On hyvin tunnettua, että ilmastotutkijoista suurin osa on sitä mieltä, että ihmiset aiheuttavat ilmastonmuutosta. Vision prize kerää ilmastoasiantuntijoilta vastauksia kysymyksiinsä ja tällä kertaa he kysyivät kantaa Ken Caldeiran, Kerry Emanuelin, James Hansenin ja Tom Wigleyn kirjeeseen, jossa he peräänkuuluttivat uusien ydinvoimateknologioiden valjastamista ilmastonmuutoksen torjuntaan.  Ilmastoasiantuntijoista 71% on sitä mieltä, että ydinvoima on kriittinen osa ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Melkein yhtä suuri enemmistö (67%) oli sitä mieltä, että uusiutuvat eivät voi kasvaa riittävän nopeasti. Sitä voi vain ihmetellä kuinka suuri osa poliittisesta keskustelusta kuitenkin käydään Mikä-Mikä-Maassa.

Vision prize gallup

Vision prize gallup

John Morgan tiivisti asian hyvin kahteen kuvaan twitterissä. Ensimmäinen kuva antaa arvion siitä kuinka paljon energiaylijäämää (EROEI) tarvitaan erilaisten yhteiskunnan aktiviteettien pyörittämiseen. Historian lukeminenkin opettaa,että moni mukavan sivistyneen yhteiskunnan ominaispiirteistä (terveydenhuolto, kulttuuri, koulutus…) syntyi vasta, kun korkean EROEI:n polttoaineita/tekniikoita alettiin käyttämään. Hallin ja Prieton arvio on, että nämä aktiviteetit vaativat EROEI:n, joka on yli 10.

Jos näitä asioita arvostaa ja ne haluaa omaan ihanneyhteiskuntaansa, loogisesti herää kysymys mitkä energian lähteet voivat riittävän korkean EROEI:n aikaansaada? Morganin toinen kuva vastaa tähän kysymykseen perustuen tuoreeseen D. Weißbach et al. tutkimukseen. Valitettavasti sen enempää tuulivoima, aurinkosähkö kuin bioenergiakaan ei tähän pysty, kun energian varastoinnin tarve otetaan (jossain määrin) huomioon. Jos haluamme energianlähteen, jonka hiilidioksidipäästöt ovat pienet ja joka pystyy sivistynyttä yhteiskuntaa pyörittämään (kuulostaa kivalta eikö totta?), jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa — vesivoima ja ydinvoima. Aiheesta lisää esimerkiksi täältä.

“New Poll Shows Voters Are Ready To Pay To Blunt Climate Change” raportoi Thinkprogress  USA:sta. 62% amerikkalaisista on siis valmiita maksamaan energiastaan enemmän hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tämä on tietenkin positiivista, mutta ehkä olennaisempaa kuin valmius periaatteessa on kysymys siitä kuinka paljon enemmän ihmiset ovat valmiita maksamaan? Juttu kertoo senkin siteeraamalla toista galluppia, jonka mukaan 63% amerikkalaisista kotitalouksista on valmiita maksaman 20$ kuukaudessa ilmaston suojelusta. Mitä tuo tarkoittaa? 

Keskimääräinen amerikkalainen kotitalous on vastuussa noin 48 hiilidioksiditonnin päästöistä. 20$/kk tarkoittaa silloin valmiutta maksaa 5 $/tCO2. Tämä on hurjasti vähemmän kuin tyypilliset arviot tarvittavasta hiiliveron suuruudesta. Saksassa syöttötariffeja uusiutuville maksetaan noin 24 miljardia euroa ja he väittävät tämän välttävän noin 150  miljoonaa tonnia päästöjä. (Sanon väittävät, koska tätä vähennystä ei näy Saksan sähköntuotannon todellisissa päästöissä.) Hiilidioksiditonnista on siis siellä maksettu noin 160 euroa eli yli 200$. Jos sähkön päästöintensiteetti on saksalainen 500g/kWh, yhden sentin korotus sähkön hinnassa vastaa noin 20 $/tCO2. Amerikkalaisten enemmistö ei siis ole valmiita maksamaan edes tuon vertaa ilmastonsuojelusta.

Ovatko amerikkalaiset vain erityisen vastuuttomia? Pikainen googlaus antaa ymmärtää, että eivät ole. Briteissä kotitaloudet ovat valmiita maksamaan joitain kymmeniä puntia vuodessa ylimääräistä eli vähemmän kuin amerikkalaiset. Saksassa enemmistö ei hyväksy energiakustannusten nousua nykytasosta. Nähtävästi vain enemmistö varakkaammista kotitalouksista( joiden tulot olivat yli 3000 euroa/kk) olivat valmiita korkeampiin kustannuksiin. Muissa tuloluokissa enemmistö ei kustannusten nousua hyväksy.

Joku voisi pitää tätä ongelmana, koska moni esitetty vaihtoehto ilmaston suojelemiseksi on merkittävästi kalliimpaa kuin ihmisten valmius maksaa. Tuulivoimalla vältetty tonni hiilidioksidia maksaa noin kertaluokkaa enemmän kuin mitä ihmiset (lännessä) ilmoittavat valmiudekseen maksaa, kun taas vaikkapa aurinkosähköllä tai sähköautoilla Suomessa kustannus on pikemminkin kaksi kertaluokkaa korkeampi. Kun näitä harrastetaan, niillä saavutettavat päästövähennykset ovat vaarassa jäädä pieniksi, koska kustannukset nousevat kipukynnyksen yli paljon ennen kuin mainitsemisen arvoista dekarbonisaatiota on aikaansaatu.

Tärkein kasvun moottori oli aina 1980-luvulle saakka maa- ja metsätaloudessa työskentelevien vapautuminen teollisuuteen ja palveluihin. Samalla maataloustuotannon määrä on kasvanut ja puuta pannaan nurin enemmän kuin vuosikymmeniä sitten. Työn tuottavuus maa- ja metsätaloudessa on monikymmenkertaistunut. Liikaväestön vapautuminen maataloudesta on kasvun moottori muuallakin. Intiassa maataloudesta saa elantonsa yhä 60% väestöstä, eli Intia on kehityksessä siinä pisteessä, jossa Suomi oli noin vuonna 1930, joten Intialla on paljon kasvua edessään.” Osmo Soininvaara

Paljon työtä ja vähän tuotosta = köyhyys

Tuottavuus on hyvin yksinkertainen yhtälö: työn tulos jaettuna työn määrällä. Tuottavuutta voi siis nostaa joko työn tulosta kasvattamalla tai työn määrää vähentämällä. Käytännössä tuottavuuden nousu tarkoittaa, että samalla määrällä työtä tehdään entistä enemmän tuotetta tai palvelua. Esimerkiksi moottorisahan korvaaminen harvesterilla moninkertaistaa metsurin samassa ajassa tuottamien tukkien määrän. Tuottavuuden parantaminen ei kuitenkaan välttämättä aina paranna työn kannattavuutta. Esimerkiksi harvesteri voi olla niin kallis, ettei siihen kannata investoida, vaan jatkaa sahalla.Jyrki Kasvi

