Tanskan insinöörien suunnitelma Tanskan Co2 päästöjen vähentämisestä 90% vuoteen 2050 mennessä sai melko runsaasti positiivista medianäkyvyyttä ympäri maailman. Löysin nyt aikaa kahlata sen läpi.

Suunnitelmaan kuuluu soveliaan suuri energiansäästötavoite (lähes 50% primäärienergiankulutuksesta) ja se, että jäljelle jäävästä 430PJ:sta biomassalla tuotetaan lähes 75%. He raportoivat, että kyseeseen voisi tulla esim. pajuviljelmät, joista voisi saada energiaa 150 GJ/ha (korkein energiapotentiaali/hehtaari). Mikäli puun energiasisällöksi oletetaan 6MJ/kg niin tuo tarkoittaa noin 25t pajua/hehtaari. Jos skenaarion bioenergiatavoite toteutetaan käyttämällä siis tätä kaikkein tuottavinta vaihtoehtoa, energiaplantaaseille vaaditaan siis noin 20000 km^2 pinta-ala, joka on liki 50% Tanskan maapinta-alasta! On kuitenkin syytä lisätä, että suunnitelmassa visioidaan levänkasvatuksen tuottavan 100PJ, mutta tästä huolimatta hyvin huomattava osa Tanskasta konfiskoitaisiin ihmisten energiantarpeiden tyydyttämiseksi.

Kuten yllä mainitsin suunnitelmassa merilevien kasvatuksella tuotettaisiin 100PJ vuosittain. Mikäli Tanskassa Auringon intensiteetti on keskimäärin 125W/m^2 niin 100% hyötysuhteella tuon energiamäärän tuottaminen auringosta vaatii noin 25km^2 alueen. Suunnitelmassa väitetään, että kyseiset leväviljelmät vaatisivat noin 80km^2 alueen (käytettäessä matalan veden viherleviä) ts. että fotosynteesi ja voimalaitokset muuntavat auringonvaloa bioenergiaksi yli 30% hyötysuhteella. Epäselväksi jää kuinka tämä temppu tehdään, kun pidetään mielessä se, että fotosynteesin teoreettinen maksimihyötysuhde on noin 12%. Tämä teoreettinen yläraja voitaisiin saavuttaa tilanteessa missä valon, hiilidioksidin tai ravinteiden määrä ei luo minkäänlaisia pullonkauloja.

Mistä nämä bioreaktorit saavat tarvitsemansa hiilidioksidin ja lannoitteet jää myös hämärän peittoon. Pikainen arvio antaa ymmärtää, että näiden “bioreaktoreiden” vaatimat lannoitemäärät ovat samaa suuruusluokkaa kuin koko Tanskan nykyinen lannoitteiden käyttö. Kun tähän lasketaan mukaan maalla olevien energiaplantaasien vaatimat lannoiteet, puhutaan Tanskan lannoitteen käytön moninkertaistumisesta. Jo nyt on ollut puhetta huokeiden fosfaattilähteiden hälyttävän nopeasta hupenemisesta. Epäselväksi jää kuinka “kestävää” ja “uusiutuvaa” tämänkaltainen bioenergian tuotanto on. En voi tietenkään puhua muiden puolesta, mutta lisäksi itseäni ajatus tällaisten lannoitemäärien kippaamisesta meressä oleviin “bioreaktoreihin” ei innosta. Sellainen lannoitepommi vain odottaa vahingon tapahtumista, jonka seurauksena nämä ravinteet leviävät mereen.

