Olen viimeaikoina lukenut pari kirjaa, jotka sivuavat ilmastonmuutokseen liittyviä poliittisia ja taloudellisia haasteita. David Victorin “Global Warming Gridlock” on näistä selvästi paras. Victorin asiantuntemus ympäristölainsäädännöstä ja diplomatiasta on vaikuttavaa ja hän puhuu ennen kaikkea asiantuntijana eikä niinkään yhden tai toisen asian aktivistina. Hän kertoo hyvin selkeästi miksi ilmastoneuvottelut ovat olleet niin tehottomia ja kuinka ongelmaa voisi lähestyä viisammin. https://i0.wp.com/d.gr-assets.com/books/1348282103l/1945249.jpgHänen mielestään mm. globaalit neuvottelut, joissa tähdätään sitoviin päästövähennyksiin ja aikatauluihin, lukkiutuvat helposti ja tuottavat sopimuksia, joiden ilmastovaikutukset ovat parhaimmillaankin kosmeettisia, koska sopimuksen pitää miellyttää kaikkia ja olla helposti noudatettava. Victorin mielestä ympäristöneuvotteluissa pitäisi ottaa mallia neuvotteluista, jotka tuottivat esim. WTO:n tai EU:n. Silloin asioissa edettiin tahdilla mihin hallitukset saaattoivat uskottavasti sitoutua, toiset maat etenivät nopeammin kuin muut niin ja myöhemmin vapaakauppaa laajennettiin “klubin” ulkopuolelle. Päästövähennystavoitteilla uhoamisen ja syyttelyn sijaan olisi keskityttävä siihen, että harjoitettava politiikka on oikeasti uskottavaa.

Victor keskustelee myös kiinnostavasti ympäristölainsäädäntöön vaikuttavista poliittisista paineista. Hänellä on terveen “kyyninen” asennne  poliitikkoja kohtaan. Poliitikot eivät tee helposti päätöksiä, joita vahvasti järjestäytyneet tahot vastustavat. He mieluummin kaatavat kustannukset heikosti järjestäytyneiden tahojen maksettavaksi (esim. kuluttajat). Samoin heidän intresseissään ei ole suosia politiikkaa, joka tekee kustannukset selväksi vaan pikemminkin politiikka, jolla kustannukset voidaan lakaista maton alle (tai esim. sääntelyn taakse). Vaikka taloudellisesti voisi olla optimaalista toimia toisella tavalla, poliitikot suosivat esim. päästökauppaa verojen sijaan, koska silloin heillä on mahdollisuus jakaa “varallisuutta” päästöoikeuksien muodossa eteenpäin. Taloudellisesti yksinkertainen ja tasaisesti nouseva hiilivero voisi olla hyvä ajatus, koska silloin markkinat, joilla toimijoiden mielikuvitus ja tekninen pätevyys on usein poliitikkoja parempaa,  voisivat hakea optimaalisia ratkaisuja. Toisaalta tämä vahvuus voi nimenomaan olla poliittinen heikkous, koska poliitikko hyvin mielellään ON asemassa mistä hän voi jakaa keppiä (pahoille) ja porkkanaa (hyviksille). Koska harjoitettu politiikka on harvoin taloudellisesti optimaalista, Victor varoittaa uskomasta arvioita ilmastotoimien edullisuudesta. Tämä oli kaikin puolin antoisa kirja ja suosittelen sitä asiasta kiinnostuneille.