Miksi tuottavuutta sitten pitäisi parantaa? Siksi, että monet hyvät tavoitteet edellyttävät vahvaa taloutta. Ihmisten tarpeisiin on vaikea vastata ja esimerkiksi terveydenhuoltoa kehittää, jos talous on retuperällä.Tuottavuus taas on kasvun tärkein tekijä.Oras Tynkkynen

Moni tulkitsee “työpaikan” tarkoittavan hyvinvointia vaikka hyvinvoinnin juurena on pikemminkin työn tuottavuus. Tästä ei ymmärtääkseni ole suurta erimielisyyttä. On toki arvokkaita asioita joiden tuottavuutta on vaikeaa (tai mahdotonta) mitata, mutta tyypillisesti tuottavuuden kasvu muualla on tehnyt nämä askareet  mahdollisiksi. Eivät köyhät maat ole köyhiä siksi, että ihmiset siellä eivät tekisi töitä vaan siksi, koska se työ mitä he tekevät on niin heikosti tuottavaa. Pakkomielle työpaikoista johtaa keskustelun pois itse perusasiasta, eli siitä kuinka tuottavuuden kasvun tuomat lisäresurssit jaetaan reilusti. (Lue lisää vaikka tästä Suomen kuvalehden jutusta.)

Koska Ville Niinistö kertoi twitterissä uusiutuvien tuottavuuskehityksen olevan huimaa, kysyin häneltä tarkempia tietoja energiasektorin tuottavuudesta. En kuitenkaan saanut viitettä kiireiseltä ministeriltä (tai Oras Tynkkyseltä) joten päädyin harrastamaan hiukan itseopiskelua. Seuraava taulukko antaa osviittaa siitä kuinka paljon (primääri) energiaa yksi työpaikka jonkin energianlähteen parissa tuottaa vuodessa.

Energianlähde Primäärienergiaa (mtoe) Työpaikkoja (miljoonaa) Energiaa/työpaikka (miljoonaa kWh/työpaikka)
Hiili 3730 7 6.2
Öljy ja kaasu 7118 5.1 16
Ydinvoima 560 0.5 13
Uusiutuvat (ilman “suurta” vesivoimaa) 237 6.5 0.4
Biopolttoaineet (nestemäiset) 60 1.45 0.5

Tässä vertailussa minua yllättää hiilen suhteellisen heikko keskimääräinen tuottavuus, mutta se ehkä selittyy joidenkin kehittyvien maiden (Kiina?) heikommalla tuottavuudella. Australiassa hiiliteollisuudessa on nähtävästi töissä 200000 ihmistä ja he tuottavat melkein 500 miljoonaa tonnia hiiltä. Energiaksi muutettuna tämä vastaa noin 17 miljoonaa kWh primäärienergiaa/työpaikka mikä on selvästi globaalin keskiarvon yläpuolella. (Itse asiassa tästä voisi tehdä myös jonkinlaisia arvioita EROEI:lle. Kukin työläinen vastaa tiettyä kulutustasoa ja sitä voisi verrata heidän töissään tuottamaan energian määrään. Saldoon tulee toki lisätä myös koneiden yms. energiakustannukset.  En nyt  kuitenkaan seuraa tätä ajatusta pidemmälle.)

Yllä oleva vertailu ei ole kuitenkaan aivan reilu, koska esimerkiksi aurinkosähkön tapauksessa nykyinen työvoima kasvattaa asennettua kapasiteettia ja siis myös vuosituotantoa, kun taas fossiilisten kohdalla suurin työ on pyörittää jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Arvioidaan siis myös tuottavuus sillä kapasiteetin tasolla mitä nykyinen työvoima voi ylläpitää. Aurinkosähkön tapauksessa vuosittain rakennetaan n. 40GW kapasiteettia. Jos kapasiteettikerroin on keskimäärin 15% ja paneelien elinikä 25 vuotta, saturoituu vuosituotanto n. 1300 TWh tasolle. Työvoimaa tähän tarvittiin 2.27 miljoonaa joten kukin työ tuottaa noin 0.6 miljoonaa kWh sähköä vuodessa. Vastaava arvio tuulisähkölle on korkeampi eli n. 2 miljoonaa kWh/työpaikka. Oli miten oli vaikuttaa selvältä, että valitettavasti tuottavuus uusiutuvilla on selvästi alhaisempi kuin konventionaalisilla energianlähteillä.

Voimme tarkastella lukuja myös konkreettisten esimerkkien kautta. Helsingin energia myy n. 7.5 TWh tuntia sähköä ja 6.4 TWh kaukolämpöä samalla, kun työllistää n. 1600 ihmistä. Kukin työpaikka siis tuottaa keskimäärin 4.7 miljoonaa kWh sähköä ja 4 miljoonaa kWh kaukolämpöä. Jos sähkö myydään 4 senttiä/kWh hintaan,  sen myynti tuottaa liki 200000 euroa per työpaikka ja vaikuttaa vähintäänkin mahdolliselta, että palkka tehdystä työstä voi olla sellainen mitä täällä odotetaan ilman tulonsiirtoja muilta. Primäärienergiana ilmaistuna kukin HELEN:n työpaikka vastaa selvästi yli 10 miljoonaa kWh vuodessa.

Tämä on minusta tärkeä asia. Maatalouden ja energiantuotannon tuottavuuden nousu oli ennakkoehto taloudelliselle kasvulle ja niiden talouden sektorien kehitykselle joissa suurin osa ihmisistä on nykyään töissä. Julkisen sektorin tuottavuus on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on ylläpitää (ja nostaa) tuottavuutta talouden juurissa. Ilman sitä muut sektorit näivettyvät pois oli niiden tuottavuuskehitys mitä tahansa. Tuottavuuden heikentyminen talouden juurissa ei näy vain esim. maataloudessa ja energiasektorilla vaan sen vaikutus kumuloituu kustannusten noustessa ja tuottavuuden heikentyessä muilla sektoreilla. Sektorit, jotka ovat historiallisesti olleet keskeisiä kasvun moottoreita voivat kehityksen taantuessa muuttua kasvun jarruiksi.

