English: Experimental Breeder Reactor II and t...

Image via Wikipedia

Charles Till ja Yoon Il Chang ovat kirjoittaneet kiinnostavan kirjan “Plentiful Energy”. Kirjassa keskustellaan nopeisiin neutroneihin perustuvasta hyötyreaktorista IFR (Integral fast reactor) mikä oli kehitetty lähes valmiiksi, kun Clinton päätti yllättäen katkaista sen rahoituksen vuonna 1994. Ottaen huomioon ilmastonmuutoksen ja kasvavat riskit fossiilisten polttoaineiden ehtymisestä, Clintonin väite siitä, että tätä teknologiaa ei tarvittu oli absurdi. USA:n hallinto ryhtyi jopa toimiin estääkseen sen, että tutkijat olisivat keskustelleet teknologiasta julkisuudessa. Tässä lyhyitä huomioita itse kirjasta.

Hyvää:

  • Kirja on hyvin yksityiskohtainen esitys IFR:n historiasta ja mm. syistä mitkä johtivat erilaisiin valintoihin suunnittelussa. Erityisesti mieleeni iskostui hyvin vahva kuva siitä miksi metallinen polttoaine yhdistettynä “electrorefining” jälleenkäsittelyyn on järkevää. Kirjassa myös selitettiin hyvin selkeästi se kuinka erilainen IFR:n käyttämä prosessointi  (avainsanat: pyroprocessing ja electrorefining ) on verrattuna perinteisempään PUREX tekniikkaan. IFR:ssä prosessointi voidaan tehdä paikan päällä paljon pienemmässä mittakaavassa eikä prosessi voi tuottaa materiaalia, josta kukaan täysjärkinen yrittäisi tehdä atomipommin.
  • Keskustelu proliferaatio-ongelmista oli erinomaista. Tämän aiheen tiimoilta on paljon disinformaatiota, mutta tämän kirjan keskustelu aiheesta oli ilmeisen asiantuntevaa.
  • IFR:n turvallisuusominaisuuksista keskusteltiin huolella ja erityisen vaikuttavaa olivat oikeassa maailmassa EBR-II:ssa tehdyt testit passiivisesta turvallisuudesta. Näissä testeissä reaktorin  jäähdytysjärjestelmät sammutettiin, kun reaktori kävi täydellä teholla. (Fukushimassa näimme mitä ongelmia tämä voi aiheuttaa kevytvesireaktorissa.) EBR-II reaktori sammutti itsensä ilman ulkopuolista apua perustuen vain fysiikan lainalaisuuksiin.
  • Kirjassa oli paljon itselleni uutta tietoa esim. USA:n politiikasta käytetyn polttoaineen suhteen.
  • Osin keskustelu oli itse asiassa hiukan liiankin tiivistä. Esimerkiksi luku polttoaineen jälleenkäsittelyn  yksityiskohdista meni itseltäni suurelta osin yli hilseen,  koska pohjatietoni eivät olleet riittäviä. Ylipäätään kirja ehkä vaatii lukijaltaan vähintäänkin ydintekniikan perusteiden tuntemusta. Sartre ja Marx pohjalta tätä kirjaa ei luultavasti pysty lukemaan ymmärryksellä.

Huonoa:

  • Ilmastonmuutoksesta puhuttiin hyvin lyhyesti. Tämän argumentin ydinvoiman puolesta olisi voinut lausua voimallisemminkin.
  • Kirjoittajat perustelivat laajasti IFR:n, ylivoimaisuutta kevytvesireaktoreihin nähden sillä, että EPA:n (Environmental protection agency) ja NRC:n (Nuclear Regulatory Commission) sääntöjä käytetyn polttoaineen loppusijoituksesta on helpompaa noudattaa IFR:lla. Tämä on hölmöä, koska ensin pitäisi kysyä mitkä säännöt ovat ylipäätään järkevästi perusteltuja. Ihmisten tekemät säännöt muuttuvat silloin, kun ihmiset haluavat niitä muuttaa. Esimerkkinä sääntelystä, joka on jokseenkin älytöntä mainitsen heidän sääntönsä, ettei kukaan saa saada käytetystä polttoaineesta korkeampaa kuin 0.15 mSv annosta vuodessa seuraavan 10000 vuoden aikana. (Nähtävästi sääntöjä on hiukan rukattu oikeuden päätöksen  takia niin, että aikajänne on venytetty miljoonaan vuoteen, mutta niin, että 10000 vuoden kohdalla säännöt muuttuvat löysemmiksi.)  Samaan aikaan toisaalla esimerkiksi kivihiilituhkaa markkinoivat tahot kertovat ylpeinä kuinka heidän tuotteensa ovat turvallisia, koska ne eivät aiheuta korkeampaa kuin noin 0.28 mSv annosta vuodessa! Ts. fossiilisen teollisuuden ei tarvitse pitää huolta omista radioaktiivisista päästöistään edes yhtä vuotta vaikka he aiheuttavat korkeampaa altistumista kuin tuo EPA:n käytetylle ydinpolttoaineelle asettama raja. Tämän kaltainen sääntely ei ole muuta kuin fossiilisten polttoaineiden suosimista sääntelyn keinoin eikä paranna kenenkään turvallisuutta. (Tällainen on varmasti  mahdollista siksi, koska fossiilisen teollisuuden lobbaajat kykenevät niin suurella menestykseellä estämään heihin kohdistuvaa sääntelyä ja luultavasti jopa edistämään kilpailijoihin kohdistuvaa sääntelyä).
  • Till ja Chang sanovat muuten myös, että missään ole sovittu siitä mitä kevytvesireaktoreiden käytetylle polttoaineelle tehdään. Tämä tuli suomalaiselle hiukan yllätyksenä.
  • Till ja Chang sivuuttavat toriumin mahdollisuudet lähes tyystin. He jopa sanovat, että nopea reaktori on ehdottoman välttämätön mikäli etsimme ehtymätöntä resurssipohjaa polttoaineelle. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa maailmassa missä toriumiin perustuvat termiset reaktorit ovat mahdollisia ja uskon heidän tietävän tämän itsekin. Mielestäni IFR:iä kannattaa rakentaa samalla, kun kehitämme esim. LFTR tekniikkaa ym. vaihtoehtoja. Paras reaktori voittakoon markkinoilla.

En osaa sanoa:

  • Monet hyötyreaktoreita ajavat käyttävät uraanin loppumista yhtenä argumenttinaan ja niin myös Till ja Chang. Toki on selvää, että pitkällä tähtäimellä tämä on relevantti asia, mutta en ole lainkaan varma siitä onko se argumentti relavantti seuraavien vuosikymmenien aikana. Uraania on toistaiseksi löytynyt aina, kun sitä on vaivauduttu etsimään. Uraani ei ole järin harvinainen alkuaine. Esimerkiksi tinaa esiintyy maankuoressa suunnilleen yhtä paljon ja sen kumulatiivinen tuotanto ylittää tällä hetkellä tunnetut konventionaaliset uraanivarat moninkertaisesti eikä tinantuotanto näytä mitään merkkejä vähenemisestä.  Hopea on melkein 40 kertaa harvinaisempaaja silti sitä tuotetaan vuosittain noin 40% uraanin tuotannosta ilman, että tuotanto olisi taantumassa. Hyötyreaktorit ovat perusteltuja monin eri syin, mutta vetoaminen  uraanin loppumiseen ei ole perustelu parhaasta päästä.
Advertisements