Olen lukenut useita ärsyttävän sovinistisia artikkeleita ja blogeja siitä kuinka naisia ei oikeasti syrjitä esim. työelemässä ja kuinka heidän alhaisemmat tulonsa ovat ihan heidän omaa syytään. Mitäs tekevät vääriä uravalintoja tai liian vähän töitä! Yleensä kirjoittajat eivät edes huomaa kivikautisia asenteitaan vaan saattavat esiintyä järjen tai tieteen taakse piiloutuneina. (Kuinka moni rasisti muuten myöntää olevansa rasisti? Ainahan he ovat vain rohkeasti, avoimesti, skeptisesti ja järkevästi ajattelevia mallikansalaisia.)

Usein nämä naisia syyllistävät argumentit nojaavat joko biologiaan (“naisilla ei ole y-kromosomia, jonka vuoksi he eivät voi niin hyvin romauttaa koko maailman pankkijärjestelmää ja ansaita sitä tekemällä suuria summia.”) tai sitten siihen, että kaikki ovat vapaita tekemään omia päätöksiään ja naiset vain nyt tekevät keskimäärin tyhmempiä päätöksiä. Mutta ovatko mahdollisuudet oikeasti samat ja ovatko päätöksemme oikeasti vapaita?

Slate:ssa on ollut äskettäin asiasta parikin kiinnostavaa juttua. Ensimmäisessä kerrottiin siitä kuinka alitajuinenkin ennakkoasenne vaikuttaa vahvasti siihen kuinka naiset putovat pois matematiikan opinnoista. He pärjäävät yhtä hyvin kuin miehet koulun alemmilla asteilla, mutta heidän määränsä harvenee nopeasti yliopistotasolle tultaessa. Jutussa kerrottiin mm:

“…In a more ambitious experiment organized with the university’s math department, the psychologists evaluated how undergraduates performed when they had male or female math professors.

They measured, for instance, how often each student responded to questions posed by professors to the classroom as a whole. At the start of the semester, 11 percent of the female students attempted to answer questions posed to the entire class when the professor was male, and 7 percent of the female students attempted to answer questions posed to the entire class when the professor was female. By the end of the semester, the number of female students who attempted to answer questions posed by a male professor had not changed significantly: Only 7 percent of the women tried to answer such questions. But when classes were taught by a woman, the percentage of female students who attempted to answer questions by the semester’s end rose to 46.

The researchers also measured how often students approached professors for help after class. Around 12 percent of the female students approached both male and female professors for help at the start of the semester. The number of female students approaching female professors was 14 percent at the end of the semester. But the number of female students asking for help from a male professor dropped to zero.

Finally, when Stout and Dasgupta evaluated how much the students identified with mathematics, they found that women ended up with less confidence in their mathematical abilities when their teachers were men rather than women. This happened even when women outperformed men on actual tests of math performance. …”

Naiset siis kiinnostuvat matematiikasta enemmän, kun opettajana on nainen tai kun he voivat muuten identifioitua vaikka vanhempaan naisopiskelijaan.Tämä siis ei edes vaadi sovinismia miesopettajalta. Alitajuiset viestit ja signaalit naisen ja miehen “oikeista” rooleista riittävät ja ne signaalit vääristävät valintamme kaikkea muuta kuin “vapaaksi”.

Toisessa jutussa kritisoitiin Tierney:n aiempaa kolumnia missä hän vähätteli seksismin aiheuttamia ongelmia siteeraamalla tutkimusta, jonka viestiä hän ei selvästikään ollut ymmärtänyt. Tutkimus mihin tässä viitattiin totesi, että kun naisilla on (tieteessä) samat resurssit kuin miehillä, heidän artikkelinsa, apuraha- ja työpaikkahakemuksensa hyväksytään samalla todennäköisyydellä. Tierney kuitenkin unohti sen reitin mitä kautta nainen päätyy sellaiseen asemaan missä hänellä ON samat resurssit kuin miehellä.