Loppuhuomatus: Tuoreimpana esimerkkinä huuhaa-argumentoinnista voin esittää tuoreen kannanoton tuulivoimateollisuuden lobbaajilta Turun-sanomissa 8.6.2014: “Tuulivoima työllistää tänään noin 3 500 suomalaista. Vastaava luku Euroopan tasolla on 250 000 työpaikkaa, jonka kaksinkertaistamista vuoteen 2020 mennessä tavoitellaan. Voimme varmasti menettää nuo nykyisetkin työpaikat, mutta kotimarkkinan käynnistyminen antaa hyvän lähtökohdan suomalaisille yrityksille ottaa alan työpaikoista ja kasvusta oma osuutensa. Esimerkiksi yksi työpaikka tarkoittaa jopa 1,2 miljoonan euron palkkakustannuksia…”  Huomatkaa kuinka “kustannus” taiotaan kirjoituksessa maksajan taloudelliseksi hyödyksi. Sääli, että kustannukset eivät ole vielä tuotakin korkeampia, koska silloin hyvinvointia tulisi vielä enemmän! Sitä ei kerrota mistä 1,2 miljoonaa/työpaikka ilmestyy. Satanee taivaalta.

Anni Sinnemäki kysyi blogikirjoituksessaan mitä ydinvoiman kannattaja sanoo valintojensa seurauksista. Vastasin mielelläni kysymykseen oheisen kuvan mukaisesti.

20140524-200416-72256478.jpg

Valitettavasti kommentti ei läpäissyt kaikukammion vartijan seulaa.

Lisäys: Koska blogissa ei ole muitakaan kommentteja, ehkä Sinnemäki onkin ottanut mallia Onion-jutusta ja tehnyt ovelan ansan, johon minunkaltaiseni hölmöt tuhlaavat ainakin muutaman minuutin elämästään.

Greenpeace jakaa oheista nerokasta grafiikkaa, jossa jo totuttuun tapaan jätetään kertomatta kuinka heidän suosimansa vaihtoehdot oikeasti suhtautuvat heidän kauhistelemaansa projektinhallinnaltaan sössittyyn Olkiluodon reaktoriin.

Todellisuus Greenpeacen lokerossa

Lisätään nyt tuohonkin kuvaan se mitä he eivät halua kertoa. Lisään Greenpeacen palkkien viereen palkit kuvaamaan sitä mitä vastaavan vuosittaisen sähkömäärän tuottaminen vaatii muilla tavoilla. Ensin tuulivoiman palkki. Pääomakustannukset otan tuoreesta IPCC WG3 raportista (tässä linkki relevanttiin sivuun), kun taas rakennusajan arvion Tanskan luvuista. (IPCC:n pääomakustannukset eivät sisällä rakennusajan korkoja joten siinä mielessä ne arvioivat kustannukset alhaisemmaksi kuin tuo Greenpeace:n luku  OL3:lle. Olettaen siis, että korot ovat tuossa 8.5 miljardin arviossa mukana.) Suomi ja Tanska ovat suunnilleen saman kokoisia maita ja otan Tanskan luvut sellaisenaan. Arvioin Tanskan rakennustahdiksi n. 0.19 GW tuulivoimakapasiteettia vuodessa ja oletan tuulivoiman kapasiteettikertoimeksi 25%. (Huom. En ota tässä huomioon laitosten erilaista elinikää. OL3:n suunniteltu elinikä on kolminkertainen tuulivoimaloihin nähden eli se tuottaa merkittävästi enemmän sähköä kuin vastaavan keskitehon omaavat tuulivoimalat. Samoin tuulivoiman satunnaisuus yms. lakaistaan nyt maton alle.)

TuulivoimaComparison

Outside the box: kustannus perustuu IPCC WG3 mediaaniin maatuulivoimalle ja rakennustahti Tanskan saavutuksiin.

Sitten sama aurinkosähkölle. Otan taas pääomakustannukset IPCC:ltä, mutta käytän “utility” luokan laitosten pääomakustannuksia. Tämä siksi, että en vahingossa kohtelisi aurinkosähköä epäreilusti. Toisten rakastamat katoille sijoitettavat paneelit nimittäin maksaisivat noin 40% enemmän. Rakennustahdin otan Saksasta, jossa rakennettiin noin 35 GW aurinkosähkökapasiteettia 10 vuoden aikana. Jotta luku saadaan vertailukelpoiseksi skaalaan sen väkiluvun suhteessa eli tekijällä 14.7. Oletan aurinkosähkön kapasiteettikertoimeksi 10% mikä on lienee hiukan optimistista Suomessa.

Outside the box: kustannukset perustuvat IPCC WG3 mediaani lukuun "utility scale" laitoksille. Rakennustahti Saksasta korjattuna väkiluvulla

Outside the box: kustannukset perustuvat IPCC WG3 mediaani lukuun “utility scale” laitoksille. Rakennustahti Saksasta korjattuna väkiluvulla

Valitettavasti lukuja on hiukan hankalaa edes esittää samassa kuvassa, mutta pidän itseäni siihen syyttömänä. Tässä on muuten vielä se hauska puoli, että en yllä ottanut laitosten elinikää lainkaan huomioon ja tämä on itse asiassa merkittävä virhe. Aurinkopaneelien elinikä on ehkä 25 vuotta ja tämä tarkoittaa, että rakennustahti 0.24 GW/vuosi (Saksan luku skaalattuna väkiluvulla) ei voi tuottaa enempää kuin noin 6 GW aurinkosähkökapasiteettia. Toisin sanoen rakennustahti ei riitä OL3:n tuotantoon pääsemiseksi koskaan ja palkissa mainittu 60 vuotta muuttuukin merkityksettömäksi.

Jotta Greenpeacen älyllinen haaksirikko huipentuisi, ei ole syytä unohtaa, että kauhisteltuaan OL3:n hintaa he vaativat takuuhintaa aurinkosähkölle sen kannustamiseksi. Syystä tai toisesta he jättävät kuitenkin (taas) mainitsematta kuinka korkean tämän takuuhinnan tulisi olla, jotta kannustin “toimii”. Miksiköhän?

Yle-verosi menee taas hyvään tarkoitukseen. Ulkolinja nimittäin jatkaa johdonmukaisesti huuhaa-journalismin linjallaan mitä tulee ydinvoiman käsittelyyn. Tämän kertainen pohjanoteeraus “Fukushiman katastrofi syvenee” on vielä Areenassa, mutta en suosittele sitä. Se on samanlaista huuhaata kuin Ulkolinjan aikaisemmat dokumentit Fallujan lapset ja Tsernobylin samurait. YLE:n toimittajat katsoivat ilmeisesti dokumentin kansikuvaa muutaman mikrosekunnin ja päättivät sen perusteella dokumentin olevan laadukas ja oiva kohde verovaroillesi. Olen asiasta eri mieltä.

Lievää asenteellisuutta havaittavissa jo kansikuvassa?

