You are currently browsing the category archive for the ‘denialismi’ category.

Media antoi runsaasti palstatilaa “ilmastoskeptiselle” luomulihan tuottajalle. Tutkijoiden kunnianhimo vääristää tutkimusta, internet luo maallikkotiedemiehiä, jotka käyttävät järkiargumentteja yada, yada, yada …minkäänlaista reflektiota en löydä siitä, että kenties psykologialla voisi olla jotain roolia ennen kaikkea siinä, että lihantuottaja ei näe omassa toiminnassaan muuta kuin hyvää. Koska tähän “lihantuotanto on hyvää, jos se on luomua”-argumentiin törmää toistuvasti ja koska tätä jatkuvasti käytetään viherpesemään suuri eläintuotteiden kulutus, luonnostelen nyt nopeasti arvion maankäyttövaikutuksista mitkä lähes poikkeuksetta näissä ulostuloissa sivuutetaan. (Toiset myös suuttuvat, jos ne nostetaan pöydälle. Pitäisi olla jotenkin holistisempi ja ymmärtää hienovaraisia nyansseja jne.)

Eli Sakari Peltolalla on ilmeisesti tila, jossa on noin 30 hehtaaria peltoa ja 25 hehtaaria laitumia. Teuraseläimiä on noin 30. Jos eläin tapetaan esimerkiksi 3 vuoden iässä, teurastettavia eläimiä olisi noin 10 vuodessa. Jos yhdestä eläimestä saa lihaa esimerkiksi noin 200 kg, tuo voisi tarkoittaa noin 2000 kg lihaa vuodessa. Tämä tarkoittaa noin 3 miljoonaa kilokaloria energiaa ja 1000 kiloa proteiinia. Yhdeltä hehtaarilta siis noin 52000 kilokaloria ja 18 kg proteiinia vuodessa. Tämä on selvästi hyvin summittainen arvio, mutta yksityiskohtien viilaus lisäämällä esimerkiksi maidon tuotantoa mukaan ei muuta mitään olennaista.

Jos eläintuotannon sijaan Peltola viljelisi vehnää, yhdeltä hehtaarilta voisi saada noin 4000 kg vehnää. Tämä tarkoittaa noin 15 miljoonaa kilokaloria ja 460 kiloa proteiinia. Energiaa siis saataisiin noin 300 kertaa enemmän kuin Peltolan tilalta nyt ja proteiiniakin noin 26 kertaa enemmän. (Aminohappokoostumus ei ole vehnän proteiinista aivan oikea eli sitä pitää täydentää, mutta tuossakin on kyse pyöristysvirheestä.)

tinyccle.gif

Lihan ympärillä pyörivä ruokavalio kestävän lihantuotannon kyydissä.

Tässä kohdin kuoro alkaa varmasti laulamaan, että kaikki maa ei sovellu viljan viljelyyn, mutta miksi ihmeessä kaikki maa pitäisi valjastaa ihmisten ravinnon tuottamiseen? Voimme aivan hyvin ruokita itsemme ja samalla pidättäytyä laajojen alojen sössimiseltä.

On perinnebiotooppeja joiden ylläpitämisessä eläintuotannolla ja laiduntamisella voi olla oma roolinsa, mutta keskeinen kysymys on kuinka paljon eläimiä tällöin olisi? Jos Suomessa on perinnemaisemia noin 40000 hehtaaria ja laitamme jokaiselle näistä hehtaareista naudan laiduntamaan, eläimiä olisi 40000. Nyt nautoja, sikoja ja kanoja on noin 1.4 miljoonaa eläinyksikköä (lehmä on noin yksi yksikkö) eli yli 30 kertaa enemmän kuin mitä perinnemaisemien ylläpito voisi suunnilleen vaatia. Kestävän eläintuotannon määrä on niin alhainen, että siihen nojaaminen muuttaa kaikkien ruokavalion hyvin lähelle vegaanin ruokavaliota. Sitä ei voi käyttää oikeuttamaan nykyisen kaltaista eläintuotteiden kulutusta.

Advertisements
uplook

Kas, skenaario saavutti pakonopeuden ja lensi ulkoavaruuteen.