Me elämme yhteiskunnassa missä perheen ja työn yhteensovittamisen ongelma kaadetaan liki täysin naisten niskaan. Miesten ei oleteta pitävän vanhempainvapaita eikä riskiä lapsista tai lasten hoidon aiheuttamista hankaluuksista huomioida heitä palkattaessa. Työnantajallehan vanhampainvapaista ja lastenhoidosta ei aiheudu vain suoria kustannuksia vaan myös epäsuoria kustannuksia. Korvaava työntekijä pitää löytää ja perehdyttää tehtäviinsä. Se voi vaatia paljonkin resursseja ja olla hankalaa aloilla joissa on valmiiksi työvoimapulaa. (Kuinka moni haluaa lyhyen sijaisuuden, jos parempaa on tarjolla?) Jos lapsi sairastuu, kun deadlinet yms. pukkaavat päälle, vanhemman on jäätävä kotiin lasta hoitamaan. Tämä ei varmastikaan aiheuta riemunkiljahduksia työnantajan puolelta.

Nämä tekijät varmasti vaikuttavat monien perhettä haluavien naisten urakehitykseen kuten myös uravalintoihin. Mielletään, usein varmasti perustellusti, että perhe ja työ on helpompi sovittaa yhteen naisvaltaisilla (julkisen sektorin) aloilla kuin muualla. Näiltä aloilta on kuitenkin paljon esimerkkejä siitä kuinka tämä temppu tehdään ja siitä, että työnantajat tämän suvaitsevat. Mitä taas miesvaltaisiin aloihin tulee niin naiset ovat omassa elämässään nähneet, että isät yms. eivät ole jääneet vanhempainvapaille. Näin ollen oletus siitä, että miesvaltaisilta aloilta on vaikea jäädä vapaalle on luonteva. Miesvaltaisten alojen työnantajien negatiiviset asenteet esim. vanhempainvapaiden kustannusten jakamiseen, eivät varmasti näitä ennakkoasenteita hälvennä. Naisella voi olla likipitäen samanlaiset tulot ja urakehitys kuin miehellä, mutta usein tämä nainen on lapseton. Miehet eivät joudu samaa valintaa tekemään, koska heidän ei oleteta pitävän jälkikasvustaan huolta (…siis oikeasti). Kuinka vapaita olemme oikeasti valitsemaan haluammeko perheen vai emme?

On tavallaan ironista, että naisia syyttelevät, yleensä poliittisen kartan oikealla laidalla kököttävät, miehet usein omassa elämässään altistavat esimerkiksi omat lapsensa juuri niille vaikutteille, jotka ohjaavat naisten valinnat niille urille mitä miehet sitten myöhemmin paheksuvat. He voivat olla perheellisiä, mutta tuskin jäävät vanhempainvapaalle tai kotihoidontuelle. Moni ei varmaan pidä edes isyyslomaa. Näillä esimerkeillä he pönkittävät stereotypioita äidin roolista lasten ainoana todellisena hoitajana ja isän vapaudesta rakentaa uraansa tarvittaessa perheenkin kustannuksella. Sitten kun tämä aiheuttaa tasa-arvo-ongelmia, he pesevät kätensä syyttämällä naisia tai kenties jopa biologiaa. Tokihan naisilla voi olla keskimäärin suurempi taipumus lasten hoivaamiseen aivan kuin miehillä voi olla keskimäärin suurempi taipumus raiskaukseen ja tappamiseen. Näistä keskimääräisistä taipumuksista ei voi vetää johtopäätöstä siitä miten meidän tulee toimia. Jos äiti oppii vaikkapa lastenhoitoa helpommin kuin isä, ei se tarkoita sitä, että isä tulee vapauttaa vastuusta vaan ehkä sitä, että isän tulee harjoitella asiaa äitiä enemmän.

