä vapaa-aikaa sen sijaan parantaisi hyvinvointia selvästi.”

En ole tästä välttämättä kovin erimieltä, mutta minua häiritsee tässä kuten monessa muussa vastaavassa ulostulosssa se, että kulutusta käytetään muitta mutkitta mittarina ympäristövahingolle. Ne eivät ole yksi ja sama asia vaan minusta on tärkeää kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä ympäristövahinkoa kulutus todella aiheuttaa ja pienentää sitä. Kulutus kuin kulutus voi aiheuttaa ideologista päänsärkyä toisille, mutta eivät alhaisen kulutustason kehitysmaat ole mitään ympäristönsuojelun mallimaita vaan esim. Afrikassa “bioenergia” ja de facto paikallinen luomuviljely ovat suurimpia syitä metsien tuhoutumiseen. Jos tavoite on ympäristön suojelu, niin voitaisiinko siitä puhua suoraan ilman, että nivotaan tavoitteen kylkeen omia ideologisia mieltymyksiä, joilla voi olla tai voi olla olematta selvä yhteys itse asiaan? Itse en esimerkiksi ymmärrä miksi energiankulutus olisi itsessään ympäristöongelma. (Ymmärrän toki, että konventionaalisessa keskustelussa tämä hyväksytään lähes aina purematta, mutta näin ei pitäisi olla.) Monessa tilanteessa energiankulutuksen kasvaminen voi olla perusteltua sekä sosiaalisin- että ympäristöperustein, koska vaihtoehto voi olla vaikkapa metisä tuhoava omavaraismaatalous tai suurempi kemikaalien käyttö. Ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos aiheutuu kasvihuonekaasupäästöistä eikä energiankulutuksesta.

“Kuka maksaa verot, jos kansalaiset alkavat suosia vapaa-aikaa rahan sijasta? Peritäänhän melkein kaikki verot työnteosta tai kulutuksesta. On avuton ajatus, että elämän tarkoitus olisi tehdä mahdollisimman paljon työtä ja ostaa paljon krääsää vain, jotta tulisi siinä sivussa maksaneeksi veroja. Verotus on kitkettävä asteittain irti työnteosta.

Öljyn, metallien ja peltoalan käyminen vähiin tulee aikanaan nostamaan luonnonvarojen hintaa todella paljon. Tätä ei kannata jäädä odottamaan, koska äkkirysäyksellä olisi tuhoisat seuraukset. Korotettakoon näiden panosten hintaa pikkuhiljaa verottamalla enemmän raaka-aineiden ja energian käyttöä ja vähemmän työntekoa. Näin tulisi tehdä teollisuusmaiden yhteisellä sopimuksella. Veroista tulot jäävät kotimaahan, maailmanmarkkinahintojen noususta ne menevät tuottajamaihin. Kohdistamalla verotus luonnonvarojen käyttöön suojataan verotulot kansalaisten ahkeruuden hiipumiselta samalla kun ohjataan kulutusta pois raaka-aineita ja energiaa haaskaavista tuotteista. Tämä ei tekisi elämää kalliimmaksi, mutta muuttaisi tuotteiden suhteellisia hintoja voimakkaasti. Kertakäyttökrääsän suhteellinen hinta nousisi ja laatutuotteiden ja palvelujen hinta laskisi.”

Siitä, että verotusta on syytä ohjata pois työnteosta olen samaa mieltä, mutta hiukan minun on vaikeaa tätä logiikkaa täysin ymmärtää. Ensinnäkin Soininvaara antaa ymmärtää, että halvan öljyn loppuminen nostaa väistämättä energian hintaa ja siksi energian hintaa olisi syytä alkaa nostaa jo nyt. Öljy on vain yksi energian muoto, eikä sen loppuminen tarkoita kaiken energian vääjäämätöntä kallistumista. Esim. ydinvoima on liki riippumaton fossiilisista jo nyt (dieseliä palaa jonkin verran kaivoksissa) ja voi olla täysin riippumatonta, jos niin halutaan. Jos uraanin riittävyys tai kaivostoiminta huolestuttaa, voimme siirtyä hyötyreaktoreihin. Tämä tekniikka tunnetaan jo ja laitoksia rakennetaan “utility” skaalassa Venäjällä, Kiinassa ja Intiassa. Englannissakin hyötyreaktoria harkitaan polttamaan nurkissa lojuva plutonium energiaksi. Vähittäinen siirtymä hyötyreaktoreihin poistaa kaiken huolen polttoaineen riittävyydestä (katso esim. täältä ja täältä) joten, jos haluamme maksaa energiasta tätä enemmän on se aktiivinen valinta, joka tulisi perustella. Piilottelu vääjäämättömyyden ja vaihtoehdottomuuden takana ei kuulu järkevään keskusteluun.Ydinvoiman hinta asettaa lattian energian hinnalle tapahtui fossiilisille ihan mitä tahansa. Minun on vaikeaa löytää perustelua miksi yhteiskunnan tulisi ohjata suurempi osa resursseistaan energiaan kuin nyt. Sikäli kun asiasta kysytään minulta, niin laitan nuo resurssit mieluummin esim. terveydenhuoltoon, koulutukseen, kulttuuriin, ympäristönsuojeluun, sosiaaliturvaan jne.

