Tuulivoiman syöttötariffit jäivät kiinnostamaan aikaisemman kirjoitukseni jälkeen. Elämme maassa missä nämä tuet ja niiden saajat ovat julkisia joten selailin niitä tovin. Alla on yhteenveto tariffia saavista yrityksistä ja tariffien suuruuksista tähän asti.

Omistaja Syöttötariffeja (euroa)
Kaikki 61 000 000
Tuuliwatti Oy 21 529 000
Rajakiiri Oy 10 533 000
Haminan Energia Oy 4 422 000
Innopower Oy 3 916 000
Puhuri Oy 3 813 000
Oy Perhonjoki Ab 3 676 000
Honkajoen Tuulipuisto Ky 3 660 000
TuuliMuukko Ky 2 466 000
Suomen Voima Oy 1 270 000
Sumituuli Oy 700 000
Raahen Tuulienergia Oy 356 000
Pettumäen Mylly Oy 211 000
Kotkan Energia Oy 191 000
Lumituuli Oy 43 000
Manni Mika 0
Koskenkorvan Tuulivoima Oy 0

St1ShellTällä hetkellä selvästi eniten tukia on maksettu Tuuliwatti Oy:lle. Tämä yhtiö on jaettu S-ryhmän ja St1:n kesken. St1:n omistaa Mika Anttonen
ja se tunnetaan paremmin St1:n ja Shellin bensa-asemana. Jos selailee St1:n nettisivuja, voi saada sen kuvan, että yritys on erityisen keskittynyt uusiutuviin polttoaineisiin, mutta sen yli kahden miljardin liikevaihdosta about 99% tulee fosiilisten polttoaineiden myynnistä. Liikevaihdon kasvu öljyn myynnistä on ollut paljon suurempaa kuin heidän uusiutuvan energian bisneksien kokonaisliikevaihto ja tuloksesta nähtävästi melkein kaikki on peräisin fosiilisten polttoaineiden myynnistä. Biopolttoaineet ovat heille tappiollisia ja kun taas tuulivoimabisnekset ovat voitollisia. St1 on siis uusiutuvan energian yritys samaan tapaan kuin vaikkapa Royal Dutch Shell (biopolttoaineita ja tuulivoimaa).  Anttonen on muuten sitä mieltä, että että asetetut ympäristötavoitteet ovat epärealistisia ja poliitikot pihalla. Hän on tässä oikeassa.

Tämän jälkeen listalla seuraa joukko yhtiöitä, jotka ovat kunnallisten sähköyhtiöiden ja teollisuuden omistuksessa (ilmeisesti Mankala-periaatteen kautta ). Siellä on mm. Helsingin Energia, Vantaan Energia, UPM-Kymmene, Rautaruukki ja Kemira (ja monia muita). Viime aikoina toiset ovat kauhistelleet sitä kuinka he arvioivat Fennovoiman ydinvoimalahankkeen omakustannushinnaksi 5 senttiä/kWh ja kuinka tämä on korkeampi kuin heidän arvaamansa sähkön markkinahinta. Tämä on kuulemma kamalaa, koska ihan tavallinen kuntalainen voi joutua maksumieheksi. Kuten olen maininnut aikaisemminkin se tavallinen kuntalainen maksaa 10.53 senttiä/kWh tuulisähköstä ja pitää näin ollen kunnallisen sähköyrityksen muuten tappiollisen tuulivoimatuotannon pystyssä. Sama kuntalainen siis kelpaa sekä lyömäaseeksi, että lounaaksi riippuen tilanteesta. Söpöä.

Syöttötariffeilla on muuten hupaisa yhteys Outokumpuun. Yksi näistä Fennovoimaa viimeaikoina paheksuneista on Tuomas Saloniemi. Tuomaksella oli myös melko originaali kauhistuksen kohde — Fennovoiman osakas Outokumpu.

Ainoa joka Fennovoiman omistajista mahdollisesti saattaisi hyötyä on taho, joka ostaisi Fennovoiman lisäksi oman tuotantonsa pyörittämiseen merkittävästi sähköä markkinoilta markkinahinnalla. Tällä hetkellä mukana oleva tällainen taho on Outokumpu.

Outokumpu kuluttaa vuosittain sähköä 3,5 TWh. Outokummun Fennovoimasta omakustannushintaan ostaman sähkön määrä on ainoastaan 1 TWh/a, joten mikäli Fennovoimalla saadaan laskettua sähkön markkinahintaa edes 5-10% sijoitus voi olla Outokummulle kannattava, vaikka Fennovoima itsessään tuottaisikin markkinoita kalliimpaa sähköä. Käytännössä siis joudutaan tilanteeseen, jossa kunnat subventoivat Outokummun toimintaa saamatta itse mitään.

Huoli siis on, että sähkön lisääntynyt tarjonta laskee markkinahintaa niin, että Outokumpu hyötyy vaikka saisikin takkiin Fennovoima sijoituksestaan. Markkinahinnan lasku on tietenkin yksi uusiutuvia ajavien säännöllisiä markkinointiargumentteja. Tuuli- ja aurinkovoiman käyttökustannukset ovat alhaisia joten, kun pääomakustannuksista ei puhuta, ne painavat tuulisena ja aurinkoisena päivänä markkinahintaa alas. Kun tätä argumenttia käyttää on toki aina vältettävä mainitsemasta markkinoiden ulkopuolella maksettavaa syöttötariffia. Voisimmeko kuvitella Outokummulle jotain vielä katalampaa hyötymisen mahdollisuutta? Jotain tapaa jolla he voisivat välttää ottamasta takkiin investoinneista kapasiteettiin, jonka omaskustannushinta on markkinahintaa korkeampaa? Kelpaisiko syöttötariffi vastaukseksi? Tämä kuvio on jo todellisuutta Rajakiiri osakeyhtiössä, jonka osakkaana Outokumpu on. Tappiollinen investointi muutetaan syöttötariffilla kannattavaksi ja sillä olisi taipumus painaa markkinahintaa alas. Täydellistä! En tosin aio pidättää hengitystäni odottaessani sitä, että Outokummun toimintaa Rajakiirissä pidetään yhtä kamalana kuin heidän toimintaansa Fennovoimassa. Ensimmäinen on selvästikin jaloa, koska tuulivoima. Jälkimmäinen on moraalitonta, koska ydinvoima.