Dokumentin perusviesti on päätetty ennen kuvausten aloittamista. Se on: “We are all so going to DIE!!!!” Juttu alkaa tekijöiden kannalta kuitenkin hankalasti. He ovat ostaneet sveitsiläisen kaupan pakastelaarista Tyynenmeren kalaa ja kiikuttaneet sen laboratoriomittauksiin säteilyanalyysiä varten. Laboratorion asiantuntija kertoo, että kalojen aktiivisuus ei anna syytä huoleen ja … CUT! Tämä oli väärä vastaus ja on aika siirtyä ydinvoimaa vastustavien ranskalaisten foliohattujen (Bruno Chareyron, CRIIRAD) pariin. Heitä tituleerataan “tietyiksi asiantuntijoiksi”. Sieltä toimittaja saa sitten toivomansa pelotteluviestin. Kaikenlainen säteily voi aiheuttaa SYÖPÄÄ! Väite on periaatteessa ihan totta, mutta ilman kontekstia siitä kuinka suurista annoksista on kyse ja miten ne suhtautuvat tavalliseen altistukseen se on totutun valheellinen. Yllättävää kyllä Web of Science ei löydä Bruno Chareyron nimellä ainuttakaan vertaisarvioitua julkaisua.

Sitten ravataan roskisdyykkaamassa ympäri Fukushimaa kauhistelemassa erilaisia säteilymittarin lukemia. Suuri osa näistä lukemista on itse asiassa alhaisempia kuin mitä STUK kertoo meidän tavallisiksi taustasäteilyn määriksi. Paljon kauhistellaan sillä vaaralla mitä aiheutuu, jos vuosiannos olisi yli 1 mSv. Suomalaisen  keskimääräinen annos on 3.7 mSv vuodessa ja meistä n. 100000 saa yli 10 mSv annoksen vuodessa (lähinnä luonnon radonista). Toisin sanoen meillä asuu suuruusluokaltaan saman verran ihmisiä kuin mitä Fukushimasta evakuoitiin, jotka altistuvat korkeammille annoksille kuin mille altistuu suurimmassa osassa Fukushiman rajoitusaluetta. Mitään terveysvaikutuksia tästä ei ole havaittu, mutta tällaisen kertominen ei sovi dokumentin tekijöiden linjaan.

Dokumentti muuttuu osin komiikaksi, kun tyyppi menee Fukushiman rajoitusalueelle. Sitä varten toimittaja nimittäin pakkautuu auton takakonttiin ja naamioituu huivin taakse japanilaiseksi. Tämä on erikoinen valinta, koska ainakin Pandora’s Box dokumentin tekijät pääsivät alueelle ihan avoimesti kuten dokumentista ilmenee. Ehkä siihen kuitenkin tarvitaan lupa ja dokumentin tekijöistä luvan pyytäminen oli kamalaa.

Robert Stone ja Mark Lynas Fukushiman rajoitusalueella: eivät menneet sinne auton takakontissa

Sankarimme siis hiipivät voimalan lähistölle ja mittaavat omasta mielestään aivan mielettömiä annosnopeuksia, joita kukaan ei voi kestää. Kyykkimällä koko vuoden tietyissä paikoissa voimalaitoksen vieressä voi nimittäin saada yli 50 mSv vuodessa. Tarinaa olisi voinut toki täydentää mainitsemalla, että tuollaisia annosnopeuksia esiintyy myös luonnossa. Katso esimerkiksi kuvat Guaraparin rannalta tai Tukholman lähistöltä Ytterbyn kaivoksesta.

Tapaamme myös maanviljelijän joka on käynyt DNA testissä. Testissä joku luku on kohollaan, mutta lääkäri on todennut ettei syytä huoleen ole. Ainakin itse olen nähnyt monia labratuloksia, joissa joku numero on koholla ja joku toinen alhaalla. Se millä on merkitystä on asiantuntijan arvio kokonaiskuvasta ja mittausten merkityksellisyydestä. Tämä lääkärin arvio ei kuitenkaan dokumentin tekijöille käy vaan he kysyvät asiaa “molekyylibiologi” Masaharu Kawatalta. Hän informoi, että “Tiedämme, että hänen ruumiissaan tapahtuu jotain vakavaa.” Ei ehkä ole enää yllättävää, että en löydä myöskään Kawatalta ainuttakaan aiheeseen liittyvää julkaisua. Sen sijaan googlehaku paljastanee todellisen syyn “asiantuntijan” valintaan. Kawata on nimittäin ollut ydinvoimaa vastustava aktivisti jo monta vuosikymmentä.

Sitten on sekoilua kilpirauhasten ympärillä. Dokumentissa väitetään pokkana, että kilpirauhassyöpää on Fukushiman lähellä 15 kertaa enemmän kuin tavallisesti ja että havaitut kystit yms. ovat jotenkin hälyttäviä. Tämä on myös huuhaata. Tutkimuksissa on tavallista havaita kystiä yms. kilpirauhasissa ja ne eivät liity mitenkään säteilyyn vaan normaaliin ihmistenväliseen vaihteluun. Japanissa on verrattu tuloksia Fukushiman alueelta muualla Japanissa tehtyihin tutkimuksiin ja todettu, että Fukushiman alueella ei esiinny poikkeavuuksia sen enempää kuin muualla (itse asiassa niitä on havaittu vähemmän). Oikeat asiantuntijat tuon tuostakin toteavat, että syytä huoleen ei ole, mutta dokumentin tekijöiden linja on aina neutraloida nämä järjen äänet haastattelemalla jotain vaihtoehtocrackpottia tai paikallista huolestunutta kansalaista ja antamalla ymmärtää ilkeiden asiantuntijoiden olevan epäluotettavia. Siitä vaietaan visusti, että asiantuntijoiden viesti on konsistentti sille mitä UNSCEAR on asiasta sanonut kuten myös sille mitä Tshernobylin onnettomuudesta opittiin (tai siis toiset oppivat).

