Tuulivoiman syöttötariffit jäivät kiinnostamaan aikaisemman kirjoitukseni jälkeen. Elämme maassa missä nämä tuet ja niiden saajat ovat julkisia joten selailin niitä tovin. Alla on yhteenveto tariffia saavista yrityksistä ja tariffien suuruuksista tähän asti.

Omistaja Syöttötariffeja (euroa)
Kaikki 61 000 000
Tuuliwatti Oy 21 529 000
Rajakiiri Oy 10 533 000
Haminan Energia Oy 4 422 000
Innopower Oy 3 916 000
Puhuri Oy 3 813 000
Oy Perhonjoki Ab 3 676 000
Honkajoen Tuulipuisto Ky 3 660 000
TuuliMuukko Ky 2 466 000
Suomen Voima Oy 1 270 000
Sumituuli Oy 700 000
Raahen Tuulienergia Oy 356 000
Pettumäen Mylly Oy 211 000
Kotkan Energia Oy 191 000
Lumituuli Oy 43 000
Manni Mika 0
Koskenkorvan Tuulivoima Oy 0

St1ShellTällä hetkellä selvästi eniten tukia on maksettu Tuuliwatti Oy:lle. Tämä yhtiö on jaettu S-ryhmän ja St1:n kesken. St1:n omistaa Mika Anttonen
ja se tunnetaan paremmin St1:n ja Shellin bensa-asemana. Jos selailee St1:n nettisivuja, voi saada sen kuvan, että yritys on erityisen keskittynyt uusiutuviin polttoaineisiin, mutta sen yli kahden miljardin liikevaihdosta about 99% tulee fosiilisten polttoaineiden myynnistä. Liikevaihdon kasvu öljyn myynnistä on ollut paljon suurempaa kuin heidän uusiutuvan energian bisneksien kokonaisliikevaihto ja tuloksesta nähtävästi melkein kaikki on peräisin fosiilisten polttoaineiden myynnistä. Biopolttoaineet ovat heille tappiollisia ja kun taas tuulivoimabisnekset ovat voitollisia. St1 on siis uusiutuvan energian yritys samaan tapaan kuin vaikkapa Royal Dutch Shell (biopolttoaineita ja tuulivoimaa).  Anttonen on muuten sitä mieltä, että että asetetut ympäristötavoitteet ovat epärealistisia ja poliitikot pihalla. Hän on tässä oikeassa.

Tämän jälkeen listalla seuraa joukko yhtiöitä, jotka ovat kunnallisten sähköyhtiöiden ja teollisuuden omistuksessa (ilmeisesti Mankala-periaatteen kautta ). Siellä on mm. Helsingin Energia, Vantaan Energia, UPM-Kymmene, Rautaruukki ja Kemira (ja monia muita). Viime aikoina toiset ovat kauhistelleet sitä kuinka he arvioivat Fennovoiman ydinvoimalahankkeen omakustannushinnaksi 5 senttiä/kWh ja kuinka tämä on korkeampi kuin heidän arvaamansa sähkön markkinahinta. Tämä on kuulemma kamalaa, koska ihan tavallinen kuntalainen voi joutua maksumieheksi. Kuten olen maininnut aikaisemminkin se tavallinen kuntalainen maksaa 10.53 senttiä/kWh tuulisähköstä ja pitää näin ollen kunnallisen sähköyrityksen muuten tappiollisen tuulivoimatuotannon pystyssä. Sama kuntalainen siis kelpaa sekä lyömäaseeksi, että lounaaksi riippuen tilanteesta. Söpöä.

Syöttötariffeilla on muuten hupaisa yhteys Outokumpuun. Yksi näistä Fennovoimaa viimeaikoina paheksuneista on Tuomas Saloniemi. Tuomaksella oli myös melko originaali kauhistuksen kohde — Fennovoiman osakas Outokumpu.

Ainoa joka Fennovoiman omistajista mahdollisesti saattaisi hyötyä on taho, joka ostaisi Fennovoiman lisäksi oman tuotantonsa pyörittämiseen merkittävästi sähköä markkinoilta markkinahinnalla. Tällä hetkellä mukana oleva tällainen taho on Outokumpu.

Outokumpu kuluttaa vuosittain sähköä 3,5 TWh. Outokummun Fennovoimasta omakustannushintaan ostaman sähkön määrä on ainoastaan 1 TWh/a, joten mikäli Fennovoimalla saadaan laskettua sähkön markkinahintaa edes 5-10% sijoitus voi olla Outokummulle kannattava, vaikka Fennovoima itsessään tuottaisikin markkinoita kalliimpaa sähköä. Käytännössä siis joudutaan tilanteeseen, jossa kunnat subventoivat Outokummun toimintaa saamatta itse mitään.

