Huutaako kovempaa, jos viesti ei mene perille?

Äsken mediaa kiersi tutkimus, jossa todettiin melkein kaikkien ilmastontutkijoiden olevan sitä mieltä, että ilmastonmuutos johtuu lähinnä ihmisten toimista. Mm. Dan Kahan otti tämän tutkimuksen vastaan sarkastisesti. Hänen lempiteemojaan on “kultuurisen kognition” vaikutus esimerkiksi siihen kuinka tieteellistä tietoa voi tai ei voi tehokkaasti kommunikoida. En ollut aikaisemmin lukenut hänen kirjoituksiaan, mutta tutustuessani niihin huomasin olevani hänen huomioistaan pääosin samaa mieltä. Ihmiset eivät ole tunteettomia ja objektiivisia informaation käsittelijöitä vaan suodattavat informaatiota käyttäen omaan maailmankuvaansa sopivia suodattamia. Mikäli oikeakin informaatio tulee paketissa, jonka yksilö kokee uhkaavaksi, informaatio tai sen merkitys torjutaan tavalla tai toisella.

Pahoin pelkään, että ilmastokeskustelussa juuri tämä on yksi niistä keskeisistä ongelmakohdista, koska ilmastonmuutoksen torjunta yhdistetään niin vahvasti vaihtoehdottomaan ja usein poliittisen kartan vasemmassa reunassa viihtyviin aktivisteihin. Itse asiassa toiset heistä aktiivisesti ruokkivat tätä mielikuvaa ilmeisesti sen vuoksi, koska se sopii heidän muihin mieltymyksiinsä niin hyvin. He tuntuvat nauttivat siitä, että voivat jäsentää maailman mustavalkoisena. Jos oma toiminta ruokkii polarisaatiota, niin se on vain hyvä asia, koska silloin hyvikset erottaa selvemmin pahiksista. Suurin osa väestöstä ei kuitenkaan elä näiden “hyvisten” sisäpiireissä ja heidän roolinsa on mm. tehokkaassa ilmastopolitiikassa täysin keskeinen.

Dan Kahan toteaa mm.:

“People have a stake in protecting the social status of their cultural groups and their own standing in them. As a result, they defensively resist—close their minds to consideration of—evidence of risk that is presented in a way that threatens their groups’ defining commitments.

But this process can be reversed. When information is presented in a way that affirms rather than threatens their group identities, people will engage open-mindedly with evidence that challenges their existing beliefs on issues associated with their cultural groups.”

Tarvitsemme siis monipuolisempaa viestintää ja vaihtoehtoisia tapoja reagoida ongelmiin. Tarvitsemme sellaisia tapoja torjua esim. ilmastonmuutosta, jotka eivät uhkaa niitä asoita mitä suurin osa ihmisistä pitää itselleen tärkeinä. Viestit, joissa julistetaan vain yhtä totuutta ja annetaan ymmärtää, että “maailma pelastuu” kunhan vain kaikki ihmiset tulevat samanlaisiksi kuin milloin minkäkin köyden päässä heroiisesti riippuva aktivisti, ovat haitallisia. Sen lisäksi, että ne ovat haitallisia ne ovat vääriä. Ranska ja Ruotsi saavuttivat merkittävimmät ja nopeimmat päästövähennykset 80-luvulla ydinvoimalla ilman tuuli- tai aurinkovoimaa, ilman energiankulutuksen leikkaamista ja samalla, kun talous kasvoi nopeasti. He siis rikkoivat kaikkia normiympäristökeskustelun pyhiä lehmiä. Kannustan kaikkia huolellisesti perustellen rikkomaan lisää!

Saksan sähköntuotannon päästöintensiteetti

Käytän tässä kirjoituksessani taas käänteistä Midaksen kosketustani. Mikä tahansa kultainen ympäristöuutinen muuttuu sen vaikutuksesta sonnaksi. Saksassa on siis kuulemma käynnissä hirveän innostava energiavallankumous. Uusiutuvien kapasiteetti nousee kohisten ja ilmastokriisiä torjutaan siellä upeasti.

Kuin kaksi marjaa…

“Saksan esimerkki on tärkeä osoitus koko maailmalle siitä, millaista kestävän energian vallankumousta tarvitaan. Maa osoittaa, että ydinvoiman alasajo ja ilmastopäästöjen vähentäminen kulkevat käsi kädessä. Saksan hallitus vahvisti maan 40 prosentin päästövähennystavoitteen ydinvoimapäätöksen yhteydessä.“: Greenpeace Suomi

“Parissa kymmenessä vuodessa uusiutuvien osuus sähköntuotannosta on Suomessa kasvanut noin 25:stä 28 prosenttiin. Samassa ajassa Ruotsi on kasvattanut osuutta puolet enemmän, Saksa viisi kertaa niin paljon ja Tanska yli kymmenen kertaa niin paljon…Saksa tuottaa asukasta kohti aurinkosähköä 250 kertaa niin paljon kuin Suomi.“: Oras Tynkkynen

Ilmastonmuutoksen kannalta keskeisin asia on kuitenkin kasvihuonekaasupäästöt ja jostain kumman syystä ylläolevan kaltaisissa kommenteissa niistä ei puhuta. Katsotaan nyt mitä Saksan päästöt ovat tehneet. Koska juhlittu uusiutuva kapasiteetti tuottaa lähinnä sähköä, tarkastelen erityisesti sähköntuotannon päästöjä. Sillä sektorilla “vallankumouksen” pitäisi olla erityisen vallankumouksellista. Poimin päästötiedot pääosin EU:n YK:lle ilmoittamista päästöistä, joissa esim. maankäytön muutosten päästövaikutuksia ei ole laskettu päästötaseeseen mukaan. Saksan sähköntuotantotiedot on poimittu toisaalta. Vuosien 2011 ja 2012 kohdalla jouduin turvautumaan epävirallisiin arviointeihin, koska virallinen data loppuu vuoteen 2010. Mitään olennaista tämä ei varmasti muuta. (Pientä epävarmuutta aiheuttaa myös se, että en tiedä kuinka lämmön- ja sähköntuotanto Saksassa jakautuvat. YK:lle ilmoitetuissa luvuissa nämä on annettu yhdessä kategoriassa “1.A.1.A. Public electricity and heat production”. Ominaispäästöjä laskiessani jaoin tämän luvun sähköntuotannolla. Trendi ei varmasti muutu vaikka laskua parantaisi, mutta tarkat lukuarvot voivat muuttua jonkin verran.)

Kuvan sininen viiva näyttää Saksan päästöintensiteetin (Suomen vastaava luku on noin 350 g CO₂/kWh). Ylempi kuva on ajan funktiona ja alemmassa kuvassa näytän saman uusiutuvan energian kapasiteetin funktiona. Suurin osa kapasiteetista on muuten rakennettu vuoden 2008 jälkeen eli “vallankumous” on siellä käyrän oikeassa reunassa. Anteeksi nyt vain, mutta tämä ei minua vakuuta. Päästöjen pitäisi pudota koko taloudessa yli 3% vuodessa ja sähköntuotannossa paljon tätä nopeammin. Onkohan joillain kuvaajien akselit menneet sekaisin? Ilmaston kannalta sillä mitä x-akselilla (kapasiteetti) on ei ole merkitystä. Olennainen tekijä löytyy y-akselilla.

Saksan päästöintensiteetti

Lisäsin kuvaan myös vihreän viivan indikoimaan sitä mitä olisi voinut tapahtua mikäli Saksa olisi valinnut Ranskan viitoittaman tien. Siinä he olisivat rakentaneet 50 GW uusia ydinvoimaloita 20 vuoden aikana. Tämä oli tahti johon Ranska pystyi siitä huolimatta, että on Saksaa pienempi kansantalous. Oletin myös, että tämä uusi ydinvoima korvasi sähköntuotantoa, jonka ominaispäästöt ovat 700 g CO₂/kWh ts. lähteen ominaispäästöt ovat jossain maakaasun ja kivihiilen välissä. Saksan valitseman politiikan ilmastokustannus on tähän mennessä noin 3000 miljoonaa tonnia hiilidioksidia ilmakehässä. Tuo kustannus nousee noin 300 miljoonalla tonnilla vuodessa.

Leo Straniuksen huomioista Helsingin energiapolitiikasta: omat mietteeni

Kaj Luukolla oli osuva kritiikki Leo Straniuksen huomioista Helsingin energiapolitiikasta. Lisäsin kirjoituksen perään muutaman kommentin ja kopioin ne nyt myös tänne. Tavallaan on hyväkin asia, että Helsingin “vaihtoehtojen” heikkous tuodaan näin konkreettisella tavalla julki. Tämä sama heikkous on toki olemassa myös laajemmassa mittakaavassa, mutta konkreettinen esimerkki on opettavaisempi kuin abstrakti keskustelu. Olemme siis tilanteessa, jossa ydinvoiman vastustus estää dekarbonisaatiota joka voisi tapahtua samalla, kun esitetty vaihtoehto on niin epärealistinen, ettei se koskaan voi tapahtua. Jäljelle jää status quo, kosmeettinen viherpesu ja paljon kuumaa ilmaa. 

“Paperissa johon Leo viittasi ei puhuta muuten mitään kustannuksista. Jostain syystä kustannukset kiinnostavat monia vain ydinvoimaa kommentoitaessa.

Ideana paperissa olisi rakentaa merituulivoimaa noin 3 GW, sitten ylijäämällä kuumennettaisiin vettä ja varastoitaisiin se (seasonal storage) jonnekin. Tuollainen kasa merituulta maksaisi varmaan 10 miljardia tai jotain sinne päin ilman systeemitason kustannusten mukaan ottamista.

“In previous case this would increase the storage capacity requirement to 143 GW h (equivalent to 2.4 million m3 of water) which would require non-conventional thermal storage technologies such as large sub-surface caverns filled with water.”

Onko jollain käsitystä mitä tuollainen maksaa ja tehdäänkö sitä jossain? Äkkiseltään 100x100x240 metrinen onkalo maan sisässä kuulostaa aika isolta urakalta.

“…remaining auxiliary heat demand concentrates to the winter months only…” ja kuva 13. Ts. jos oikein ymmärrän niin fossiilisia polttoaineita polttavat laitokset ja niitä tukeva infra tarvitaan Lundin visiossa joka tapauksessa. Niitä vain käytettäisiin vähemmän.

….

Lisään vielä hiukan alleviivatakseni näiden visioiden utopistisuutta, 10 miljardia pelkistä turbiineista joiden käyttöikä on noin 20 vuotta tarkoittaa (unohdetaan korot yms.) Helsingin energialta noin 500 miljoonaa turbiini-investointeja vuodessa. Tuohon päälle ne kulut varastoinnista, verkkokulut ja kulut olemassasolevan kapasiteetin ylläpitämisestä. Helsingin energian investoinnit viime vuonna olivat reilut 70 miljoonaa eli investoinnit pitäisi noin kymmenkertaistaa. Liikevaihto oli vähän alle 800 miljoonaa ja voitto noin 200 miljoonaa ts. vuosittaiset investoinnit olisivat samaa suuruusluokkaa yhtiön liikevaihdon kanssa ja moninkertaiset voittoon nähden. Tämä ei tule tapahtumaan koskaan.

Sanotaan, että sähkön- ja lämmönyhteistuotanto tehdään ydinvoimalassa joka maksaa kaikkiaan noin 5 miljardia. Tuon käyttöikä on 60 vuotta ts. vuosikustannus olisi vähän alle 100 miljoonaa. Polttoainekulut likipitäen katoaisivat joten tuollainen investointi olisi mahdollisuuksien rajoissa kunhan keksitään joku järkevä viitekehitys rahoitukselle. Toinen vaihtoehto on ilmiselvästi mahdoton, toinen taas olisi tehtävissä. Ei lienee vaikeaa arvata kumman vaihtoehdon puolelle Stranius ja muut vastaavat asettuvat.

Minusta on aivan käsittämätöntä kuinka vähäinen älyllinen uteliaisuus toisilla keskustelun osapuolilla on. Eivät jaksa käyttää edes muutamaa sekunttia pohtimaan onko se oma kanta nyt ylipäätään puolustettavissa vaiko ei. Ilmeisesti tilanne on se, että heidän piireissään tällaisesta älyttömyydestä ei seuraa mitään uskottavuuden menetystä. Se mitä sielä odotetaan ovat vahvat uskonilmaisut eikä niinkään järkevää argumentointia.”

Päivitys 30.4.2013: Helsingin Energia käytti muuten polttoaineen ostamiseen vuonna 2012 noin 320 miljoonaa euroa.

WWF Energy report: syvä huokaus…

Jonkin aikaa sitten kehuin WWF:n raporttia Suomen uusiutuvan energian strategiasta. Raportti oli nimittäin silmiinpistävän tervejärkinen bioenergiaan liittyvistä ympäristöongelmista. Nyt selailin heidän Energia raporttinsa visoita vuodelle 2050. Siinä visioidaan ihmiskuntaa, joka tyydyttää energian tarpeensa (kuinkas muuten) täysin uusiutuvalla energialla. Täytyy ihmetellä kuinka saman talon sisältä voi tulla näin erilaisia ulostuloja. Tässä muutamia huomioita mitä raportti itsessäni herätti:

• Ihmiskunnan energian loppukulutus on vuonna 2050 on vähemmän kuin tänään (noin 250EJ loppukulutusta, josta 127EJ sähköä): Anteeksi kuinka? Väkiluku kasvaa parilla parilla miljardilla ja skenaariossa talous kasvaa samalla tavalla kuin muissakin visioissa. Tästä huolimatta energiankulutus laskee. Joopa joo. Ongelma on tietenkin huomattavasti helpompaa “ratkaista”, kun vain sanotaan, että ongelmaa ei ole. Tällaista logiikkaa harjoitetaan, kun energiankulutuksen kasvu lakaistaan energiatehokkuuden paranemisen alle. Termiä “rebound” ei raportissa esiinny. Energiatehokkuus on parantunut koko teollistumisen historian ajan, mutta se ei ole tarkoittanut energiankulutuksen laskua. Suhteellisesti huokeampi hyödyllinen energia kannustaa energian ja koneiden käyttöön. Tämä nostaa tuottavuutta ja kasvattaa taloutta ja energiankulutusta. WWF:n (ja monen muu) kuvitelma siitä, että tämä talouden säännönmukaisuus kumoutuisi juuri nyt on uhkapeliä, jonka varaan ei kannata rakentaa mitään.
• “Switching to renewable energy isn’t just the best choice. It’s our only option.” (s.13): Höpö höpö. Väitettä ei tietenkään perustella mitenkään, koska miten sitä voisi perustella? Totta ihmeessä vaihtoehtoja on.
• Niille 1.4 miljardille, jolla ei ole lainkaan sähköä skenaariossa luvataan 50-100 kWh vuodessa (s. 51): Tämä on alle sadasosa suomalaisen sähkönkulutuksesta. Reilua? Raporttia lukiessa jää epäilys, että WWF:n ideana ei ole tämän väestönosan vetäminen teollisen yhteiskunnan suojaan. Kovin hiljaa tästä ainakin ollaan.
• Ydinvoima on kuulemma kallista ja vaarallista (s. 19): Tuttuun tapaan tätä ei perustella mitenkään vaan luotetaan,että konventionaalinen viisaus tukahduttaa lukijan uteliaisuuden. Mitään tutkimusta ei siteerata, joka tukisi väitettä vaarallisuudesta tai vertaisi ydinvoiman riskejä esim. bioenergian riskeihin. Jos näin tekisi, voisi nopeasti todeta ydinvoiman riskien olevan rajusti pienempiä. Siksipä sitä ei tehdä. Puhe kustannuksista on löysää puhetta, koska mitään kustannusvertailua ei raportissa edes tehdä. Jos tehtäisiin, lopputulos olisi päinvastainen.
• Kustannukset pelkkiä arvauksia: Raportissa postuloidaan eri energiavaihtoehtojen kustannuksia vuodelle 2050, mutta on sanomattakin selvää, että WWF (ja työn suurelta osin tehnyt konsulttiyritys ECOFYS) eivät omaa kristallipalloa, joka tekee näistä uskottavia. Systeemitason kustannuksista ja uusiutuvien integrointiongelmista suurilla penetraatioilla ollaan suurelta osin hiljaa, mikä on toki tälle genrelle tyypillistä. Uusiutuvien kustannukset vain piirretään paperille niin, että lopulta hinta on poliittisesti korrektin alhainen.
• Skenaario nojaa hyvin vahvasti bioenergiaan ja varsinkin nestemäisten polttoaineiden tuottamiseen biomassasta (50.8 EJ nestemäisiä polttoaineita ja vastaava määrä muita s.231): Missä tätä biomassaa tuotettaisiin? WWF kertoo (s. 61), että “We have yet to identify where this land is, and how it is being used at the moment.” Eli tämä pikku detalji on “work in progress”. Tämä on ehkä raportin absurdein ominaisuus. Siinä keskustellaan itse asiassa laajasti kuinka biopolttoaineet voivat aiheuttaa nälänhätää ja ympäristötuhoja yms., mutta tällä keskustelulla ei tunnu olevan mitään vaikutusta itse tavoitteiseen. Lisää maata saadaan kuulemma myös siitä, että ihmiset syövät vähemmän lihaa. Tämä on totta, mutta ei kerro miksi biopolttoaineiden tuotanto on parempi idea kuin (kenties) vapautuvan maa-alan metsittäminen (tai muuta vastaavaa). Lisäksi mitä tapahtuu, jos seuraavien vuosien aikana tätä vegaaniherätystä ei laajasti tapahdukaan? Missä oli Plan-B?
• Bioenergian kasvihuonekaasupäästöistä WWF ei juurikaan puhu: Bioenergia on kaikkea muuta kuin nollapäästöistä (tässä yksi uusi tutkimus ja tässä toinen). Bioenergian väitetään WWF:n raportissa tuottavan noin 50-60g CO₂/kWh (s.191). Tämä on melko optimistista. Moni uusi tutkimus antaa ymmärtää, että bioenergian päästöt ovat seuraavien vuosikymmenien aikajänteellä fossiilisten veroisia. (“For 2050, we have calculated that the GHG emissions associated with bioenergy are 12–18 gCO₂eq/MJ final energy use.” Mitään viitettä julkaistuun tutkimukseen tai laskua ei kuitenkaan esitetä joten tämän tarkistaminen on vaikeaa.) Raportissa sanotaan, että maankäytön muutosten aiheuttamat päästöt on otettu huomioon päästökertoimilla joita IPCC:n vuoden 2006 raportissa on käytetty, mutta koska paikkaa biopolttoaineplantaaseille ei ole annettu, kuinka maankäytön muutokset on voitu ylipäätään laskea? Esimerkiksi palmuöljystä ei ole mitään ilmastohyötyä, kun maankäytön päästöt on otettu huomioon.
• “Jäte”-biomassaa, joka muuten jäisi pelloille tai metsiin kohdellaan ikään kuin sillä ei olisi ekologista roolia esim. maaperän rakenteen ylläpitäjänä tai ravinteiden lähteenä. Not true.
• Siitä kuinka paljon nettoenergiaa kustakin vaihtoehdosta saadaan ollaan raportissa hiljaa: EROEI (energy return on energy invested) suhdeluku kertoo siitä kuinka paljon energiasektorin pyörittäminen syö energiaa suhteessa sen muille tuottamaan energiaan. Nestemäisillä biopolttoaineilla se on tyypillisesti alhainen, jonka vuoksi WWF:n visioiman biopolttoaine määrän tuottaminen vaatii hurjasti korkeamman energiankulutuksen. Tässä visiossa ollaan hyvin helposti lähellä tilannetta, jossa energiasektori syö suurimman osan koko ihmiskunnan energiankulutuksesta. Tämä on hyvä idea miksi?
• Biomassan tuotannon vaatima maa-ala on arvioitu luultavasti rajusti alakanttiin: Väittävät vaaditun alan olevan 250 miljoonaa hehtaaria viljelysmaata ja siihen päälle vielä 4.5 miljardia kuutiota biomassaa metsistä. Esimerkiksi vehnää maailmassa tuotetaan noin 650 miljoonaa tonnia vuodessa ja se vaatii noin 240 miljoonaa hehtaaria viljelysmaata. Vaadittu maa-ala on siis likipitäen sama kuin WWF:n biopolttoaineille varaama alue. Jos tuo vehnäkasa poltettaisiin, energiaa vapautuu noin 10EJ (keskimääräinen tehotiheys n. 0.1W/m^2.). Nestemäisiä biopolttoaineita piti tuosta alueesta siis saada 50.8EJ. Jos valitsemme verrokiksi palmuöljyn, voidaan hyvin tuottavalta hehtaarilta saada ehkä 5 tonnia öljyä vuodessa mikä vastaa noin 0.6W/m^2 tehotiheyttä. Koko maailman bioöljyjen ja rasvojen tuotanto on noin 160 miljoonaa tonnia eli 6EJ. WWF:n visiossa siis öljyjen tuotanto noin 10 kertaistetaan ja niin, että tuotto vastaa palmuöljyn tuottoa. Korjatkaa mikäli olen väärässä, mutta idea on siis löytää tropiikista 250 miljoonaa hehtaaria maata, joka tuottaa niin heikosti, että ei se kelpaa maanviljelykseen, on ekologisesti arvotonta ja jota paikalliset ihmiset eivät tarvitse. Tästä huolimatta maasta revitään irti vuodessa öljyä saman verran kuin hyvin tuottavista palmuöljyplantaaseista ja mikä kaikkein parasta ilman suuria maankäytön muutoksia tai energiasyötteitä, jotka sössisivät saadut päästövähennykset. Good luck with that!
• Maanviljelyn kohdalla raportissa puhutaan ravinnekierron sulkemisesta (s.178): Tämä voi olla hyväkin idea, mutta jätevirtojen kierrättäminen ja käsitteleminen peltoja varten syö varmasti paljon energiaa eikä raportissa tästä puhuta mitään.
• Leväöljyn mahdollisuuksista puhutaan ja kerrotaan potentiaalin olevan 6000EJ. Luku on suurempi kuin koko planeetan primäärituotannon energiasisältö (meret+manneralueet). Konservatiivisemmin he arvioivat maalla päästävän 90EJ tekniseen potentiaaliin (s.187), josta 21EJ olisi valjastettu 2050 (avoimissa suolavesilätäköissä kuulemma). Näitä leväviljelmiä lannoitettaisiin typellä ja hiilidioksidilla ja hiilidioksidia saataisiin biomassan poltosta. Eli tässä olisi valtavat hyvin tuottoisat viljelykset alueilla, joilla nyt ei tehdä mitään siksi, koska kasvit eivät kasva siellä hyvin. Yksityiskohtia siitä miten viljelysten hiilidioksidin tarve katettiin ei kerrota. Se ei toisaalta minua yllätä.
• Sähköntuotannossa merkittävin lähiajan muutos skenaariossa olisi muuten massiivinen lisäys maakaasun käytössä (s. 146). Tämä avannee uusia innostavia ympäristönsuojelumahdollisuuksia WWF:lle.

Rakentavaa palautetta WWF:n energiavisioihin.

Ei varmasti ole helppoa tehdä visiota, joka olisi utopistisempi kuin Greenpeace:n Energy [R]evolution skenaario, mutta WWF:ssä on siis vastattu tähän haasteeseen asiaan kuuluvalla kunnianhimolla. IPCC:n melko tuoreessa SRREN raportissa keskityttiin pelkästään uusiutuvien rooliin ilmastonmuutoksen torjumisessa. Raporttiin valittiin suuri joukko (164) erilaisia “skenaarioita” ja varmastikin näiden tekijöiden ennakkoasenteet ovat pikemminkin kallellaan uusiutuvien suuntaan. Suurin osa skenaarioista päättyi siihen, että uusiutuvien osuus vuonna 2050 on alle 30%. (Lue lisää esim. Janne Korhosen blogista.)

Täytyy vain ihmetellä sitä kuinka ympäristöjärjestöjen “konsensus” ilmastonmuutoksen torjunnassa asettuu vahvasti “outlier” kategoriaan jopa SSREN:n viitekehyksessä. Tämä on mielestäni varsinaista teknouskovaisuutta. Mikä ihme näiden skenaarioiden tarkoitus ylipäätään on? Ne eivät selvästikään edusta missään määrin toteuttamiskelpoista tiekarttaa ja samoin kuin scifissä, niiden pointtia on varmaan syytä etsiä ei niinkään siitä kuvaavatko ne tulevaisuutta oikein vaan siitä mitä ne kertovat maailmasta tässä ja nyt.

Skenaariotehtailun ideana on varmastikin pitää uskoa yllä. Ikävä kyllä mitään mainitsemisen arvoista ilmastohyötyä valitusta linjasta ei voida osoittaa vuosikymmenien hypetyksestä huolimatta ja jossain vaiheessa ajattelevasta ihmisestä voi alkaa tuntua typerältä hehkuttaa milloin mitäkin kasvuprosenttia tai investointien määrää, kun samalla päästöt vain nousevat. Toisaalta kun usko alkaa horjua, niin voi avata hienon skenaarion, jonka avulla pettymykset unohtuvat. Voi fantasioida ihan kohta käsillä olevasta vallankumouksesta. Sitä saattoi tehdä 70-luvulla, 80-luvulla, 90-luvulla…. ja varmasti sama kikka toimii 2020-luvulla aivan yhtä hienosti. Syytä kantojen uudelleen tarkistukseen ei ole, aivot voidaan kytkeä autopilotille ja voimme laulaa ilosanomaa entistäkin äänekkäämmin. Ja jos lehmät eivät opikaan lentämään? Mikä on plan-B sille kuinka ongelmat ratkotaan reaalimaailmassa? No, sitä ei ole. We are all going to hell and I am driving the bus! Pahoin pelkään, että vuosikymmenien päästä näitä skenaarioita tehtailevat ovat ansainneet paikkansa ilmastonsuojelun jarrumiehinä ilmastodenialistien rinnalla. Sääli.

Suomi öljyn jälkeen

Rauli Partanen, Harri Paloheimo ja Heikki Waris ovat kirjoittaneet hienon tietopaketin “Suomi öljyn jälkeen”, jossa käsitellään lähestyvää öljyhuippua. Kirja käsittelee hyvin monipuolisesti öljyn roolia yhteiskuntien pyörittäjänä, sen tuotantoa ja sitä millaisten vaikeuksien edessä yhteiskunnat ovat yrittäessään korvata sitä (erityisesti liikenteessä) jollain muulla energianlähteellä öljyn hintojen karatessa käsistä ja suistaessa yhteiskunnat lamaan.

Koska energiajärjestelmien muuttaminen vie vuosikymmeniä, pitäisi halvan öljyn loppumiseen varautua vuosikymmeniä etukäteen, mutta juuri mitään ei ole tehty. Yhteiskunnat unissakävelevät kuilunreunalle ja luultavasti siitä yli.  Kirjassa käsitellään laajasti, tarkkanäköisesti ja osin masentavan realistisesti sitä politikointia mikä tekee ongelmista pahempia kuin mitä niiden muuten pitäisi ehkä olla. Olin tyytyväinen myös laajaan keskusteluun vaihtoehtoisten polttoaineiden (erityisesti biopolttoaineet) rajoituksista ja tehottomuudesta.  Kirjassa käsiteltiin myös laajasti eri tapoja sopeutua tilanteeseen ja monista näistä suosituksista ei voi olla muuta kuin samaa mieltä.

Partanen, Paloheimo ja Waris paneutuivat myös huolella öljyhuipun ja ilmastonsuojelun väliseen suhteeseen. Jotain analyysin syvällisyydestä kertoo se, että he eivät juhli öljyhuippua ilmastosyin (mikä varmaan olisi oletusasetus monelle aktivistille) vaan ymmärtävät talouden kriisiytymisen syövän pohjan ympäristönsuojelulta. Lyhyen tähtäimen päästövähennykset kumoutuvat sillä, että kestävää energiainfrastruktuurin irrottautumista fosiillisista polttoaineista ei voida lamataloudessa tehdä.

Jos nyt väkisin haen kirjasta jotain negatiivista, niin itseäni välillä häiritsi puun takaa ikään kuin ohimennen ilmestynyt kiinnostava tiedonjyvänen, josta kuitenkin siirryttiin heti eteenpäin. Olisin mieleläni lukenut joistain asioista tarkemminkin. Lisäksi en muuten usko, että Saudi-Arabian väestönkasvulla on juuri mitään tekemistä öljyn mahdollistaman halvan ruuan kanssa (s.64). Naisten kurja asema selittänee väestötrendejä paremmin. Samoin väestönkasvuprosentti Saudi-Arabiassa ei ainakaan Wikipedian mukaan ole 8%, vaan pikemminkin noin 2%. 8% olisi valtava luku ja sellaiseen päästiin esim. Ruandassa heti kansanmurhan jälkeen. Kirjoittajilla on myös minua pehmeämpi sydän luomutuotantoa kohtaan. Itse en ole vakuuttunut sen järkevyydestä sen enempää sosiaalisin kuin ympäristösyinkään (katso uuista tutkimuksista esim. tämä ja sen lähde.). Meidän tulee käyttää parhaita työkaluja riippumatta siitä sopivatko he kuluttujan ennakko-oletuksiin.

Nämä pienet asiat eivät kuitenkaan menoa haitanneet ja kokonaisuudessaan minulle jäi olo, että laskin kirjan kädestäni hiukan viisaampana ihmisenä kuin mitä olin aloittaessani sen lukemisen. Hienoa, että tällaista kirjallisuutta joku jaksaa tehdä myös suomen kielellä.

Storing electricity…few random thoughts

I usually write this blog in finnish, but since these thoughts originated from the comments to a recent post in Carbon Commentary this one will be in english. (See especially the comments by J. M. Korhonen and Dominic Hofstetter.) I want to understand some general issues regarding attractiveness of electricity storage and also how storage schemes are likely to differ between intermittent power sources and baseload power sources.

Since storage would pay for itself from the spread of electricity prices at different times, as a first step, I wanted to know how much do the prices actually vary. I checked this for the Swedish market and show the result in the figure. In Sweden the average range for daily variation in price is about 18 euros/MWh. Data implies that the price varies from about 0.75 times the daily mean price (typically) at night to about 1.25 times the mean price during peak demand.

Swedish spot prices (2012)

So each stored kWh should make a profit from this spread and cannot therefore cost more than this. So it would seem that for large scale electricity storage to be interesting, the cost should certainly be less than about 10 euros/MWh. Unfortunately storing electricity is costly.
Over the lifetime the prices per kilowatt hour can vary from hundreds of dollars to thousands. If we optimistically assume a cost of 100 euros/kWh, to get the cost for a single cycle to the 10 euros/MWh range implies around 10000 cycles. If there is one cycle per day, this implies a lifetime of around 30 years. For battery systems both the cost assumption as well as the lifetime assumption are quite unrealistic. Pumped hydro is somewhat more realistic (although it has its share of problems…see here), but it is geologically limited resource and implies flooding large areas of land.

What kind of efficiency should we expect from our storage system? Let us say we have an efficiency E so that to get 1 kWh of stored electricity for sale, we need to spend 1/E kilowatt hours during storage and lose “minimum price/E” worth of sales. Selling the stored electricity will gain us (at best) “maximum price” and in order for the process to make sense efficiency must be much better than about “minimum price/maximum price”. With Swedish figures anything that has a roundtrip efficiency less than around 60% makes no sense. Naturally, less efficient the system is less it should cost so that it can still make a profit within that 18 euros/MWh range.

Increasing amount of wind power in the grid will increase price volatility. Why this would be desirable is unclear. Typically increased uncertainty is a thing to avoid since it increases the likelihood of proverbial shit reaching all the way up to the proverbial fan. Here it would seem that we first pay someone subsidies for extra volatility and then someone else to get rid of it. Maybe there is beauty in here, but it does seem well hidden. In any case increased volatility can make some storage schemes more viable, but who would build such storage? Currently wind power producers are guaranteed a market AND the price so they do not have an incentive to move their production to some other time periods using storage. For storage the system should be changed so that wind power producers do not get guaranteed prices and have to find actual customers for their product. However, even then the volatility increases to make (theoretical) large scale storage viable would have to be very dramatic and storage schemes would still have to compete with generators burning stored energy contained in fossil fuels.

How would a storage scheme coupled to say wind power compare with a scheme coupled to a baseload power plant? Even if the size of the storage would be the same, storage for wind power would have to live with much larger swings in power levels. A 1 GWe baseload power plant could store night time production at a rate from zero 0 to 1 GWe. If same amount of electricity is produced with wind power storage would be fed with anything between zero and 3 GWe. This would add to the costs. Similar conclusions apply to the rate at which the storage is discharged. If it has to cope with baseload plant dropping off grid, output of 1 GWe is enough. If it has to compensate for swings in wind power production, much more might be required. (Also, it might not be a good idea to put large mass of water moving upwards and then suddenly stop. Reliable pump power seems more fit for this purpose, but someone with required engineering skills can correct me if I am wrong.)

Since the output of a baseload power plant is also predictable, it seems clear that anyone who has storage to spare will find it easier to make a profit by coupling this storage to a baseload power plant. Finally, it should be noted that with wind power storage for about 12 hours is not enough to create a wholly renewable system. Not even close. With such a short time storage we would still need reliable (fossil fuel based most likely) power plants with capacity that is enough to cover all electricity consumption. On the other hand, 12 hours of storage coupled to a baseload power plants would go some way towards removing the need for peaking power plants.

All of the above is of course purely theoretical. I do not see any reason to believe that the cost for electricity storage would become so low as to make it economically viable in anything but fringe applications. Perhaps more viable route is to use night time production to produce heat and fuels that would reduce emissions outside the electricity sector?

Updated on 19.3.2013:  Anders Örbom raised an issue in Twitter as to how representative Sweden is due to price levelling effects of their hydro power. I hand’t thought of that and I used swedish data mainly since that I had readily available. From the link in the text one can also get the spot price in Germany. It turns out that in Germany the daily variation is stronger and amounts to about 39 euros/MWh on average. So there the storage can cost more than in Sweden and still be interesting. Nevertherless, to get the price low enough is still a huge challenge even in Germany.

Uudet Nokiat…joopa joo

Suomessa “uusia Nokioita” puhkutaan kiihkeästi ja niiden syntymää on ennustettu mm. tuuli- tai aurinkovoiman ympärille. Ensimmäinen kuva vertailee Nokian viime aikaista kurssikehitystä Vestaksen, Gamesan ja First Solar:n kurssikehitykseen. Vestas on maailman suurin tuuliturbiinien valmistaja, Gamesa neljänneksi suurin ja First Solar valmistaa ohuita aurinkopaneeleita. Vertailu Nokiaan on ehkä osuvampi kuin mitä hypettäjät tarkoittivat. Vestaksen kohdalla Tanskan hallitus on jopa kokenut tarpeelliseksi todeta, ettei aio tulla apuun mikäli Vestas ei pysty maksamaan velkojaan. Olisi kiva tietää mitä ovat ne kuningasideat, joiden turvin suomalaiset yritykset pärjäisivät tuossa ympäristössä, kun suuremmatkin ovat vaikeuksissa? Ainakaan yrityssaneeraukseen ajautunut Winwind ei niitä ideoita keksinyt.

Osakekurssit: Nokia (punainen), Vestas (ruskea), Gamesa (vihreä) ja First Solar (sininen)

Onko kyse pelkästään yksittäisistä yrityksistä. Ehkä sektoreilla kokonaisuudessaan menee loistavasti? Seuraava kuva vertailee eri sektoreille sijoittavien ETF:ien kurssikehitystä. Ei hyvältä näytä. Parhaiten pärjäsit, jos laitoit säästösi fossiilisiin polttoaineisiin. Muilla hävisit rahaa tuon vertailujakson aikana. Vähiten hävisit ydinvoimalla, tuulivoimaan sijoittamalla hukkui liki 80% säästöistä. Jos sijoitit säästösi aurinkovoimaan, on niistä jäljellä pelkät rippeet.

Mutta ei hätää. Lopetettuaan ensin omat satsauksensa aurinkovoimaan esimerkiksi Shell arpoo, että aurinkosähkö voi olla merkittävin teholähde…vuonna 2070. Sitä odotellessa se voi rauhassa myydä enemmän öljyä ja kaasua. Ja jos arvaus on väärä? No, kuka siitä oikeasti 60 vuoden päästä välittää sen enempää kuin me piittaamme 1950-luvulla tehdyistä ennusteista? Shell on varmasti valmis tuolloinkin myymään hiukan lisää öljyä ja kaasua…sopivaa korvausta vastaan. Tärkeintähän on kivan vision tuoma imagohyöty nyt. Rikkana rokassa Shell muuten visioi myös, että fossiilisten polttoaineiden kulutus kasvaa merkittävästi ja aurinkosähkön osuus primäärienergian kulutuksesta on korkeintaan noin 20%. Ilmastovaikutus ei heidän mukaansa ole ehkä niin paha, koska CCS. Miksi en ole vakuuttunut?

Lisäys 21.3.2013: Kiinalainen Suntech,yksi maailman suurimmista aurinkopaneelien valmistajista, on juuri ajautunut konkurssiin. Edes kiinalaiset eivät pysty tekemään tulosta näillä markkinoilla.

Ilmastonsuojelun loppu?

Pasi Toiviainen sohaisi herhiläispesää kertomalla miksi ilmastoskenaariot alle kahden asteen alla pysymisestä ovat järkyttävän epärealistisia ja kuinka
“2 asteen tavoitteen nimiin vannomisesta on tullut pelkkää poliittista jargonia, jota kuulee yhtä lailla sinisiltä, punaisilta kuin vihreiltäkin. Tyhjää puhetta vailla sisältöä.” Kun Osmo Soinivaara totesi saman, myös häntä sätittiin. Miksi ihmeessä?

Ympäristöjärjestöjen “konsensus” on dominoinut keskustelua tavoista reagoida ilmastonmuutokseen. Tämä johtuu varmasti suurelta osin historiallisista syistä, koska ympäristöjärjestöt olivat ensimmäisiä suurelle yleisölle näkyviä tahoja, jotka alkoivat näistä asioista puhumaan.(Tutkijat olivat tietenkin keskustelleet ilmastonmuutoksesta jo paljon aikaisemmin.) Keskustelu on ollut hyvin vaihtoehdotonta ja yksituumaista ehkä osin sen vuoksi, että aktivistit suurelta osin jakavat samat poliittiset mieltymykset ja tulevat poliittisen kartan samasta nurkasta. Kärjistäen tämän keskustelun runko on nojautunut kahteen tukipilariin:

1. Pelottele ilmastonmuutoksella, sen seurauksilla ja saa näin ihmiset hakemaan pelastusta.
2. Tarjoa pelastuksen ilosanomaa pelästyneille myymällä omat ideologiset mieltymyksesi ainoana lääkkeenä uhkaan.

Johtuen varsinkin tuosta kohdasta 2, tämä tapa reagoida ilmastonmuutokseen on osoittautunut täysin hampaattomaksi ja päästöt ovat nousseet jatkuvasti. Se “ilosanoma” mitä myydään on usein räikeässä ristiriidassa muiden monelle tärkeiden asioiden kanssa (esim. vauraus ja sen mahdollistamat asiat, yksilön valinnanvapaus tai markkinatalous poliitikkojohtoisen säännöstelyn sijaan). Lopputuloksena on ollut se, että joko mitään ei tehdä tai toimet ovat täysin riittämättömiä suhteessa siihen mitä tarvitaan.

Ihan kohta pelastus tulee.

Tätä on yritetty kompensoida markkinointipuheella, jossa “vaihtoehto” yritetään puhua taloudellisesti viisaaksi, mutta eivät ihmiset ole tyhmiä. On ihmisiä, jotka osaavat laskea kustannuksia ja jotka ymmärtävät esimerkiksi luotettavien ja huokeiden energiapalvelujen roolin hyvinvoinnin mahdollistajina. On ihmisiä, jotka eivät näe kuinka pääsääntöisesti kannattamaton tukiasten varaan rakennettu yritystoiminta voisi olla tulevaisuuden hyvinvoinnin perusta tai kuinka köyhyys olisi parempi vaihtoehto kuin vauraus. Keskeinen syy politiikan hampaattomuuten on siinä, että tarjottu kosher-vaihtoehto ON ristiriidassa ei vain joidenkin yksilöiden tai yritysten vaan myös kokonaisten yhteiskuntien taloudellisten intressien kanssa.

Joskus tämä ongelma huomataan, mutta sen sijaan, että ihmisten intressejä yritettäisiin sovittaa reilusti yhteen, reaktio on kieltää toisten intressien olemassaolon oikeutus. Ihmiset, jotka haluavat korkeampaa taloudellista hyvinvointia ovat vastuuttomia ja epäeettisiä. Hyvät ihmiset haluavat vähemmän pahat enemmän. Köyhien pitäisi tyytyä osaansa, koska planeetta…Älä kysy mitä ideologiamme voi tehdä sinulle vaan mitä sinä voit tehdä ideologiallemme! Jos keskustelu on näin rakentavaa, onko mikään ihme, että ilmastopolitiikassa ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista edistystä huolimatta vuosikymmenien lässytyksestä?

Joskus tuntuu siltä, että suuri osa ilmastosta huolissaan olevista tuntuu olevan enemmän kiinnostunut profiloitumaan ilmastosankarina omiensa keskuudessa ja näissä kaikukammioissa tämä tapahtuu vaatimalla muilta yhä päättäväisempiä toimia ilman minkäänlaista keskustelua toimien toteuttamiskelpoisuudesta, järkevyydestä tai siitä kuinka nämä toimet sovitetaan yhteen oman kuplan ulkopuolisten ihmisten toiveiden kanssa. Ilmaston vuoksi minä olen valmis ampumaan jalkaan! Minä polveen! No minäpä olen valmis ampumaan molempiin polviin! Naurettava piiri pieni pyörii samalla, kun päästöt nousevat gigatonni gigatonnilta.

Miksi siis kärkevä reaktio niitä kohtaan, jotka lipeävät ilosanoman viestistä ja huomauttavat sen olevan ristiriidassa todellisuuden kanssa? Spekuloidaan hiukan…Niille, jotka eivät näe kuin yhden vaihtoehdon, sen kyseenalaistaminen on uhka. Heille tilanne on se, että jos ainoaa vaihtoehtoa ei seurata, sitten ei tehdä mitään. Ilosanoman mureneminen on riski myös niille, jotka ovat rakentaneet esimerkiksi oman uransa sen ainoan totuuden julistamisen varaan. Monelle heistä on varmasti mieluisampaa jatkaa ilosanoman julistamista kuin myöntää epäonnistuneensa. (Yhdysvalloissa on muuten yhteisö papeille, jotka eivät enää usko. Yhteisössä he voivat suljetussa piirissä keskustella niistä vaikeuksista mitä uuden elämän aloittaminen voi aiheuttaa, kun elämä, asuntovelat yms. on rakennettu papin uran varaan.) Myös uusiutuvia energianlähteitä valmistava teollisuus voi kokea ilosanoman kyseenalaistamisen uhkaavana, koska heidän tukiaisiin perustuva liiketoimintaideansa nojaa siihen, että ihmiset uskovat näiden aneiden päästävän heidät pahasta. Jos usko murenee, murenee myös näiden yritysten taloudellinen pohja. (Itse asiassa ilosanomasta on hyötynyt myös fossiilisia polttoaineita tuottava teollisuus, koska harjoitetun politiikan hampaattomuus on taannut heidän tuotteilleen yhä kasvavat markkinat.)

Nämä taloudelliset ja inhimilliset motiivit ovat lisäksi sekoittuneet osin groteskilla tavalla, koska nykyään monen “ilmastoaktivistin” viestiä on liki mahdotonta erottaa teollisuuden lobbareiden viestistä. Kuten olen huomauttanut aikaisemmin esimerkiksi Greenpeace kirjoittaa raporttejaan yhdessä lobbausjärjestöjen EREC, GWEC, ja EPIA kanssa. Jos taas selaa vaikkapa Vihreiden Ilmasto- ja energiaohjelmaa huomaa, että kosher-vaihtoehtojen tiedonlähteenä ovat teollisuuden lobbausjärjestöt ja niissä työskentelevät.

Harjoitettu ilmastopolitiikka on kuollut, mutta ylläolevien syiden takia sitä ei voida tunnustaa. Ruumista on retuutettava ympäriinsä, sille on laitettava meikkiä ja jos se

Se elää…ihan oikeasti! (Credit: Sheba_Also)

turpoaa, on tämä merkki lupaavasta kasvusta. Puhutaan investoinneista, kasvusta, asennetusta kapasiteetista eikä niinkään kasvihuonekaasupäästöistä, kustannuksista tai kuluttajalle toimitetuista energiapalveluista. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että ilosanoman kyseenalaistaminen EI tarkoita sitä, että mitään ei voisi tehdä. Päästöjä on vähennettävä myös tässä maailmassa missä lämpötila nousee yli kaksi astetta. Yhdessä päästövähennysten kanssa on pyrittävä sopeutumaan muutoksiin ja pyrittävä lieventämään niiden vaikutuksia. Hyvät teot eivät seuraa uskosta eivätkä pahat uskon puutteesta. Fundamentalisteilla uskosta usein seuraa sisällyksetön puhe arvoista yms. (ja varsinkin niiden puutteesta väärin uskovilla), mutta jos tavoitteena on asioiden parantaminen oikeasti, niin lässytystä on syytä vähentää ja substanssia lisätä. Järkevään ilmastopolitiikkaan tulee ja voi tähdätä myös siinä maailmassa missä ihmiset tiedostavat aikaisempien toimien ja aikaisemman politiikan riittämättömyyden. Itse asiassa realistinen kuva edessä olevien haasteiden valtavuudesta on ennakkoehto järkevän lähestymistavan rakentamiselle. Vaihtoehtoja on, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Vaihtoehdottomuus on johtunut mielikuvituksen puutteesta.

Saksan Energiewenden kustannuksista

Saksan ympäristöministeri on kertonut heidän energiapolitiikkansa kustannuksista. “Feed-in tariffs in the amount of EUR 67 billion which had already been paid pursuant to the EEG, and another EUR 250 billion which will have to be paid until 2022 (as feed-in tariffs are granted for a 20 year period), equalled EUR 317 billion, Mr Altmaier explained. Another EUR 360 billion had to be added if the expansion of new renewable power plants continued unabated and nothing would be done to cut tariffs. This would lead to costs of EUR 680 billion by 2022, not including the costs for grid expansion, reserve capacity, R&D, electromobility and the energy-efficient renovation of buildings, he said.” Nykyinen meno antaa ymmärtää, että kustannukset vuoteen 2040 mennessä voivat olla noin 1000 miljardia euroa eli noin 40% Saksan bruttokansantuotteesta.

Credit: Images_of_Money

Mitä nuo luvut tarkoittavat? Jo rakennettu tuuli- ja aurinkovoimakapasiteetti Saksassa vastaavat yhteensä noin 8.8 GWe keskimääräistä tehoa. Tästä on siis sitouduttu maksamaan 317 miljardia (osa tästä käytetään muihin tariffeihin, mutta suuruusluokka on oikein). Toisin sanoen yhdestä keskimääräisestä gigawatista satunnaisesti toimitettua sähkötehoa on maksettu noin 35 miljardia euroa (ja lähinnä rikkaille). Nämä laitokset pitää uusia 20-30 vuoden kuluttua. Tämä on normiympäristökeskustelussa halpaa, innovatiivista, modernia, taloudellisesti erityisen viisasta ym. sanoja, jotka näyttävät kivalta mielikuvamarkkinoinnissa. Myöhästynyt OL3 maksaa noin 5.6 miljardia/toimitettu GWe ja sen suunniteltu elinikä on 60 vuotta. Tämä on toisten mielestä aivan liian kallista, vanhanaikaista ym. sanoja, jotka näyttävät ikävältä mielikuvamarkkinoinnissa. Yllä olevan perusteella keskustelusta näyttäisi puuttuvan substanssi.

1000 miljardin kustannus siitä ilosta, että saksalaiset jatkavat nykyisellä kurssilla vuoteen 2040 voi tuntua valtavan suurelta ehkä sen takia, koska sitähän se on. Jos ydinvoimalan hinta on noin 4 miljardia/GWe, 1000 miljardilla ostaisi kasan reaktoreita, joilla tuotetaan noin 2000TWh vuodessa. Koko EU:ssa fossiilisilla polttoaineilla tuotetaan sähköä noin 1900TWh vuodessa. Toisin sanoen tuolla summalla voitaisiin toisenlaisella politiikalla (likipitäen) muuttaa koko EU:n sähköntuotanto hiilivapaaksi sen sijaan, että vain osittain dekarbonisoidaan yhden EU maan sähköntuotantoa. Lisään tämän “boldly going nowhere” kategoriaan.

Robottien nousu

Colin McInnes ajattelee ympäristö- ja kehitysteemoista hyvin samansuuntaisesti kuin minä. Hänen kirjoituksiaan kannattaa seurata. Uusimmassa kolumnissaan “All hail the rise of the robots” hän juhlii robottien nousua ja kyselee miksi maailmassa, jossa koneet tekevät yhä suuremman ja suuremman osan töistä kaikkien silti pitää tehdä töitä? Mistä oikeastaan syntyy tarve luoda työpaikkoja (vaikka kuinka merkityksettömiä) niiden työpaikkojen tilalle mitä koneet vievät?

Pidän myös siitä kuinka hän asettuu vahvasti kehityksen puolelle taantumusta vastaan. Ihmeellistä kuinka moni sinänsä älykäs ihminen ei kykene tätä (minusta) itsestäänselvää asiaa huomaamaan. “But while the developed nations will continue to replace human with machine, the need to displace human labour is of course most acute in the developing world. So much human potential is wasted on small-scale subsistence farming. This is labour which could be growing economies and delivering services in health and education. A hand clasped to a scythe is not holding a stethoscope or a pen. The goal of economic development therefore needs to be to make small-scale farmers, or at least their children and grandchildren entirely redundant. They will then be free them to serve as teachers, doctors, engineers and a host of other productive employment. Charities should bear this in mind. Ultimately the global poor need tractors, not goats. “

Todellakin. Missä ovat ne hyvän mielen lahjat, jotka auttavat ihmisiä nousemaan köyhyydestä sen sijaan, että auttavat heitä elämään köyhyydessä? Reilun kaupan tuotteita, joiden hintapreemio käytetään siihen, että kehitysmaiden maanviljelijät ohjataan tuottamaan jotain muuta kuin banaaneja? Sijoitus vaikkapa koulutukseen olisi varmasti järkevää, mutta voisiko joku antaa takuun siitä, että lisäresurssit käytetään tähän banaanien sijaan? Entä se traktori?

Taloudellinen kehitys on tärkeää myös ympäristön kannalta. Varakkaampien ihmisten on helpompaa laajentaa moraalista pohdiskeluaan vaikkapa ympäristöasioihin, kun taas köyhillä on kiireellisempiäkin huolenaiheita lähempänä kotia. Ei ole sattumaa, että keskustelu ympäristöasioista, eläinten oikeuksista yms. on äänekkäintä varakkaissa maissa. Ympäristöpolitiikka, joka pakottaa valitsemaan joko taloudellisen kehityksen tai ympäristön, on tuomittu epäonnistumaan.