Breyer et al. ovat taas tehneet “mallinnuksiaan”. He keksivät (kuten aina) sopivat hinnat vuodelle 2050 ja päätyvät siihen lopputulokseen, että täysin uusiutuviin pohjaava energiajärjestelmä on…rummun pärinää…taloudellinen ja helppo toteuttaa. Tätä viestiä sitten kritiikittömästi toistetaan esimerkiksi Ylessä. 

Minulla on jo historiaa tämän genren ilonpilaajana, joten… En jaksa nostaa kaikkia kummallisuuksia esille, mutta mainitsen muutamasta erikoisuudesta, joita en ole aikaisemmin huomannut. Aikaisempiin huomioihin voitte tutustua täällä, täällä, täällä ja täällä.  (pdf tiedoston lisäksi lähteenä on tässä käytetty kirjoittajien antamaa Excel-taulukkoa)

Tässä uudessa raportissa on paljon jännittäviä yksityiskohtia jo ihan lähitulevaisuudelle. Esimerkiksi siellä esitetään, että globaali geotermisen sähkön kapasiteetti nousee 13 GW tasolta 161GW tasolle vuosien 2015 ja 2020 välillä (ja siitä 890GW tasolle 2050 mennessä).  Tämä on yllättävä luku, kun rakennustahtia vertaa teollisuuden kokoon. Maailmassa geotermisen sähkökapasiteetin määrä on kasvanut noin 500MW/vuosi (lähde: IRENA). Tuolla tahdilla 150GW vaatii noin 300 vuotta, mutta Breyer et al. olettavat urakan valmiiksi jo tämän vuoden lopulla.  (Jos muuten kapasiteetti maksaa noin 5000€/kW kuten Breyer et al. olettavat,  miksi pääomia vaaditaan Excel-taulukossa 180 miljardia euroa 2015-2022 eikä noin 750 miljardia?)

GeothermalBreyer

Geoterminen sähkö IRENA:n mukaan vuoteen 2018. Lisäsin sen mitä Breyer et al. tälle olettavat tämän vuoden lopussa. Huomaako kukaan mitään erikoista? Markkinoinnin mukaan tämä kaikki on kuitenkin erinomaisen järkevää ja kannattavaa. (En ole mielestäni syypää hölmöön skaalaan.)

Entäs tämä raportissa esiintynyt karttakuva tuulivoiman käyttötuntien määrästä? Siellä maksimi on järkevästi noin 3500 tunnin kohdalla. Kun avaan excel-taulukon ja katson vaikkapa Etelä-Amerikan lukuja, siellä 8-27GW maatuulivoimaa (vuodet 2015-2020) tuottaa 69-149TWh sähköä. Ts. käyttötuntien määrä on yli 8600 tuntia vuonna 2015 ja yli 5500 tuntia vuonna 2020. Miten nämä keskiarvot voivat olla korkeampia kuin kartan maksimi?

WindFLH.png

Breyer et al. esittivät kartan olettamilleen tuulivoiman käyttötunneille ympäri maailmaa. Maksimi on järkevästi 3500 tunnin kohdalla. Kuinka on sitten mahdollista, että esimerkiksi Etelä-Amerikassa käyttötunnit ovat heidän Excel datansa mukaan keskimäärin noin 5520 tuntia vuonna 2020?

Entä tuulivoiman rakennustahti? Globaalisti teollisuus on rakentanut noin 50GW kapasiteettia vuodessa. Vuosien 2015-2020 välille Breyer et al. kuitenkin olettavat yli 100GW asennustahdin ja vuoden päästä tahti kiihtyy 600GW/vuosi tasolle (2020-2025). Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Screenshot 2019-05-01 at 18.54.43.png

Tuulivoiman globaali asennustahti vuoteen 2018 asti IRENA:n mukaan. Teollisuuden koko noin 50GW nurkilla. Breyer et al. olettavat yli 100GW/vuosi 2015-2020 ja yli 600GW/vuosi vuosille 2020-2015?

Entä elektrolyysilaitteiden oletettu kapasiteetti? Globaali asennustahti on nähtävästi nyt noin 100MW/vuosi. Breyer et al. olettavat kuitenkin, että tämän vuoden lopussa kapasiteetti on yli 50GW. Alla oleva kuva suhteuttaa tätä maa planeetan tilanteeseen. Eroa on jonkin verran.

Breyer_Electrolyzer

Oikeasti globaaliasennustahti on noin 100MW vuodessa. Breyer et al. visioivat yli 50GW kapasiteettia…tämän vuoden lopussa. Noin 500 kertaa todellisuutta korkeampi asennustahti. Sinne päin…

Sama meno jatkuu. Vuonna 2015 Breyer et al. antavat globaalin lämpöpumppukapasiteetin 61 GW lämpöä. Vuoteen 2020 mennessä kasvua on “kohtuullisesti”…1641 GW tasolle!!! Samaan aikaan globaali asennustahti on ilmeisesti noin 3.75GW/vuosi. Tämä on hiukan alhaisempi kuin Breyerin olettama yli 300GW/vuosi.

Breyer_vs_IRENA_Heatpump.png

Akkuja käytetään varastoimaan sähköä. Verrattuna jopa IRENA:n projektioihin Breyer et al. tulokset näyttävät erikoisilta.
Breyer_vs_IRENA_Battery.png

Sähköä varastoidaan myös paineilmaa hyväksi käyttäen (A-CAES). Tätä kapasiteettia pitäisi parin kuukauden päästä olla yli 800GWh. Maa planeetalla kapasiteetti on muutama GWh ja pienet korkeintaan GWh luokan projektit ovat R&D vaiheessa.
Breyer_CAES.png

sigh.gifHuokaus. Tämä on niin ihmeellistä, että pää menee pyörälle. Ikään kuin asia on realistista, kun numero on fysikaalisesti mahdollista kirjoittaa Excel-taulukon soluun. Jos tämä taas on mahdollista, on se myös helppoa ja taloudellisesti kannattavaa todellisuudessa. QED.

Koska on aivan ilmeistä, että näitä skenaarioita ei tehtailla niiden toteuttamiskelpoisuuden vuoksi, miksi tätä tehdään? Itse näen ongelmakentän yksittäistä tutkijaa laajempana ongelmana. Myyttien tehtailu tulee nähdä sosiaalisessa kontekstissaan. Myyteille on kysyntää ja tämä  kysyntä nähdään siitä kritiikittömästä vastaanotosta minkä ne monissa piireissä saavat. Ihmiset kaipaavat mm. teknologiamyyttejä, joilla voivat rationalisoida sen mitä tekevät ja mitä haluavat tehdä joka tapauksessa. Myyttiä voidaan käyttää kätkemään muuten kiusallinen todellisuus ja sovittaa yhteen de facto status quon pönkitys ja omakuva radikaalina muutosvoimana.

Lisäys 8.5: Tässä vielä yksi esimerkki siitä miksi näitä on niin vaikeaa lukea. Paikka paikoin kummallisuudet ovat kerroksittain toistensa päällä.

    1. Annetut pääomakustannukset CSP:lle (concentrated solar power) ovat selvästi pielessä. Screenshot 2019-05-08 at 10.34.32.png
    2. Annettu viite ei tue annettuja lukuja eikä edes liity samaan teknologiaan!Screenshot 2019-05-08 at 10.36.59.png
    3. Luvut mitä Excel-taulukossa on eivät edes perustu paperissa olleen taulukon arvoihin. Siellä pääomakustannus näyttää olevan merkittävästi korkeampi.

Lisäys 12.6.2019: Luin teollisuuden lobbausjärjestön “SolarPower Europe”:n tuoreinta markkinaraporttia aurinkosähköstä. Vertasin sen arvioita siihen mitä tässä kirjoituksessa käsitellyssä skenaariossa oli. Eroa on taas jonkin verran.

Breyer et al. punaisella

 

English: Christopher Busby at a conference abo...

