Törmäsin oheiseen (perustuu Eurostatin tietoihin vuodelta 2008) kuvaan siitä millainen osuus hiilivapaalla tuotannolla on eri EU maiden sähköntuotannossa. Minulle lähtökohta on se, että teoria on väärä, jos havainnot ovat sen väitteiden kanssa ristiriidassa.  Ilmastopolitiikassa on järkevintä seurata niiden maiden esimerkkiä, jotka ovat jo onnistuneet muuttamaan sähköntuotantonsa hiilivapaaksi ja sitten pyrkiä vielä parempaan. Koska tällaisia maita on olemassa, se reitti tiedetään havaintojen perusteella toimivaksi.

On myös hyvä huomata, että sen enempää Ruotsissa kuin Ranskassakaan hiilivapaata sähköntuotantoa ei rakennettu ilmastosyin vaan lähinnä taloudellisin ja strategisin perustein. Kummassakin maassa sähkö on tehtyjen valintojen seurauksena ollut halpaa eikä kumpikaan maa ajautunut valintojensa vuoksi vararikkoon. Nämä tekijät kiinnostavat varmasti monia sellaisia, joita ilmastokysymykset eivät  kiinnosta ja siksi valintojen poliittinen pohja voi olla laajempi.

Hiilivapaan sähköntuotannon osuus EU maissa

Itävallan ja Latvian suhteellisen hyvä suoritus perustuu muuten heidän vesivoimaresursseihinsa. Suurimmassa osassa EU maita tähän ei ole mahdollisuuksia. Hauskana  pähkinänä lasketaan arvio maksimiteholle mitä vesivoimasta voi EU:ssa saada mikäli kaikki alueelle satava vesi ajettaisiin turbiinien läpi luonnon, maanviljelyksen yms. tarpeet sivuuttaen. Sitä lukua voimme sitten verrata EU:n sähkönkulutukseen (keskimäärin noin 500GWe). Lähtötietoja/arvioita:sadetta 5cm/kk, EU:n pinta-ala 4.3 miljoonaa neliökilometriä, keskikorkeus ehkä noin 300 m merenpinnasta. Oletetaan, että sade jakautuu tasaisesti kaikkialle. Silloin veden virtaamisesta alas voi saada korkeintaan keskimäärin noin 200 GWe sähköä.  Koska suurin osa energiasta hukkuu maaperään, luontoon, pelloille yms., vain hyvin pieni osa tuosta teoreettisesti rajasta on oikeasti käytettävissä ja se osa on jo suurelta osin valjastettu.

Aiheeseen liittyen: