Kuva 1: Maailman öljyntuotanto 1965-2007

Jos tarkkailemme maailman öljyntuotantoa (kuva 1), näemme siinä kummallisen notkahduksen 80-luvun alussa.  Notkahdus oli suuruudeltaan noin 10 miljoonaa öljytynnyriä (1.6 miljardia litraa järkevissä yksiköissä) päivässä ja öljynkulutus nousi takaisin 70-luvun lopun tasolle vasta 90-luvun puolivälissä.  Toinen tapa ymmärtää tuon notkahduksen suuruus on todeta, että 10 miljoonaa tynnyriä päivässä vastaa ehkä noin 600-700GW jatkuvasti päällä olevaa primäärienergiatehoa. Ensimmäinen öljykriisi oli jo vuonna 1973, mutta pientä notkahdusta lukuunottamatta öljynkulutus jatkoi kasvuaan 70-luvun loppuun asti. Öljynhinnan raju nousu (kuva 2) ei siis aikaansaanut merkittävää välitöntä kulutuksen pienenemistä.

Kuva 2: Öljynhinta

Mitä tuolloin tapahtui? Oma epäillykseni on se, että tämän dynamiikan selittää öljyn käytön raju väheneminen sähköntuotannossa. OECD maissa (kuva 3) öljyn osuus sähköntuotannosta ennen öljykriisiä oli noin 25%, mutta 80-luvun puolivälissä selvästi alle 10% ja siitä se on edelleen laskenut. On yksi asia toivoa öljyn korvaavaa energianlähdettä ja toinen asia korvata öljy oikeasti. Öljylle tarvittiin myös toimiva vaihtoehto. Mikäli öljy olisi korvattu muilla fossiilisilla, niiden hinnat olisivat nousseet, joten oli  onnekasta, että 70-luvun alussa ydinvoima oli kehittynyt tasolle missä se saattoi korvata muita energianlähteitä merkittävissä määrin.80-luvun puoliväliin mennessä maailmaan oli rakennettu noin  150GWe edestä ydinvoimaloita ja tästä suurin osa OECD maihin (kuva 4).

Kuva 3: Öljyn osuus OECD maiden sähköntuotannosta

Tämä oli enemmän kuin tarpeeksi syrjäyttämään öljyn OECD maiden sähköntuotannosta. Kun öljynkysyntä tämän seurauksena putosi rajusti, hinnat romahtivat 80-luvun alussa. Silloin ydinvoimalat oli kuitenkin jo rakennettu (tai päätetty rakentaa) eikä öljy hinnanlaskusta huolimatta enää palannut merkittäväksi osaksi sähköntuotantoa.

Kuva 4: Ydinvoimakapasiteetin kehitys

En tietenkään väitä, että ydinvoima olisi ollut tämän kuvion ainut merkittävä tekijä. Esimerkiksi autojen polttoainetehokkuus parani tuona aikana ja vaikka liikenteen öljyn kulutus ei sen takia juuri laskenutkaan, se saattoi rajoittaa kysynnän kasvua jonkin verran. Uskallan kuitenkin väittää, että merkittävin tekijä oli öljyn savustaminen ulos sähköntuotannosta ydinvoiman avulla.

On myös kiinnostavaa pohtia mitä geopoliittisia seurauksia tästä öljyn kulutuksen laskusta oli. Jotkut ovat esittäneet hauskan salaliittoteorian siitä, että USA ja Saudi-Arabia olisivat tarkoituksella torpedoineet Neuvostoliiton talouden romahduttamalla öljyn hinnan. Tämä teoria ei vaikuta täysin uskottavalta, koska 80-luvun alussa suurin kärsijä öljynhinnan laskusta oli juuri Saudi-Arabia (kuva 5). Hinnat romahdutti kysynnän lasku eikä se, että Saudit olisivat avanneet öljyhanansa. Saudi-Arabian oma tuotanto romahti, koska he ilmeisesti yrittivät ylläpitää korkeaa öljyn hintaa (…ja siis näin “auttaa” Neuvostoliittoa). Vasta 13 syyskuuta 1985 he saivat tarpeekseen ja nostivat nopeasti tuotantonsa suunnilleen sille tasolle missä se oli ollut 70-luvun lopussa. Tämä varmasti vaikutti siihen, että öljyn hinta pysyi alhaalla pidempään, mutta syynä tuskin oli taloudellinen sota Neuvostoliittoa vastaan vaan kyllästyminen siihen, että he jäivät ainoaksi maksajaksi öljyn kysynnän laskusta. Jos tässä kuviossa haluaa sotaa nähdä, niin ehkä ydinvoiman rakentamista voi pitää OECD:n sotatoimena OPEC:ia vastaan, jonka sijaiskärsijäksi Neuvostoliitto jäi.

Kuva 5: Saudi-Arabian öljyntuotanto

Jos kaivamme kristallipallon esiin, mitä voimme nähdä tulevaisuudessa? Venäjän vienti on tänä päivänä yhtä raaka-aine- ja energiakeskeistä kuin ennenkin. Heidän reilun 400 miljardin dollarin vientituloista ehkä noin 100 miljardia on peräisin öljyn myynnistä ja ehkä noin 180 miljardia maakaasun myynnistä EU:n markkinoille. (En tiedä ihan tarkkaan venäläisen maakaasun hintaa, mutta oletin 10$/MMBTU eli noin 9.5$/GJ) Nykyään öljy kuluu lähinnä liikenteessä ja sieltä sitä on vaikeaa syrjäyttää. Sen sijaan ydinvoiman mahdollisuus riippuu maakaasun tuottajien yllä kuin Damokleen miekka. 180 miljardilla voitaisiin rakentaa ehkä noin 50GWe ydinvoimaa joten vaadittu pääoma maakaasun korvaamiseksi EU:n sähköntuotannossa on paljon vähemmän kuin 10 vuoden maakaasulasku Venäjälle. Rohkenen arvioida, että on Venäjän intresseissä jarruttaa ydinvoimaa EU:ssa, koska maakaasun tuomien vientitulojen katoaminen romahduttaisi Venäjän talouden. Sen sijaan heille voi olla hyvinkin järkevää rakentaa lisää ydinvoimaa kotimaahan, koska näin he voivat säästää maakaasua vientiin. Samoin heidän kannattaa viedä ydinvoimaa sinne minne heidän olisi joko vaikeaa viedä maakaasua tai missä energiankulutuksen kasvu on niin voimakasta, että kaikille energianlähteille on tilaa (Kiina ja Intia?). Olisi varmasti kaikkien intresseissä mikäli Venäjän talous olisi vähemmän riippuvainen fossiilisten polttoaineiden myynnistä, mutta valitettavasti tästä kehityksestä on vähän merkkejä ilmassa ja se luo aivan uusia huolenaiheita myös ilmastopolitiikkaan. Epäonnistunut ilmastopolitiikka EU:ssa on nimittäin nykyisen Venäjän vakauden ennakkoehto.

Ehkä tästä historiasta voisi myös oppia jotain. Esimerkiksi sen, että fossiilisia korvaavien vaihtoehtojen tulee olla aidosti parempia vaihtoehtoja, koska muuten niiden taloudellinen pohja saattaa romahtaa fossiilisten hinnan laskiessa kysynnän hiipuessa? On myös lohdullista havaita kuinka nopeasti merkittäviäkin muutoksia voidaan saada aikaan silloin, kun poliittinen tahto on yhdistettynä teknisesti toimivaan vaihtoehtoon.