Huoli siis on, että sähkön lisääntynyt tarjonta laskee markkinahintaa niin, että Outokumpu hyötyy vaikka saisikin takkiin Fennovoima sijoituksestaan. Markkinahinnan lasku on tietenkin yksi uusiutuvia ajavien säännöllisiä markkinointiargumentteja. Tuuli- ja aurinkovoiman käyttökustannukset ovat alhaisia joten, kun pääomakustannuksista ei puhuta, ne painavat tuulisena ja aurinkoisena päivänä markkinahintaa alas. Kun tätä argumenttia käyttää on toki aina vältettävä mainitsemasta markkinoiden ulkopuolella maksettavaa syöttötariffia. Voisimmeko kuvitella Outokummulle jotain vielä katalampaa hyötymisen mahdollisuutta? Jotain tapaa jolla he voisivat välttää ottamasta takkiin investoinneista kapasiteettiin, jonka omakustannushinta on markkinahintaa korkeampaa? Kelpaisiko syöttötariffi vastaukseksi? Tämä kuvio on jo todellisuutta Rajakiiri osakeyhtiössä, jonka osakkaana Outokumpu on. Tappiollinen investointi muutetaan syöttötariffilla kannattavaksi ja sillä olisi taipumus painaa markkinahintaa alas. Täydellistä! En tosin aio pidättää hengitystäni odottaessani sitä, että Outokummun toimintaa Rajakiirissä pidetään yhtä kamalana kuin heidän toimintaansa Fennovoimassa. Ensimmäinen on selvästikin jaloa, koska tuulivoima. Jälkimmäinen on moraalitonta, koska ydinvoima.

Honkajoen tuulipuiston taas omistaa Peter Fagernäsin Taaleritehdas. Taaleritehdas on yksityispankkiiri- ja omaisuudenhoitopalveluihin keskittyvä sijoitusyhtiö. He valikoivat asiakkaikseen varakkaita ihmisiä:

Haluamme mahdollistaa varakkaiden ja vaurastuvien suomalaisten aktiivisen osallistumisen pääomamarkkinoiden kehittämiseen ja tehdä omistajuudesta arvon ja ylpeyden aiheen.”

Tuulivoima sijoituksia Taaleritehtaassa pyörittää erityisesti heidän Tuulitehdas pääomarahastonsa. Siinä on sijoituskapasiteettia 150 miljoonaa ja sen kapasiteetin takana on noin 200 sijoittajaa…siis keskimäärin melkein miljoona per sijoittaja. Tuollainen rahoitusvarallisuus sijoittanee Tuulitehtaan omistajat varakkaimman 0.1% joukkoon. (Löytääkö joku relevanttia jakaumaa? En nyt löydä sitä tilastokeskuksen sivulta. Mediaani rahoitusvarallisuus taitaa kuitenkin olla alle 10000 euroa.) TuuliMuukko taas on LähiTapiolan 100  miljoonan pääomarahaston omistuksessa. Syöttötariffia saavista yrityksistä Lumituuli Oy taitaa olla “tavallisten ihmisten” omistama (1200 osakasta). Sen osuus tariffeista on alle 0.1%.

Tämä opintomatka internetin syövereihin vain vahvisti käsitystäni syöttötariffien rajusta regressiivisyydestä. Jotta ylläolevasta ei kuitenkaan vedettäisi liian hätiköityjä johtopäätöksiä, on syytä mainita, että en ole aina regressiivisiä tulonsiirtoja vastaan. Ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvittavat työkalut syövät usein suuria määriä pääomia ja niitä pääomia on lähinnä rikkailla. Se tarkoittaa sitä, että monin paikoin sijoittajia on hemmoteltava tavoilla, joita muuten pitäisi vastenmielisinä. Sen sijaan regressiivistä politiikkaa ei pidä harjoittaa mikäli palkkiona on lähinnä joidenkin teknologiafetissin tyydyttäminen. Investoinneille saatavat voitot on sidottava päästövähennyksiin niin, että tuotot ovat suurimpia suurimmista päästövähennyksistä. Näin kenties regressiivinenkin politiikka auttaa saavuttamaan koko yhteiskunnan kannalta tärkeän tavoitteen.

En myöskään paheksu sijoittajia heidän toiminnastaan. He sijoittavat pääomia kohteisiin, jotka arvioivat riittävän kannattaviksi. Jos yhteiskunta on päättänyt taata jonkin toiminnan voitot, totta kai pääomia ilmestyy sen takuun houkuttelemina. On kuitenkin huolestuttavaa, että harjoitetun politiikan tulonjakovaikutuksia ei edes mainita. On yksi asia tehdä kompromisseja asioiden eteenpäin viemiseksi ja toinen tehdä päätöksiä sokeana niiden seurauksista.