You are currently browsing the category archive for the ‘taloustiede’ category.

Aki Suokko ja Rauli Partanen ovat kirjoittaneet uuden kirjan “Energian aika:avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen”, joka käsittelee tämänkin blogin keskeisiä teemoja eli energian, ympäristön ja talouden yhtymäkohtia. Voin suositella kirjaa lämpimästi ja eipä tästä erityistä “kirja-arvostelua” taida tulla, koska ns. “I approve of this message”.energianaika

Haluan erityisesti nostaa esille kirjan keskustelun talouskasvusta ja degrowthista. Tätä käsiteltiin teemaan sopivalla hienovaraisuudella ja nyanssilla ilman olkiukkojen rakentelua.   Aivan liian usein tätä keskustelua dominoivat ääripäiden fundamentalistit, jotka rakentavat tarpeetonta vastakkainasettelua kenties osin retorisena keinona korostaa oman näkemyksensä erinomaisuutta oman heimon keskuudessa. Toisaalla degrowth-liike on vandalismia, joka on tuhoamassa kaiken arvokkaan ja toisaalta “perinteiset” ekonomistit ovat vandaaleja, jotka ovat tuhomassa kaiken arvokkaan. Rakentavaa. Suokko ja Partanen eivät tähän sorru vaan käsittelevät mielestäni asiallisesti koko keskustelun kirjon ja jakavat kunniaa sinne minne sitä kuuluu jakaa ja kritiikkiä sinne mihin se kuuluu. Tämä keskustelu on todella laadukasta enkä ole vastaavaa lukenut edes englannin kielellä kuin paloittain siellä täällä eri lähteissä.

Kirjan otsikko puhuu “avaimesta” talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen. Vaikka kirjassa keskusteltiin monista tekijöistä joilla riskejä voidaan pienentää ja positiivisen kehityskulun todennäköisyyttä kasvattaa, en usko lopulta löytäneeni “avainta” vaan harmaan eri sävyjä. Näin on hyvä ja kirjoittajien kieltäytyminen kaiken kattavien ennustusten ja pelastavien visioiden tehtailusta kertoo heidän viisaudestaan. Olemme keskellä suota ja korskea hyppiminen suuntaan tai toiseen heikentää suurella todennäköisyydellä asemaamme. On parempi astella varovasti ja toivoa, että joskus päädymme tukevammalle maalle…jos sellaista edes on olemassa.

Lion Hirth (Potsdam Institute for Climate Impact Research) on kirjoittanut kiinnostavan artikkelin (pdf tässä), jossa hän tutkii sitä millainen tuuli- ja aurinkovoiman määrä optimoi hyvinvoinnin (ekonomistien käyttämässä merkityksessä). Hirth2Hän mallintaa tätä käyttäen todellisia säätietoja, kulutusprofiileja yms. GAMS pohjaisella työkalulla “Electricity Market Model EMMA”, joka on itse asiassa saatavilla Creative Commons lisenssillä. Malli vaikuttaa myös aika hyvin dokumentoidulta ja sieltä on helppo käydä tarkistamassa esimerkiksi oletetut parametrit eri teknologioiden hinnoille. En huomannut, että sinne olisi kätketty mitään kummallista. Hirth käytti mallissaan 7% korkoa investoinneille. Malli minimoi kokonaiskustannukset annettujen teknisten reunaehtojen puitteissa. Hirth näyttää tietävän mitä tekee ja mallinnus on paljon perinpohjaisempaa kuin mihin minun kaltaiseni harrastelija pystyisi.

Kun hän olettaa, että tuulivoiman hinta putoaa 30% nykyisestä tasolle 50€/MWh, optimi tuulivoiman osuus luoteis-Euroopassa (sisältää Saksan lisäksi myös esim. Ruotsin ja Norjan) olisi noin 20%. Jos kustannukset ovat nykyisenlaiset, optimi olisi n. 2%. Aurinkovoiman kohdalla tilanne on vielä masentavampi. Vaikka hän olettaisi kustannusten putoavan 60% tasolle 70€/MWh, optimi aurinkovoiman osuus on noin nolla prosenttia. Näitä osuuksia rajoittaa nimenomaan tuotannon satunnaisuus ja osuudet nousevat vain hiukan esimerkiksi lisäämällä vesivoimavarastointia tai laajentamalla verkkoja. Tämä tulos siis tuskin muuttuu olennaisesti teknisen kehityksen seurauksena. (Tuulivoiman varastoinnista hänellä on myös kiinnostava pointti. Varastointi altaisiin toimii nähtävästi yleensä niin, että altaat pumpataan täyteen noin 8 tunnissa, kun taas tuulivoiman vaihtelevuuden kompensointi vaatii pidempia ajanjaksoja ja varastointiteknologiaa, jossa energia/teho suhde on suurempi. Siitä vain miettimään missä sellainen varastointiteknologia on.)