No radiation-related deaths or acute diseases have been observed among the workers and general public exposed to radiation from the accident. The doses to the general public, both those incurred during the first year and estimated for their lifetimes, are generally low or very low. No discernible increased incidence of radiation-related health effects are expected among exposed members of the public or their descendants. The most important health effect is on mental and social well-being, related to the enormous impact of the earthquake, tsunami and nuclear accident, and the fear and stigma related to the perceived risk of exposure to ionizing radiation. Effects such as depression and post-traumatic stress symptoms have already been reported. Estimation of the occurrence and severity of such health effects are outside the Committee’s remit.UNSCEAR 2014 (sivu 10)

 

Dokumentissa siirrytään sitten kauhistelemaan Tyynenmeren saastumista ja siellä näytetään kuinka tutkija Daniel Madigan mittaa kalojen aktiivisuutta. (Eikö tämä jo tehty dokumentin alussa?) Hän on itse asiassa julkaissut tästä aiheesta ja omaa teemasta asiantuntemusta, mutta hänen ei annettu tulkita tuloksia ja niiden merkitystä. Tässä puheenvuoro nimittäin annettiin Daniel Hirschille (jota väitettiin ydinpolitiikan professoriksi, mutta ehkä luennoitsija riittää?), joka tunnetaan (ylläri pylläri) ydinvoimaa vastustavana aktivistina. Tätä dokumentissa ei tietenkään kerrota.  Hän kertoo, että onnettomuuden seuraukset ovat  maailmanlaajuisia ja emme pysty niitä kvantifioimaan. Myöskään Hirsch ei näytä julkaisseen alalta mitään. Kaveri on kuitenkin kunnostautunut suojelemalla ihmisiä myös mm. sähkömittareiden kauhuilta. Mitään varsinaista pätevyyttä hänellä ei ole tälläkään saralla.

“Ei, minulla ei ole relevanttia koulutusta puhumaan siitä mistä puhun.” Daniel Hirsch

Ehkä valintaan päästää Hirsch ruutuun Madiganin sijaan vaikutti Madiganin yhdessä kollegojensa kanssa kirjoittama tieteellinen artikkeli, jonka he päättävät dokumentin tekijöiden kannalta raivostuttavasti:

This study shows that the committed effective dose received by humans based on a year’s average consumption of contaminated PBFT (Pacific bluefin tuna) from the Fukushima accident is comparable to, or less than, the dose we routinely obtain from naturally occurring radionuclides in many food items, medical treatments, air travel, or other background sources (28). Although uncertainties remain regarding the effects of low levels of ionizing radiation on humans (30), it is clear that doses and resulting cancer risks associated with consumption of PBFT in eastern and western Pacific waters are low and below levels that should cause concern to even the most exposed segments of human populations. Fears regarding environmental radioactivity, often a legacy of Cold War activities and distrust of governmental and scientific authorities, have resulted in perception of risks by the public that are not commensurate with actual risks.

Toisin sanoen täälläkään ei ollut mitään nähtävää.  Voisiko kenties ajatella, että tällaista sontaa tehtailevat ja sitä YLE:n rahoilla eteenpäin talikoivat omalla toiminnallaan levittävät harhaisia riskikäsityksiä yleisön keskuuteen? Tämä on hyvää journalismia miksi? Ulkolinja valottaa linjaansa seuraavasti: “Ulkolinja hankkii ja esittää TV1:n yleisölle parhaat maailmalla liikkuvat ajankohtaisia kansainvälisiä aiheita käsittelevät dokumentit, mutta myös dokumentteja, jotka ovat taiteellisesti tai journalistisesti korkeatasoisia. ” Right.

Lisäys 13.5.2014: Tonnikalan välttämiseen on toki oikeitakin syitä. Sitä pyydetään aivan liikaa.

Lisäys 26.6.2014: James Conca on kirjoittanut hyvän kolumnin Forbes-lehdessä asiatomasta kilpirauhassyövällä pelottelusta. Kannattaa lukea.  

Hetkellisen englanninkielisen bloggailun jälkeen palaan takaisin suomen kieleen.Vihreät levittävät oheista kuvaa. Pieni kuva, mutta niin pahasti pielessä. Vihreat_2014graph Let me count the ways:

  1. Puhuvat ikäänkuin sähkön hinta tulevaisuudessa tunnettaisiin varmuudella
  2. Antavat ymmärtää, että vuosikymmeniä tai ydinvoimalan kohdalla kenties yli 60-vuotta kestävät infrastruktuurihankkeet tulisi perustella 10-vuoden päähän ulottuvin kvartaalikapitalistisin argumentein. Eikö meillä ollut myös se ilmastonmuutos, joka edellyttää huomattavasti pidempää aikajännettä päätöksenteolle?
  3. Antavat ymmärtää, että hankkeiden kannattavuuslaskelmat kuuluvat poliitikoille. Siis oikeasti. Sielläkö se paras ymmärrys ja laskutaito on? Eikö ole luontevampaa mikäli omistajat itse tekevät tällaiset laskelmat?
  4. Kauhistelevat 50 euroa/MWh hintaa. Tässä viestitään, että Vihreistä on sietämätöntä mikäli nollapäästöinen sähkö maksaa esim. 2 senttiä/kWh enemmän. Tuo tarkoittaa, että Vihreistä hiilivero ei saisi ilmeisesti olla missään nimessä esim. 40 euroa/tCO2 mitä tuo hintaero suunnilleen implikoisi.  Onkohan viesti ihan loppuun asti harkittu? Jos bensalitran hinnasta euro on veroja, tämä implikoi usean sadan euron veroa per CO2 tonni. Pitäisikö polttoainevero poistaa, kun se tulee noin kalliiksi? Itse asiassa luo luvut nimenomaan korostavat sitä kuinka helppoa sähkön dekarbonisointi on mikäli sen vain annetaan tapahtua. Järkevää olisi käyttää tätä hyväksi ja käyttää sähköä alentamaan päästöjä siellä missä se muuten olisi vaikeampaa.
  5. Jättävät vertailukohdan mainitsematta. Tämä tehdään aina ja se on tietenkin nokkela idea, koska se heidän suosimansa vaihtoehdot maksavat rajusti enemmän kuin mitä heidän kipurajansa (mukamas) oli. Täydennän nyt pikaisesti sen puuttuvan tiedon kuvaan. Ydinvoima on halvin hiilivapaa sähkönlähde kuten voi helposti todeta lukemalla mm. IPCC WGIII:n tuoretta raporttia (ks. myös tämä aikaisempi kirjoitukseni). Tämän siis myös Vihreät tunnustavat, koska siteeraavat ydinvoiman kustannukseksi 50 euroa/MWh.
Lisäsin palkin tuulivoiman syöttötariffista

Lisäsin palkin tuulivoiman syöttötariffista

Eli viesti on seuraavanlainen.  Me olemme huolestuneita tulevista sukupolvista… paitsi silloin, kun emme ole. Päästöjä pitää vähentää… paitsi silloin, kun ei pidä. Kustannuksista pitää välittää… paitsi silloin, kun ei pidä. Denialismi on paheksuttavaa…paitsi silloin, kun harrastamme sitä itse. Viesti uppoaa varmaan oikein mainiosti jossain kaikukammiossa, mutta en ihmettele mikäli kaikukammion ulkopuolella päädytään lopputulokseen, että tämä porukka ei ole tosissaan. Jos joku haluaa rakentaa tuulivoimaloita, niin mikäs siinä. Jos tätä kuitenkin halutaan tehdä yhteisillä varoilla, minä odotan järkeviä argumentteja aivopierujen sijaan. (Itse asiassa olen huomannut, että kysyessäni syiden perään, hyvin usein todetaan, että EU:n uusiutuvan energian tavoitteet vaativat tätä. Tämähän ei ole mikään oikea argumentti ja muuttuu kehäpäätelmäksi, kun samat tahot vaativat EU:lle uusia sitovia uusiutuvien tavoitteita. Jos tällaiset saataisiin, niin eittämättä Suomen tulisi taas tehdä sitä ja tätä siksi, koska EU.)

