“Tuulivoimaloiden ei tarvitse olla kasvottomien suuryritysten omistamia.” kertoo Lähienergia jutussaan. Kaksi “kasvokasta” pohjalaista yrittäjää (Kari Komsi ja Jaakko Niemi) ovat rakennuttaneet itselleen tuulivoimalan.

“Paikallisen omistuksen myötä tuotannon tulot eivät karkaa suurten yhtiöiden mukana muille maille.”
Mutta mutta… mistä nämä tulot tulevat ja kuka ne saa? Tulot tulevat tietenkin syöttötariffista (10.53 senttiä/kWh vuoden 2015 loppuun ja 8.35 senttiä/kWh 9 vuotta sen jälkeen), jonka maksaa muu yhteiskunta (pääosin Teuvan kunnan ulkopuolella). Tulot taas menevät voimaloiden omistajille eli tässä tapauksessa kahdelle “kasvokkaalle” yrittäjälle. Jos tämä kyseinen voimala toimii 25% kapasiteettikertoimella, parivaljakko tienaa sillä vuodessa liki 600000 euroa ensimmäiset kolme vuotta ja noin 450000 vuodessa yhdeksän vuotta sen jälkeen…yhteensä noin 6 miljoonaa. Jos voimalan elinikä on 20 vuotta ja sen tuotannosta saa 5 senttiä/kWh hinnan 12 vuoden jälkeen, tienestäjä tulee vielä tuohon päälle noin 2 miljoonaa. Jutussa ei kerrota voimalan hintaa, mutta jos arvioimme hinnan 1.5 miljoonaa/MW tasolle se on maksanut ehkä 4 miljoonaa. Luultavasti ihan hyvä diili yrittäjille ja onnittelut vain heille. Lähes riskivapaata voittoa molemmille pyöreästi kaksikertaa suomalaisen keskipalkan verran.

Kysymys: Mikä mahdollisti pääsyn tämän yhteiskunnan tarjoaman mukavan etuuden piiriin?

Vastaus: Mahdollisuus löytää 4 miljoonaa euroa nurkista lojumasta. Jos etuuden ennakkoehtona on suurten pääomakasojen omistaminen, ei liene ole yllättävää, jos hyöty valuu ennen kaikkea niille, joilla on paljon varallisuutta. Tiedän olevani hiukan kummallinen, mutta jos minulta kysytään, niin mieluummin maksan sähkölaskuni vaikkapa “kasvottomalle” kunnalliselle sähköyhtiölle kuin saan (kenties kuvalla varustetun) laskun yhteiskunnan hyväosaiselta. Jos tuulivoimaloita halutaan rakentaa, miksi valtio tai kunnat eivät rakenna niitä suoraan ja rahoita tätä vaikka nostamalla veroja niille, joilla on varaa miljoonien investointeihin yksityisinä ihmisinä? Nykyinen tapa on ilmiselvästi regressiivinen. (Toisaalta joskus vaikuttaa siltä, että nykyisessä kielenkäytössä poliittisesti korrekti termi tällaiselle kylä- tai kaupunkitason plutokratialle on “energiademokratia” tai jotain vastaavaa höttöä. Oli miten oli, sokeus tulo- ja varallisuuseroista on hyvin silmiinpistävää lähienergiasta ja hajautetusta tuotannosta puhuttaessa. Tästä hiukan lisää myös aikaisemmassa kirjoituksessani.) Ehkä regressiiviselle politiikalle voi olla järkeviäkin perusteita, mutta koska koko ongelma piilotetaan kivalta kuulostavan yhteisöllisyys-höpötyksen taakse, ei niitä (kenties) järkeviäkään perusteita koskaan kuule.

Toki ymmärrän miksi nykyinen tapa on valittu. Se luo äänekkään tyytyväisten hyötyjien joukon lobbaamaan, kun taas kustannukset jaetaan kaikkien kesken. Kustannukset per henkilö ovat alussa alhaiset, jonka vuoksi kukaan ei valita. Toki tilanne muuttuu kustannusten noustessa ja poliittinen tuki valitulle linjalle alkaa murentua. Tämä on jo nähty monessa maassa. Ilmastopolitiikan kannalta tämä on tietenkin tuhoisaa, mutta sen pohtiminen vaatisi tavallista kaukokatseisempaa ajattelua.