Honkajoen tuulipuiston taas omistaa Peter Fagernäsin Taaleritehdas. Taaleritehdas on yksityispankkiiri- ja omaisuudenhoitopalveluihin keskittyvä sijoitusyhtiö. He valikoivat asiakkaikseen varakkaita ihmisiä:

Haluamme mahdollistaa varakkaiden ja vaurastuvien suomalaisten aktiivisen osallistumisen pääomamarkkinoiden kehittämiseen ja tehdä omistajuudesta arvon ja ylpeyden aiheen.”

Tuulivoima sijoituksia Taaleritehtaassa pyörittää erityisesti heidän Tuulitehdas pääomarahastonsa. Siinä on sijoituskapasiteettia 150 miljoonaa ja sen kapasiteetin takana on noin 200 sijoittajaa…siis keskimäärin melkein miljoona per sijoittaja. Tuollainen rahoitusvarallisuus sijoittanee Tuulitehtaan omistajat varakkaimman 0.1% joukkoon. (Löytääkö joku relevanttia jakaumaa? En nyt löydä sitä tilastokeskuksen sivulta. Mediaani rahoitusvarallisuus taitaa kuitenkin olla alle 10000 euroa.) TuuliMuukko taas on LähiTapiolan 100  miljoonan pääomarahaston omistuksessa. Syöttötariffia saavista yrityksistä Lumituuli Oy taitaa olla “tavallisten ihmisten” omistama (1200 osakasta). Sen osuus tariffeista on alle 0.1%.

Tämä opintomatka internetin syövereihin vain vahvisti käsitystäni syöttötariffien rajusta regressiivisyydestä. Jotta ylläolevasta ei kuitenkaan vedettäisi liian hätiköityjä johtopäätöksiä, on syytä mainita, että en ole aina regressiivisiä tulonsiirtoja vastaan. Ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvittavat työkalut syövät usein suuria määriä pääomia ja niitä pääomia on lähinnä rikkailla. Se tarkoittaa sitä, että monin paikoin sijoittajia on hemmoteltava tavoilla, joita muuten pitäisi vastenmielisinä. Sen sijaan regressiivistä politiikkaa ei pidä harjoittaa mikäli palkkiona on lähinnä joidenkin teknologiafetissin tyydyttäminen. Investoinneille saatavat voitot on sidottava päästövähennyksiin niin, että tuotot ovat suurimpia suurimmista päästövähennyksistä. Näin kenties regressiivinenkin politiikka auttaa saavuttamaan koko yhteiskunnan kannalta tärkeän tavoitteen.

En myöskään paheksu sijoittajia heidän toiminnastaan. He sijoittavat pääomia kohteisiin, jotka arvioivat riittävän kannattaviksi. Jos yhteiskunta on päättänyt taata jonkin toiminnan voitot, totta kai pääomia ilmestyy sen takuun houkuttelemina. On kuitenkin huolestuttavaa, että harjoitetun politiikan tulonjakovaikutuksia ei edes mainita. On yksi asia tehdä kompromisseja asioiden eteenpäin viemiseksi ja toinen tehdä päätöksiä sokeana niiden seurauksista.

Havaittujen teknisten ongelmien vuoksi EDF ajaa Iso-Britanniassa toistaiseksi alas omistamiaan ydinreaktoreita. Näiden yhteenlaskettu sähköteho on nähtävästi noin 3.5 GW. Greenpeace (ja Climateprogress) väitti eilen, että tuulivoima pelasti tilanteen ja korvasi epäluotettavan ydinvoiman. Mitä oikeasti on tapahtunut?

Höpsistä...

Höpsistä…

Näytetään ensin sähkönkulutus Iso-Britanniassa kuukauden alusta. Dataa on kerätty viiden minuutin välein. Kuvasta näkyy hyvin kulutuksen viikkorytmi kuten myös kulutuspiikit päivän mitaan. 1.8.2014 oli perjantai päivä ja kuten näkyy sitä seuraa kaksi alhaisemman kulutuksen päivää ja sitten seuraavat arkipäivät. EDF:n reaktoreita alettiin ajaa alas noin pisteessä 3000.

Kulutus elokuun 2014 alusta

Kulutus elokuun 2014 alusta

Tämä näkyy erityisen selvästi seuraavassa kuvassa, joka näyttää tuotannon elokuun alusta alkaen. Kuvaajasta puuttuu selvyyden vuoksi joitain datasettejä (vesivoima ja tuonti Euroopasta lähinnä), mutta ne eivät muuta mitään olennaista. Eli todellakin, kun ydinvoimaloita alettiin suunnitellusti ajaa alas maanantaina, tuulivoiman tuotanto sattui olemaan melko korkeaa! Tämän jälkeen sen tuotanto on kuitenkin (omin luvin) taas laskenut ja lasku on itse asiassa ollut jyrkempää kuin ydinvoimalla. Tuulivoima ei siis ole “korvannut” ydinvoimaa vaan pikemminkin päättänyt lähteä lounaalle hankalaan aikaan. Kuvaajasta näkee selvästi, että puuttuva teho on (tuttuun tapaan) korvattu poltamalla lisää maakaasua ja hiiltä. Ei näiden tarkistaminen oikeasti ole niin vaikeaa, jos vain sattuu olemaan kiinnostunut siitä ovatko omat väiteet tosia vai eivät.

UKproduction

Tuotanto elokuun 2014 alusta

P.S. Painaessani “Publish” nappulaa tuulivoiman tuotanto on laskenut 1.2 gigawattiin ja sen osuus on 3.25% kulutuksesta.

“Tuulivoimaloiden ei tarvitse olla kasvottomien suuryritysten omistamia.” kertoo Lähienergia jutussaan. Kaksi “kasvokasta” pohjalaista yrittäjää (Kari Komsi ja Jaakko Niemi) ovat rakennuttaneet itselleen tuulivoimalan.

“Paikallisen omistuksen myötä tuotannon tulot eivät karkaa suurten yhtiöiden mukana muille maille.”
Mutta mutta… mistä nämä tulot tulevat ja kuka ne saa? Tulot tulevat tietenkin syöttötariffista (10.53 senttiä/kWh vuoden 2015 loppuun ja 8.35 senttiä/kWh 9 vuotta sen jälkeen), jonka maksaa myy yhteiskunta (pääosin Teuvan kunnan ulkopuolella). Tulot taas menevät voimaloiden omistajille eli tässä tapauksessa kahdelle “kasvokkaalle” yrittäjälle. Jos tämä kyseinen voimala toimii 25% kapasiteettikertoimella, parivaljakko tienaa sillä vuodessa liki 600000 euroa ensimmäiset kolme vuotta ja noin 450000 vuodessa yhdeksän vuotta sen jälkeen…yhteensä noin 6 miljoonaa. Jos voimalan elinikä on 20 vuotta ja sen tuotannosta saa 5 senttiä/kWh hinnan 12 vuoden jälkeen, tienestäjä tulee vielä tuohon päälle noin 2 miljoonaa. Jutussa ei kerrota voimalan hintaa, mutta jos arvioimme hinnan 1.5 miljoonaa/MW tasolle se on maksanut ehkä 4 miljoonaa. Luultavasti ihan hyvä diili yrittäjille ja onnittelut vain heille. Lähes riskivapaata voittoa molemmille pyöreästi kaksikertaa suomalaisen keskipalkan verran.

Kysymys: Mikä mahdollisti pääsyn tämän yhteiskunnan tarjoaman mukavan etuuden piiriin?

Vastaus: Mahdollisuus löytää 4 miljoonaa euroa nurkista lojumasta. Jos etuuden ennakkoehtona on suurten pääomakasojen omistaminen, ei liene ole yllättävää, jos hyöty valuu ennen kaikkea niille, joilla on paljon varallisuutta. Tiedän olevani hiukan kummallinen, mutta jos minulta kysytään, niin mieluummin maksan sähkölaskuni vaikkapa “kasvottomalle” kunnalliselle sähköyhtiölle kuin saan (kenties kuvalla varustetun) laskun yhteiskunnan hyväosaiselta. Jos tuulivoimaloita halutaan rakentaa, miksi valtio tai kunnat eivät rakenna niitä suoraan ja rahoita tätä vaikka nostamalla veroja niille, joilla on varaa miljoonien investointeihin yksityisinä ihmisinä? Nykyinen tapa on ilmiselvästi regressiivinen. (Toisaalta joskus vaikuttaa siltä, että nykyisessä kielenkäytössä poliittisesti korrekti termi tällaiselle kylä- tai kaupunkitason plutokratialle on “energiademokratia” tai jotain vastaavaa höttöä. Oli miten oli, sokeus tulo- ja varallisuuseroista on hyvin silmiinpistävää lähienergiasta ja hajautetusta tuotannosta puhuttaessa. Tästä hiukan lisää myös aikaisemmassa kirjoituksessani.) Ehkä regressiiviselle politiikalle voi olla järkeviäkin perusteita, mutta koska koko ongelma piilotetaan kivalta kuulostavan yhteisöllisyys-höpötyksen taakse, ei niitä (kenties) järkeviäkään perusteita koskaan kuule.

Toki ymmärrän miksi nykyinen tapa on valittu. Se luo äänekkään tyytyväisten hyötyjien joukon lobbaamaan, kun taas kustannukset jaetaan kaikkien kesken. Kustannukset per henkilö ovat alussa alhaiset, jonka vuoksi kukaan ei valita. Toki tilanne muuttuu kustannusten noustessa ja poliittinen tuki valitulle linjalle alkaa murentua. Tämä on jo nähty monessa maassa. Ilmastopolitiikan kannalta tämä on tietenkin tuhoisaa, mutta sen pohtiminen vaatisi tavallista kaukokatseisempaa ajattelua.

On hyvin tunnettua, että ilmastotutkijoista suurin osa on sitä mieltä, että ihmiset aiheuttavat ilmastonmuutosta. Vision prize kerää ilmastoasiantuntijoilta vastauksia kysymyksiinsä ja tällä kertaa he kysyivät kantaa Ken Caldeiran, Kerry Emanuelin, James Hansenin ja Tom Wigleyn kirjeeseen, jossa he peräänkuuluttivat uusien ydinvoimateknologioiden valjastamista ilmastonmuutoksen torjuntaan.  Ilmastoasiantuntijoista 71% on sitä mieltä, että ydinvoima on kriittinen osa ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Melkein yhtä suuri enemmistö (67%) oli sitä mieltä, että uusiutuvat eivät voi kasvaa riittävän nopeasti. Sitä voi vain ihmetellä kuinka suuri osa poliittisesta keskustelusta kuitenkin käydään Mikä-Mikä-Maassa.