Vaikka käytännöllisiä perusteita Tanskan mallin mukaista bioenergiaan nojautumista vastaan siis on, vision keskeisin itselleni pahaa oloa aiheuttavista tekijöistä on sen edustama vinoutunut arvomaailma. Vanhassa testamentissa jumala loi taivaan ja maan ja antoi ihmiselle tehtävän tehdä luonto itselleen alamaiseksi. Huolimatta siitä, että luomiskertomus on ajattelevissa väestönosissa siirretty aikapäiviä sitten historian romukoppaan, elää kuva ihmisestä oikeutettuna luonnon alistajana yhä vahvana. Tanskan insinöörit eivät ole edes vaivautuneet pohtimaan sitä, että mitä ekologista heidän visiossaan ylipäätään edes on. Visioissa luonnonarvoa mitataan sen ihmiselle tuottamilla petajouleilla eikä siinä, että huomattava osa Tanskasta korvattaisiin ihmisen tarpeita tyydyttävillä energiaplantaaseille nähdä mitään ekologista ongelmaa. Jos bioenergiasta tulee visionäärille kiva tunne, sen on oltava “ekologista”. Viis siitä, että alueet joissa elää luonnonvaraista luontoa (siis sellaista, jota ei ole muokattu palvelemaan Homo Sapiensin intressejä) kutistuvat olemattomiin. Tehtävää ekologista vahinkoa ei edes huomata, kun into tehdä sitä mikä tuntuu luonnolliselta (tai välttää sitä mikä ei anna “luonnollisia” kiksejä) ajaa todellisten ympäristövaikutusten analysoinnin ylitse.

Kun ihmisiä oli joitain miljoonia elämässä keräilyn ja metsästyksen varassa, ihmisten aiheuttama vahinko oli melko mitätön. (Tosin kyllä esivanhempamme pystyivät jo tällöin ajamaan monia lajeja sukupuuttoon.) Nyt meitä on kuitenkin lähes 7 miljardia ja ihmiset ovat biosfäärin keskeisin ekologinen ongelma. Meistä on tullut se norsu porsliinikaupassa eikä nykyistä ihmismäärää voi ylläpitää ilman teollistuneen yhteiskunnan tukea. Jo nyt ihmiset ovat takavarikoineet omaan käyttöönsä hyvin huomattavan osan planeetan koko primäärituotannosta ja elintilan kapeneminen on hälyttävän nopeaa. Bioenergiavisioissa ihmiset takavarikoivat primäärituotannosta rajusti nykyistäkin suuremman osan ja kaiken muun sotkemisen lisäksi tyydyttävät myös energiantarpeitaan yhä suuremmissa määrin ekosysteemin kustannuksella. Lähes kaikki luonnontilainen luonto tuhottaisiin ja sitä jätettäisiin jäljelle kenties vain pieniksi reservaateiksi joiden suojelemisella toiset voisivat rakentaa imagoa eettisinä ympäristönsuojelijoina samalla, kun kannattavat politiikkaa, joka loi tarpeen suojella näitä kallisarvoisia tilkkuja.

Vanhatestamentillisesta kuvasta ihmisen paikasta on syytä luopua. Sen sijaan, että sotkemme ekosysteemin mikäli emme juuri nyt keksi syytä siitä pidättäytyä, on siirryttävä varovaisempaan asenteeseen. Elävään luontoon ei pidä puuttua ellei siihen ole erityisen painavia perusteita. Muussa tapauksessa siihen porsliinikauppaan ei jää mitään ehjäksi ja tämä ei, pidemmällä tähtäimellä, ole edes meidän etujemme mukaista. Esim. ruuantuotannossa ja asumisessa joudumme väistämättä omimaan suuria maa-aloja omaan käyttöömme (kuinka suuria, riippuu valinnoista), mutta energian tuotannossa tähän ei ole mitään pakottavaa syytä, koska voimme tuottaa tarvitsemamme energian elottomista lähteistä (maalämpö, ydinvoima, tuuli, aurinko, vesi, aalto). Se poltammeko eläviä asiota energiaksemme vai emme on valinta. Siinä missä valinta monien muiden energianlähteiden välillä voi olla pragmaattinen ja luonteeltaan jopa tekninen, bioenergiassa valinta on suuressa määrin arvovalinta.