Kiinnostavasti hän myös huomaa, että hiilidioksimaksujen korottaminen kasvattaa vaihtelevien uusiutuvien osuutta korkeintaan vain n. 25% tasolle. Jos maksut nousevat korkeammalle kuin noin 40 €/tCO2, tuulivoiman osuus laskee. Tämä siksi, koska tuon tason yläpuolella käynnistyvät investoinnit ydinvoimaan ja hiilentalteenottoon.

Kuva 1: Optimiosuus tuuli- ja aurinkovoimalle hiilidioksidimaksun funktiona. (Hirth 2015 Energy Journal 36, 127-162.)

Kuva 1: Optimiosuus tuuli- ja aurinkovoimalle hiilidioksidimaksun funktiona. (Hirth 2015 Energy Journal 36, 127-162.)

Jos ydinvoima kielletään, kustannukset ja päästöt nousevat rajusti siitä mitä ne olisivat muuten olleet. Nämä ovat siis teknofetissien ulkoisia kustannuksia. Hirthin sanoin….

However, the unavailability of nuclear and CCS comes at the price of increased emissions and welfare losses: CO2 emissions increase by 100-
200% (depending on VRE cost reductions), the electricity price increases by 15-35%, and total system costs by 13-25%. In absolute terms, welfare is reduced by 15-30 €bn per year, which would increase if the assumption of price-inelastic demand was relaxed

Ainoa tapa kasvattaa tuulivoiman osuutta edes 40% tasolle oli asettaa yli 100 €/tCO2 maksu päästöille, kieltää ydinvoima ja olettaa tuulivoimalle merkittävästi nykyistä alhaisempi hinta. On tietenkin sanomattakin selvää, että myös 40% osuus on koomisen riittämätön ilmastotavoitteita silmälläpitäen.

On myös kiinnostavaa huomata mitä Hirth ei tehnyt. Hän keskittyi nimenomaan tuulivoiman osuuden kasvattamiseen eikä esimerkiksi päästöjen minimointiin. Hän ei siis kertonut mikä on optimaalinen sähköntuotantotapa, kun tavoitteena on minimoida kustannukset sillä reunaehdolla, että päästötaso on riittävän alhainen. (Tuolla EMMA mallilla tämän voisi varmaan tehdä helposti, mutta valitettavasti minulla ei ole GAMS lisenssiä. Tämä projekti jää siis toistaiseksi pilkkeeksi silmäkulmaan.) Koska haittamaksun nosto ajoi investoinnit ydinvoimaan ja hiilentalteenottoon, luen kuitenkin rivien välistä tähän vastauksen, joka ei ole saksalaisessa keskusteluympäristössä korrekti. Kuten olen itsekin moneen kertaan arvioinut (esim. täällä ja täällä), jos vaadimme rajuja päästövähennyksiä “heavy lifting” perustuu suurella todennäköisyydellä ydinvoimaan. Ennen kuin tämä itsestäänselvyys ymmärretään voimme nauttia nykyisestä tragikoomisesta ilmastopolitiikasta.

Tuulivoimaa kannatetaan suhteessa ydinvoimaan siksi, koska se tuottaisi enemmän työpaikkoja alhaisemmalla hinnalla. Tämä on älytöntä. Taloustieteissä kerrotaan vitsiä ekonomistista, joka seurasi kiinalaisen padon rakentamista. Miljoona kiinalaista teki töitä lapioin. Ekonomisti ihmetteli miksi he eivät käytä maansiirtokoneita. Paikalliset kauhistelivat koneiden vievän työpaikat. Ekonomisti totesi tähän luulleensa kiinalaisten rakentavan patoa, jos he haluavat lisää työpaikkoja niin lapiot tulisi korvata teelusikoilla. Toivoisin, että tällainen argumentointi rajoittuisi vitsien maailmaan.