Vision prize gallup

Vision prize gallup

John Morgan tiivisti asian hyvin kahteen kuvaan twitterissä. Ensimmäinen kuva antaa arvion siitä kuinka paljon energiaylijäämää (EROEI) tarvitaan erilaisten yhteiskunnan aktiviteettien pyörittämiseen. Historian lukeminenkin opettaa,että moni mukavan sivistyneen yhteiskunnan ominaispiirteistä (terveydenhuolto, kulttuuri, koulutus…) syntyi vasta, kun korkean EROEI:n polttoaineita/tekniikoita alettiin käyttämään. Hallin ja Prieton arvio on, että nämä aktiviteetit vaativat EROEI:n, joka on yli 10.

Jos näitä asioita arvostaa ja ne haluaa omaan ihanneyhteiskuntaansa, loogisesti herää kysymys mitkä energian lähteet voivat riittävän korkean EROEI:n aikaansaada? Morganin toinen kuva vastaa tähän kysymykseen perustuen tuoreeseen D. Weißbach et al. tutkimukseen. Valitettavasti sen enempää tuulivoima, aurinkosähkö kuin bioenergiakaan ei tähän pysty, kun energian varastoinnin tarve otetaan (jossain määrin) huomioon. Jos haluamme energianlähteen, jonka hiilidioksidipäästöt ovat pienet ja joka pystyy sivistynyttä yhteiskuntaa pyörittämään (kuulostaa kivalta eikö totta?), jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa — vesivoima ja ydinvoima. Aiheesta lisää esimerkiksi täältä.

“New Poll Shows Voters Are Ready To Pay To Blunt Climate Change” raportoi Thinkprogress  USA:sta. 62% amerikkalaisista on siis valmiita maksamaan energiastaan enemmän hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tämä on tietenkin positiivista, mutta ehkä olennaisempaa kuin valmius periaatteessa on kysymys siitä kuinka paljon enemmän ihmiset ovat valmiita maksamaan? Juttu kertoo senkin siteeraamalla toista galluppia, jonka mukaan 63% amerikkalaisista kotitalouksista on valmiita maksaman 20$ kuukaudessa ilmaston suojelusta. Mitä tuo tarkoittaa? 

Keskimääräinen amerikkalainen kotitalous on vastuussa noin 48 hiilidioksiditonnin päästöistä. 20$/kk tarkoittaa silloin valmiutta maksaa 5 $/tCO2. Tämä on hurjasti vähemmän kuin tyypilliset arviot tarvittavasta hiiliveron suuruudesta. Saksassa syöttötariffeja uusiutuville maksetaan noin 24 miljardia euroa ja he väittävät tämän välttävän noin 150  miljoonaa tonnia päästöjä. (Sanon väittävät, koska tätä vähennystä ei näy Saksan sähköntuotannon todellisissa päästöissä.) Hiilidioksiditonnista on siis siellä maksettu noin 160 euroa eli yli 200$. Jos sähkön päästöintensiteetti on saksalainen 500g/kWh, yhden sentin korotus sähkön hinnassa vastaa noin 20 $/tCO2. Amerikkalaisten enemmistö ei siis ole valmiita maksamaan edes tuon vertaa ilmastonsuojelusta.

Ovatko amerikkalaiset vain erityisen vastuuttomia? Pikainen googlaus antaa ymmärtää, että eivät ole. Briteissä kotitaloudet ovat valmiita maksamaan joitain kymmeniä puntia vuodessa ylimääräistä eli vähemmän kuin amerikkalaiset. Saksassa enemmistö ei hyväksy energiakustannusten nousua nykytasosta. Nähtävästi vain enemmistö varakkaammista kotitalouksista( joiden tulot olivat yli 3000 euroa/kk) olivat valmiita korkeampiin kustannuksiin. Muissa tuloluokissa enemmistö ei kustannusten nousua hyväksy.

Joku voisi pitää tätä ongelmana, koska moni esitetty vaihtoehto ilmaston suojelemiseksi on merkittävästi kalliimpaa kuin ihmisten valmius maksaa. Tuulivoimalla vältetty tonni hiilidioksidia maksaa noin kertaluokkaa enemmän kuin mitä ihmiset (lännessä) ilmoittavat valmiudekseen maksaa, kun taas vaikkapa aurinkosähköllä tai sähköautoilla Suomessa kustannus on pikemminkin kaksi kertaluokkaa korkeampi. Kun näitä harrastetaan, niillä saavutettavat päästövähennykset ovat vaarassa jäädä pieniksi, koska kustannukset nousevat kipukynnyksen yli paljon ennen kuin mainitsemisen arvoista dekarbonisaatiota on aikaansaatu.

Tärkein kasvun moottori oli aina 1980-luvulle saakka maa- ja metsätaloudessa työskentelevien vapautuminen teollisuuteen ja palveluihin. Samalla maataloustuotannon määrä on kasvanut ja puuta pannaan nurin enemmän kuin vuosikymmeniä sitten. Työn tuottavuus maa- ja metsätaloudessa on monikymmenkertaistunut. Liikaväestön vapautuminen maataloudesta on kasvun moottori muuallakin. Intiassa maataloudesta saa elantonsa yhä 60% väestöstä, eli Intia on kehityksessä siinä pisteessä, jossa Suomi oli noin vuonna 1930, joten Intialla on paljon kasvua edessään.” Osmo Soininvaara

Paljon työtä ja vähän tuotosta = köyhyys

Tuottavuus on hyvin yksinkertainen yhtälö: työn tulos jaettuna työn määrällä. Tuottavuutta voi siis nostaa joko työn tulosta kasvattamalla tai työn määrää vähentämällä. Käytännössä tuottavuuden nousu tarkoittaa, että samalla määrällä työtä tehdään entistä enemmän tuotetta tai palvelua. Esimerkiksi moottorisahan korvaaminen harvesterilla moninkertaistaa metsurin samassa ajassa tuottamien tukkien määrän. Tuottavuuden parantaminen ei kuitenkaan välttämättä aina paranna työn kannattavuutta. Esimerkiksi harvesteri voi olla niin kallis, ettei siihen kannata investoida, vaan jatkaa sahalla.Jyrki Kasvi