In previous posts I discussed the size of the challenge and messed up cost comparisons WGIII provides. Here I provide few observations on how WGIII deals with bioenergy.  The 2007 assessment report as well as the 2011 renewables report were largely uncritical of bioenergy/biofuels, but now some warnings have been added to 5th assessment report. But still… These warnings are largely to be found only in the actual report while the summary for policy makers creates, in my opinion, more positive image.

Realizing that BECCS is the route to salvation.

Realizing that BECCS is the key?

Bioenergy can play a critical role for mitigation, but there are issues to consider, such as the sustainability of practices and the efficiency of bioenergy systems  (robust evidence, medium agreement) [11.4.4, Box 11.5, 11.13.6, 11.13.7]. Barriers to large‐scale deployment of bioenergy include concerns about GHG emissions from land, food security, water resources, biodiversity conservation and livelihoods. The scientific debate about the overall climate impact related to landuse competition effects of specific bioenergy pathways remains unresolved (robust evidence, high agreement)”  WGIII Summary for policy makers

Notice how this is phrased. It starts by saying bioenergy can play a critical role (robust evidence, medium agreement) and then ends by saying that we do not actually know what climate impacts are (robust evidence, high agreement).  In my opinion, caution should be emphasized here since were are dealing with issues with very large ecological and social consequences. Summary for policy makers also seems to discuss, in practice non-existent,  bioenergy with carbon capture and storage (BECCS) as some independent technology while in the real report it is quite clearly mentioned in the context of geoengineering (quite rightly of course).

Here and there the report seems very confused about bioenergy and especially serious ecological or social damage assessment is largely missing. For example, in chapter 6 (table 6.7) only water use is mentioned as an adverse effect of bioenergy! Sometimes existence some risks are mentioned, but not in such a way as to identify what action in particular is risky and how it relates to current bioenergy practices. This gives me a feeling of CMA (cover my ass) type of activity.  Without actually saying clearly what types of bioenergy schemes are counterproductive, what use is this? WGIII doesn’t say that US corn ethanol scheme would be stupid, or that maybe German biodiesel production is not the brightest of ideas, or that perhaps forestry practices in Scandinavia might leave something to be desired from climate and biodiversity perspective.

Or what do you think about this?

Bioenergy can be deployed as solid, liquid and gaseous fuels to provide transport, electricity, and heat for a wide range of uses, including cooking, and depending on how and where implemented, can lead to either beneficial or undesirable consequences for climate change mitigation (robust evidence, high agreement)…Scientific debate about the marginal emissions of most bioenergy pathways, in particular around land‐mediated equilibrium effects (such as indirect landuse change), remains unresolved (robust evidence, high agreement)” WGIII Chapter 11

So basically they say that either bioenergy is a good idea or a bad idea and are happy to announce robust agreement on this. Then later on page 27 of Chapter 11 they say ” This assessment agrees on a technical bioenergy potential of around 100 EJ, and possibly 300 EJ and higher.” What am I supposed to learn from this? If IPCC is seriously proposing 300EJ they are irresponsibly deluded. In fact, the Figure 11.20 seems to suggest that there is high agreement only about the roughly 100EJ amount (technical potential). So why are those higher numbers so casually thrown around elsewhere in the report?

Between the lines you might perhaps be able to read something. WGIII mentions several times how bioenergy schemes on degraded lands could have multiple positive impacts, but what fraction of current bioenergy schemes fall into this category? If I guess that approximately 0%, am I wrong? WGIII doesn’t tell. Reading the report I get a feeling that unsustainable bioenergy practices would only be some speculative risks in the future rather than standard operating practice of  most bioenergy schemes  today. Since no bad practices are identified, everyone can declare unsustainable practices are things done by others. The effect can be de facto promotion of those unsustainable practices today by creating a narrative for sustainable practices in the future. Furthermore, the bioenergy scenarios WGIII presents as mitigation tools seem to be on such a massive scale that I do not believe degraded lands, waste streams etc. can ever provide more than than a very small fraction of the required biomass. See for example Fig 6.20 (below) from Chapter 6.

 

IPCC WGIII Chapter 6 Fig.  6.20

IPCC WGIII Chapter 6 Fig. 6.20

In scenarios roughly consistent with 2℃ goal (blue dots) we are supposed to get around 300 EJ of primary energy from bioenergy and most of it equipped with carbon capture and storage (BECCS). What does this mean? Well first of all, it might mean no climate benefits, since WGIII had an agreement that this is not understood. Only ecological and social damage seems guaranteed. Second, the primary productivity of terrestrial biosphere is apparently around 56.4 Gt C/yr which means that 300EJ would amount to around 20% of all primary productivity of the continents. This is not just geoengineering. It is geoengineering on steroids. Given that one of the main drivers of extinctions is the ever increasing share of primary productivity appropriated by Homo Sapiens the idea that this extra diversion might even have some biodiversity benefits (speculated about in Chapter 6) is preposterous. In chapter 6 WGIII also gives results with different amounts of negative emissions — either more than 20Gt CO2/year or less. That 20Gt is roughly consistent with the ridiculously large bioenergy production equipped with CCS. Having presented such idiocy as a possible solution WGIII says later in Chapter 11:

Full GHG impacts, including those from feedbacks (e.g., iLUC) or leakage, are often difficult to determine (Searchinger et al., 2008).  Feedbacks between GHG reduction and other important objectives such as provision of livelihoods and sufficient food or the maintenance of ecosystem services and biodiversity are not completely understood.

Again, where is the precautionary principle when you actually need it? But let us get crazy and start thinking where we could produce that 300EJ. It amount to perhaps 10 Gt/year of carbon from the biosphere. Given that in most places where people live, they already appropriate outrageously large amount of primary productivity (see figure), we should head somewhere where our footprint isn’t quite so large.

 

NPPtaken_by_humans

If I have a look at the world map with primary productivity shown as well (see figure), it seems that most obvious choices are either northern wastelands, Amazon, or central Africa. Since things don’t grow that well in Siberia and there is hardly anyone there to do the work, we would be left with the unenviable task of terraforming rainforests into energy plantations. How much area would we need? With around 1kg C/m2 combined area of the Amazon rainforest and Congolian rainforest would not be quite enough. With synthetic fertilizers, irrigation etc. we could boost this, but how much energy does it take and where does the water come from? If you want to use degraded land, we will need more space since that land is presumably called degraded for a reason.