Energiantuotannon tehtävänä EI ole tuottaa työpaikkoja vaan energiaa. Energiantuotannon mahdollistamat työpaikat ovat ennen kaikkea käyttäjä päässä ja niin kuuluukin olla, koska ei energian tuottaminen ole itsetarkoitus. Työpaikkoja tärkeämpää on puhua hyvinvoinnista ja silloin täytyy puhua työn tuottavuudesta. Onko tehty työ niin tuottavaa, että se ylläpitää sellaista hyvinvointia mitä täällä odotetaan? Mitä nuo kuvan luvut oikeastaan tarkoittavat? Ydinvoimaa tuolla kuvassa annetulla summalla ostetaan ainakin 2GWe ja jos sähkönhinta on noin 5 senttiä/kWh, tuloja virtaa sisään noin 900 miljoonaa euroa/vuosi. Kukin työpaikka ydinvoiman rakentamisessa siis edesauttoi luomaan noin 300 000 euron arvosta tuloja vuodessa. (Käyttöiän aikana saadut tulot ovat yli viisi kertaa korkeampia kuin investointikustannus.)

Kahdella miljardilla rakennetaan noin 1.3 GWe edestä tuulivoimakapasiteettia ja 25% kapasiteettikertoimella niiden tuottaman sähkönarvo on noin 150 miljoonaa euroa/vuosi. Kukin rakennustöissä ollut työntekijä on siis aikaansaanut myyntituloja noin 10 000 euron edestä/vuosi. (Tuloja yhteensä noin 1.5 kertaa investoinnin verran.) Ero ydinvoiman rakentajan hyväksi on siis noin 30 kertainen. Kun ottaa huomioon, että suomalaisen keskipalkka on noin 36000 euroa vuodessa, kummatkohan työpaikat todennäköisemmin ylläpitävät ja mahdollistavat korkeaa tuottavuutta? Kummassa työn tekemistä vauhditetaan maansiirtokoneella ja kummassa sitä jarrutetaan korvaamalla lapiot teelusikoilla?

Hupaisa lasku…Käytämme energiaan ehkä noin 10% bruttokansantuotteestamme.  Suomen BKT on noin 180 miljardia ja primäärienergiankulutus noin 400TWh. Ilman energiankulutusta BKT putoaisi käytännössä nollaan joten voimme arvioida, että 1kWh primäärienergiaa tuottaa meillä noin 45 senttiä bruttokansantuotetta. EROEI konseptissa kysytään kuinka paljon energiaa jostain lähteestä saadaan suhteessa siihen kuinka paljon energiaa sen tuottamiseen kului. BKT:a tuijottamalla saisimme arvion, että kukin kWh tuottaa tällä hetkellä noin 10 kertaa enemmän bruttokansantuotetta kuin mitä se maksaa. En ole ihan varma mitä tuo tarkoittaa käytännössä, mutta tuon suuntainen nettotarkastelu on tärkeää. Mitä suurempi tuo suhdeluku on sitä paremmin luultavasti menee.

Aiheesta lisää:

Tom Murphyn “Do the Math” blogi on yksi suosikeistani ja hän on kirjoittanut mielestäni erinomaisesti talouskasvun rajoista. Kannattaa siis käydä lukemassa hänen “Exponential Economist Meets Finite Physicist” ja sitä seuraavat kommentit.

Luin amerikkalaisen antropologin David Graeberin kirjan “Debt: The First 5,000 Years” ja suosittelen sitä lämpimästi. Kirjoittaja on anarkisti pienellä a:lla ja (mutta?) hyvin järkevä. Tämä oli niitä kirjoja, joiden koin avartavan mieltäni mukavasti. Lähtökohtaisesti Graeber ei kuvia kumartele eikä epäröi todeta esimerkiksi monia taloustieteen lähtökohtia utopistisiksi myyteiksi. Oli erityisen hienoa, kun hän kertoi velan, rahan ja yhteisön yhteyksistä muissa kulttuureissa. Kun elämme omassa kulttuurissamme, opimme pitämään monia asioita niin itsestäänselvyyksinä, että emme edes huomaa kuinka erikoisia ne ovat. Silloinkin, kun kyseenalaistamme asioita niin nämä “itsestäänselvyydet” asettavat omat reunaehtonsa sille millaisessa viitekehyksessä kaikki keskustelu tapahtuu.