Miksi tuottavuutta sitten pitäisi parantaa? Siksi, että monet hyvät tavoitteet edellyttävät vahvaa taloutta. Ihmisten tarpeisiin on vaikea vastata ja esimerkiksi terveydenhuoltoa kehittää, jos talous on retuperällä.Tuottavuus taas on kasvun tärkein tekijä.Oras Tynkkynen

Moni tulkitsee “työpaikan” tarkoittavan hyvinvointia vaikka hyvinvoinnin juurena on pikemminkin työn tuottavuus. Tästä ei ymmärtääkseni ole suurta erimielisyyttä. On toki arvokkaita asioita joiden tuottavuutta on vaikeaa (tai mahdotonta) mitata, mutta tyypillisesti tuottavuuden kasvu muualla on tehnyt nämä askareet  mahdollisiksi. Eivät köyhät maat ole köyhiä siksi, että ihmiset siellä eivät tekisi töitä vaan siksi, koska se työ mitä he tekevät on niin heikosti tuottavaa. Pakkomielle työpaikoista johtaa keskustelun pois itse perusasiasta, eli siitä kuinka tuottavuuden kasvun tuomat lisäresurssit jaetaan reilusti. (Lue lisää vaikka tästä Suomen kuvalehden jutusta.)

Koska Ville Niinistö kertoi twitterissä uusiutuvien tuottavuuskehityksen olevan huimaa, kysyin häneltä tarkempia tietoja energiasektorin tuottavuudesta. En kuitenkaan saanut viitettä kiireiseltä ministeriltä (tai Oras Tynkkyseltä) joten päädyin harrastamaan hiukan itseopiskelua. Seuraava taulukko antaa osviittaa siitä kuinka paljon (primääri) energiaa yksi työpaikka jonkin energianlähteen parissa tuottaa vuodessa.

Energianlähde Primäärienergiaa (mtoe) Työpaikkoja (miljoonaa) Energiaa/työpaikka (miljoonaa kWh/työpaikka)
Hiili 3730 7 6.2
Öljy ja kaasu 7118 5.1 16
Ydinvoima 560 0.5 13
Uusiutuvat (ilman “suurta” vesivoimaa) 237 6.5 0.4
Biopolttoaineet (nestemäiset) 60 1.45 0.5

Tässä vertailussa minua yllättää hiilen suhteellisen heikko keskimääräinen tuottavuus, mutta se ehkä selittyy joidenkin kehittyvien maiden (Kiina?) heikommalla tuottavuudella. Australiassa hiiliteollisuudessa on nähtävästi töissä 200000 ihmistä ja he tuottavat melkein 500 miljoonaa tonnia hiiltä. Energiaksi muutettuna tämä vastaa noin 17 miljoonaa kWh primäärienergiaa/työpaikka mikä on selvästi globaalin keskiarvon yläpuolella. (Itse asiassa tästä voisi tehdä myös jonkinlaisia arvioita EROEI:lle. Kukin työläinen vastaa tiettyä kulutustasoa ja sitä voisi verrata heidän töissään tuottamaan energian määrään. Saldoon tulee toki lisätä myös koneiden yms. energiakustannukset.  En nyt  kuitenkaan seuraa tätä ajatusta pidemmälle.)

Yllä oleva vertailu ei ole kuitenkaan aivan reilu, koska esimerkiksi aurinkosähkön tapauksessa nykyinen työvoima kasvattaa asennettua kapasiteettia ja siis myös vuosituotantoa, kun taas fossiilisten kohdalla suurin työ on pyörittää jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Arvioidaan siis myös tuottavuus sillä kapasiteetin tasolla mitä nykyinen työvoima voi ylläpitää. Aurinkosähkön tapauksessa vuosittain rakennetaan n. 40GW kapasiteettia. Jos kapasiteettikerroin on keskimäärin 15% ja paneelien elinikä 25 vuotta, saturoituu vuosituotanto n. 1300 TWh tasolle. Työvoimaa tähän tarvittiin 2.27 miljoonaa joten kukin työ tuottaa noin 0.6 miljoonaa kWh sähköä vuodessa. Vastaava arvio tuulisähkölle on korkeampi eli n. 2 miljoonaa kWh/työpaikka. Oli miten oli vaikuttaa selvältä, että valitettavasti tuottavuus uusiutuvilla on selvästi alhaisempi kuin konventionaalisilla energianlähteillä.

Voimme tarkastella lukuja myös konkreettisten esimerkkien kautta. Helsingin energia myy n. 7.5 TWh tuntia sähköä ja 6.4 TWh kaukolämpöä samalla, kun työllistää n. 1600 ihmistä. Kukin työpaikka siis tuottaa keskimäärin 4.7 miljoonaa kWh sähköä ja 4 miljoonaa kWh kaukolämpöä. Jos sähkö myydään 4 senttiä/kWh hintaan,  sen myynti tuottaa liki 200000 euroa per työpaikka ja vaikuttaa vähintäänkin mahdolliselta, että palkka tehdystä työstä voi olla sellainen mitä täällä odotetaan ilman tulonsiirtoja muilta. Primäärienergiana ilmaistuna kukin HELEN:n työpaikka vastaa selvästi yli 10 miljoonaa kWh vuodessa.