Where to grow all that biomass?

Where to grow all that biomass?

Many bioenergy schemes have a low energy return on energy invested (EROEI). In other words we spend a lot of energy in producing bioenergy compared to the amount of useful energy when the fuel is consumed. I was not entirely surprised to notice that the term EROEI did not seem to appear in the report. It is usually brushed aside since dealing seriously with it might rock the boat.

When it comes to bioenergy it must be kept in mind that large financial interests are at stake. Fossil fuel producers have not been too happy with climate science and we can rest assured that countries relying heavily on bioenergy and related schemes will not be happy if impacts of bioenergy are seriously evaluated. When WGIII report was released a high official from Finnish Ministry of employment and the economy declared that Finland can only reach 80-95% emissions reduction goal if bioenergy is counted as climate neutral. Notice that it is not a question if it really IS climate neutral, just that on paper it must be counted as such. I am certain that similar political pressures exist in many other countries on this issue. Also among environists (“enviromentalist without the mental part” Tom Blees) there has been a proliferation of renewables only energy “plans”. Most of them rely heavily on bioenergy and on assuming its beneficial climate impacts. These groups are unlikely to acknowledge easily that they got it wrong. If they do so they might have to rethink the role of nuclear power. However, opposing nuclear power is an identity issue for many environist and they will find it easier to live in denial about environmental and social impacts of bioenergy.

rightwrongIn an earlier post I briefly discussed the scale of the challenge. In this one I discuss briefly how the report discusses ethical issues surrounding responsibilities towards future generations, with a special focus on discounting and how it relates to cost estimates of various energy options.

The use of a temporal discount rate has a crucial impact on the evaluation of mitigation policies and measures. The social discount rate is the minimum rate of expected social return that compensates for the increased intergenerational inequalities and the potential increased collective risk that an action generates. Even with disagreement on the level of the discount rate, a consensus favours using declining risk‐free discount rates over longer time horizons (high confidence).

An appropriate social risk‐free discount rate for consumption is between one and three times the anticipated growth rate in real per capita consumption (medium confidence). This judgement is based on an application of the Ramsey rule using typical values in the literature of normative parameters in the rule. Ultimately, however, these are normative choices.” IPCC WGIII Chapter 3

 “A simple arbitrage argument favours using the interest rate as the discount rate for climate policy decisions: if one reallocates capital from a safe but marginal project (whose return must be equal to the interest rate) to a safe project with the same maturity whose return is smaller than the interest rate, the net impact is null for the current generation, and is negative for future generations. Thus, when projects are financed by a reallocation of capital rather than an increase in aggregate saving (reducing consumption), the discount rate should be equal to the shadow cost of capital.

This descriptive approach to the discount rate has many drawbacks. First, we should not expect markets to aggregate preferences efficiently when some agents are not able to trade, as is the case for future generations (Diamond, 1977). Second, current interest rates are driven by the potentially impatient attitude of current consumers towards transferring their own consumption to the future. But climate change is about transferring consumption across different people and generations, so that determining the appropriate social discount rate is mostly a normative problem. Thirdly, we do not observe safe assets with maturities similar to those of climate impacts, so the arbitrage argument cannot be applied.”  IPCC WGIII Chapter 3

This discussion on discount rates is in my opinion very important since discount rates capture lots of the ethical underpinnings of our responsibilities to future generations. Discount rates tell about our time horizons and about how patient we are in waiting for gains. If you are offered money right now and twice as much at a later date, how long are you willing to wait? If the discount rate is 10%, you might be ready to wait for about 7 years and if it is 5% you wait for 14 years. Stern review used a rate of 1.4% for climate change damages in which case you are ready to wait for 50 years. In this case the time horizon is truly inter-generational. As explained by the WGIII, how to discount is in the end of the day a normative choice. However, it is a choice whose impact should be openly discussed and a choice that should be reasonably defended. In general I found the Chapter 3 Social, Economic and Ethical Concepts and Methods” interesting and I have to read it more carefully later. I recommend that authors of WGIII Chapter 7  “Energy Systems” also read it.

WGIII gives the levelized cost of energy for different energy sources in Figure 7.7 of Chapter 7. If you look at figure 7.7 (below) carefully you will perhaps notice something funny. In the 4th assessment report at 2007 the costs were given as shown in Figure 4.27 (see copy here). It is not the most beautiful of figures, but clear enough.

Figure 7.7 from IPCC WGIII Chapter 7 (2014)

Figure 7.7 from IPCC WGIII Chapter 7 (2014)

 

Fig 4.27 from WGIII 2007

Fig 4.27 from WGIII 2007

It shows the results at two different discount rates with coal, gas, and nuclear as the lowest cost options. Somebody was clearly not happy with this and wanted to change the figure into Fig. 7.7 of the new report. As I glanced at the figure first I naturally choose to compare “red” bars with red bars and blue ones with blue. After all we shouldn’t compare apples and oranges. Maybe you did the same? However, I then noticed that red color assumed “high full load hours”. What does that actually mean? In order to figure out, one has to read the annex III for detailed assumptions (how many are going to do that?). For nuclear power “high full load hours” meant a capacity factor of 84 %, for onshore wind 40%, and 27% for solar PV. For nuclear power this a typical capacity factor (although many reactors do better), but for wind and solar power those capacity factors are very atypical. So the figure is constructed in such away that uninformed reader is likely to make incorrect comparisons. In fact, WGIII concludes the caption of Fig. 7.7 (its on the next page and likely to be missed) by saying “Note: The inter-comparability of LCOE is limited. For details on general methodological issues and interpretation see Annexes as mentioned above. ” Indeed. Given that comparisons cannot really be made, why was this approach chosen in the first place? If you can come up with a charitable explanation I am all ears, but to me this seems like authors of Chapter 7 were actively working to make comparisons hard.

How did the authors of Chapter 7 approach the discounting? Let us guess that economic growth in the future is around 2%. In this case the Ramsey rule mentioned by the IPCC in Chapter 3 suggests a discount rate in the range of 2-6%. What discount rate is used in chapter 7 to compare levelized cost of energy (LCOE) for different energy sources? That would be 10%! Authors of WGIII decided not only to use very high discount rate, but also not to give their results at different discount rates so that the effects of this assumption could be observed. Considering that authors of Chapter 3 specifically emphasized how crucial this issue is in evaluating mitigation policies, the approach in Chapter 7 seems indefensible. At minimum one would expect them to show results over broad range of discount rates, but this they decided not to do. Since they refused to do it,  I will quickly do it here and see what difference it makes. (Note that some results with 5% discount rate are hidden in annex III, but these are only for the high FLH case so no honest comparison is possible.) In order to make sure that I know what I am doing I try to reproduce typical LCOE figures for WGIII high FLH case. I copy typical numbers from the annex III and this is what I get.