Musta baskeri ja Christopher Busby (Photo credit: Wikipedia)

YLE is on a roll! Kirjoitin aikaisemmin heidän esittämästään dokumentista “Ulkolinja: Tsernobylin samurait“. Nyt siellä pistettiin vielä paremmaksi lähettämällä dokumentti “Ulkolinja: Fallujan lapset“. Fallujassa käytiin rajuja taisteluita Irakin sodan aikana, joissa USA on mm. myöntänyt käyttäneensä valkoista fosforia. Varmaankin iso osa kaupungista tuhottiin maantasalle, siviilien kärsimys oli suurta ja takaisin jaloilleen pääseminen vaikeaa. Dokumentin peruspointti oli kuitenkin väite siitä, että Fallujassa esiintyisi uraaniammusten vuoksi erityisen paljon syöpää, syntymävikoja, geneettisiä vaurioita yms. Kuulemma enemmän kuin missään muualla…enemmän kuin Hiroshimassa! Tyttöjäkin syntyy aivan liikaa. Uskomatonta kyllä lähteenä on Christopher Busby. Kuka tahansa joka vaivautuu tarkistamaan lähteitään olisi voinut todeta Busbyn olevan kaikkea muuta kuin “säteilyriskiasiantuntija” miksi häntä YLE:n käännöksessä tituleerattiin. Dokumentissa Busbylle luotiin auktoriteetin leimaa kertomalla, että hän on ollut puhuvana päänä eri TV-kanavilla. Miksi TV:ssä esiintyminen korreloisi tieteellisen pätevyyden kanssa jäi hiukan hämäräksi. (Yllättävää kyllä Busby, joka on muuten artikkelin ensimmäinen kirjoittaja, kertoo dokumentissa ettei hän ole edes ollut Fallujassa. On kuulemma liian vaarallista, koska häntä vihataan niin kovasti.)

Mm. George Monbiot on puuttunut Busbyn tuottamaan hölynpölyyn ja kyseenalaistanut kuinka eettisesti hyväksyttävää Busbyn on a) ensin pelotella ihmisiä säteilyllä ja sitten b) myydä heille hänen omia rohtojaan, jotka hänen mukaansa suojaavat vahingolta (...tästä lisää). Busbyn modus operandi on poimia terveysongelma, tehdä harhaanjohtavaa/virheellistä tilastotiedettä luodakseen tieteellistä imagoa ja väittää lopuksi, että terveysongelma johtui säteilystä ikään kuin esim. kemialliseen altistukseen liittyviä ongelmia ei olisi. (Luonnonuraani on muuten niin heikosti radioaktiivista, että kemialliset myrkytysoireet ovat sen kohdalla relevantimpi huoli kuin säteily.) Tähän hän on sitten vielä yhdistänyt rahan tekemisen. Hän välttää keskustelua oikeiden asiantuntijoiden kanssa (ei kovin yllättävää) ja suuntaa propagandansa maallikoille nojaten heidän kansanviisauteen ja pelkotiloihin. Esim. dokumentissa annettiin ymmärtää kuinka Fallujan syöpätilanne (ja geneettisten vaurioiden määrä?) on katastrofaalinen…pahempi kuin Hiroshimassa. Tämä uppoaa varmasti moneen, mutta jos lukee Hiroshiman ja Nagasakin selviytyjistä tehtyjä tutkimuksia löytää mm. tämän.

George Monbiot

George Monbiot (Photo credit: Wikipedia)

“December 2000, 45% of the cohort of 86611 survivors were still alive. Out of 10127 deaths due to solid cancer, some 479 would be estimated to be associated with the radiation exposure incurred from either bomb detonation; and some 96 leukaemia deaths out of 296 would be estimated to be associated with radiation exposure” UNSCEAR 2006

Ts. vain noin 6% Hiroshiman ja Nagasakin syöpäkuolemista ylipäätään liittyi pommeihin ja koska noin neljännes Japanilaisista kuolee syöpään joka tapauksessa, ei pommeista aiheutunut syöpäkuolleisuus ole selviytyjien merkittävin terveysongelma. (Tupakoinnista aiheutuva keuhkosyöpä on muuten suurin kuolinsyy.) Myöskään selviytyjien lapsissa ei ole havaittu sen enempää synnynnäisiä vikoja kuin japanilaisten keskuudessa yleensäkään. Tästä oli paljon huolta pommien pudottamisen jälkeen, mutta onneksi tämä huoli osoittautui perusteettomaksi. (Se on hyvä asia eikö olekin?) Valitettavasti huoli yhä elää urbaanilegendana maallikoiden keskuudessa ja sitä Busby käyttää hyväkseen. Populäärikeskustelussa Hiroshiman voi toki heittää erityisen pelottavana syövän ja geneettisen tuhon symbolina, mutta tosiasiallinen pohja tälle on hutera. Se ohjaa keskustelua pois niistä ihmisistä, joiden syöpäriski todella on esim. kemiallisen altistuksen tai pienhiukkasten vuoksi erityisen korkea. Mitä tahansa Fallujassa onkin tapahtunut, siihen Busbyn “tutkimukset” eivät tuo lisävalaistusta ja asia on mielestäni liian tärkeä käytettäväksi Busbyn keppihevosena hänen lemmikkiprojekteissaan.