Tämä on minusta tärkeä asia. Maatalouden ja energiantuotannon tuottavuuden nousu oli ennakkoehto taloudelliselle kasvulle ja niiden talouden sektorien kehitykselle joissa suurin osa ihmisistä on nykyään töissä. Julkisen sektorin tuottavuus on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on ylläpitää (ja nostaa) tuottavuutta talouden juurissa. Ilman sitä muut sektorit näivettyvät pois oli niiden tuottavuuskehitys mitä tahansa. Tuottavuuden heikentyminen talouden juurissa ei näy vain esim. maataloudessa ja energiasektorilla vaan sen vaikutus kumuloituu kustannusten noustessa ja tuottavuuden heikentyessä muilla sektoreilla. Sektorit, jotka ovat historiallisesti olleet keskeisiä kasvun moottoreita voivat kehityksen taantuessa muuttua kasvun jarruiksi.

Loppuhuomatus: Tuoreimpana esimerkkinä huuhaa-argumentoinnista voin esittää tuoreen kannanoton tuulivoimateollisuuden lobbaajilta Turun-sanomissa 8.6.2014: “Tuulivoima työllistää tänään noin 3 500 suomalaista. Vastaava luku Euroopan tasolla on 250 000 työpaikkaa, jonka kaksinkertaistamista vuoteen 2020 mennessä tavoitellaan. Voimme varmasti menettää nuo nykyisetkin työpaikat, mutta kotimarkkinan käynnistyminen antaa hyvän lähtökohdan suomalaisille yrityksille ottaa alan työpaikoista ja kasvusta oma osuutensa. Esimerkiksi yksi työpaikka tarkoittaa jopa 1,2 miljoonan euron palkkakustannuksia…”  Huomatkaa kuinka “kustannus” taiotaan kirjoituksessa maksajan taloudelliseksi hyödyksi. Sääli, että kustannukset eivät ole vielä tuotakin korkeampia, koska silloin hyvinvointia tulisi vielä enemmän! Sitä ei kerrota mistä 1,2 miljoonaa/työpaikka ilmestyy. Satanee taivaalta.

Anni Sinnemäki kysyi blogikirjoituksessaan mitä ydinvoiman kannattaja sanoo valintojensa seurauksista. Vastasin mielelläni kysymykseen oheisen kuvan mukaisesti.

20140524-200416-72256478.jpg

Valitettavasti kommentti ei läpäissyt kaikukammion vartijan seulaa.

Lisäys: Koska blogissa ei ole muitakaan kommentteja, ehkä Sinnemäki onkin ottanut mallia Onion-jutusta ja tehnyt ovelan ansan, johon minunkaltaiseni hölmöt tuhlaavat ainakin muutaman minuutin elämästään.

Greenpeace jakaa oheista nerokasta grafiikkaa, jossa jo totuttuun tapaan jätetään kertomatta kuinka heidän suosimansa vaihtoehdot oikeasti suhtautuvat heidän kauhistelemaansa projektinhallinnaltaan sössittyyn Olkiluodon reaktoriin.

Todellisuus Greenpeacen lokerossa

Lisätään nyt tuohonkin kuvaan se mitä he eivät halua kertoa. Lisään Greenpeacen palkkien viereen palkit kuvaamaan sitä mitä vastaavan vuosittaisen sähkömäärän tuottaminen vaatii muilla tavoilla. Ensin tuulivoiman palkki. Pääomakustannukset otan tuoreesta IPCC WG3 raportista (tässä linkki relevanttiin sivuun), kun taas rakennusajan arvion Tanskan luvuista. (IPCC:n pääomakustannukset eivät sisällä rakennusajan korkoja joten siinä mielessä ne arvioivat kustannukset alhaisemmaksi kuin tuo Greenpeace:n luku  OL3:lle. Olettaen siis, että korot ovat tuossa 8.5 miljardin arviossa mukana.) Suomi ja Tanska ovat suunnilleen saman kokoisia maita ja otan Tanskan luvut sellaisenaan. Arvioin Tanskan rakennustahdiksi n. 0.19 GW tuulivoimakapasiteettia vuodessa ja oletan tuulivoiman kapasiteettikertoimeksi 25%. (Huom. En ota tässä huomioon laitosten erilaista elinikää. OL3:n suunniteltu elinikä on kolminkertainen tuulivoimaloihin nähden eli se tuottaa merkittävästi enemmän sähköä kuin vastaavan keskitehon omaavat tuulivoimalat. Samoin tuulivoiman satunnaisuus yms. lakaistaan nyt maton alle.)

TuulivoimaComparison

Outside the box: kustannus perustuu IPCC WG3 mediaaniin maatuulivoimalle ja rakennustahti Tanskan saavutuksiin.

Sitten sama aurinkosähkölle. Otan taas pääomakustannukset IPCC:ltä, mutta käytän “utility” luokan laitosten pääomakustannuksia. Tämä siksi, että en vahingossa kohtelisi aurinkosähköä epäreilusti. Toisten rakastamat katoille sijoitettavat paneelit nimittäin maksaisivat noin 40% enemmän. Rakennustahdin otan Saksasta, jossa rakennettiin noin 35 GW aurinkosähkökapasiteettia 10 vuoden aikana. Jotta luku saadaan vertailukelpoiseksi skaalaan sen väkiluvun suhteessa eli tekijällä 14.7. Oletan aurinkosähkön kapasiteettikertoimeksi 10% mikä on lienee hiukan optimistista Suomessa.

Outside the box: kustannukset perustuvat IPCC WG3 mediaani lukuun "utility scale" laitoksille. Rakennustahti Saksasta korjattuna väkiluvulla

Outside the box: kustannukset perustuvat IPCC WG3 mediaani lukuun “utility scale” laitoksille. Rakennustahti Saksasta korjattuna väkiluvulla

Valitettavasti lukuja on hiukan hankalaa edes esittää samassa kuvassa, mutta pidän itseäni siihen syyttömänä. Tässä on muuten vielä se hauska puoli, että en yllä ottanut laitosten elinikää lainkaan huomioon ja tämä on itse asiassa merkittävä virhe. Aurinkopaneelien elinikä on ehkä 25 vuotta ja tämä tarkoittaa, että rakennustahti 0.24 GW/vuosi (Saksan luku skaalattuna väkiluvulla) ei voi tuottaa enempää kuin noin 6 GW aurinkosähkökapasiteettia. Toisin sanoen rakennustahti ei riitä OL3:n tuotantoon pääsemiseksi koskaan ja palkissa mainittu 60 vuotta muuttuukin merkityksettömäksi.