LCOE $(2010)/MWh comparison based on WGIII high FLH case (warning: misleading comparison!):

 Technology LCOE 10% high FLH (IPCC median) My result
Nuclear 99 97
Coal PC 78 78
Wind onshore 84 85
Solar PV (rooftop) 220 220
CCS-coal-PC 130 123

OK, the numbers are not exactly the same, but close enough for me. I am not sure how WGIII defined the median here. Also, maybe there is some index inconsistency somewhere in the summations…who knows. Basic point is that I can reproduce the WGIII values reasonably well and I am on the same map as WGIII. We are ready to go! So let me then look at the things WGIII decided not to show. I will now compute typical LCOE for few technologies at 10%, 5% and 1.4% discount rates. It turns out that as discount rate is lowered the LCOE for nuclear power drops from 97$/MWh to 62$/MWh, and finally to 42$/MWh. I will summarize the rest of the results by giving the costs relative to nuclear power. The values colored green are higher than the LCOE of nuclear while red is lower.

Difference to the cost of nuclear (go right if you prefer responsible long term thinking): 

 Technology 10% discount rate 5% discount rate 1.4% discount rate
Nuclear 0% 0% 0%
Coal PC -18% +5% +34%
Wind onshore +40% +57% +77%
Solar PV (rooftop) +190% +210% +230%
CCS-coal-PC +27% +63% +110%
(Main assumptions: Most numbers are copied from annex III of WGIII and I just list the differences here.I choose the capacity factor for wind power as 25% which is higher than European or Chinese average, but somewhat less than US average. Most of the wind power capacity in the world does worse than this. I choose the wind turbine lifetime as 20 years as opposed to WGIII value of 25 years, since 20 year lifetime is given by wind turbine manufacturers. This doesn’t change anything of relevance though. I choose PV capacity factor as 15%. In good locations capacity factor can be higher than this, but for example in Germany it is around 10%. Therefore 15% seems fair. I assumed PV capital costs as 3000 $/kW which is substantially less than the WGIII median value of 4400 $/kW. You can check the calculations and assumptions from these Matlab files LCOE_IPCC.mIPCC_Compare.m, and CompareForReal.m. In combination with annex III files should be quite self-explanatory and not too difficult to translate to other number crunching tools.)

As you can see green dominates and with the possible exception of hydro power in good locations, nuclear power is the lowest cost zero carbon source of electricity no matter what discount rate was used.  At 10% discount rate it has difficulty at competing with coal, but at 5% it becomes cheaper than coal. As discount rate is lowered the cost advantage of nuclear relative to other low carbon energy sources is rapidly increased. With 1.4% discount rate and a time horizon extending across generations nuclear power is cheaper than other options by a very large margin.  These results are based on the WGIII numbers and the only changes are those listed above to mainly account for differences in capacity factors. We could make the above table all green by adding a carbon price of only around 20 $/tCO2.

Maybe this discussion on the role of discount rates is simply too radical and WGIII is just following conventions? Well, not really. It is certainly not too radical for WGIII since in its 2011 SSREN report focusing on renewables WGIII gave precisely this type of comparison with 10%, 7%, and 3% discount rates (Fig 10.29 p. 844 in Chapter 10). Some of its authors were even authors of this report. Of course from SSREN report nuclear power was purged at the outset and results which might give readers funny ideas did not have to be shown. Absurdly the discussion on discount rates in this context is far more extensive in SSREN while in this report it has been brushed aside contrary the emphasis by the authors of Chapter 3 of WGIII. We can only speculate as to why.

To me it seems that on this issue the authors of Chapter 7 were working hard to make sure that uninformed would remain uninformed while giving a chance to say to informed ones: “We are not lying! We are open about the methodology…see annex III etc. Yeah, maybe figure 7.7 is not as clear as it could be. Thanks for the tip! Clear communication is super important and we will keep it in mind for the next assessment report! Blaah blaah blaah…” IPCC should be an expert body giving accurate evidence based material for policy discussions. Sadly in this case WGIII decided not to give this material and compromised its supposed “policy-neutrality”. In plain english, authors of Chapter 7 decided not to do their jobs since doing it would have provided facts suggesting that some mitigation policies are likely to be more effective than others. But this is what they should do! If people decide to brush the cost differences aside, that is their choice, but it is not the role of an expert to fudge figures in such a way that implications of different policy choices are hidden.

Authors of Chapter 7 did what?

Authors of Chapter 7 did what?

While the WGIII messed up the presentation of the costs that we are in a position to know fairly well, it spends a lot of time in speculating about long term costs using integrated assessment models. Since we are not able to predict the future of mankind, I do not think that these games are much more than computer generated guesses based on the preferences of whoever is doing the modeling. I think we are better of in focusing on issues that we can actually control at least to some degree. The Economists was also not very impressed about this:

The IPCC still thinks it might be possible to hit the emissions target by tripling, to 80%, the share of low-carbon energy sources, such as solar, wind and nuclear power, used in electricity generation. It reckons this would require investment in such energy to go up by $147 billion a year until 2030 (and for investment in conventional carbon-producing power generation to be cut by $30 billion a year). In total, the panel says, the world could keep carbon concentrations to the requisite level by actions that would reduce annual economic growth by a mere 0.06 percentage points in 2100.

These numbers look preposterous. Germany and Spain have gone further than most in using public subsidies to boost the share of renewable energy (though to nothing like 80%) and their bills have been enormous: 0.6% of GDP a year in Germany and 0.8% in Spain. The costs of emission-reduction measures have routinely proved much higher than expected.

Moreover, the assumptions used to calculate long-term costs in the models are, as Robert Pindyck of the National Bureau of Economic Research, in Cambridge, Massachusetts, put it, “completely made up”. In such circumstances, estimates of the costs and benefits of climate change in 2100 are next to useless. Of the IPCC’s three recent reports, the first two (on the natural science and on adapting to global warming) were valuable. This one isn’t.The Economist. While I think the report has some interesting things as well, when it comes to cost estimates I tend to agree with The Economists.

Finally, in my opinion the fact that companies use the short time horizons implied by 10% (or higher) discount rates is a clear indication of a market failure. Climate change requires longer term decisions and if such decisions cannot be delivered by current markets, those markets need to change. Either the state with a longer time horizon must become more active or appropriate sticks and carrots should be developed to discourage short term profit taking and promote longer term visions.

 

 

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.

Join 456 other followers