Onko oikeasti kohtuutonta odottaa, että julkisin varoin kustannettu mediatalo tekisi näissä asioissa hiukan oikeaa journalismia sen sijaan, että vain painaa play-nappulaa ostettuaan oikeudet ohjelmaan? Voisiko niitä oikeuksia olla ostamatta, jos sisältö perustuu tällaisiin lähteisiin? Radikaaleja kysymyksiä…myönnän sen.

Aiheeseen liittyen:

(Mattias Lanz siis esitti kuinka hänen kotikunnassaan Ruotsin Avestassa tyttöjä ja poikia syntyy aika samalla tavalla kuin Fallujassa. Joku toinen voisi vetää tästä sen johtopäätöksen, että Fallujan luvuissa ei ehkä tältä osin ole mitään kummallista, mutta ei Busby. Hänen mielestään myös Avestan kunnan luvut johtuvat Irakin sodassa ammutuista DU-ammuksista. “Regarding the peak in Avesta in 2003-2004 there is no doubt that uranium particles from that war travelled north to SwedenChris Busby)

Eilen televisiosta tuli dokumentti, joka olisi voinut olla mielenkiintoinen, mutta valitettavasti tekijät olivat onnistuneet sössimään sinänsä tärkeän aiheen (löytyy vielä areenasta jonkin aikaa). Dokumentissa kerrottiin lähinnä virolaisista miehistä, jotka komennettiin Tshernobylin pelastustöihin. Aika dokumentin alussa oikealle asiantuntijalle annetaan puheenvuoro ja hän huomauttaa etteivät miesten saamat annokset olleet terveyden kannalta kovin merkittäviä. Tämän ei kuitenkaan annettu häiritä pelottelun peruslinjaa. Dokumentissa kerrotaan kuinka 4800 virolaista lähetettiin pelastustöihin ja annetaan ymmärtää, että näistä (kohta 05:30) 750 on kuollut Tshernobyl komennuksen vuoksi. Ihanko totta? Kirjoitan googleen “adult male mortality estonia“. Nopeasti löydän hakemani tiedon mukavassa graafisessa muodossa. 15-60 vuotiaiden virolaismiesten kuolleisuus on muuttunut aika paljon neuvostoajoista, mutta 30% on oikea suuruusluokka. Koska 15-vuotiaita ei varmasti lähetetty pelastustöihin, on kuolleisuus dokumentin poppoolle ehkä vähän alhaisempi, sanotaan noin 20%. 4800*0.2=960. Toisin sanoen pelastustyöntekijöiden kuolleisuus näyttää olevan samanlaista kuin muilla virolaismiehillä. Miksi dokumentin tekijät eivät vaivaudu tarkistamaan tällaisia asioita? Ei tämä oikeasti ole niin vaikeaa.