Työmaailman pelisäännöt ovat myös usein miestä suosivia. Esimerkiksi miehen parempaa soveliaisuutta toimitusjohtajaksi on perusteltu sillä, että miehet ovat valmiita tekemään pidempää päivää. Ottamatta kantaa sihen kuinka paljon nainen on halukas tekemään töitä, en voi kuin spekuloida sillä, että mikäli keskiajalla toimitusjohtajaksi pääsi vaikkapa ratsastamalla haarniska päällä ja käyttämällä taitavasti peistä, niin kyseinen toimitusjohtaja aivan varmasti määritteli nämät avut erityisen tärkeiksi hyvää toimitusjohtajaa valittaessa. Minusta on kuitenkin selvää, että moderneissa yrityksissä johtajan pääavut ovat toisaalla. Pätevät nuoret alaiset arvostavat varmasti usein enemmän pomon sosiaalisia taitoja, kykyä tukea heitä rakentavasti ja ymmärrystä perheen ja työn yhteensovittamiseen. Pomo joka arvottaa sinut kehityskeskustelussa sen perusteella kuinka paljon olet ollut valmis uhraamaan perheesi esim. ylitöiden alttarille, miellettäisiin varmasti yleisesti p…pääksi ja yritystä vaihdetaan parempaan silloin, kun siihen tulee mahdollisuus.

Miehiä suosivista säännöistä voin poimia esiin myös oman alani eli fysiikan perustutkimuksen. Tyypillinen urakehitys voi alkaa opiskelulla, joka kulminoituu väitökseen. Sen jälkeen sinun oletetaan lähtevän tutkijatohtoriksi maailmalle epämääräiseksi ajaksi. Tutkijatohtorina kirjoitetuilla julkaisuilla saat meriittejä joilla saat uuden postdocin jne. Jos putoat kyydistä, on leikkiin hankalaa päästä enään takaisin mukaan. Toisilla on silloin nimittäin enemmän papereita ja näyttöjä ja… olethan jo vähän vanhakin. On kuitenkin niin, että se ikä jonka fyysikot viettävät tutkijatohtorina maailmalla on se sama ikä jolloin lapsia haluavan naisen on syytä alkaa pohtimaan niiden hankkimista. Kuten Slate:n jutussa sanottiin:”You could say that universities don’t discriminate against women, they just discriminate against people whose fertility declines rapidly after 35.” Pätevyyttähän tämä järjestelmä ei juurikaan mittaa vaan valmiutta viivästyttää perheen perustamista tai ehkä sitä onko sinulla puoliso, joka on valmis jättäytymään työelämän ulkopuolelle sinun urasi vuoksi. Miksi niitä tutkimusnäyttöjä ei voi alkaa antaa pari vuotta myöhemmin sen jälkeen, kun lapset on tehty?

Kirjoitin muuten reilu vuosi sitten asiaa sivuten kommentin myös Economist lehteen. Kun kirjoitan tätä, kuopus nukkuu tuhisten sylissä. Aivan kuten se keskiaikainen ritaritoimitusjohtaja piti itseään mallitoimitusjohtajana, minäkin toivon, että useampi isä tekee saman valinnan kuin minä. Minulle valinta oli työnantajani puolelta helppo ja toivotan rohkeutta ja peukkuja niille, jotka päättävät näyttää kenties nihkeästi vanhempainvapaisiin suhtautuvalle työnantajalle takalistoaan.

Lisäys 11.3.2011: Hesarissa Jukka Relander huomauttaa aivan oikein, että “Perinteisesti naiset ovat olleet töissä enimmäkseen julkisella sektorilla, miehet enimmäkseen yksityisellä. Vanhemmuuden kustannusten kohdistuminen naisvaltaisiin aloihin on näin ollut rahan siirtoa veronmaksajilta vientiteollisuudelle. Tämä systeemi olisi jo aika purkaa. ” Koska perheitä joissa äiti on joko vanhempainvapaalla tai kotihoidontuella on vuosittain ilmeisesti 150000-200000, tämä tukiainen ei ole mitätön. Jos hoitovastuut jaettaisiin tasan, miesvaltaisten alojen tulisi vuosittain pyörittää 75000-100000 työntekijän sijaisrumbaa.