Jotta Greenpeacen älyllinen haaksirikko huipentuisi, ei ole syytä unohtaa, että kauhisteltuaan OL3:n hintaa he vaativat takuuhintaa aurinkosähkölle sen kannustamiseksi. Syystä tai toisesta he jättävät kuitenkin (taas) mainitsematta kuinka korkean tämän takuuhinnan tulisi olla, jotta kannustin “toimii”. Miksiköhän?

Yle-verosi menee taas hyvään tarkoitukseen. Ulkolinja nimittäin jatkaa johdonmukaisesti huuhaa-journalismin linjallaan mitä tulee ydinvoiman käsittelyyn. Tämän kertainen pohjanoteeraus “Fukushiman katastrofi syvenee” on vielä Areenassa, mutta en suosittele sitä. Se on samanlaista huuhaata kuin Ulkolinjan aikaisemmat dokumentit Fallujan lapset ja Tsernobylin samurait. YLE:n toimittajat katsoivat ilmeisesti dokumentin kansikuvaa muutaman mikrosekunnin ja päättivät sen perusteella dokumentin olevan laadukas ja oiva kohde verovaroillesi. Olen asiasta eri mieltä.

Lievää asenteellisuutta havaittavissa jo kansikuvassa?

Dokumentin perusviesti on päätetty ennen kuvausten aloittamista. Se on: “We are all so going to DIE!!!!” Juttu alkaa tekijöiden kannalta kuitenkin hankalasti. He ovat ostaneet sveitsiläisen kaupan pakastelaarista Tyynenmeren kalaa ja kiikuttaneet sen laboratoriomittauksiin säteilyanalyysiä varten. Laboratorion asiantuntija kertoo, että kalojen aktiivisuus ei anna syytä huoleen ja … CUT! Tämä oli väärä vastaus ja on aika siirtyä ydinvoimaa vastustavien ranskalaisten foliohattujen (Bruno Chareyron, CRIIRAD) pariin. Heitä tituleerataan “tietyiksi asiantuntijoiksi”. Sieltä toimittaja saa sitten toivomansa pelotteluviestin. Kaikenlainen säteily voi aiheuttaa SYÖPÄÄ! Väite on periaatteessa ihan totta, mutta ilman kontekstia siitä kuinka suurista annoksista on kyse ja miten ne suhtautuvat tavalliseen altistukseen se on totutun valheellinen. Yllättävää kyllä Web of Science ei löydä Bruno Chareyron nimellä ainuttakaan vertaisarvioitua julkaisua.

Sitten ravataan roskisdyykkaamassa ympäri Fukushimaa kauhistelemassa erilaisia säteilymittarin lukemia. Suuri osa näistä lukemista on itse asiassa alhaisempia kuin mitä STUK kertoo meidän tavallisiksi taustasäteilyn määriksi. Paljon kauhistellaan sillä vaaralla mitä aiheutuu, jos vuosiannos olisi yli 1 mSv. Suomalaisen  keskimääräinen annos on 3.7 mSv vuodessa ja meistä n. 100000 saa yli 10 mSv annoksen vuodessa (lähinnä luonnon radonista). Toisin sanoen meillä asuu suuruusluokaltaan saman verran ihmisiä kuin mitä Fukushimasta evakuoitiin, jotka altistuvat korkeammille annoksille kuin mille altistuu suurimmassa osassa Fukushiman rajoitusaluetta. Mitään terveysvaikutuksia tästä ei ole havaittu, mutta tällaisen kertominen ei sovi dokumentin tekijöiden linjaan.

Dokumentti muuttuu osin komiikaksi, kun tyyppi menee Fukushiman rajoitusalueelle. Sitä varten toimittaja nimittäin pakkautuu auton takakonttiin ja naamioituu huivin taakse japanilaiseksi. Tämä on erikoinen valinta, koska ainakin Pandora’s Box dokumentin tekijät pääsivät alueelle ihan avoimesti kuten dokumentista ilmenee. Ehkä siihen kuitenkin tarvitaan lupa ja dokumentin tekijöistä luvan pyytäminen oli kamalaa.

Robert Stone ja Mark Lynas Fukushiman rajoitusalueella: eivät menneet sinne auton takakontissa

Sankarimme siis hiipivät voimalan lähistölle ja mittaavat omasta mielestään aivan mielettömiä annosnopeuksia, joita kukaan ei voi kestää. Kyykkimällä koko vuoden tietyissä paikoissa voimalaitoksen vieressä voi nimittäin saada yli 50 mSv vuodessa. Tarinaa olisi voinut toki täydentää mainitsemalla, että tuollaisia annosnopeuksia esiintyy myös luonnossa. Katso esimerkiksi kuvat Guaraparin rannalta tai Tukholman lähistöltä Ytterbyn kaivoksesta.

Tapaamme myös maanviljelijän joka on käynyt DNA testissä. Testissä joku luku on kohollaan, mutta lääkäri on todennut ettei syytä huoleen ole. Ainakin itse olen nähnyt monia labratuloksia, joissa joku numero on koholla ja joku toinen alhaalla. Se millä on merkitystä on asiantuntijan arvio kokonaiskuvasta ja mittausten merkityksellisyydestä. Tämä lääkärin arvio ei kuitenkaan dokumentin tekijöille käy vaan he kysyvät asiaa “molekyylibiologi” Masaharu Kawatalta. Hän informoi, että “Tiedämme, että hänen ruumiissaan tapahtuu jotain vakavaa.” Ei ehkä ole enää yllättävää, että en löydä myöskään Kawatalta ainuttakaan aiheeseen liittyvää julkaisua. Sen sijaan googlehaku paljastanee todellisen syyn “asiantuntijan” valintaan. Kawata on nimittäin ollut ydinvoimaa vastustava aktivisti jo monta vuosikymmentä.