Soininvaara antaa myös ymmärtää, että paljon energiaa vaativat asiat ovat haaskausta. Tämä vaikuttaa hiukan simplistiseltä. On varmasti tilanteita joissa energiaa tuhlataan (esim. ihmisten ihralla toimiva ekovene, joka upposi törmättyään japanilainen valaanpyyntialukseen), mutta on liioittelua väittää kaiken energiaintensiivisen tuotannon olevan haaskausta. Pienellä pohtimisella mieleen tulee aika paljon energiaa paljon vaativia tuotteita ja materiaaleja, jotka ovat hyvinkin tarpeellisia. Miksi kannustimia ei kohdisteta suoraan niihin asioihin, jotka ovat haaskaavia (lista kiitos…)? Miksi vaikeuttaa myös niiden hyödyllisten ja tarpeellisten asioiden tekemistä?

Soininvaara jätti muuten mainitsematta mikä metalli hänen mielestään on kohta loppumassa. Vihreissä piireissä näillä ennusteilla on pitkä epäonnistumisen historia ja jäin kaipaamaan tarkempaa perustelua. Maapallon biomassa ei varmaan muodosta kovinkaan monen millin kerrosta maanpinnalle, mutta kiveä riittää alaspäin yli 6000 km. Se kuinka suuri osa mineraaliresursseista on meidän käytössä realistisesti riippuu paljon tehdyistä valinnoista ja etenkin siitä kuinka paljon ja minkä hintaista energiaa on käytössä. Elävät asiat täältä kuitenkin varmasti loppuvat paljon ennen kuin kuolleet asiat. Elävien asioiden hyväksikäytön ja haaskaamisen kustannuksia Soininvaara ei kertonut haluavansa nostaa, mutta siitä päästä on varmastikin parasta lähteä liikkeelle.

Ehkä se syvällisin epävarmuus minkä tuo Soininvaaran kirjoitus minussa herättää on epäilys siitä onko toive “leppoistamisesta” ja alhaisesta energiankulutuksesta ylipäätään konsistentti. Teollistumisen historia on ollut työntuottavuuden kasvun historiaa ja tämä noussut tuottavuus on pitkälti rakentunut koneiden ja niiden tarvitseman energian käyttöön. Noussut tuottavuus on mahdollistanut elintason nousun ja sen, että vain suhteellisen pieni joukko väestöstä tuottaa yhteiskunnan kulutuksen tarvitseman materiaalisen pohjan. Tämä on luonut mahdollisuuden sille, että yhä suurempi osa työvoimasta tekee “hyödytöntä” työtä sen sijaan, että ovat pellolla talikoimassa esiteollisen ajan esi-isiensä tapaan. Jos kannustimia muutetaan energiankulutusta rankaisevaksi, eikö tässä samalla herkästi pyllistetä työntuottavuudelle ja sen mahdollistamalle hyvinvoinnille? Jos työntuottavuus laskee, yhä suurempi osa väestöstä tarvitaan perusasioiden tuottamiseen ja tuottaakseen saman määrän kuin ennen heidän on työskenneltävä pidempää päivää.Tämä nimenomaan ei ole leppoistamista. Soininvaaran argumentti voi siis nähdäkseni toimia vain mikäli yhteyttä energiankulutuksen ja tuottavan sektorin tuottavuuden välillä ei ole. Olisi hauska tietää kuinka asia on…varmasti tuosta on paljon tutkimuksia.

Jos muuten ekstrapoloimme äärimmäisyyksiin, leppoisin yhteiskunta olisi varmaan se missä me kaikki voisimme tehdä mitä huvittaa samalla, kun koneet hoitavat kaikkien perusasioiden tuottamisen. Minun on todella vaikeaa nähdä kuinka tuon yhteiskunnan energiankulutus voisi olla mitään muuta kuin nykyistä suurempi. Tuottamiseen menee vähintään sama energia kuin ennenkin ja siihen päälle tulevat ne meidän hauskojen harrasteiden ja töiden vaatima energia. Jos taas leppoisa elämä on tavoitteena, eikö meidän pitäisi verottaa ylitöitä? Tai nostaa veroprosenttia työtuntien mukana? Eikö tämä kannustaisi toisaalta hyvin korkeaan tuottavuuteen työaikana ja siihen, että aikaa riittää enemmän niille oikeasti hauskoille asioille ja tärkeille ihmisille?

Soininvaara työttömyysturvasta

Soininvaaralla oli minusta aika aika osuva blogi-kirjoitus työttömyysturvasta ja siitä kuinka AY-liike ajaa työelämässä hyvin menestyvien sisäpiiriläisten etua. Olen asiasta aika pitkälle samaa mieltä. Paleovasemmiston retoriikka köyhien/heikkojen/”työläisten”/ties kenen puolustamisesta kuulostaa sitä epäuskottavammalta mitä vahvemmin työmarkkinat jakautuvat turvalliset työsuhteet omaaviin sisäpiiriläisiin ja niihin muihin, jotka toimivat työnantajille helppona joustona huonoina aikoina. Pitäisi pitää mielessä, että “työläiset” (sen enempää kuin työnantajat) eivät ole monoliittinen luokka, jossa yksilöillä olisi keskenään samat intressit.