Myöhemmin dokumentissa oikea asiantuntija saa taas puheenvuoron (40:50)  ja vahvistaa mitä arvioin itse ja lisää yksityiskohtia oikeista tutkimuksista. Ilmeisesti pelastustyöntekijöiden terveys on muita huonompaa vain itsemurhien ja alkoholin käytön osalta. Heitä vaivaa pelon aiheuttama psyykkinen stressi ei niinkään altistus ionisoivalle säteilylle. (Oikea asiantuntija muuten istuu sisällä näpräämässä ilmeisen pahaenteisesti koeputkia ja pipettejä. Muut ovat luonnossa keskustelemassa lupsakkaasti Tshernobyl mummojen kanssa.) No tällainen asiantuntijalausunto ei tietenkään käy päinsä ja se pitää reippaasti neutraloida. Se tehdään kertomalla New Yorkin tiedeakatemian julkaisemasta artikkelikokoelmasta. Ilmeisesti ajatus on, että tiedeakatemian nimen ilmaiseminen luo kokoelman ympärille asiantuntemuksen auraa (oikean asiantuntijan kohdalla ei vaivauduttu toteamaan, että hänen sanomisensa ovat yhteensopivia säteilysuojelun konsensuksen kanssa… se nyt vaan on joku pipettien kanssa söhläävä ukkeli). Kokoelman ovat tehneet Yablokov, Nesterenko ja Nesterenko ja dokumentissa haastatellaan nuorempaa Nesterenkoa asiantuntijana.

Nesterenko väittää (34:40), että Tshernobyl aiheutti melkein miljoona kuolemaa ja syy siihen, että säteilysuojelun asiantuntijat antavat PALJON pienempiä lukuja (pari kymmentä selvää tapausta, muita niin vähän ettei vaikutusta voida havaita terveystilastoista) on kuulemma siinä, että he eivät ole ottaneet huomioon säteilyn pitkäkestoisia vaikutuksia. Eivät vai? UNSCEAR on säteilysuojelun alalla suunnilleen vastaava taho kuin IPCC on ilmastonmuutoksen allalla. Suunnataan UNSCEAR:n sivuille ja imuroidaan raportti, joka kokoaa yhteen parhaan tutkitun tiedon Tshernobylin terveysvaikutuksista. Raportista leijonan osa keskustelee nimenomaan pitkäaikaisvaikutuksista. Niiden vaikutusta kuolleisuuteen ei vain ole havaittu! Eli Nesterenko puhui läpiä päähänsä. Eivätkö dokumentin tekijät voineet tarkistaa tätäkään? Oliko vaikeaa? Nesterenko myös pelottelee lasten geenimuutoksilla, jotka aiheuttaisivat syöpää seuraavassa sukupolvessa. Tätäkin on tutkittu. Japanissa atomipommiskusta selvinneet saivat paljon suurempia annoksia ja geenimuutosten mahdollisuutta pelättiin, mutta onneksi tämä pelko ei materialisoitunut.  Tästäkin voi lukea UNSCEAR:n raporteista.

Entä tuo Yablokov et al. raportti? Koska raporttia on markkinoitu nimenomaan tiedeakatemian nimen turvin, herätti sen julkaisu hämmennystä. Osoittautui, että raporttia ei oltu vertaisarvioitu. Julkaisu ilman vertaisarviointia oli kummallista etenkin, koska raportin sisältö oli rajussa ristiriidassa sen kanssa mitä säteilysuojelusta oli yli 100 vuoden aikana opittu. Kohun vuoksi tiedeakatemia järjesti vertaisarvioinnin julkaisun jälkeen. (Hyvin erikoinen toimintatapa!) Jos nyt yrittää hakea Yablokov raporttia tiedeakatemian sivuilta, ei sitä enää  sieltä löydä (edes pdf-tiedostona). Hyvin erikoisesti sieltä löytyy vain raportista tehty vertaisarviointi (yleensä vertaisarviointi ei ole julkinen).  Sen jälkeen, kun raportin puutteet on käyty huolella läpi vertaisarvioinnissa todetaan: “…The value of this review is not zero, but negative, as its bias is obvious only to specialists, while inexperienced readers may well be put into deep error.”

Kulisseissa Yablokov et al. raportin julkaisuun nähtävästi vaikutti herra nimeltä Timothy Mousseau. Häneen olemme törmänneet ennenkin. Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii! Tshernobylin onnettomuuden suurimmat terveysvaikutukset eivät liittyneet säteilyaltistukseen vaan siihen miten pelokkaat ihmiset onnettomuuteen reagoivat. Siksi seuraan Yablokov et al. raportin vertaisarviointia: “The value of this documentary is not zero, but negative, as its bias is obvious only to specialists, while inexperienced viewers may well be put into deep error”

Aiheeseen liittyen (täydennys 13.5.2012):

Follow me on Twitter

Goodreads

Punainen risti

Unicef

Advertisements