Sitten on sekoilua kilpirauhasten ympärillä. Dokumentissa väitetään pokkana, että kilpirauhassyöpää on Fukushiman lähellä 15 kertaa enemmän kuin tavallisesti ja että havaitut kystit yms. ovat jotenkin hälyttäviä. Tämä on myös huuhaata. Tutkimuksissa on tavallista havaita kystiä yms. kilpirauhasissa ja ne eivät liity mitenkään säteilyyn vaan normaaliin ihmistenväliseen vaihteluun. Japanissa on verrattu tuloksia Fukushiman alueelta muualla Japanissa tehtyihin tutkimuksiin ja todettu, että Fukushiman alueella ei esiinny poikkeavuuksia sen enempää kuin muualla (itse asiassa niitä on havaittu vähemmän). Oikeat asiantuntijat tuon tuostakin toteavat, että syytä huoleen ei ole, mutta dokumentin tekijöiden linja on aina neutraloida nämä järjen äänet haastattelemalla jotain vaihtoehtocrackpottia tai paikallista huolestunutta kansalaista ja antamalla ymmärtää ilkeiden asiantuntijoiden olevan epäluotettavia. Siitä vaietaan visusti, että asiantuntijoiden viesti on konsistentti sille mitä UNSCEAR on asiasta sanonut kuten myös sille mitä Tshernobylin onnettomuudesta opittiin (tai siis toiset oppivat).

No radiation-related deaths or acute diseases have been observed among the workers and general public exposed to radiation from the accident. The doses to the general public, both those incurred during the first year and estimated for their lifetimes, are generally low or very low. No discernible increased incidence of radiation-related health effects are expected among exposed members of the public or their descendants. The most important health effect is on mental and social well-being, related to the enormous impact of the earthquake, tsunami and nuclear accident, and the fear and stigma related to the perceived risk of exposure to ionizing radiation. Effects such as depression and post-traumatic stress symptoms have already been reported. Estimation of the occurrence and severity of such health effects are outside the Committee’s remit.UNSCEAR 2014 (sivu 10)

 

Dokumentissa siirrytään sitten kauhistelemaan Tyynenmeren saastumista ja siellä näytetään kuinka tutkija Daniel Madigan mittaa kalojen aktiivisuutta. (Eikö tämä jo tehty dokumentin alussa?) Hän on itse asiassa julkaissut tästä aiheesta ja omaa teemasta asiantuntemusta, mutta hänen ei annettu tulkita tuloksia ja niiden merkitystä. Tässä puheenvuoro nimittäin annettiin Daniel Hirschille (jota väitettiin ydinpolitiikan professoriksi, mutta ehkä luennoitsija riittää?), joka tunnetaan (ylläri pylläri) ydinvoimaa vastustavana aktivistina. Tätä dokumentissa ei tietenkään kerrota.  Hän kertoo, että onnettomuuden seuraukset ovat  maailmanlaajuisia ja emme pysty niitä kvantifioimaan. Myöskään Hirsch ei näytä julkaisseen alalta mitään. Kaveri on kuitenkin kunnostautunut suojelemalla ihmisiä myös mm. sähkömittareiden kauhuilta. Mitään varsinaista pätevyyttä hänellä ei ole tälläkään saralla.

“Ei, minulla ei ole relevanttia koulutusta puhumaan siitä mistä puhun.” Daniel Hirsch

Ehkä valintaan päästää Hirsch ruutuun Madiganin sijaan vaikutti Madiganin yhdessä kollegojensa kanssa kirjoittama tieteellinen artikkeli, jonka he päättävät dokumentin tekijöiden kannalta raivostuttavasti:

This study shows that the committed effective dose received by humans based on a year’s average consumption of contaminated PBFT (Pacific bluefin tuna) from the Fukushima accident is comparable to, or less than, the dose we routinely obtain from naturally occurring radionuclides in many food items, medical treatments, air travel, or other background sources (28). Although uncertainties remain regarding the effects of low levels of ionizing radiation on humans (30), it is clear that doses and resulting cancer risks associated with consumption of PBFT in eastern and western Pacific waters are low and below levels that should cause concern to even the most exposed segments of human populations. Fears regarding environmental radioactivity, often a legacy of Cold War activities and distrust of governmental and scientific authorities, have resulted in perception of risks by the public that are not commensurate with actual risks.

Toisin sanoen täälläkään ei ollut mitään nähtävää.  Voisiko kenties ajatella, että tällaista sontaa tehtailevat ja sitä YLE:n rahoilla eteenpäin talikoivat omalla toiminnallaan levittävät harhaisia riskikäsityksiä yleisön keskuuteen? Tämä on hyvää journalismia miksi? Ulkolinja valottaa linjaansa seuraavasti: “Ulkolinja hankkii ja esittää TV1:n yleisölle parhaat maailmalla liikkuvat ajankohtaisia kansainvälisiä aiheita käsittelevät dokumentit, mutta myös dokumentteja, jotka ovat taiteellisesti tai journalistisesti korkeatasoisia. ” Right.

Lisäys 13.5.2014: Tonnikalan välttämiseen on toki oikeitakin syitä. Sitä pyydetään aivan liikaa.

Lisäys 26.6.2014: James Conca on kirjoittanut hyvän kolumnin Forbes-lehdessä asiatomasta kilpirauhassyövällä pelottelusta. Kannattaa lukea.  

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.

Join 465 other followers