Debt: The First 5,000 YearsDebt: The First 5,000 Years by David Graeber

My rating: 4 of 5 stars

Wow! This one was really good, but read carefully since it might broaden your mind. He discusses very clearly not only history of debt, but also of money, power, and how perceptions on these issues have been strongly shaped by cultural backgrounds. Many things that he points out have become so “obvious” to us that we no longer even see how strange they actually are.

View all my reviews

Paul Krugman kirjoitti äskettäin blogissaan siitä milloin velkaantuminen on ongelma ja milloin ei. Pidän Krugmania yleensä hyvin järkevänä ihmisenä, mutta nyt hän sanoi jotain mikä on minusta arvelluttavaa: “…What can be done? One answer is inflation, if you can get it, which will do two things: it will make it possible to have a negative real interest rate, and it will in itself erode the debt of the Sams. Yes, that will in a way be rewarding their past excesses – but economics is not a morality play.”

Toisin sanoen hänestä on viisasta syödä ylivelkaantuneiden velkataakka pois korkeammalla inflaatiolla, jonka maksajina ovat ne, jotka eivät ole velkaantuneet (esim. velattomat palkansaajat tai säästäjät). Ymmärrän toki, että lyhyellä tähtäimellä tämä voi olla rationaalista joidenkin taloustieteen mallien perspektiivistä, mutta väite siitä, ettei talous ole moraalipeliä on ilmeisen väärä. Yhteisen talouden olemassaolo nojaa kuitenkin luottamukseen ja oikeudenmukaisuuden tunteeseen ja mikäli vastuuttomasti toimineet pitävät lyhytnäköisyytensä mukanaan tuomat palkinnot ilman, että maksavat sen kustannuksia, murenee ihmisten luottamus talousjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen ja sillä on haitallisia taloudellisia seuraamuksia. Lisäksi tämä luo kannustimen toimia lyhytnäköisesti niin, että pitkänäköisten osuus väestöstä laskee.

Ongelma on nähdäkseni sama kuin ongelma altruismin evoluutiosta. Yhteistyö olisi kaikkien etujen mukaista, mutta kunkin yksilön intresseissä on haalia yhteistyön mukanaan tuomat hyödyt ilman, että osallistuu sen kustannuksiin (ts. loisia). Ilman ylimääräisiä mekanismeja joilla huijaajat havaitaan ja joilla heitä rangaistaan, ei yhteistyötä tekevä populaatio ole stabiili vaan huijarien osuus populaatiossa kasvaa vääjäämättä. Kiinnostavaa on, että tämän “tarpeen” rangaista pitääkin olla osin “irrationaalinen”, koska muuten se ei ole uskottava. Väärintekijä voi muuten luottaa siihen, että rangaistuksesta luovutaan, koska rationaalisesti katsoen “vahinkohan on jo tapahtunut ja meidän kaikkien on syytä katsoa tulevaisuuteen”. Sama ilmiö taitaa esiintyä myös rakkaudenevoluutiossa. Jotta parin saa houkuteltua pysymään yhdessä silloinkin, kun molemmat ovat (rationaalisesti) alttiita houkutuksille, tarvitaan joku “irrationaalinen” tunne, joka saa toisen näyttämään maailman tärkeimmältä ja ihanimmalta. Siinä lienee syy sille, että olemme välillä “hulluna rakkaudesta”.

Krugmanin ajatus siitä ettei taloustiede oli moraalipeliä on siis kestämätön. Ihmisten toiminnalle moraali on tärkeää eivätkä he kytke moraalivaistojaan päälle ja pois päältä sen mukaan kuinka taloustieteen yksinkertaistetut mallit käskevät. On varmasti tapoja joilla ylivelkaantuneita voidaan auttaa ilman, että tehdään vahinkoa niille kannustimille joita yhteisö pidemmällä tähtäimellä tarvitsee. Armeliaisuus velkaantuneita kohtaan pitää kuitenkin tällöin kytkeä yhteen suurempiin palkintoihin niille, jotka ovat olleet ja tulevat olemaan harkitsevia. Muuten tasapaino järkkyy ja pitkän tähtäimen kehityssuunta on huono.

Follow me on Twitter

Goodreads

Amnesty international

Punainen risti

Unicef